ESC 2021: selostajat
Re: ESC 2021: selostajat
Mun telkkari rupesi pätkimään jostain syystä heti show'n alussa ja siirryimme katsojaisporukan kanssa katsomaan YouTuben streamia. Säästyin siis kokonaan Mikolta tänä vuonna.
R.I.P. Eurovision
Re: ESC 2021: selostajat
En edes huomannut tuota suorassa lähetyksessä! Piti kaivaa tallenne ja katsoa siitä. Onneksi livekommentointiketjusta sai aika hyvän aikaleiman, koska aluksi etsin ihan väärästä kohdasta (eli äänestyksen ajalta). Se olikin osuvasti heti Suomen esityksen jälkeen. Ruotsinkielisellä puolella Eva ja Johan huomasivat myös tapahtuman. Hauskaa, että kuvaajalla oli tilannetajua kääntyä hieman kättä kohti ennen kuin jatkoi matkaansa autuaan tietämättömän juontajan kanssa. Täällä vielä klipattu pätkä.
E: Oho, se on päätynyt myös viralliselle Twitter-tilille.
Re: ESC 2021: selostajat
Olen iloinen, että Kristalla on ihan oma ESC-juttunsa eikä hän selosta Suomen viisuja. Mikko on muuttunut paljon näiden vuosien aikana ja positiivisempaan suuntaan.
-
- Laulaa viisuja
- Viestit: 799
- Liittynyt: 20 Tammi 2018, 13:51
Re: ESC 2021: selostajat
Mikko veti finaalin hyvin Join-käsi nevöföget
Areenasta katsoin myöhemmin myös ruotsinkielisen selostuksen ja sekin meni nappiin.
Areenasta katsoin myöhemmin myös ruotsinkielisen selostuksen ja sekin meni nappiin.
Re: ESC 2021: selostajat
Muuten hyvä, mutta minua ärsytti nämä emäntämaa, miesoletettu, naisoletettu - termit mitä hän käytti. Mutta siitäkin huolimatta paljon parempi kuin Krista.
Re: ESC 2021: selostajat
^ Nuo taitavat olla termejä, joihin on nykypäivänä pakko tottua. Ja etenkin viisuissa, joissa tämmöiset asiat ovat varmasti vielä enemmän esillä.
Elämä ajaa ohi kohta
Joten skippaa se kotisohva
Joten skippaa se kotisohva
Re: ESC 2021: selostajat
Joo sama homma.
Miksi se yleisöä kiittelee, kun raadithan sen voiton varmisti.