Viisukausi 2012 käyntiin: Sveitsi avaa kauden tänään

Viisufanien pitkään kestänyt kuiva kausi on virallisesti ohi tänään, kun Sveitsi valitsee ensimmäisenä maana oman edustajansa ja viisunsa Bakussa toukokuussa järjestettävään 57.:een Eurovision laulukilpailuun. Sveitsin finaali alkaa klo 21.05, ja esityksistä voi keskustella reaaliajassa Kuppilan livelähetyksille tarkoitetussa ketjussa, josta myös löytyy linkki nettilähetykseen. Finaalin 14 sävelmään voi tutustua ennakkoon SF-kanavan virallisella viisusivustolla. Kanavan sivuilla saksaa osaavat voivat myös tutustua lähemmin kaikkiin artisteihin.

Mielenkiintoisena yksityiskohtana mainittakoon, että I Quattro -kvartetissa on mukana tenori Damian Meier, joka nähtiin vuonna 1998 Sveitsin taustalaulajana. Nähdäänkö hänet valokeilassa Bakussa, vai luottavatko sveitsiläiset jälleen viisuvoittaja Lys Assiaan? Se selviää tänä iltana.

Voit äänestää omaa suosikkiasi Kuppilan omassa äänestyksessä Sveitsi-ketjussa.