Viro luottaa tanssipopin voimaan: Tanja ja ”Amazing” Kööpenhaminaan

TanjaRytmikkään tanssipopin ja ”viisudiscon” ystävät saivat tämän kevään soittolistoilleen yhden kappaleen lisää, kun Viron viisukarsintojen eli Eesti Laulin voittajaksi  valittiin tuomariäänet  ja yleisön puhelinäänet yhdistämällä Tanjan kappale ”Amazing” (säv./san. Timo Vendt, Tatjana Mihhailova). Kappaleen lavaesitykseen kuuluukin olennaisena osana näyttävä tanssikoreografia miestanssijan kanssa.

”Amazing” ylsi Eesti Laulin superfinaaliin eli kahden kärkeen pitkälti yleisöäänten turvin: toinen superfinalisti, Super Hot Cosmos Blues Band taas oli monen tuomarin pisteissä kärkisijalla. Superfinaalikaksikko jätti taakseen esimerkiksi Vanilla Ninja -yhtyeen riveissä v. 2005 Sveitsiä edustaneen Lennan ja vuoden 2009 euroviisuista Urban Symphony -yhtyeen solistina kuudennen sijan pokanneen Sandra Nurmsalun. Tuomaristossa istuivat tänä vuonna esimerkiksi viisukonkarit Maarja-Liis Ilus, Ott Lepland, Getter Jaani ja Rolf Roosalu. Finaalissa esiintyi myös viime vuoden edustaja Birgit Öigemeel yhdessä Ott Leplandin kanssa. Väliaikanumeroina nähtiin eri musiikkioppilaitoksia edustavien lasten esityksiä.

Tanja eli Tatjana Mihhailova on venäläistaustainen, Kaliningradissa Venäjällä syntynyt, mutta lapsesta asti Virossa asunut laulaja. Virossa hän on tunnettu lukuisista musikaali- ja teatterirooleistaan sekä osallistumisistaan eri tv-laulukilpailuihin. Euroviisut ovat olleet Tanjan haaveena jo kauan – hän osallistui Nightlight Duon toisena osapuolena Eurolauliin, silloisiin Viron viisukarsintoihin, vuosina 2002 (2. sija) ja 2003 (3.sija).

Kööpenhaminassa Viro kilpailee finaalipaikasta ensimmäisessä semifinaalissa 6.5.2014.

Katso finaaliesitys

Tanjan viralliset kotisivut

Tanjan Facebook-sivu

Keskustele aiheesta foorumillamme