Vähän samat fiilikset. Paljon tuli kiehtovaa musiikkia vastaan, muttei montakaan kappaletta, josta olisi tullut tunne "hei, tää tulee erottumaan joukosta"! Lisäksi taisin kuluttaa oman biisilähteeni loppuun jo parivaljakkoraadissa, kun jouduin kaivamaan tästä samaisesta teemasta framille kolme kappaletta (joita sentään pidän todellisina löytöinä).
Lopulta kuunneltuani jo toista viikkoa jotain arabialaista nettiradiokanavaa tulin siihen tulokseen, että johonkin on vedettävä etsinnöissä raja, ja päätin tehdä lopullisen valinnan haaviin siihen mennessä jääneiden kappaleiden joukosta. Biisini on kyllä kasvanut kuuntelujen myötä, mutta saapa nähdä, aukeaako se muille tarpeeksi nopeasti. Toivottavasti vika oli tällä kertaa etsijässä, ja raati osoittautuisi tarjonnaltaan odottamaani monipuolisemmaksi.