Day after day -pudotuspeli 6.–27.11.2011

Viisuaiheiset pudotuspelit ja veikkauskilpailut.

Valvoja: Timoteus

Day after day -pudotuspeli 6.–27.11.2011

ViestiKirjoittaja Timoteus » 03 Marras 2011, 19:24

Kuva

"I'd live it all again, anch'io lo rivivrei
Anch'io lo rivivrei, we'll live it all again"

:azerbaidzan: :suomi: Uuden Musiikin Kilpailun myötä myös Viisukuppilan Suomen karsinnan pudotuspelissä puhaltavat uudet tuulet. Kahdesta edellisestä vuodesta poiketen emme pelkästään matkusta ympäri isäntämaata, vaan teemme myös aikamatkan halki isäntämaan historian. Fyysinen reitti kulkee paikoin nykyisen Azerbaidžanin alueen ulkopuolella esimerkiksi aluetta kulloinkin hallinneiden valtioiden ja imperiumien pääkaupungeissa. Tervetuloa seikkailuun halki vuosituhanten.

Pudotuspeli on saanut nimensä Azerbaidžanin debyyttiviisulta vuodelta 2008 (YouTube, Viisula) ja alaotsikkonsa Italian vuoden 1976 viisulta (YouTube).

"Mi ricordo quegli anni, quante giuste canzoni
Quante maschere in giro e tu sola vicino a me"
"Show us the right way
Day after day"

Pelimekaniikka jäljittelee UMK:n todellista kulkua seuraavasti.

:nuija: Preliminary round for songs in English, 6.–10.11. (4 päivää, 22 kappaletta): 1 kappale / päivä radioon, 3 kappaletta / päivä putoaa, loput 6 kappaletta keräilyerään
:nuija: Esikarsinta för låtar på inhemska språk, 10.–14.11. (4 päivää, 18 kappaletta): 1 kappale / päivä radioon, 2 kappaletta / päivä putoaa, loput 6 kappaletta keräilyerään
:paarit: Keräilyerä 14.–18.11. (4 päivää, 12 kappaletta): 1 kappale / päivä radioon, 2 kappaletta / päivä putoaa
:korvana: Putkiradiota kuunnellaan 18.–20.11. (2 päivää, 12 kappaletta): 4 kappaletta / päivä klubille, 2 kappaletta / päivä putoaa
:bile: In the club, the club, oh-oh 20.–22.11. (2 päivää, 8 kappaletta): 3 kappaletta / päivä finaaliin, 1 kappale / päivä putoaa
:ryhmahali: Finaali 22.–25.11. (3 päivää, 6 kappaletta): 1 kappale / päivä superfinaaliin, 1 kappale / päivä putoaa
:voitto: :hopea: :pronssi: Superfinaali 25.–27.11. (2 päivää, 3 kappaletta): 1 kappale / päivä putoaa

Kaikki äänestykset ovat suosikkiäänestyksiä. Käytössäsi on yksi ääni jokaista alkavaa kuutta kappaletta kohti (2–6 kappaletta → yksi ääni, 7–12 kappaletta → kaksi ääntä, 13–18 kappaletta → kolme ääntä, 19–22 kappaletta → neljä ääntä).

"If you're searching for resolves
Be ready for the tolls"

Tasapelin sattuessa eroa haetaan ensisijaisesti edellisen kierroksen tuloksesta, sitten sitä edellisen kierroksen tuloksesta jne., kunnes ratkaisu löytyy. Jos tasapeliä pudotuksen tai jatkopaikan kannalta merkityksellisellä sijalla ei saada ratkaistua, pudotus / nosto jätetään tekemättä ja täyttämättä jääneet putoajan / jatkajan paikat siirretään jaettavaksi seuraana päivänä. Esimerkki: jos ensimmäisenä päivänä kaksi kappaletta sijoittuu tasaäänin kärkeen, suora jatkopaikka jää jakamatta ja seuraavalta päivältä nostetaan jatkoon kärkikaksikko.

Tasapelin ratkaisemiseen käytetään vain sellaisia kierroksia, joilla tasoihin sijoittuneet kappaleet ovat olleet yhdessä äänestettävänä. Esimerkiksi keräilyerän ensimmäisellä kierroksella eri alkulohkoissa kilpailleiden kappaleiden tasapeli jää ratkaisemattomaksi.

"Our feelings play with us
But you must keep yourself under control"

Perinteiseen tapaan meneillään olevan kierroksen äänestystilannetta EI saa paljastaa ketjussa! :termari: Pelin aikana aluetta voi lukea vain kirjautuneena.
Jos et pärjää tietokoneellesi shakissa, kokeile potkunyrkkeilyä.
Avatar
Timoteus
Viinuri
Viinuri
 
Viestit: 20282
Liittynyt: 06 Helmi 2004, 09:31

 

Re: Day after day -pudotuspeli 6.–27.11.2011

ViestiKirjoittaja Serduchka » 03 Marras 2011, 19:37

Jee! Serdu tykkää pudotuspeli-leikeistä. :tuuletus: :heh:
"Euphoria
Forever, till the end of time
From now on, only you and I
We're going u-u-u-u-u-up...
Euphoria
An everlasting piece of art
A beating love within my heart
We're going u-u-u-u-u-up..."
Avatar
Serduchka
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
 
Viestit: 15841
Liittynyt: 22 Huhti 2007, 17:16
Paikkakunta: Pori

Re: Day after day -pudotuspeli 6.–27.11.2011

ViestiKirjoittaja TomppaJr » 03 Marras 2011, 19:42

Serduchka kirjoitti:Jee! Serdu tykkää pudotuspeli-leikeistä. :tuuletus: :heh:

Tomppakin varsin bilettää! :uujee:
I got only one rule: always stay cool like a swimming pool
Avatar
TomppaJr
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
 
Viestit: 6865
Liittynyt: 05 Huhti 2010, 11:42
Paikkakunta: Porvoo

Re: Day after day -pudotuspeli 6.–27.11.2011

ViestiKirjoittaja ESC93 » 03 Marras 2011, 19:55

TomppaJr kirjoitti:
Serduchka kirjoitti:Jee! Serdu tykkää pudotuspeli-leikeistä. :tuuletus: :heh:

Tomppakin varsin bilettää! :uujee:


Smias! :surrur: Kuulostaa varsin monimutkaiselta prosessilta, vaikka se ei (ehkä) olekaan sitä. :heh:
Dei Popo hot Gefühle, dei Popo is a Teil von dia
Setz erm ned auf de Stühle, dei Popo hot a Meinung, yeah
Dei Popo wü Bewegung, drum woki woki woki
Dei Popo wü Begegnung, geht scho gib erm wos a braucht
Avatar
ESC93
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
 
Viestit: 3392
Liittynyt: 26 Maalis 2010, 16:35
Paikkakunta: Järvenpää

Re: Day after day -pudotuspeli 6.–27.11.2011

ViestiKirjoittaja Serduchka » 03 Marras 2011, 20:15

^ Totta. Mä en (ehkä) ymmärtänyt, miten nuo pudotukset menee, mutta sen näkee sitten. :heh:
"Euphoria
Forever, till the end of time
From now on, only you and I
We're going u-u-u-u-u-up...
Euphoria
An everlasting piece of art
A beating love within my heart
We're going u-u-u-u-u-up..."
Avatar
Serduchka
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
 
Viestit: 15841
Liittynyt: 22 Huhti 2007, 17:16
Paikkakunta: Pori

Re: Day after day -pudotuspeli 6.–27.11.2011

ViestiKirjoittaja TomppaJr » 03 Marras 2011, 20:18

Minä yleensäkin vain skippaan nuo kohdat, sillä en tahdo rassata aivojani turhaan. :hihi:
I got only one rule: always stay cool like a swimming pool
Avatar
TomppaJr
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
 
Viestit: 6865
Liittynyt: 05 Huhti 2010, 11:42
Paikkakunta: Porvoo

Re: Day after day -pudotuspeli 6.–27.11.2011

ViestiKirjoittaja Valkealalainen » 03 Marras 2011, 22:26

Ai niin, tämmöinenkin leikki on tietenkin tulossa! Mahtavaa! :tapu:

Minäkin hyppäsin tuon sääntökohdan yli, koska en kuitenkaan todennäköisesti olisi käsittänyt siitä mitään. :mrgreen:
Tuo laiva kaunis on
Se ui laineilla kohtalon
Laiva merellä seilaa
Kohti aavaa ulappaa
Valkealalainen
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
 
Viestit: 2827
Liittynyt: 09 Syys 2008, 16:19
Paikkakunta: Inkeroinen

Re: Day after day -pudotuspeli 6.–27.11.2011

ViestiKirjoittaja Timoteus » 04 Marras 2011, 01:11

Uskomattoman Monimutkainen Kilpailu? :uujee: Toivottavasti ainakin joku ymmärtää pudotuspelin kulun periaatteet, ettei näytä siltä, että säännöt vedetään hatusta kesken leikin.

Kovin vaikeaselkoinen systeemin ei ole tarkoitus olla. UMK:ssa 40 tyrkystä 12 pääsee radiosoittoon. Sama periaate pudotuspelissä: esikarsintavaihe kestää 12 päivää ja kunkin päivä-äänestyksen voittaja pääsee suoraan seuraavaan kilpailuvaiheeseen. Vähiten ääniä saaneita pudotetaan 2–3 päivässä, jotta joukko harvenisi tasaista tahtia. Aluksi kilpailijakatras on pakko jakaa kahteen ryhmään, koska ketjuäänestykseen ei saa enempää kuin 30 vaihtoehtoa.
Jos et pärjää tietokoneellesi shakissa, kokeile potkunyrkkeilyä.
Avatar
Timoteus
Viinuri
Viinuri
 
Viestit: 20282
Liittynyt: 06 Helmi 2004, 09:31

Re: Day after day -pudotuspeli 6.–27.11.2011

ViestiKirjoittaja akuankka13 » 04 Marras 2011, 10:42

Jee! Pudotuspelejä! :tapu:
Rendez-vous
Maar de maat is vol, en m'n kop is toe

-Outous on aina hyve!
Avatar
akuankka13
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
 
Viestit: 3399
Liittynyt: 10 Touko 2008, 13:08
Paikkakunta: Helsinki

Re: Day after day -pudotuspeli 6.–27.11.2011

ViestiKirjoittaja Serduchka » 06 Marras 2011, 19:38

Mihinkäs aikaan tämä muuten alkaa tänään? :mitvit:
"Euphoria
Forever, till the end of time
From now on, only you and I
We're going u-u-u-u-u-up...
Euphoria
An everlasting piece of art
A beating love within my heart
We're going u-u-u-u-u-up..."
Avatar
Serduchka
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
 
Viestit: 15841
Liittynyt: 22 Huhti 2007, 17:16
Paikkakunta: Pori

Re: Day after day -pudotuspeli 6.–27.11.2011

ViestiKirjoittaja Timoteus » 06 Marras 2011, 19:50

Vasta klo 22. Päivitykset myös joka päivä klo 22. :joojoo:
Jos et pärjää tietokoneellesi shakissa, kokeile potkunyrkkeilyä.
Avatar
Timoteus
Viinuri
Viinuri
 
Viestit: 20282
Liittynyt: 06 Helmi 2004, 09:31

Re: Day after day -pudotuspeli 6.–27.11.2011

ViestiKirjoittaja Dryad » 06 Marras 2011, 22:02

Serduchka kirjoitti:Mihinkäs aikaan tämä muuten alkaa tänään? :mitvit:

Minäkin täällä sormet syyhyten odotan :) Ai että nämä pudotuspelit ovatkin joka kerta yhtä koukuttavia.
Avatar
Dryad
Hörppijä
Hörppijä
 
Viestit: 202
Liittynyt: 18 Helmi 2008, 19:34
Paikkakunta: Kuopio

Re: Day after day -pudotuspeli 6.–27.11.2011

ViestiKirjoittaja Timoteus » 06 Marras 2011, 22:57

QOBUSTAN
Uhritanssia Mesoliittisissa Kaiverruksissa
(10 000 eaa.)


http://en.wikipedia.org/wiki/Gobustan_National_Park

Kuva


Jo muinaiset azerit tanssivat euroviisuja, kuten oheinen kalliokaiverrus n. 12 000 vuoden takaa osoittaa. Taiteilijan valitseman tanssijoiden määrän voi arvella tarkoittavan, että viisu oli illan toiseksi paras. Nykyisin tämä kaiverrus ja monet muut todisteet Kaukasian varhaisesta viisukulttuurista ovat osa Qobustanin kansallispuistoa, joka hyväksyttiin Unescon maailmanperintökohteeksi neljä vuotta sitten. :peukku:



Mesoliittiselta kaudelta on siis hyvä aloittaa matkamme kohti nykypäivää. Ensimmäiseksi esikarsitaan englanninkielisiä ehdokaskappaleita. Joka päivä äänestyskierroksen eniten ääniä saanut ehdokas pääsee suoraan radiosoittovaiheeseen (top 12); kolme vähiten ääniä saanutta ehdokasta saa :nuija: nuijanukutuksen ja putoaa kilpailusta. Tänään käytettävissäsi on neljä (­4) ääntä. Muista äänestää suosikkejasi.
Jos et pärjää tietokoneellesi shakissa, kokeile potkunyrkkeilyä.
Avatar
Timoteus
Viinuri
Viinuri
 
Viestit: 20282
Liittynyt: 06 Helmi 2004, 09:31

Re: Day after day -pudotuspeli 6.–27.11.2011

ViestiKirjoittaja akuankka13 » 06 Marras 2011, 23:01

Captor, Kaisa Vala, MOOBS ja Pauliina saivat ääneni. Taktisemppoo :hihi:
Rendez-vous
Maar de maat is vol, en m'n kop is toe

-Outous on aina hyve!
Avatar
akuankka13
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
 
Viestit: 3399
Liittynyt: 10 Touko 2008, 13:08
Paikkakunta: Helsinki

Re: Day after day -pudotuspeli 6.–27.11.2011

ViestiKirjoittaja Serduchka » 06 Marras 2011, 23:15

Fatima Koroma, Jessica Wolff, Martina ja MOOBS saivat mun ääneni. :joojoo:
"Euphoria
Forever, till the end of time
From now on, only you and I
We're going u-u-u-u-u-up...
Euphoria
An everlasting piece of art
A beating love within my heart
We're going u-u-u-u-u-up..."
Avatar
Serduchka
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
 
Viestit: 15841
Liittynyt: 22 Huhti 2007, 17:16
Paikkakunta: Pori

Re: Day after day -pudotuspeli 6.–27.11.2011

ViestiKirjoittaja ESC93 » 07 Marras 2011, 00:50

DCX ja kaksi muuta. :joojoo:
Dei Popo hot Gefühle, dei Popo is a Teil von dia
Setz erm ned auf de Stühle, dei Popo hot a Meinung, yeah
Dei Popo wü Bewegung, drum woki woki woki
Dei Popo wü Begegnung, geht scho gib erm wos a braucht
Avatar
ESC93
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
 
Viestit: 3392
Liittynyt: 26 Maalis 2010, 16:35
Paikkakunta: Järvenpää

Re: Day after day -pudotuspeli 6.–27.11.2011

ViestiKirjoittaja jee euroviisut » 07 Marras 2011, 07:46

DCX, Jessica Wolff, Martina ja MOOBS. Eiköhän siinä ollut hyvät ensimmäisten äänieni saajat. :surrur:
RIP Suomen euroviisukarsinnat 1961-2011 :rip:
Avatar
jee euroviisut
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
 
Viestit: 7668
Liittynyt: 09 Helmi 2009, 17:20
Paikkakunta: Helsinki

Re: Day after day -pudotuspeli 6.–27.11.2011

ViestiKirjoittaja UFOPOLI » 07 Marras 2011, 10:01

Äänestin vain kahta, koska sen enempää sellaista, jotka haluaisin kuulla uudestaan, ei ollut :rofl:
Your bum wants encounters, come on, give it what it needs
Avatar
UFOPOLI
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
 
Viestit: 8659
Liittynyt: 01 Touko 2004, 12:54
Paikkakunta: Helsinki

Re: Day after day -pudotuspeli 6.–27.11.2011

ViestiKirjoittaja Aintsu » 07 Marras 2011, 10:05

Mä äänestin nyt vain yhtä. :joojoo: Kiva peli tämä!
I believe that if a world war took place, you would all sing and dance and throw glitter until everybody stopped.
Lady Gaga
Avatar
Aintsu
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
 
Viestit: 12902
Liittynyt: 15 Marras 2003, 12:37
Paikkakunta: Kotka

Re: Day after day -pudotuspeli 6.–27.11.2011

ViestiKirjoittaja Zera » 07 Marras 2011, 10:38

DCX, Pauliina Salonen, Jessica Wolff ja MOOBS saivat ääneni.
Avatar
Zera
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
 
Viestit: 1139
Liittynyt: 19 Heinä 2006, 19:47
Paikkakunta: Virrat

Re: Day after day -pudotuspeli 6.–27.11.2011

ViestiKirjoittaja ta1ja » 07 Marras 2011, 11:21

Anteeksi en ymmärrä. Tai ymmärrän kaiken muun paitsi tämän:

Käytössäsi on yksi ääni jokaista alkavaa kuutta kappaletta kohti (2–6 kappaletta → yksi ääni, 7–12 kappaletta → kaksi ääntä, 13–18 kappaletta → kolme ääntä, 19–22 kappaletta → neljä ääntä).


Jos äänestää vain kahta tarkoittaako tämä että ne saavat enemmän ääniä? Täällä jo mainittiin taktikointi - antaako tämä kisajärjestely jotain uusia taktikointimahdollisuuksia (muun kuin sen, että äänestää jotain heikompaa suosikkiaan koska olettaa että vahvempi pääsee joka tapauksessa jatkoon), jotka menevät kaltaiseltani tajuamattomalta ohi?
"Isänmaallinen ylpeyteni saa kolauksen joka kerta, kun Suomea mainostetaan metallimaana"
- Rumba, Oskari Onninen
Avatar
ta1ja
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
 
Viestit: 7736
Liittynyt: 18 Tammi 2008, 00:14

Re: Day after day -pudotuspeli 6.–27.11.2011

ViestiKirjoittaja Timoteus » 07 Marras 2011, 13:42

ta1ja kirjoitti:Jos äänestää vain kahta tarkoittaako tämä että ne saavat enemmän ääniä?


Ei tarkoita. Jos äänestää vain kahta, vaikka neljää voisi, jättää yksinkertaisesti osan äänistään käyttämättä.

ta1ja kirjoitti:Täällä jo mainittiin taktikointi - antaako tämä kisajärjestely jotain uusia taktikointimahdollisuuksia (muun kuin sen, että äänestää jotain heikompaa suosikkiaan koska olettaa että vahvempi pääsee joka tapauksessa jatkoon), jotka menevät kaltaiseltani tajuamattomalta ohi?


Joissakin tapauksissa osan äänistä käyttämättä jättäminen voi olla taktisesti mielekästä. Jos esimerkiksi kaksi kappaletta on sinusta selvästi yli muiden etkä halua ottaa riskiä, että nelossuosikkisi kiilaa ykkössuosikkisi edelle oman äänesi vuoksi, sinun ei ehkä kannata äänestää kuin kahta.

Oikein kiero taktikoija voisi yrittää puskea pääsuosikkiensa lisäksi jatkoon mahdollisimman heikkoja vastustajia niille mutta tämän taktiikan toimivuutta pidän kyseenalaisena. Jos tulee arvioineeksi kappaleiden kannatuspotentiaalin väärin, kompastuu omaan näppäryyteensä.
Jos et pärjää tietokoneellesi shakissa, kokeile potkunyrkkeilyä.
Avatar
Timoteus
Viinuri
Viinuri
 
Viestit: 20282
Liittynyt: 06 Helmi 2004, 09:31

Re: Day after day -pudotuspeli 6.–27.11.2011

ViestiKirjoittaja tonywerner » 07 Marras 2011, 17:09

Minä en kykene ymmärtämään sääntöjä, mutta ymmärrän jos käsketään äänestämään max neljää suosikkia :uujee:
DCX, Jessica, Martina ja Iconcrash saivat kukin yhden äänen :joojoo:
If you love someone, follow your heart
Cause love comes once, if you're lucky enough
Avatar
tonywerner
Press
Press
 
Viestit: 26915
Liittynyt: 29 Loka 2004, 07:36
Paikkakunta: Riihimäki

Re: Day after day -pudotuspeli 6.–27.11.2011

ViestiKirjoittaja Timoteus » 07 Marras 2011, 23:00

Persepolis
PERSIA
Urbaani Merkitys Kankulle
(500 eaa.)


http://en.wikipedia.org/wiki/Persepolis
http://en.wikipedia.org/wiki/Achaemenid_Empire

Kuva
Kuva


Jos joskus tuntuu siltä, että Viisukuppilan pudotuspelit ovat Persiistä, nyt näin todella on! Muinaisen Persian pääkaupunki Persepolis lienee jo vanha tuttu ainakin kaikille Sid Meierin Civilization-sarjan pelejä pelanneille ja on toivottavasti antoisa uusi tuttavuus muille.

Azerbaidžanin varhaisesta historiasta ei tiedetä paljoa. Alueen eteläosassa, joka nykyään muodostaa Iranin Azerbaidžan-nimisen maakunnan, vaikutti useita kuningaskuntia (esim. Mannea, Meedia ja Urartu) ensimmäisen vuosituhannen eaa. alkupuolella mutta mikään niistä ei hallinnut merkittäviä osia nykyisin Azerbaidžanin tasavaltana tuntemastamme alueesta.

500-luvulla eaa. Persian kuningas Kyyros II Suuri liitti Azerbaidžanin maihinsa ja zarathustralaisuudesta tuli alueen valtauskonto. Persia oli aikansa mahtavimpia valtakuntia mutta euroviisuissa sillä ei mennyt yhtä vahvasti. Pers vasten Persiitä, pump pump -rallatus ei nauttinut raatien suosiota. :lohduton:

Tulokset

:korvana: Radioon (Top 12): Jessica Wolff – Better
:nuija: Pois pelistä: :sorivaan: ei putoajia tänään

Koska neljä kappaletta jäi tasaäänin jumboiksi eikä putoajan paikkoja ollut jaossa kuin kolme, ketään ei saada vielä pudotettua. Pudotukset siirtyvät siis huomiselle.

Day after day, eng. esikarsinta, 1./4 päivä. Äänestä SUOSIKKEJASI (max. neljää)!

1LOVE – International Love Song 1, 1%
ALCHEMY ROAD – Burning 0, Ei ääniä
Boys Hate Silence – Miracle 4, 3%
Captor – Hooked On Wii 9, 6%
DCX – Erase You 19, 13%
Eveliina Määttä – Perfect 0, Ei ääniä
Fatima Koroma – Different Coloured Socks 8, 6%
Hans on the bass – Only 7 Days 0, Ei ääniä
Iconcrash – We Are The Night 10, 7%
Jessica Wolff – Better 26, 18%
Judy – Kisscollector 7, 5%
Kaisa Vala – Habits Of Human Beings 5, 4%
Malin Kojola – Home 5, 4%
Martina – Checkmate 14, 10%
MOOBS – Johnny 13, 9%
Noora – Every Day In The Sunshine 1, 1%
Pauliina Salonen – Want My Life Back 4, 3%
Rita Lovely & the Soultwisters – November Touch 0, Ei ääniä
Seamus – Like Soldiers Go 6, 4%
Selja Sini – Pack Up 2, 1%
The Spyro – Teleport My Heart 6, 4%
Tom Morgan – Melt 1, 1%

Ääniä yhteensä : 141


Alkavalla äänestyskierroksella eniten ääniä saanut ehdokas pääsee suoraan radiosoittovaiheeseen (top 12) ja kuusi vähiten ääniä saanutta ehdokasta putoaa kilpailusta. Käytettävissäsi on edelleen neljä (­4) ääntä. Muista äänestää suosikkejasi.
Jos et pärjää tietokoneellesi shakissa, kokeile potkunyrkkeilyä.
Avatar
Timoteus
Viinuri
Viinuri
 
Viestit: 20282
Liittynyt: 06 Helmi 2004, 09:31

Re: Day after day -pudotuspeli 6.–27.11.2011

ViestiKirjoittaja Serduchka » 07 Marras 2011, 23:11

Martina ja kolme muuta. :joojoo:
"Euphoria
Forever, till the end of time
From now on, only you and I
We're going u-u-u-u-u-up...
Euphoria
An everlasting piece of art
A beating love within my heart
We're going u-u-u-u-u-up..."
Avatar
Serduchka
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
 
Viestit: 15841
Liittynyt: 22 Huhti 2007, 17:16
Paikkakunta: Pori

Re: Day after day -pudotuspeli 6.–27.11.2011

ViestiKirjoittaja ESC93 » 07 Marras 2011, 23:12

DCX ja yks toinen. :joojoo:
Dei Popo hot Gefühle, dei Popo is a Teil von dia
Setz erm ned auf de Stühle, dei Popo hot a Meinung, yeah
Dei Popo wü Bewegung, drum woki woki woki
Dei Popo wü Begegnung, geht scho gib erm wos a braucht
Avatar
ESC93
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
 
Viestit: 3392
Liittynyt: 26 Maalis 2010, 16:35
Paikkakunta: Järvenpää

Re: Day after day -pudotuspeli 6.–27.11.2011

ViestiKirjoittaja mariah » 07 Marras 2011, 23:15

hyvä jessica :tuuletus: fatima,dcx ,judy ja martina :peukku:
Avatar
mariah
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
 
Viestit: 3427
Liittynyt: 13 Helmi 2005, 16:22
Paikkakunta: helsinki

Re: Day after day -pudotuspeli 6.–27.11.2011

ViestiKirjoittaja Naali » 07 Marras 2011, 23:35

Timoteus kirjoitti:500-luvulla eaa. Persian kuningas Kyyros II Suuri liitti Azerbaidžanin maihinsa ja zarathustralaisuudesta tuli alueen valtauskonto. Persia oli aikansa mahtavimpia valtakuntia mutta euroviisuissa sillä ei mennyt yhtä vahvasti. Pers vasten Persiitä, pump pump -rallatus ei nauttinut raatien suosiota. :lohduton:


Siis anteeksi mitä? :rofl2: Pimein pudotuspeli hetkeen. :tapu: Äänestin biisejä, jotka ovat muiden mielestä ihan Persiistä, mutta äänestin samoja jo eilen.
21:15 <@XXX> kuten huomaat, mulla on vähän tautologiaa.
Avatar
Naali
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
 
Viestit: 8002
Liittynyt: 07 Helmi 2004, 19:00
Paikkakunta: Helsinki

Re: Day after day -pudotuspeli 6.–27.11.2011

ViestiKirjoittaja UFOPOLI » 08 Marras 2011, 01:03

Naali kirjoitti:Siis anteeksi mitä? :rofl2: Pimein pudotuspeli hetkeen. :tapu:

Sanos muuta. Liiallista kauneutta :rofl:
Your bum wants encounters, come on, give it what it needs
Avatar
UFOPOLI
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
 
Viestit: 8659
Liittynyt: 01 Touko 2004, 12:54
Paikkakunta: Helsinki

Re: Day after day -pudotuspeli 6.–27.11.2011

ViestiKirjoittaja -kaitsu87- » 08 Marras 2011, 01:23

En viitsinyt taktikoida vielä tässä vaiheessa :heh:. Ääneni saivat tietysti DCX, Fatima, Malin & Boys Hate Silence.
We are here, we're all alone in our own universe
We are free, where everything's allowed and love comes first
Forever and ever together, we sail into infinity
We're higher and higher and higher, we're reaching for divinity
Avatar
-kaitsu87-
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
 
Viestit: 4461
Liittynyt: 04 Huhti 2009, 06:09
Paikkakunta: Pori

 
Seuraava

Paluu Viisupelit ja -veikkaukset

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Google Adsense [Bot] ja 1 vierailijaa



Sauhupuoti.com







Jatomaki Consulting - Täyden palvelun hosting ratkaisut