Sveitsin Baselissa sijaitsevalla St. Jakobshalle -areenalla on kuhissut loppukesästä lähtien, kun Basel varmistui Euroviisujen isäntäkaupungiksi. Kuhina on keskittynyt kulisseihin, mutta maanantaina pidetyssä lehdistötilaisuudessa kulisseja raotettiin ensimmäistä kertaa julkisesti. Yleisölle esiteltiin mallit niin lavasta kuin kilpailun muustakin visuaalisesta ilmeestä.
Viisulavan suunnittelusta on vastannut suunnittelija Florian Wieder, joka toimii tuotantosuunnittelijana Euroviisuissa nyt jo kahdeksatta kertaa. Konsepti käsittää kaksi erillistä lavaa, joista toinen sijaitsee hallin reunamilla ja toinen keskivaiheilla. Niitä yhdistää toisiinsa catwalk. Rakenteelliset ratkaisut mahdollistavat sen, että yleisö pääsee aivan lähelle esiintyjiä, suoraan tapahtumien keskiöön. Tavoitteena on luoda esiintyjien ja katsojien välille yhteys, joka välittyy myös kotikatsomoihin.
Kokonaisuudessa on kaksi erityisen silmiinpistävää elementtiä, jotka tekevät yleisvaikutelmasta massiivisen ja jylhän. Reunalavaa reunustavat vuorten hahmot, ja keskilavaa puolestaan kehystää neliskanttinen kehikko. Sekä vuoret että kehikko ammentavat inspiraationsa Sveitsin erityispiirteistä. Vuoret viittaavat Sveitsin tunnusomaiseen vuoristoisuuteen, sillä maan pinta-alasta peräti 70 prosenttia on vuoristoaluetta. Kehikko puolestaan on saanut innoituksensa Sveitsin kielellisestä moninaisuudesta. Sveitsissä on neljä virallista kieltä, joita kehikon neliskanttisuus kuvastaa.
Sveitsin ominaispiirteet ilmenevät kilpailun visuaalisessa ilmeessä ja brändäyksessä myös areenan ulkopuolella. Brändin on luonut taiteellinen suunnittelija Artur Deyneuve, ja se on inspiroitunut siitä, että Sveitsissä ihmisten välisellä vuorovaikutuksella ja vuoropuhelulla on tärkeä merkitys. Ihmisillä on tapana kuunnella toisiaan, mikä valaa vankan perustuksen muun muassa sveitsiläiselle demokratialle. Deyneuve luonnehtiikin konseptiaan sloganilla ”Unity shapes love”, jonka voisi suomentaa vaikkapa ”Yhtenäisyys muovaa rakkauden”.
Konseptin keskiössä on sydängrafiikka. Sydän on Euroviisuissa tuttu symboli – se on esimerkiksi jo kahden vuosikymmenen ajan muodostanut virallisessa logossa olevan v-kirjaimen –, mutta nyt symboli on viety uudelle tasolle. Pienet, värikkäät sydämet nimittäin muodostavat tiiviin ristikon, joka luo logolle eloisan, muuntautumiskykyisen taustan. Sydän symboloi Sveitsissä vallitsevan kuuntelukulttuurin ohella myös Euroviisujen yhteisöllisyyttä, sillä kilpailu kokoaa miljoonia ihmisiä yhteen vuosittain.
Artur Deyneuve on vastuussa myös kilpailun audiomuotoisesta brändäyksestä, josta maanantainen tilaisuus tarjosi niin ikään esimakua. Tunnusmusiikki yhdistelee perinteisiä ja moderneja elementtejä, joissa sveitsiläisyys on vahvasti läsnä. Vaikutteita on otettu niin teknosta kuin luonnonläheisyydestäkin, ja mukana on esimerkiksi jodlausta ja alppitorvia.
Nyt kun Euroviisujen uusimman otoksen brändäys on selvillä, myös Viisukuppilan ulkoasua päivitetään. Pidäthän sivua silmällä!
Silmällä kannattaa pitää myös Euroviisujen lipunmyyntiä, mikäli mielii paikan päälle Baseliin nauttimaan viisuhumusta. Lippujen ostaminen edellyttää ennakkorekisteröitymistä, joka tulee suorittaa 10. tammikuuta mennessä Ticketcornerin sivuilla. Itse liput tulevat myyntiin 29. tammikuuta.
Kuvat: EBU & SRG SSR