Lähi-itä

Diese Welt - päivän polttavat uutisaiheet tai poliittinen keskustelu

Valvoja: Roope

Lähi-itä

ViestiKirjoittaja sziget » 05 Syys 2010, 22:50

Palestiinalaisten ja israelilaisten rauhanneuvottelut alkoivat torstaina Washingtonissa ulkoministeri Hillary Clintonin johdolla. Tavoitteena on kahden valtion ratkaisu, jossa palestiinalaivaltio koostuisi Länsirannasta ja Gazan alueesta. Keskeiset kysymykset pitäisi ratkaista vuoden aikana. Neuvottelut jatkuvat kahden viikon päästä Lähi-idässä.

Palestiinalaisten presidentti Mahmud Abbas uhkasi lopettaa neuvottelut, jos Israel aloittaa uudelleen siirtokuntien rakentamisen Länsirannalla. Rakentaminen on jäädytetty 26. syyskuuta asti, mutta asukkaat vannovat jatkavansa siirtokuntien laajentamista. Siirtokunnat ovat laittomia YK:n ja kansainvälisen oikeuden mukaan. Israel on näiden yläpuolella, koska Yhdysvallat tukee sitä. Myös Raamatun ja Jumalan mielestä maa kuuluu Israelille. :)

Israelin pääministerin Benjamin Netanjahun rauhantahtoa on epäilty. Netanjahu katsoo, että rauhaan tarvitaan juuri hänenlaisensa kovan linjan mies, jotta Israelin kansa voitaisiin saada rauhan taakse. Israel tarvitsee Yhdysvaltain tukea Iranin väitetyn ydinasehankkeen estämiseen, mutta ei kai se mitään rauhanteatteria vaadi? Eivätkö liittolaiset ole muutenkin samaa mieltä Iranista?

Gazaa isännöivä islamistinen Hamas ei ole mukana neuvotteluissa. Israel, Yhdysvallat ja EU ovat luokitelleet sen terroristijärjestöksi. Mutta Hamas on myös puolue, joka voitti palestiinalaisten vaalit vuonna 2006. Hamas ja Mahmud Abbasin Fatah-puolue ajautuivat veriseen konfliktiin, jonka jälkeen Hamas sai Gazan haltuunsa. Kesäkuussa 2007 Israel aloitti Gazan saarron. YK, EU ja monet ihmisoikeusjärjestöt ovat tuominneet saarron. Niiden mukaan se on epäinhimillinen ja kansainvälisen oikeuden vastainen rangaistus, joka kohdistuu kollektiivisesti siviileihin. Saarto ei ole heikentänyt Hamasia eikä vähentänyt sen kannatusta, jos se oli Israelin tarkoituskaan. :miettii:

Viimeksi rauhasta neuvoteltiin yli 20 kuukautta sitten. Tähän väliin on mahtunut mm. Gazan sota, jossa kuoli yli 1300 gazalaista, suurin osa siviilejä. Israelin sotilaita kuoli 10, joista 3 omien ampumina, ja siviilejä 3. Myöhemmin israelilainen Breaking the Silence -järjestö julkaisi sotilaiden kertomuksia armeijan toimintatavoista. Siviilejä oli käytetty ihmiskilpinä, ja sotilaiden oli käsketty tappaa siviilejä empimättä. ”Parempi osua viattomaan kuin epäröidä vihollisen kohdalla”, heille sanottiin. ”Jos et ole varma, tapa.” Ja edelleen: ”Kaupunkisodassa kaikki ovat vihollisia. Viattomia ei ole.” HS

Yksi neuvottelujen kiistakysymyksistä on Itä-Jerusalem, jonka Israel valloitti vuonna 1967. Palestiinalaiset haluavat sen oman valtionsa pääkaupungiksi, mutta Israel jatkaa laittomien siirtokuntien rakentamista alueella. Israelilaisia asuu valloitetuilla alueilla puolisen miljoonaa, joista noin 200 000 Itä-Jerusalemissa. Tänä vuonna myös Yhdysvallat on rohjennut arvostella Israelin väestöpolitiikkaa.

Uskotteko, että tämänkertaiset neuvottelut johtavat rauhansopimukseen ja rauhaan?
Luotatteko osapuolten rauhantahtoon, vai ovatko neuvottelut vain rauhanteatteria?
Gazaa hallitseva Hamas ei ole edustettuna neuvotteluissa. Pitäisikö olla?
Syntyykö palestiinalaisvaltio? Minä vuonna Palestiina nähdään Euroviisuissa?
SHAKESPEARE: You live on an island?
DREAM: I am... in my fashion... an island...
Avatar
sziget
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
 
Viestit: 4205
Liittynyt: 03 Touko 2006, 20:56
Paikkakunta: Helsinki

 

Re: Lähi-itä

ViestiKirjoittaja escan » 06 Syys 2010, 20:46

Jännä, miten paljon Lähi-idässä on levottomuuksia, mutta silti tuntuu ihan kokemuksesta, että suurimmassa osassa Lähi-itää on kuitenkin turvallista olla ja liikkua.. Egyptissä, Jordaniassa, Kuwaitissa, Bahrainissa, Arabiemiraatteissa, Qatarissa ja Omanissa. Israel ja Libanon ovat ainoat paikat, joissa ei tunnu ollenkaan yhtä turvalliselta ja miellyttävältä kuin muissa edellä mainituissa paikoissa. Itseasiassa missään noista muista paikoissa ei ole tullut edes mieleen, että tapahtuukohan nyt jotain pahaa. Kairossakin olin jokunen vuosi sitten ympäri maailmaa uutisoitujen mellakoiden aikaan eikä kyllä katukuvassa tai yleisessä ilmapiirissä noista mellakoista ollut mitään merkkia. Toisaalta kaupunki on valtavan suuri ja laajalle levittyvä.
escan
Happy Hour
Happy Hour
 
Viestit: 454
Liittynyt: 30 Touko 2009, 19:16

Re: Lähi-itä

ViestiKirjoittaja jee euroviisut » 06 Syys 2010, 21:37

Muistan joskus katsoneeni YLE:n pääuutislähetystä ja sielä joku haastattelussa ollut asiantuntija totesi, että jo ristiretkistä asti länsimaalaiset ovat enemmän tai vähemmän olleet levottomuuksissa islamilaisten maiden kanssa. Ensimmäinen ristiretki alkoi jo vuonna 1095 joten yli 900 vuotta ollaan kahakoissa oltu. Vaikea kuvitella, että se voisi sitten nyt olla oikeasti ohi. :roll:
RIP Suomen euroviisukarsinnat 1961-2011 :rip:
Avatar
jee euroviisut
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
 
Viestit: 7668
Liittynyt: 09 Helmi 2009, 17:20
Paikkakunta: Helsinki

Re: Lähi-itä

ViestiKirjoittaja Rousku » 07 Syys 2010, 21:30

jee euroviisut kirjoitti:Muistan joskus katsoneeni YLE:n pääuutislähetystä ja sielä joku haastattelussa ollut asiantuntija totesi, että jo ristiretkistä asti länsimaalaiset ovat enemmän tai vähemmän olleet levottomuuksissa islamilaisten maiden kanssa. Ensimmäinen ristiretki alkoi jo vuonna 1095 joten yli 900 vuotta ollaan kahakoissa oltu. Vaikea kuvitella, että se voisi sitten nyt olla oikeasti ohi. :roll:

Enemmän "länsimaat" (mitä sitten lienevätkin) ovat tainneet kuitenkin keskenään olla kahakoissa? Eikä se meitä estä kuvittelemasta, että se on nyt ohi.

Szigetin kysymyksiin: En. Tokihan kaikki rauhaa tahtovat, mutta kukin omilla ehdoillaan. Pitäisi. Ei. Viisut loppuvat ennen sitä.
Ihmisten pitäisi tehdä paljon neloishyppyjä.
Avatar
Rousku
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
 
Viestit: 5788
Liittynyt: 17 Helmi 2007, 23:57

Re: Lähi-itä

ViestiKirjoittaja sziget » 30 Syys 2010, 02:06

YK:n ihmisoikeusneuvosto antoi tukensa selvitykselle, jonka mukaan Israel rikkoi humanitaarista oikeutta, kun se hyökkäsi Gazaan matkalla olleeseen avustussaattueeseen viime toukokuussa. Yhdeksän turkkilaista aktivistia kuoli iskussa. Yhdysvallat äänesti vastaan (tietysti). EU pidättyi äänestämästä sillä perusteella, ettei päätöksessä viitattu toiseen tutkimukseen, jonka YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon on käynnistänyt samasta iskusta. Tämän tutkimuksen Israelkin hyväksyy. Lisäksi Israel tutkii tapausta itse - hyvä vitsi, mutta niin Ylen uutisessa sanottiin.

Neuvottelut palestiinalaisten kanssa ovat umpikujassa, koska Israel pysyy päätöksessään rakentaa jatkossakin uusia asuntoja Itä-Jerusalemiin. Yhdysvallat vastustaa rakennushankkeita, koska ne romuttavat neuvottelut. "Jos Israel ei jatka siirtokuntien rakentamiskieltoa, rauhanneuvottelut ovat ajanhukkaa", sanoi presidentti Mahmud Abbas Pariisissa sunnuntaina. Rakentamiskielto loppui sunnuntai-iltana.
SHAKESPEARE: You live on an island?
DREAM: I am... in my fashion... an island...
Avatar
sziget
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
 
Viestit: 4205
Liittynyt: 03 Touko 2006, 20:56
Paikkakunta: Helsinki

Re: Lähi-itä

ViestiKirjoittaja sziget » 04 Marras 2010, 03:31

Ykkösen Ulkolinja esitti ruotsalaisdokumentin Israelin omatunto, joka kertoo neljästä miehitystä vastustavasta israelilaisesta. Uusitaan maanantaina 8.11. klo 22.40. Nähtävissä myös Areenassa.

Yehuda Shaul edustaa yllä mainittua Breaking the Silence -järjestöä, jonka kautta sotilaat ovat voineet puhua. Mutta siviilit eivät halua tietää, mitä miehitetyillä alueilla tapahtuu. Shaulia haukutaan petturiksi ja terroristiksi. Hänen mielestään vaikeneminen on yleisinhimillistä: kun et näytä hyvältä, et mene peilin eteen.

Rabbis for Human Rights -järjestö auttaa palestiinalaisia maanviljelijöitä, joiden maat varastetaan pala palalta siirtokuntien käyttöön. Naisten perustama Checkpoint Watch -järjestö seuraa tarkastuspisteitä, joiden läpi palestiinalaiset joutuvat kulkemaan päivittäin töihin, lääkäriin, rukoilemaan, sukulaisten luo ja lupatoimistoon (!). Työpäivästä kaksi tuntia voi kulua portilla jonottamiseen. Ihmisiä kohdellaan kuin karjaa.

Jonathan Pollak kuuluu Anarchists Against the Wall -järjestöön. Se vastustaa "turvamuuria", jota Israel rakentaa Länsirannalla pääosin palestiinalaisten alueelle. Haagin tuomioistuimen mukaan muuri on laiton. Kyläläiset ja heitä tukevat anarkistit ovat aseettomia, mutta sotilaat ampuvat kovilla. Kaikki kuolleet ja vakavasti haavoittuneet ovat olleet mielenosoittajia. Myös Pollak on loukkaantunut, ja häntä vastaan on nostettu syytteitä.

KAASUTTAKAA ARABIT - seinäkirjoitus Hebronissa. Raamatun mukaan Jumala lupasi Israelin kokonaan juutalaisille. Epäsovinnainen rabbi Arik Asherman kuitenkin uskoo, että heidän pitäisi olla moraalisesti lahjan arvoisia. "Vaikka Israelin maa on pyhä, ihmishenki on vielä pyhempi."
SHAKESPEARE: You live on an island?
DREAM: I am... in my fashion... an island...
Avatar
sziget
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
 
Viestit: 4205
Liittynyt: 03 Touko 2006, 20:56
Paikkakunta: Helsinki

Re: Lähi-itä

ViestiKirjoittaja sziget » 15 Maalis 2011, 01:03

Israel laajentaa Länsirannan laittomia siirtokuntia. Hallitus teki lauantaina päätöksen satojen uusien asuntojen rakentamisesta siirtokuntiin, jotka Israel aikoo pitää itsellään, vaikka rajasopimus palestiinalaisten kanssa joskus syntyisikin. Tammikuussa Israel päätti rakentaa 1 400 uutta asuntoa Itä-Jerusalemiin. Rakentamisen jäädyttäminen olisi ollut palestiinalaisten ehto neuvottelujen jatkamiselle viime syksynä.

Yhdysvallatkaan ei viitsi enää leikkiä rauhaa. Marraskuussa Yhdysvallat tarjoutui toimittamaan Israelille kolmen miljardin dollarin hävittäjät, jos se jäädyttäisi rakentamisen vain Länsirannalla ja vain kolmeksi kuukaudeksi. Netanjahun hallitukselle siis luvattiin ruhtinaallinen palkinto siitä, jos se suostuisi osittain ja väliaikaisesti noudattamaan kansainvälistä lakia. Ei suostunut. Rakentaminen jatkuu, ja 18.2. Yhdysvallat esti vetollaan YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselman, joka tuomitsi laittomien siirtokuntien laajentamisen. Viime kuukausien rauhanteatterin vaiheita on selostettu tarkemmin täällä.

Libanonissa kymmenet tuhannet ihmiset osoittivat sunnuntaina mieltään ja vaativat Hizbollahia luovuttamaan aseensa. Sunnuntai oli vuoden 2005 kansannousun vuosipäivä. Kansannousu sai alkunsa, kun pääministeri Rafik Hariri murhattiin - Hizbollahin erikoisjoukkojen toimesta, kuten nyt tiedetään. YLE
SHAKESPEARE: You live on an island?
DREAM: I am... in my fashion... an island...
Avatar
sziget
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
 
Viestit: 4205
Liittynyt: 03 Touko 2006, 20:56
Paikkakunta: Helsinki

Re: Lähi-itä

ViestiKirjoittaja sziget » 11 Syys 2011, 22:03

Mahmud Abbasin johtama Länsirannan hallinto aikoo hakea YK:lta tunnustusta Palestiinalle vajaan kahden viikon kuluttua. Yleiskokous voisi nostaa Palestiinan pysyväksi tarkkailijavaltioksi. Nyt se on pysyvä tarkkailija ilman valtion nimikettä. Täyttä jäsenyyttä Palestiina ei voi saada, koska Yhdysvallat estäisi sen turvallisuusneuvostossa. YK-äänestyksellä palestiinalaiset yrittävät vahvistaa kansainvälistä asemaansa ja painostaa jenkkejä ja Israelia myönnytyksiin neuvotteluissa. HS

Yhdysvallat on yrittänyt taivutella Abbasia luopumaan hankkeesta, ja YK saa varautua vastatoimiin, jos sieltä heruu tukea Palestiinalle. EU on tapansa mukaan eri mieltä itsensä kanssa.

Samaan aikaan Israelin välit sen ainoiden muslimiystävien Egyptin ja Turkin kanssa ovat ennätysmäisen viileät. Elokuussa Israelin sotilaat tunkeutuivat rajan yli ja tappoivat viisi egyptiläistä rajapoliisia. Tästä suivaantuneet mielenosoittajat valtasivat viikonloppuna Israelin suurlähetystön Kairossa. Kolme kuoli ja yli tuhat loukkaantui. Turkissa ei ole unohdettu toukokuun 2010 välikohtausta, jossa Israel hyökkäsi avustuslaivaan ja tappoi yhdeksän turkkilaista rauhanaktivistia. Israel pitää toimenpidettä oikeutettuna, Turkki vaatii anteeksipyyntöä.
SHAKESPEARE: You live on an island?
DREAM: I am... in my fashion... an island...
Avatar
sziget
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
 
Viestit: 4205
Liittynyt: 03 Touko 2006, 20:56
Paikkakunta: Helsinki

Re: Lähi-itä

ViestiKirjoittaja Pete » 15 Helmi 2012, 17:54

Jemenissä järjestetään 21. helmikuuta presidentinvaalit.

Jemeniä 33 vuotta hallinnut presidentti Ali Abdullah Saleh suostui marraskuussa luopumaan vallastaan, nimittämään uuden pääministerin ja järjestämään presidentinvaalit. Vaalit herättävät monissa jemeniläisissä toivoa, sillä jo se, ettei Saleh enää ole presidenttinä, on iso asia.

Ongelmana on, että vaaleissa on vain yksi ehdokas – varapresidentti Abdu Rabu Mansour Hadi, jota tukevat tärkeimmät oppositioryhmät sekä Salehin entiset kannattajat. Käytännössä äänestäjät voivat siis valita vain sen, äänestävätkö vai eivät.


http://maailma.net/artikkelit/jemen_val ... _vaaleihin
When you get to my planet, comets will be wagging their tails.
Avatar
Pete
Press
Press
 
Viestit: 21100
Liittynyt: 14 Marras 2003, 12:59
Paikkakunta: Suomi

Re: Lähi-itä

ViestiKirjoittaja riksa[ » 21 Maalis 2012, 11:09

Noniin, tänne JuliaS, rosetta, ta1ja ja kumppanit! :heh: Keskustelu oli erittäin mielenkiintoista! :uujee:
I'm just trying to read the signals I'm receiving.
Avatar
riksa[
Press
Press
 
Viestit: 3473
Liittynyt: 16 Touko 2010, 12:40
Paikkakunta: Helsinki

Re: Lähi-itä

ViestiKirjoittaja ta1ja » 21 Maalis 2012, 11:09

Kommentti Israelin viisuketjussa käytyyn keskusteluun:

Tosiaan mielestäni länsimaisen median kuva ei mitenkään yksipuolisesti ole Israelin vastainen. Mikäli mitään olen ymmärtänyt ja muistan oikein tilanne pedattiin kuitenkin jo lähtökohtaisesti konfliktiin Britannian(?) toimesta lupaamalla sama maa-ala kahdeksi eri valtioksi kahdelle eri etniselle ryhmälle. Eikä tässä kaikki, juutalaisten kylläkin ymmärrettävä, mutta voimakas maahanmuutto II ms jälkeen on tulehduttanut konfliktin. Vaikka juutalaisilla on kaikkien tuntema syvä historiansa sillä alueella ei Israelin valtiolla ole ollut "omaa historiallista kulttuuria" mihin nojata - ei esimerkiksi historiallista tyypillstä israelilaista rakennettua ympärisöä ja arkkitehtuuria, vaan se on luotu viimeisen 60 vuoden aikana. Ja tämän olen kuullut israelilaiselta, juutalaiselta, asian kanssa työskennelleeltä asiantuntijalta. Väitteet siitä, että alueen alkuperäisasukkaita ajetaan synnyinseuduiltaan ja eristetään tulokkaiden tieltä eivät ole pelkkää palestiinalaisten propagandaa, käsittääkseni tuonkaan pohjalta, puhumattakaan pakolaisalueiden tilanteesta ja perustettavista siirtokunnista.

Minun käsitykseni, jonka toki voi korjata uskottavien ja pätevien argumenttien perusteella on siis, että alkuperäisasukkaat haluavat arabimaiden tukemana ajaa tulokkaat mereen pitääkseen maansa ja että tulokkaat haluavat alkuperäisasukkaiden maat, sen lupauksen perusteella jonka Britannia teki 1948. Molemmat osapuolet ovat toteuttaneet konfliktipolitiikkaansa, mikä on johtanut sotiin ja molemminpuoliseen terroriin. Palestiina on siitä kansainvälisen sanktionsa saanut - valtion olemassaoloa ei YK ole tunnustanut. Israel ei tällaisen sanktion kohteeksi ole joutunut.
"Isänmaallinen ylpeyteni saa kolauksen joka kerta, kun Suomea mainostetaan metallimaana"
- Rumba, Oskari Onninen
Avatar
ta1ja
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
 
Viestit: 7736
Liittynyt: 18 Tammi 2008, 00:14

Re: Lähi-itä

ViestiKirjoittaja Pete » 07 Huhti 2012, 23:31

Tämä sopinee parhaiten tänne.

Arabineito voitti israelilaisen kykykilpailun. :peukku:



Times of Israel kirjoitti:A young Arab woman won a popular Israeli music competition and becomes an unlikely star, capturing hearts in a country where suspicion and hostility often mark relations between Arabs and the Jewish majority.

Nissren Kader recently won first place on “Eyal Golan is Calling You,” a popular television show hosted by one of Israel’s most successful entertainers. On the program, Golan as host chooses over the course of a 3-month-long competition the best performer of Mizrahi songs, the musical tradition of Middle Eastern Jews.

In winning the show, the 25-year-old Kader seems to have pulled off a difficult balancing act: She touched on the nostalgia that many first and second generation Mizrahis, or Jews of Middle Eastern origin, feel for their ancestral homelands, even though most proudly identify as Israeli. And by singing beautifully in Hebrew, she charmed her audience by showing that she too was moved by their cultural traditions.

“I am so proud: I’m the first Arab to win a Hebrew singing program,” said Kader, who is from the northern Israeli city of Haifa. “I never imagined that they [Jews] would like me to the degree that they did. I’m an Arab citizen in a state that has troubles and disagreements between Jews and Arabs, and they saw something else,” she told The Associated Press. “They saw another side.”

Kader, who before competing on the show worked as a wedding singer in the Arab community, shared her win in late March with Maor Ashwal, a Jewish Israeli. The finals, on a cable TV music channel, were the second most-watched show on television that night, according to an economic magazine that publishes Israeli television ratings.

During the final, her audiences sang along, cheered and clapped to songs in Hebrew — and Arabic. Israel’s Arab minority makes up about one-fifth of the population and occupies an uneasy place. They are citizens of a Jewish state who identify with their Palestinian brethren in the West Bank and Gaza. Arabs in Israel are generally poorer, less educated and complain of discrimination.

In recent years, Jewish and Arab politicians have used increasingly harsh rhetoric against each other, further polarizing relations. Kader, for her part, has stirred up mixed feelings among Israelis. They marvel at the power of her voice, but are uncertain about how to deal with her Arab ethnicity.

“My friends criticized [host] Eyal Golan: ‘Why did you pick an Arab? You chose an enemy and let her win the show,’” said Moshe Alfassi, an Israeli of Moroccan descent who works with troubled youth. Alfassi, 27, said he found it strange to see an Arab woman singing Mizrahi music, but like many other Israelis, was quickly won over by her voice.

Eliyahu Haviv, a 70-year-old Iranian-born Israeli, said Kader deserved her victory, and shouldn’t be viewed through the prism of the Israeli-Palestinian conflict. He noted, as many Israelis did, that Kader sang in Hebrew to God to protect the people of Israel in a song that was originally written to commemorate slain Israeli soldiers.

“She sang our prayers, and I think it was very good because she sang them with emotion,” Haviv said. “I say yes, there are Arab terrorists, but this is something else. We need to be as one heart.”

“We are taught that in the house of Israel, there will be a prayer for all people,” said Eliyahu Dahan, 50, a Jerusalem bar owner. “That was her song.” The popularity of Golan’s show also highlights just how far Mizrahi culture has come in Israeli society.

When Middle Eastern Jews fled en masse to Israel in the years following the Jewish state’s establishment in 1948, they encountered a European Jewish establishment that regarded them, and their cultures, as inferior and threatening because they resembled their Arab enemies.

That included Mizrahi music, which was seen as lowbrow — a stigma that still lingers. The music ranges from soaring liturgical chants to cheesy pop that is indistinguishable from top-40 tunes in the Arab world. In an echo of that Arabic heritage, many Mizrahi Jews enjoy classic Arabic songs — tunes that Kader belted out to the delight of the audience in the studio for the show’s final.

Her victory is part of a small but growing trend of Arab artists and entertainers rising to prominence. One of the country’s most popular sitcoms is a comedic satire about an Israeli-Arab journalist trying to fit into Jewish society whose attempts frequently backfire. The program is written by Sayed Kashua, an award-winning Arab writer.

All but one of Israel’s soccer league teams have Arab players, including the season’s top scorer, Ahmed Saba. Israeli entertainer Golan said he faced criticism for his choice, but said Kader’s talent couldn’t be ignored. He is currently producing an album for her. It will likely have Mizrahi and Arabic music on it, and Golan believes Israeli Jews are ready to hear it.

“There will always be those who will jump up and say, how did you pick an Arab?” Golan told the AP. But, he said, “I didn’t do a political program. In the end, what wins is the songs, and not whether she’s an Arab or a Jew.”
When you get to my planet, comets will be wagging their tails.
Avatar
Pete
Press
Press
 
Viestit: 21100
Liittynyt: 14 Marras 2003, 12:59
Paikkakunta: Suomi

Re: Lähi-itä

ViestiKirjoittaja sziget » 09 Huhti 2012, 19:38

^ Kaikkea hyvää Nissren Kaderille. :peukku:

Katsotaan, milloin pääministeri Netanjahu toteuttaa uhkauksensa ja hyökkää Iraniin. Nobel-kirjailija Günter Grass suututti ennen pääsiäistä Israelin runolla, jossa hän vastustaa sotaa ja pitää Israelin omaa ydinasetta uhkana maailmanrauhalle. Luonnollisesti Grass leimattiin heti antisemitistiksi. :roll: - Yle 5.4.

Yle Uutiset kirjoitti:Israelin ulkoministeriö on arvostellut saksalaiskirjailija Günter Grassin runoa, jossa tämä vertaa Israelia ja Irania. Israelin ulkoministeriön mukaan Grassin runo on täysin tyylitön ja sisällöltään epäreilu.

Grass kirjoittaa runossaan Was gesagt werden muss ("Mikä on sanottava") pelkäävänsä, että Israel aikoo pyyhkäistä Iranin kansan kartalta Iranin kiistellyn ydinohjelman vuoksi.

Saksalaisen Süddeutsche Zeitung -lehden julkaisemassa runossa 84-vuotias Grass kirjoittaa vapaasti käännettynä muun muassa näin: "Miksi sanon vasta nyt, vanhana ja viimeisellä musteellani, että Israelin ydinase vaarantaa maailman hauraan rauhan?"

Hän myös vastaa: koska hänen maansa Saksa teki rikoksia, joiden hirveydelle ei ole vertaa. Nyt hän kuitenkin sanoo tajunneensa, että vaikenija kantaa valheen ja myötäilijän taakkaa pelätessään antisemiitin leimaa.

Grass pitää kaksinaamaisena länsimaiden suhtautumista yhtäältä Israelin ydinaseeseen, toisaalta Iranin ydinohjelmaan. Hänen mielestään kumpaakin valvomaan pitäisi saada riippumattomia kansainvälisiä tarkkailijoita.

Israelilla tiedetään olevan ydinase, joskaan sitä ei ole koskaan sanottu virallisesti ääneen. Israel on sanonut, ettei sulje pois mitään keinoja Iranin ydinohjelman lopettamiseksi, koska epäilee Iranin kehittelevän sen suojissa omaa ydinasetta.

Israelin lisäksi runo on kuohuttanut poliitikkoja ja lehdistöä myös Saksassa. Joidenkin mielestä se todella on antisemitistinen ja jopa julkaisuajankohta on tarkoituksellisen loukkaava. Historioitsija Michael Wolffson sanoo Der Spiegel -lehdessä, että Grass ei piittaa vähääkään traditioista, kun julkaisee runonsa juutalaisille tärkeän pääsiäisjuhlan alla.

AFP, Reuters, AP,Yle Uutiset
SHAKESPEARE: You live on an island?
DREAM: I am... in my fashion... an island...
Avatar
sziget
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
 
Viestit: 4205
Liittynyt: 03 Touko 2006, 20:56
Paikkakunta: Helsinki

 

Paluu Uutiset

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa



Sauhupuoti.com







Jatomaki Consulting - Tyden palvelun hosting ratkaisut