Viisukuppilalle Euroviisuklubin 12 pistettä -tunnustuspalkinto

Suomen Euroviisuklubi OGAE Finland jakoi Helsingin esikatselutapahtuman yhteydessä jokavuotiseen tapaan 12 pistettä -palkinnon. Palkinto myönnetään klubin kuvauksen mukaan taholle, joka on ”toiminnallaan lisännyt euroviisujen tunnettavuutta Suomessa, lisännyt mahdollisuuksia euroviisuharrastuksen toteuttamiseen ja vienyt positiivisesti eteenpäin euroviisujen asemaa Suomen musiikkikulttuurissa”.

Viisukuppila sai tilaisuudessa kunnian vastaanottaa vuoden 2018 palkinnon. Euroviisuklubin tunnustus on lämmittävä muistutus siitä, että tänä vuonna 15-vuotisjuhliaan viettävä Viisukuppila on juurtunut osaksi suomalaista viisukulttuuria ja tehnyt jatkuvasti yhteistyötä myös klubin kanssa.

Lämmin kiitos tunnustuksesta  – palkinto kuuluu koko Viisukuppilan lukija-, seuraaja- ja keskustelijakunnalle!  Jatketaan yhteisöllisissä merkeissä myös tästä eteenpäin.