Lava 2004
Lava 2004
Vajaa kuukausi Euroviisuihin, on aika ottaa katsaus vuoden 2004 viisulavaan!
Yllä olevassa kuvassa näkyy tietokonepiirros tulevasta lavasta! Kuten huomaatte, siitä tulee värikäs ja näyttävä. Teemana on "saman taivaan alla". Lavaan kuuluu kolme osaa, joista yksi on pääesiintymispaikka. Tilaan saadaan erilainen tunnelma eri lauluihin valoilla ja efekteillä. Ellipsinmuotoiset lavan osat voivat nousta ilmaan ja laskeutua, lisäksi taustan ruutuihin voidaan heijastaa erilaisia kuvia. Kuvan perusteella yleisö katselee lavaa ylhäältä käsin, mikä on mielenkiintoista. Esiintyjät tulevat olemaan ikään kuin laaksossa.
Myös itse halli, nimeltään Abdi İpekçi, saa uuden ilmeen. Koristelutyöt ovat jo alkaneet. Hallista tehdään turkinpunainen! Pyrkimyksenä on, että rakennus näyttää hyvältä paitsi sisältä myös ulkoa.
Lavan rakentaminen aloitetaan ensi viikolla. Peukut pystyyn Turkille, tehkää kivat kisat!

Jouez, jouez, musiciens / Enchantez-moi, magiciens
Tourne, tourne dans ma tête à moi / Fais briller les yeux des enfants-rois
Tourne, tourne dans ma tête à moi / Fais briller les yeux des enfants-rois
Lava 2004
Wow! Kyllä paikan päälle menijöille riittää ihmetystä. Ei varmaankaan pitäisi olla lavasta kiinni show!
U kosu stavi ruzmarin
I jedan cvijet kraj šadrvana
Lejla, zar bi mogla ti drugog voljeti?
Golube, moj golube
Nosi joj suze mjesto pjesme
I jedan cvijet kraj šadrvana
Lejla, zar bi mogla ti drugog voljeti?
Golube, moj golube
Nosi joj suze mjesto pjesme
Lava 2004
Riikassa ei oltukaan siihen hallin ulkopuoleen kiinnitetty mitään huomiota, aika ankea oli se sinne saapuminen. Enkä vieläkään tajua, miksi Riikassa oli Skonto OLYMPIC Hall...
Hienolta näyttää Turkin suunnitelmat, ovat sentään vissiin paremmin aikataulussa kuin kreikkalaiset olumpialaisineen...

Hello Hi!
- JukkaV
- Kanta-asiakas
- Viestit: 15682
- Liittynyt: 23 Marras 2003, 15:59
- Paikkakunta: Turku - Suomen viisukeskus
- Viesti:
Lava 2004
Riian halli on Olympic, koska 1980 siellä oli Olympialaisohjelmaa: sehän oli silloin osa Neuvostoliittoa!
Rohkeutta on käytettävä voimavarana, jotta voi pyrkiä inhimillisen elämän järjestämiseen tulevaisuudessakin.
Lava 2004
Turkissa on ainakin ymmärretty panostaa viisuiluun kunnolla. Saapi nähdä, nostellaanko meidän Jartsaa ylös-alas lavarakenteilla :o
"anna abreu ehkä kuppilan uusi Arja Saijonma"
NimiIronia Pete "Suomi 2010 artistitoiveita"-ketjussa
NimiIronia Pete "Suomi 2010 artistitoiveita"-ketjussa
Lava 2004
Kisat on paljon kivemmat kun onhieno lava ja kaikilla mailla eilainen esitys ja värimaailma. Hyvältä näyttää!
"Well, if you must know, I have written fourteen books and as I am the only one who has read them I can tell you that they have all been very well received."
- gentedimare
- Kanta-asiakas
- Viestit: 23672
- Liittynyt: 13 Marras 2003, 00:32
- Paikkakunta: Pori
Lava 2004
No älä nyt vielä rupee parkuun......MuzaMaza kirjoitti:Tässähän hörhö ihan liikuttuu.. :?
Diggi-loo diggi-ley alla tittar på mig
Där jag går i mina gyllne skor
Jag dansade omkring på gatan
Och hela världen den log
Diggi-loo diggi-ley
Där jag går i mina gyllne skor
Jag dansade omkring på gatan
Och hela världen den log
Diggi-loo diggi-ley
Lava 2004
Milloin hanat aukeaa...MuzaMaza kirjoitti:Mie otan taas sinuu kädestä kiinni sit siellä Semifinaalissa ja pistän "hanani" päälle..
Jos joskus elämänsä voisi vaihtaa unelmaan.
E troco a minha vida por um dia de ilusão.
E troco a minha vida por um dia de ilusão.
- gentedimare
- Kanta-asiakas
- Viestit: 23672
- Liittynyt: 13 Marras 2003, 00:32
- Paikkakunta: Pori
Lava 2004
Minä tahtoisin unohtaa.....lharju kirjoitti:Milloin hanat aukeaa...MuzaMaza kirjoitti:Mie otan taas sinuu kädestä kiinni sit siellä Semifinaalissa ja pistän "hanani" päälle..
Diggi-loo diggi-ley alla tittar på mig
Där jag går i mina gyllne skor
Jag dansade omkring på gatan
Och hela världen den log
Diggi-loo diggi-ley
Där jag går i mina gyllne skor
Jag dansade omkring på gatan
Och hela världen den log
Diggi-loo diggi-ley
- JukkaV
- Kanta-asiakas
- Viestit: 15682
- Liittynyt: 23 Marras 2003, 15:59
- Paikkakunta: Turku - Suomen viisukeskus
- Viesti:
Lava 2004
... mutta miksi siitä on tehty niin pirun vaikeaa?
Pahimmassa tapauksessa tulos voi olla sekava!
Pahimmassa tapauksessa tulos voi olla sekava!
Rohkeutta on käytettävä voimavarana, jotta voi pyrkiä inhimillisen elämän järjestämiseen tulevaisuudessakin.
Lava 2004
Kiitos lavapäiväkirjasivusta. Etsin sitä Spectra+:n sivuilta koska ruotsalaiset ovat tänäkin vuonna järjestelyissä mukana. Siellä elettiin vielä viime vuotta enkä löytänyt joten kiitos!
"Well, if you must know, I have written fourteen books and as I am the only one who has read them I can tell you that they have all been very well received."
Lava 2004
En ole oikein noiden kuvien perusteella saanut täyttä selkoa miltä lava näyttää. Jännitystä siis ilmassa!
"Well, if you must know, I have written fourteen books and as I am the only one who has read them I can tell you that they have all been very well received."
Lava 2004
Lavasta näyttää tulevan aika samanlainen kuin viime vuonna - hyvä! smilie_daumenpos:
Jouez, jouez, musiciens / Enchantez-moi, magiciens
Tourne, tourne dans ma tête à moi / Fais briller les yeux des enfants-rois
Tourne, tourne dans ma tête à moi / Fais briller les yeux des enfants-rois
Lava 2004
Jaa miten niin mukamas? Toi ei näytä niin suurelta kuin siinä tietokonekuvassa lupailtiin.