Kirjoittaja Juurovissön päivämäärä 16 Joulu 2009, 08:13
Tämä biisi se vain jatkuvasti ja salakavalasti nousee, muistaakseni alussa jossain kympin tienoilla arvioissani: olisiko jopa tyrkyllä jossain vaiheessa ykköseksi puntarissani. Viehättää kappaleen kypsyys. Jokin sellainen mukava aikuisuus: ei yritetä mitään ihmeellistä, se rauhoittaa ja vapauttaa. Seesteisyys ja vakuuttavuus. Tätä jaksaa kuunnella. Ei varmasti mikään iso hitti, mutta miten ihmeessä uskaltaisin jopa nähdä Veetin kypsänä aikuisena Oslon lavalla! Viehättävä tuo lievä kitarasaundi taustalla ja välillä pääosassakin. Mikään ei shokeeraa kappaleessa, mutta aijai, joskus tuntuu, kun ei yritetä liikoja, lopputulos onkin varsin onnistunut.
Voihan jämerä mieskin pyytää kertomaan rakkaudesta. Aikuisena.

Tuoksuu aamuruoste, savumerkin varjossa, pilviin piirtyy, lintuhäkkien melussa, savumerkin varjossa, lintuhäkkien melussa. Tämä sumu omansa merkitsee hiililiidullaan. Ruostuu rautarumpu, aion siipeni levittää...