Vaikka olen aika uusi kirjoittajana tälle palstalle niin en ole huomannut kovinkaan asiatonta kirjoittelua. Muutama haukkumisviesti (esim. nuo pikkutytöiksi haukkuminen negatiivisessa mielessä) on ehkä asiatonta, mutta ei kai siinä ole väärää jos pohtii vaikkapa mahdollisia äänestäjiä?ta1ja kirjoitti:^ei siinä intoilussa mitään vikaa ole, itse ainakin olen jatkuvasti lukenut sen kappaleen eduksi, että onnistuu koskettamaan, ja tämän sanonutkin, olisin voitonkin ihan vain kannattajien vaikuttuneisuuden vuoksi kakkoselle suonut, ja myös tämän heti sanoin.
Mutta sille ei voi kai mitään, että kun ilmoitetaan, että paitsi että se oma ehdokas on ylivertainen, ei pelkästään omasta mielestä vaan noin yleisemminkin, ja samalla, että muut ovat sieluttomia, typeriä, renkutuksia jne tai että muiden kannatajat ovat mauttomia, pikkutyttöjä, suomenruotsalaisia mitä hyvänsä väärin perustein äänestäviä, niin kyllähän sellainen aiheuttaa torjuntaa ja vastaan sanomisen halua, etenkin kun tuntuu, että tätä asetelmaa pidetään niin itsestäänselvänä, ettei huomata lainkaan kuinka kovin sanoin muut ehdokkaat kannattajineen torpataan. Tässä on toki ollut sävyeroja näiden asioiden ilmaisussa, mutta minun kokemukseni mukaan keskustelu provosoitiin kärjistyneeksi (ja kärjistyneisyys aiheutti kiihkeyttä ja epäedullista tulkintaa sitten puolin ja toisin) jo aikaa sitten niillä "pikkutytöt ovat tyhmiä ja äänestävät huonoja kappaleita" argumenteilla
(josta OT:nä, siis teinityttöjen maailmasta, sen verran jatkoa, että nyt sunnuntaina oli hyvä artikkeli hesarissa, jossa todettiin:"Suurin uhka tytöille onkin se, millaisina aikuiset tuntuvat heitä pitävän: avuttomina ja aivottomina. Jos jokin viihde on oikein tyhmää ja huonoa, sanomme sitä teinitytöille sopivaksi."
Sellaista dramatiikan luomistahan monet kommentit. Joku saattaa tietysti ottaa turhankin henkilökohtaisesti jotkut kommentit esim. esiintyjän arvioimisesta.
Kyllä omaan liittymiseeni varmaankin vaikutti tuo että pitkästä aikaa oli jokin tietyntason suosikki näissä kisoissa (eli Saari), osittain myös Arionkin. Ylipäätään jos ajattelee että jollakin biisillä voisi pärjätäkin niin se innostaa.
Jokavuotinen rumbahan se on miettiä että kuka voittaisi mahdolliset seuraavat euroviisut. Hieman sama juttu kuin jääkiekon kisojen kohdalla eli vaikka ei etukäteen saattaisi ajatella kiinnostavankaan niin pakko sitä on silti katsoa ja spekuloida että kuka voittaisi ja kuka ei.