UMK19: yleiskeskustelu
Re: UMK19: yleiskeskustelu
En ole koskaan ollut ennakkoon näin välinpitämätön UMK:n suhteen. Toki aion katsoa alusta loppuun, ja tässähän on mitä parhain mahdollisuus tulla täysin yllätetyksi - ainakin lavaylöspanoissa näyttäisi olevan ajatusta, ja kappaleet toki ovat parempia kuin mikään viimevuotisista. Sovellusääni menee sille, jolla on paras kokonaisuus livenä, ja pientä jännitystä varmasti tulee esitysten jälkeen, kun kyseinen kokonaisuus on noussut esiin. Kyllä tästä vielä viisuilta saadaan.
Lopuksi haluaisin vielä todeta, että tänä vuonna on Euroviisut.
Re: UMK19: yleiskeskustelu
Kaiken muun voi muuttaa Tel Aviviin mennessä mutta kappaleen ja esittäjien kemia lavalla on tärkeintä. En toivo mitään Gromee-kertausta vaan sitä, että herrat olisivat omia itsekään ja meno olisi hyvä sekä mukaansatempaava.celestes kirjoitti: ↑02 Maalis 2019, 17:00Uskoisin että livenä juuri tuo mukaansatempaavuus ja Supermanin 'sandstorm' vaikutteet lopussa saa yleisön hyvin syttymään. Lavashow ei klipin perusteella ihan vakuuta, mutta uskon että sitä voi aina hienosäätää. Eihän Saarankaan esitys ihan sellaisenaan viisuihin mennytjamira kirjoitti: ↑02 Maalis 2019, 16:45 Mitä enemmän olen kappaleita kuunnellut niin Superman on noussut parhaana esiin. Kyllä se "Sandstorm“-efekti lopussa vaan tuo kappaleeseen jotain persoonallista joka erottuu massasta. Samaan aikaan Look Away on päivä päivältä tökkinyt pahemmin. Jopa Release Me on alkanut kuulostaa raikkaalta Look Awayn rinnalla. Jotenkin se Look Awayn säkeistö on niin ankea, vaikka kertosäe ja esikertsi onkin hyviä.
Lavashowsta Release Me näytti parhaalta ja toiseksi parhaalta näytti Look Away. Supermanin lavastus ei vielä ainakaan iskenyt kunnolla. Noh illalla nähdään.
Tilannehan on nyt siinä mielessä tavallisesta keikasta poikkeava, että tavalliselle keikalle tulevat tulevat avomielin. Nyt Logomossa yleisö pyrkii puolestaan enemmän tai vähemmän pistämään esityksiä paremmuusjärjestykseen.
-
- Kanta-asiakas
- Viestit: 1337
- Liittynyt: 10 Tammi 2014, 19:13
Re: UMK19: yleiskeskustelu
On kyllä mielenkiintoista nähdä nuo livet. Supermanissä minua häiritsee tuo sanoitus (lähinnä siis tuo sana superman) - mutta muuten kappale kyllä pistää punttiin vipinää kivasti Look away alkaa lupaavasti - mutta hieman lässähtää kertosäkeessä. Mutta katsotaan - voihan olla, että logomossa pankin räjäyttääkin Release me -show.
Re: UMK19: yleiskeskustelu
Look away.. Look away.. Look away. Voisko kertsiä fixata muotoo: Look away. when you walk, when you talk, think it more.., tää kertsi kohta antas mahdollisuuden kertoo asioita..... I think soviisufantti kirjoitti: ↑02 Maalis 2019, 17:44 On kyllä mielenkiintoista nähdä nuo livet. Supermanissä minua häiritsee tuo sanoitus (lähinnä siis tuo sana superman) - mutta muuten kappale kyllä pistää punttiin vipinää kivasti Look away alkaa lupaavasti - mutta hieman lässähtää kertosäkeessä. Mutta katsotaan - voihan olla, että logomossa pankin räjäyttääkin Release me -show.
Re: UMK19: yleiskeskustelu
Instagramiin alkaa pikku hiljaa tihkua kuvia illasta.
Löytyy ainakin täältä:
https://www.instagram.com/good.evening.europe/
The dress rehearsal has started as Krista performs the opening act and will give a cool remix to Sandstorm and ESC 2019 winning entry Toy! Let the fun begin!
Löytyy ainakin täältä:
https://www.instagram.com/good.evening.europe/
The dress rehearsal has started as Krista performs the opening act and will give a cool remix to Sandstorm and ESC 2019 winning entry Toy! Let the fun begin!
DöNT jy KNooYH???????
THat JY GÄT mIiiIIih??????????
That jy GÄT MiIIii!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Je Miii mIi mIIi EeeeHH???????!?!?!?!?!?
THat JY GÄT mIiiIIih??????????
That jy GÄT MiIIii!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Je Miii mIi mIIi EeeeHH???????!?!?!?!?!?
Re: UMK19: yleiskeskustelu
Oikeastaan aika hienon setin ovat Logomoon saaneet aikaan. Ainakin runsaat ledseinät tuntuvat toimivan.Juzu24 kirjoitti: ↑02 Maalis 2019, 14:06 Eilisissä alue-uutisissa oli aika paljon UMK-asiaa. Alkaa noin 4 minuutin kohdalla. Näkyy lisää harjoituskuvaa ja haastatteluita. Darude on siis pystynyt itse vaikuttamaan tosi paljon kaikkiin esityksiin.
https://areena.yle.fi/1-50083293
Žvižej fucked up the solo
-
- Kanta-asiakas
- Viestit: 3459
- Liittynyt: 29 Loka 2018, 15:24
Re: UMK19: yleiskeskustelu
Release Me näyttää todella hyvältä
Look Away ihan kivalta näyttää
Supermanin esityksestä en niin kivalta näytä
Look Away ihan kivalta näyttää
Supermanin esityksestä en niin kivalta näytä
Fuck the EBU
-
- Tanssimassa
- Viestit: 550
- Liittynyt: 04 Helmi 2016, 20:17
- Paikkakunta: Espoo
Re: UMK19: yleiskeskustelu
En muistanu ollenkaan että Emmelie De Forest esiintyy umk:ssa
Milloin Suomen karsinnoissa on ollut edellisvuosien voittajia esiintymässä? Ei itselläni tule yhtään mieleen.
Milloin Suomen karsinnoissa on ollut edellisvuosien voittajia esiintymässä? Ei itselläni tule yhtään mieleen.
Re: UMK19: yleiskeskustelu
Look away näyttää niin sairaanupeelta et on oikeusmurha jos kameratyöskentely on yhtä huonoo ku eilises pätkäs. Täältä löytyvien kuvien perusteella kirkkaasti paras...
https://www.instagram.com/esc_plus/
https://www.instagram.com/esc_plus/
DöNT jy KNooYH???????
THat JY GÄT mIiiIIih??????????
That jy GÄT MiIIii!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Je Miii mIi mIIi EeeeHH???????!?!?!?!?!?
THat JY GÄT mIiiIIih??????????
That jy GÄT MiIIii!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Je Miii mIi mIIi EeeeHH???????!?!?!?!?!?
-
- Kanta-asiakas
- Viestit: 3459
- Liittynyt: 29 Loka 2018, 15:24
Re: UMK19: yleiskeskustelu
Iltasanomien arviot kenraaliharjoituksesta, jokohan voittajabiisi on selvillä?
https://www.is.fi/musiikki/art-2000006021517.html
https://www.is.fi/musiikki/art-2000006021517.html
Re: UMK19: yleiskeskustelu
^ Odotan niin innolla Look awayta Toivottavasti esityksessä on paljon lähikuvia niin toimii varmasti täydellisesti. Ja joo, voittaja on siinä, ellei suomalaiset tapansa mukaan yllätä.
DöNT jy KNooYH???????
THat JY GÄT mIiiIIih??????????
That jy GÄT MiIIii!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Je Miii mIi mIIi EeeeHH???????!?!?!?!?!?
THat JY GÄT mIiiIIih??????????
That jy GÄT MiIIii!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Je Miii mIi mIIi EeeeHH???????!?!?!?!?!?
-
- Kanta-asiakas
- Viestit: 3459
- Liittynyt: 29 Loka 2018, 15:24
Re: UMK19: yleiskeskustelu
Look Awayn kuvaukset kuulostaa hyviltä
Tuliskohan sillä jopa top-10 sijoitus??
Toivottavasti Lava-show pidetään Tel Avivissa saman näköisenä, jos se noin hieno oli
Tuliskohan sillä jopa top-10 sijoitus??
Toivottavasti Lava-show pidetään Tel Avivissa saman näköisenä, jos se noin hieno oli
Fuck the EBU
-
- Kanta-asiakas
- Viestit: 1402
- Liittynyt: 21 Helmi 2019, 12:11
-
- Tanssimassa
- Viestit: 550
- Liittynyt: 04 Helmi 2016, 20:17
- Paikkakunta: Espoo
Re: UMK19: yleiskeskustelu
Okei eli kyllä heitä on ollut. En seurannut karsintoja vielä vuonna 2010 joten mennyt ohi
Taitaa mun ääni (äänet) mennä tänään look awaylle. Kaikki viittaa siihen että se on se onnistunein vaikka release me:tä ensin hehkutettiinkin. En varmaan ehdi seuraamaan karsintaa koko aikaa mutta kyllähän sitä äänestää pitää että on sitten oikeus valittaa jos valitaan väärä
Re: UMK19: yleiskeskustelu
Jos et pärjää tietokoneellesi shakissa, kokeile potkunyrkkeilyä.
Re: UMK19: yleiskeskustelu
Hyvää UMK-iltaa täältä. Ensi clipit etkoilta lupaavat kyllä parasta Euroviisukarsintaa/UMK-finaalia pitkään aikaan. On aika jänskät hetket...
Re: UMK19: yleiskeskustelu
Mulle ei ole niin väliä, mikä näistä biiseistä valitaan, koska mikään ei ole mulla oikein noussut yli muiden, joten voi vaan olla ja katella. Darude vaikuttaa kyllä tosi mukavalta ja sympaattiselta persoonalta, joten olisi sen(kin) takia mahtavaa, että pääsisi sinne finaaliin.
Cry him out
- son of the beach
- Oliskos jäävesi välillä?
- Viestit: 90
- Liittynyt: 20 Tammi 2006, 23:40
Re: UMK19: yleiskeskustelu
Tänä vuonna ehdokkaat ovat ihmeen hyviä, tasapainoisia kokonaisuuksia. Jotenkin noiden kahden artistin yhteistyö toimii saaden aikaan paljon uskottavampia esityksiä kuin esimerkiksi viime vuoden vastaavat. Tämähän on jopa parasta popmusiikkia vuosikausiin. Ainoa häiritsevä tekijä on se kun varsinkin kahden ensimmäisen kohdalla on jouduttu päälleliimaamaan edm-elementtejä kun kerta artisti nyt sattuu sitä genreä edustamaan. Look away toimii sikäli parhaiten omassa lajissaan, mutta Release Me on paras sävellys, monellakin mittarilla. Siihen kuin olisi saanut perinteisen viimeisen rivin kertauksen kahteen kertaan ja vielä ilman kliseistä dubbia pelkkään vokaaliraitaan niin a vot.
- Puutarhuri
- Kanta-asiakas
- Viestit: 1743
- Liittynyt: 10 Helmi 2016, 15:23
Re: UMK19: yleiskeskustelu
Tämän vuoden UMK oli yllättävän viihdyttävä. Uhoaminen oli jätetty pois ja Kristan avaus- ja väliaikanumerot olivat sekopäisyydessään hauskan hyviä.
"Mä nousin tähtiin palata en sieltä voi..."
- Mä elän vieläkin
- Mä elän vieläkin
Re: UMK19: yleiskeskustelu
Olen edelleen positiivisesti todella yllättynyt. Hienoa!
We're like fire and gasoline
Come and light it up with me
So high on adrenaline
You're my adrenalina
Come and light it up with me
So high on adrenaline
You're my adrenalina
Re: UMK19: yleiskeskustelu
Esityksiä oli mietitty, mikä on tärkeintä - selvää parannusta viime vuoteen havaittavissa. Äänentoistokin tosin olisi tärkeä, ja veikkaisin kaiken kuulostaneen paremmalta paikan päällä. Viisufanien haastattelut olivat mukava oheisohjelma, muuten ihmettelen edelleen UMK:n kohderyhmää - tässä taas täytettiin kliseitä ja vedettiin homma tarkoituksella överiksi.
Noin tiivistettynä se itse kilpailuhomma toimi tarpeeksi hyvin, mutta muuta illan viihdettä en katsoisi missään muussa kontekstissa vaan vaihtaisin kanavaa. Sinänsä en olisi lähettänyt kumpaakaan hävinneistä kappaleista viisuihin, mutta tarvitaan vain voittaja, ja se ilman muuta riittää.
Noin tiivistettynä se itse kilpailuhomma toimi tarpeeksi hyvin, mutta muuta illan viihdettä en katsoisi missään muussa kontekstissa vaan vaihtaisin kanavaa. Sinänsä en olisi lähettänyt kumpaakaan hävinneistä kappaleista viisuihin, mutta tarvitaan vain voittaja, ja se ilman muuta riittää.
Lopuksi haluaisin vielä todeta, että tänä vuonna on Euroviisut.
Re: UMK19: yleiskeskustelu
Teknisesti olitiin vähän taas heikoilla jäillä, mutta muuten voisin jopa näyttää vihreää valoa. Christoffer oli minusta vähän turha (oli sitä jo viime vuonna), kun varsinaiselle green room -juontajalle ei ole oikeastaan tarvetta yhden artistin kisassa. Krista on ihana ( ), mutta hänelle kirjoitetut ohjelmanumerot ovat minulle ehkä hieman turhan övereitä. Jatkossa, jos jatketaan tällä formaatilla, niin panostaisin esitysten välillä roudaksen aikana nähtävään ohjelmistoon. Nyt se oli vähän sellaista, noh, you know.
Katsoinko oikein, jos katsoin Anna Mirrin puhua biisin yhdeksi tekijäksi Softenginen Topin? Youtube-versiossa ei ole kreditoitu, mutta lopputeksteihin oli.
Katsoinko oikein, jos katsoin Anna Mirrin puhua biisin yhdeksi tekijäksi Softenginen Topin? Youtube-versiossa ei ole kreditoitu, mutta lopputeksteihin oli.
Žvižej fucked up the solo
Re: UMK19: yleiskeskustelu
Ainoa miinus tämän lähetyksen kokonaisuudessa oli äänentoisto.
Re: UMK19: yleiskeskustelu
Kokonaisuutena tämä oli hieman sekava ja yritetty tunkea joka väliin jotakin häppeninkiä tai haastattelua. Rauhallisempi tahti, vähemmän häsläystä ja keskittyminen enemmän itse artistiin olisi jees. Pidin omalla tavallaan Kristan (ja Ressu kuljettajana!) sekopäisistä numeroista, mutta toisaalta eivät ehkä uppoa moniin ja moni taviskatsoja saattaa ihmetellä, että mitä sirkusta tämä oikein on. Darude kun on vielä itse melkosen rauhallisen ja tavallisen oloinen suomalainen mies, niin ei ihan istunut tuo kaikki glitterhössäkkä Daruden persoonaan tai edes artisti-imagoon. Sama juttu Sebastianin kohdalla. Kaipaisin enemmän tyylikkyyttä ja rauhallisuutta lähetyksen kokonaisuuteen, nyt oli vähän turhan täyteen ahdettu ja vedetty osin sirkukseksi. Daruden vikahan tämä ei tietenkään ole. Yllätyin esityksistä, että ne olivat noinkin laadukkaita ja moderneja. Jos Saaralle olisi saatu vähintääkin tuon tason esityksiä, oltais voitu olla korkeammallakin. Saa nähdä, mitä ensi vuonna. Jos peruna saatais viimein heitettyä pois...
Cry him out
Re: UMK19: yleiskeskustelu
Kummassa vika? Laulajassa vai äänentoistossa?
Samasta salista lähetetään Voice of Finland, jossa ns. amatöörilaulajat kuulostavat huomattavasti paremmalta kuin Suomen euroviisuedustaja!
Summasummarum: Näistä voice-laulajastakin saisi hyviä euroviisuedustajia! Ei muuta kuin vanhankunnon karsinnat takaisin.
Samasta salista lähetetään Voice of Finland, jossa ns. amatöörilaulajat kuulostavat huomattavasti paremmalta kuin Suomen euroviisuedustaja!
Summasummarum: Näistä voice-laulajastakin saisi hyviä euroviisuedustajia! Ei muuta kuin vanhankunnon karsinnat takaisin.
Re: UMK19: yleiskeskustelu
Meno näytti hyvältä monin kohdin ja esityksiin panostettu ja vaivaa nähty. Kaikki se olisi vaan ansainnut paremmat biisit kaverikseen, nyt jäi vaan paljon melua lähes tyhjästä -loppufiilis koko show'sta.
Je suis tous ces enfants
Que la mer a pris
Je vivrai cent mille ans
Je m’appelle Mercy
Que la mer a pris
Je vivrai cent mille ans
Je m’appelle Mercy
Re: UMK19: yleiskeskustelu
Release Men ja Look Awayn esitykset olivat oikein tyylikkäitä, eikä Supermankaan täysi katastrofi ollut, vaikka olikin sekava. Kuvaus oli kauttaaltaan epämääräistä; esimerkiksi Look Awayssa laatikkoa kuvattiin väärästä kulmasta (tai väärällä hetkellä), ja tanssijattaren uidessa laatikossa näytti kuin Sebastian olisi yrittänyt kähmiä tätä haaroista. Ja toki äänentoisto, mutta siitä nyt on puhuttukin jo.
p.s. Tšekin tuomari
p.s. Tšekin tuomari
Re: UMK19: yleiskeskustelu
Kristan sekoboltsit välinumerot toimisivat, kun saisi selvää mitä niissä sanotaan. Miksi Ylellä on aina ongelmaa äänentoiston kanssa?
"It Has Always Been Now Or Never.
The Decision Has Got To Be Made"
Melovin - Under The Ladder
The Decision Has Got To Be Made"
Melovin - Under The Ladder