Todella yllättävää. Onko tämä nainen nukkunut ollenkaan vuoden 2020 jälkeen? 
En valita. 
Olisiko tämä eroalbumi ja enemmän Folklore tyyliä? Ainakin albumikuva, värimaailma ja nimi viittaisi siihen. Onpa muuten erikoisen pitkä nimi Taylorin albumille. Luulen, että jotain erilaista on tästä syystä tulossa. Mitenhän muuten uusi albumi toimii, koska The Eras Tour jatkuu vielä? Ovatko tämän albumin biisit sitten uusia suprise songseja? Ainakaan konserttia ei voi enää kauheasti pidentää. Nyt jo mietin, että miten ihmeessä tuolla tulen pärjäämään vessahädän ja muun kanssa. Olin varma, että Taylor olisi julkaissut kaikki uudelleenjulkaisut The Eras Tourin aikana ja, kun kiertue olisi päättynyt niin Taylor olisi pitänyt taukoa ja sitten olisi tullut uutta musiikkia. Mutta kuten todettu... en valita. Ainoa mistä pitää vähän Tayloria moittia on se miten hän ignoorasi legenda Céline Dionin palkintoa noutaessaan!
Somekin tästä näköjään jyrähti. Varsinkin, koska Célinellä on ollut vaikeuksia viime aikoina ja on hyvin harvinaista nähdä hänet julkisuudessa. Olin myös innoissani, kun kaksi suosikkiani oli samaan aikaan lavalla joten Taylorin reagointi oli vähän laimeaa. Vaikka ei heillä mitään biiffiä ole ja ilmeisesti takahuoneessa kuitenkin henganneet ja jutelleet. Yleisö antoi onneksi raikuvat suosionosoitukset Célinelle.
Taylor on mastermind. Ja siis tämä albumi on niin minun tyylinen. 
Rikasta tarinankerrontaa ja vähän surumieliset tekstit. Niin minun juttu. Vielä pitää kuunnella lisää, että pystyy suosikit sanomaan, mutta näin ensikosketuksella nostan esiin biisit (albumin aikajärjestyksessä) Fortnight, Down Bad, Who's Afraid of Little Old Me, Ioml, I Can Do It With A Broken Heart, The Smallest Man Who Ever Lived, The Albatross, I Hate It Here ja Cassandra. Taylor teki sen taas. Albumin nimikin muuten eli The Tortured Poets Department kuulostaisi minun paikalta. 
