Viisukuppila

Museen liittyen, joko tämä on ollut esillä

http://new.uk.music.yahoo.com/blogs/tou ... talian-tv/

Ja perään Iron Maiden samalla asialla:
http://www.youtube.com/watch?gl=GB&hl=e ... 0dGEhd4hQI

Johan Juuro tuota samaa jossakin linkitti.

no voi olla että huomasin sen täältä sitten
Hupsu silti.

Jep, mitä (joku) italialainen fani Musen sivuilla selitti, että ainakin itse suorastaan vihaa tuota juontajaa... melkein kävi sääliksi kun hänen kustannuksellaan pilailtiin, mutta vähän voisi tutkia taustoja ennen ohjelmaa.

^ ja ^^ Taisin tunkee tuonne Uutisia-osastoon, mutta ihan hyvin voi olla täälläkin, kun kerran Musesta on puhe...
Klodvig kyselit mitä mieltä olen Musen uusimmasta kiekosta.

Noh, tässä jotain musta-tuntuu -arviota, en tunne vielä levyä kovin hyvin: levy alkaa kiinnostavasti Uprising-kappaleella, selvää hittiainesta. Tunnelma nousee: mitä kaikkea onkaan luvassa! Sitten tulee levyn helmi, Resistance. Voi että voi olla kaunis ja haikea! Sulan avaruuteen. Ja se pianon pimputus, ugh, sulan taas. Kolmosbiisi vielä tuttua Musea...

Sitten tapahtuu jotain kummallista. United States of Eurasia tuo mieleen Queenin, enkä pidä lainaamisesta. Niin selvää Queenia kuin olla ja voi. Kappaleen lopussa vielä lainataan jotain klassista kappaletta, enkä pidä siitäkään. Äklöä kosiskelua.

Ideat loppuvat jotenkin kesken. Taitavaa soittamista, mutta, mutta ja mutta. Levyn kiinnostavuus loppuu kohdallani kolmeen ensimmäiseen biisiin. En melkein kestä sitä nelosbiisiä. Voi kun se olisi levyn loppubiisinä, ei repisi hermojani liikaa. Nyt se keskeyttää levyn kuuntelun melkein kokonaan.

Voih, voih, kun loppuun on pitänyt mennä tekemään kolmiosainen sinfonia. Se on mulle ihan liikaa. Se on mahottoman tylsä! Kuorsaan täysillä. Täähän vois olla tavaratalon taustamusiikkina.

Osa biiseistä on niin harkittua ja laskelmoitua lainataidemusiikkia, että ikävä tulee Musen edellisiä levyjä. Mikä taito pojilla olisi tehdä täysipainoista avaruus-rokkia, nyt mennään vähän puolivillaisilla kappaleilla jotenkin levy loppuun. Matthew Bellamyn kaihoisa falsetti-laulaminen ei nyt tällä kertaa sekään oikein sytytä.

Olen melko pettynyt. Keikkalippu on, kestän keikan, jos eivät esitä tuota sinfoniaa siellä. Mä haluun rokata keikoilla, enkä olla missään kirkossa hartaana.

Eipä ole ensimmäinen kerta, kun rokkibändi on kiinnostava kolme ensimmäistä levyä, sitten alkavat ideat loppua ja toistetaan samaa vuodesta toiseen. Nämä herrat yrittävät rikkoa kaavaa keksimällä Queenin ja sinfonian uudelleen. Voi kyynel. Ja tämä nyt sitten on tietenkin Brittilistojen ykkösenä.

Miksi-oi-miksi näistä sävellyksistä suurin osa ärsyttää? Olenko ainoa maailmassa, joka tuntee näin?

Onneksi biisi #7 MK Ultra miellyttää, tämäntyyppistä Musea odotin enemmän. Jännä muuten, kun tanskalaisen MEWin uusin levy oli aluksi hämmentävä, se oli sitä mielenkiintoisella tavalla. Mitä enemmän sitä kuunteli, sitä enemmän siihen tykästyi. Musen uusimman kohdalla käy niin, että mitä enemmän kuuntelee, sitä tylsemmäksi kaikki käy. Voi vitsit, kun levyllä olisi menoa mekossa edes vähän enemmän!

Haluaisin hehkuttaa ja palvoa tätä levyä, koska olen odottanut tätä niin kauan. Viimekertainen jäähallin keikka oli jotain järisyttävän ihmeellistä. Leijuin katossa! Saa nähdä, miten nyt käy. Ehkäpä mahtipontinen rock-sinfonia toimii Hartwall Areenassa hienosti. Ja minun pitäisi kuunnella levyä yöllä kuulokkeista. Ehkäpä sitten tajuaisin, miten hienosta levystä on kyse.

Voin korjata levyyn kohdistuvaa pettymystäni myöhemmin, kun ehkä luultavasti ja toivottavasti opin pitämään levystä. Tällä hetkellä levy ei kiinnosta minua kovin paljon. Arvosanaksi 7,8.

PS: Sinfoniasta vielä... Sonata Arctican uusimman levyn sinfoniset versiot kappaleista: on vähän toisenlainen potku ja ote. Eikä ole tarvinnut lainata jo tehtyjä klassisia kappaleita, vaan on sovitettu hienosti omista kappaleista klassisia versioita. Minusta sellainen ei ärsytä kuin jonkun tutun klassisen biisin sotkeminen omaan sävellykseen. Mutta makuasioistahan on mukava kiistellä.

Sinfoniniaan päin kalleellaan on myös Ensiferumin uusin, viime viikolla ilmestynyt From Afar, joka on muuten aivan järjettömän hyvä. Siis jos pitää mahtipontisesta folkmetallista ja sietää epäpuhatitakin vokaaleja. Enenmmän folkia ja deathia kuin Turisas, mutta sinnepäin kuitenkin.

EDIT vielä: ja siis ensiferumhan sijoittui saksan virallisella listalla sijalle 25, mikä näin valtavirtaiselle :heh:levylle on kyllä hyvin. Jenkkien Billboardin jollekin osalistalle 40 ja Billboardin indielistalle ~80.

Ja komppaan:

ZetZet kirjoitti:Viikatteen uusin levy on hieno!

Tämä taitaa nyt olla eka Viikate joka on oikein kolahtanut. Olen ennekin pitänyt instrumentaalipuolesta, etenkin rautalankakitarasta, mutta sitten laulumelodioiden ja -ilmaisun jääräpäinen joku minimalismi tms, kliseisesti taidemelankoliaa kuvaavat sävelkulut ala cmx ja kumppanit on ärsyttäneet aika sairaasti. No vieläkin vähän, mutta joko Viikate on avannut ilmaisuaan tai minä olen kasvanut henkisesti , nyt uppoaa.

No onhan toi Viikatteen uusin popimpi kuin ne aiemmat, paikoin tulee kertosäkeistä häiritsevästi mieleen jopa Lauri Tähkä.

Tuota Ensiferumin uusinta on tässä taloudessa luukutettu jo parin viikon ajan ihan, loistoalbumi.

ZetZet kirjoitti:No onhan toi Viikatteen uusin popimpi kuin ne aiemmat, paikoin tulee kertosäkeistä häiritsevästi mieleen jopa Lauri Tähkä.

Niin no se on mielenkiintoista, että elävät, hyvät laulumelodiat metallissa tässä maassa aika usein leimataan joko "iskelmällisiksi" tai "popeiksi" ja sitten ne jotka maailman tappiin saakka toistavat niitä tiettyjä jotain mitä lie chydeniuksenkin käyttämiä modernistisia puolisävelaskelisia tms, vikaan varmaan kuvaus meni, apua, mutta joka tapauksessa kyllä sen kuulee, niin sitä sen toisteisuuden kliseisyyttä ei kavahdeta, vaikka sillä kuviolla vaan merkataan että nyt on taidebiisistä kyse .

Tämä ei ollut kuitti kommenttiisi , en yhtään tarkoittanut että sä sitä tekisit, vaan lähinnä yleisluontoinen toteamus, kun asia ärsyttää.

Hassua, minulla on vähän erilaisia näkemyksiä kuin Juurolla tuosta Musen uusimmasta... Olen kyllä samaa mieltä kolmesta ekasta biisistä, ne ovat mahtavia, mutta niin on loppulevykin. Pidän tuosta Exogenesis-sinfoniasta, ja sen avaruudellisista teemoista. Levyn ehkä turhin biisi on Guiding light, jossa on lupaava alku, mutta joka sitten vähän lässähtää. Ei sekään ihan turha silti ole. Levyllä tuntuu olevan kaikille jotain, mutta silti se on yllättävän hyvin tasapainossa, kokeellisuudessaankin. Tykkään. Antaisin arvosanaksi neljä italialaista Muse-ummikkojuontajatätiä viidestä.

Mie en tuosta Musesta ossoo viäläkkään sanoa. Tykkään biiseistä kyllä ihan sairaasti, varsinkin Resistancesta ja melko yllättäen I belong to youn poljennosta. Levy on mielestäni tasaisen hyvä, eikä mikään biisi jätä kylmäksi. Exogenesiksen tajuamiseen meni useampi kuuntelu. Aluksi se oli jotenkin jäätävän vaikeatajuinen ja tartuin siihen ensimmäisillä kuuntelukerroilla vastenmielisesti, mutta nyt sekin alkaa jo kuulostaa järkevältä, kokonaisuuteen sopivalta, jumalattoman kauniilta ja ehdalta Muselta. Kaikki ne sointukulut ja sellot!

Silti minua jäytää, etten oikein vieläkään tajua levyn olevan juuri Musen tuotos. Suhtaudun siihen kuin jonkun minulle ennestään tuntemattoman bändin mahtavaan levyyn. Tykkään keveästä fiiliksestä, syntikoista ja kaikesta, mutta jotenkin vierastan ajatusta, että The Resistance=Muse. Viikon yhtämittaisen kuuntelun jälkeen jaksan kuitenkin edelleen ihmetellä biisien leijuntaa, joten eiköhän tää mulle kelpaa? Aikahan sen sitten näyttää, kuinka hyvin levy pitää pintansa. Lohdutuksen sanoina (itselleni ja muille): jos angstatuttaa, voi aina kuunnella vanhoja levyjä.

Mun koulumatkat ei oo mitään ilman Musen Uprisingia Muuten en oikein tiedä mitä sanoa tuosta uudesta levystä. Muuta kuin sen, että Undisclosed Desires on Uprisingin jälkeen kovimmassa tehosoitossa

Uprising on muuten siitä hauska biisi, että vierastin sitä aika paljon ennen, kun olin kuullut koko The Resistancen. Sitten se jotenkin loksahti paikoilleen, ja nyt voin bilettää sitä ihan täysillä.

Naali kirjoitti: Aikahan sen sitten näyttää, kuinka hyvin levy pitää pintansa. Lohdutuksen sanoina (itselleni ja muille): jos angstatuttaa, voi aina kuunnella vanhoja levyjä.

Tuo olikin hyvä lohduke! Entisten MUSEn levyjen loisto ei katoa mihinkään.

Upea ja mahtipontinen! Nimittäin hyppysissäni on uusin Sonata Arctica | The Days Of Grays
Siis niin kaunis levy, melodiat rullaavat paremmin kuin koskaan, tuotanto kuulostaa hillittömän suurelta maailmanmeiningiltä, myös räimettä ja mättöä on saatu mukaan enemmän. Teatraalisuus on huipussaan, samoin uuden yrittäminen eli sinfoninen osasto, jossa on onnistuttu todella hienosti. Aivan mahtavan ylpeätä olla suomalainen tämän levyn kuullessaan. Kerrassaan komeata! Upeeta, mahtavaa!

Tällä hetkellä Yhdysvaltoja kiertävä Sonata Arctica tekee ensi vuonna muutaman keikan myös meillä. Sitä ennen bändi kiertää laajalti muuta Eurooppaa ja uudenvuoden keikka pärähtää Sydneyssä Australiassa !!!

Helmikuussa yhtye nähdään ja kuullaan vihdoin Suomessa: kemiläismiehistö keikkailee Tampereella, Helsingissä, Seinäjoella, Oulussa sekä Levillä, jossa luvassa kaksi keikkaa.

Tämänhän me jo tiesimmekin: myös Johanna Kurkela on lainattu kahdelle raidalle!

Levyn haluaa soittaa koko ajan uudestaan. Niin komeaa, elokuvallista, riehuvaa musiikin riemua, että olen aivan täpinöissäni!

En pysty innostuksissani erittelemään kappaleita. Olen niin onnellinen tästä levystä!

Kyllä me suomalaiset sitten osaamme. Paras vientituote meiltä on uskottava, ammattitaitoinen musiikki.
Tsemppiä Sonata Arctica. Olette laulaneet ja soittaneet meidät maailman kartalle!

PS: Tällä hetkellä luukutan kerta toisensa jälkeen kappaletta numero 10: The Truth Is Out There

Sonatan uusinta en ole vielä kuullut, mutta vaikuttaa kerrassaan lupaavalta.

Itselleni oli positiivinen yllätys tuo kasarihevin dinosauruksen Zero Ninen uutukainen. Ei kokonaisuutena ihan Intriguen tasoa, mutta silti monia kivoja biisejä oli levyllä.

Pakko mainita Manna vielä täälläkin, esiintyy nimittäin Lost in Music festareiden pääkonsertissa Klubilla ja Pakkahuoneella pe 23.10, jonka voi katsella YLEX:ltäkin suorana jos ei paikalle pääse:

KLUBI & PAKKAHUONE: Ylex Live klo 20-04 (liput 12 €, K-18)
Klubi:
21:00 Rödsögården
22:00 Manna
23:00 Downstairs
00:00 Joensuu 1685
01:30 Zebra & Snake

Pakkahuone:
21:30 Them Bird Things
22:30 Murmansk
23:30 The Souls
00:45 Miss Saana & The Missionaries

Kattasu on kyllä niin mielenkiintoinen Joensuu 1685:n ja Murmansikin kanssa että menee harkintaan. Ja lauantai kanssa: Diablo ja FM2000, Poison Black.

Tämä on kaksoispostaus samasta asiasta, mutta eipä tällaista usein satu.

Haluan vain julistaa tässä vielä kerran, että tämä Mannan Songs of Hope and Desire aivan kä-sit-tä-mättö-män hyvä. Kaikki palat ovat kohdallaan.

Aivan loistoa, kuunnelkaa nyt Holy Dirty Game vaikka:
http://www.myspace.com/mannamariam

^ Hei hienoa, kuuntelin linkkaamasi Mannan, ja täytyy sanoa, että kylläpä on mielenkiintoinen artisti. Orastavaa innostustani ei laannuta suinkaan sellainen tieto, jonka tänään luin (muistaakseni Metrosta): Manna on Pariisissa syntynyt algerialais-suomalainen!

Tutustun tarkemmin ja ajan kanssa Mannaan, kiitokset arvokkaasta infostasi. En muuten sitä paitsi ihan heti ensimmäisenä olisi syyttelemässä sua tuplapostauksistasi. Sen kun laitat vaan, mielipiteesi ovat aina arvokkaita!

Kukahan on tuottanut levyn? Ja miksi tämä kakkoslevy on onnistuneempi kuin ensilevy? (voin ajan kanssa ottaa itsekin selvää, mutta jos jo tiedät Manansta paljon, valota ihmeessä lisää)

^
levyn on tuottanut manna itse yhdessä mikko Joensuu (Joensuu 1685) kanssa joka kanssa vastaa kitaroista. Se mikä ärsyttää sunnattomasti (tänä iltana, deadline stressi , huomenna vaan vähän) on että jossain arvostelussa vihjailtiin että upeuden takana on se Joensuu. Jos asetelma ois toinen, että joku rokkijäbä ois tehnyt biisit, sanoitukset laulaisi ja tuottaisikin puoliksi niin jos siinä oisi esim. kiipapreissa ja puoliksi tuottamassa joku mimmi, niin yhtään kukaan ei esittäisi yhtään mitään muuta kuin että se on ollut siinä kahvinkeittäjänä, ymmärtäjänä ja muusana.

Manna on parempi kuin Joensuu 1685, sen verran oon nyt sitäkin kuunnellut uudelleen. Joensuu 1685 vokaalit ja sanat herättää edelleen lievieä ajatuksia velvet underground, eno, bowien berliinkauden legacystä, josta niin monet ei oo poimineet oleellisisinta hienoutta vaan "taide" pinnan ja päätynet teeskentelemään niinku "uusromantikot" ja muut dandyt ja sitten muut. No joo, on se Joensuu kyl sekin tosi hieno, uskomatonta säksättävää virtaa.

^ Aika mahtavaa! Itse en tiedä koko "jojensuusta" sen kummemmin, mutta täytyy sanoa, että kyllä meillä Suomessa tehdään niin mahdottoman uskomatonta musiikkia, että tarviiko tänne enää kohta roudata mitään ulkomaaneläviä? (ihanaa muuten lukea niin loistavanmyönteisiä arvioitasi vaikkapa näistä Suomen karsinnan 2010 nettibiiseistä, aika monihan ryttäsi lähes kaiken, mutta sä taisit olla harvoja myönteisiä, siis että katsotaanpas asiaa myönteiseltä kantilta eikä haukuta huonouksia)

Hei vielä yks kyssäri Taijjja, kun eilises Hesaris oli juttua jostain upeasta tuottajasta, jolla oli järkeviä ajatuksia lähes kaikkeen, eihän se ole sama Mikko?

Tämä Hesarin artikkelin Mikko on siis tuottamassa esimerkiksi Anna Puuta, ja tuottajan ajatukset olivat aivan upeita: hän haluaa nähdä artistin omana itsenään, nähdä uran pidempänä kuin Idols-putkesta tulevien yhden levyn tähtien jne...

^ kiitos! Mulla oli kyllä vähän positiiviset ryhtiviikot silloin, mutta huomasin samalla, että niistä monet olivat kyllä ihan oikeasti hyviä ja kehityskelpoisia. Siis minusta mielenkiintoisempia kuin monien vuosien tyrkyt tai vaikka soittolistabiisitkään. Voi olla että tuokin on asennekysmys, mutta kyllä monille aivan aidosti soisin mahiksen.

EDIT ei ollut Mikko minusta. Vaan se oli, puhui Radio Helsingissäkin eilen, tehnyt elokuvamusiikkia jne, en nyt muista nimeä.

Immonen?

Jännä sama homma mulla, huomasin monta hyvää tuotosta tässä Suomen ekassa nettikarsinnassa. Kuuntelin ilman euroviisusuodatinta, ainoastaan sillä tavalla, että kuuntelisinkohan tätä oikeasti. Ahah, huomaan olevani hyvin pois-aiheesta-lutka.

Tämähän on rrrrok-ketju! Jo vain - ja pakko viel sanoo, että mukavaa tavata sinunlainen kuppilalainen, joka kuuntelee mussiikkia laiasta laitaan! Se on sitä musiikin ihanuuden avaruutta! Mitään ennakkoon tuomitsematta, kaikesta kiinnostumalla!

Noh nih, MUSEn Hartwall Areenan keikka on nyt sitten nähty ja kuultu. Todella paljon ristiriitaisia tuntemuksia, pääosassa tällainen fiilis: Mukava MUSEn keikka takana, paitsi vieressämme iloisesti pölöttänyt yksinäinen keikkamestari, jolla oli kova tarve selostaa lavan tapahtumia. Lipun hinnan lisäksi saimme siis kaupan päälle online-selostuksen. Loistavuutta. Kiitos vain auvoisasta keikanhäirintäseurasta, kuka ikinä lienetkin

Hirmu vaikeaa analyseerata itse keikkaa. Eka fiilis oli se, että parin vuoden takainen Vanhan Jäähallin keikka oli mielenkiintoisempi, vaikka nyt visuaalisuus oli hyvin paljon näyttävämpi: pojat esiintyivät kuutioiden päällä, jotka nousivat ja laskivat, ja ne kuutiot olivat täynnä videoita ja huh huh, näyttävää ja vaikuttavaa katseltavaa riitti kahden tunnin setin ajaksi. Muselaiset soittivat ja lauloivat kuutioiden välissä, heidän ylä- ja alapuolellaan tapahtui koko ajan näyttävää visuaalisuutta.

Kerro sä Naali paremmin, mullei oikein ole paukkuja. Itselleni toimivat (laskujeni mukaan) Absolution-levyn neljä biisiä parhaiten. Eli pallo siirtyy Naalille, mitäs mieltä sä olet keikasta?

ta1ja kirjoitti:Manna on parempi kuin Joensuu 1685

Itselle , tähän päätyi Hesarin Jarkko Jokelainenkin Lost in Music arviossaan, piti Mannaa festarin pääesiintyjistä parhaana, Joensuu 1685:stä kirjoitti, että sinänsä kunnioitettava tinkimättömyys jättää kuulijan paikoin kylmäksi. Koski kyllä liveä tämä Jokelaisen toteamus, mutta niin kuin mä sanoin , sama ongelma on levyllä, siellä on vähän sellaista "taidetta" "taiteen" vuoksi meininkiä.

Sitten ei voi kuin taas ihmetellä miten Hesarin musiikkitoimitus jäi Rammsteinin kanssa täysin kujalle uusimmassa Nytissä. Otto Talvion artikkelia ja Saku Schildtin levyarviota kun lukee niin päällimmäinen tunne on että ... ohi pyyhkii (Schildtin levyarvio oli muutenkin taas täysin tasoton). Se on kumma, kuinka vaikee joillekin on sisäistää että asiat voi olla yhtä aikaa äärettömän hauskoja ja ääliömäisiä ja aidosti hienoja (no, ehkä Pussy on lähinnä hauska, vaikka onkin varsin nerokas , mutta siis pääasiallisesti muut biisit). Liebe ist für alle da ei ole Mutter, mutta se olisikin vaikeeta.

Edit: Joensuu 1685:n Nothingness - Bowien V2 Schneider.

Raskaampaa musiikkia kuunteleville voisin suositella erittäin lämpimästi Five Finger Death Punchia, johon itse olen nyt alkanut tutustua. Bändi on julkaissut kaksi pitkäsoittoa, kerännyt kasan palkintoja ja myy ihan hyvin levyjäkin.

Spotifystä löytyy ensimmäinen levy The Way of the Fist, ja kakkoslevyn eka sinkku on mm. Youtubessa: http://www.youtube.com/watch?v=Ir6nn9t7Fpc

^ Hei mahtavaa, kiitos vinkistä Klodvig! Tutustun tuohon mainitsemaasi pumppuun ja kommentoin sitten.

Mukavaa olisi vähän vuoropuhellakin, eikä vain tuoda omia suosikkejaan esille. (sori itse syyllistyn siihen jatkuvasti, ja tuo kommentti oli siis vain itselleni tarkoitettu lievä luunappi)

Mulle uppoaa suuresti tällä hetkellä jyväskyläläinen Red Number Two, josta löytyy tietoa vaikkapa täältä: http://www.rednumbertwo.com/web/

Liityin jo Facebookissa faniksi ja olen jo tänään vuoropuhellut bändin kanssa.



Myspacessä on kuultavissa yhtyeen ensimmäinen kokopitkä These Things Take Time kokonaisuudessaan. Kuuntelin hurmiossa eilen+tänään ja painuin ruokatunnilla ostamaan Levykauppa Äxästä, josta se oli loppu. Ikuinen pelastajani, Keltaisen Jäänsärkijän levymyyjä, kaivoi sen jostain kuin taikaiskusta. Eikä hintakaan ollut paha: 11,90! Ihanaa tukea uusien ja pienten yhtyeiden esiinmarssia. Näissä uusissa pienten levy-yhtyeiden bändeissä on aina jotain tuoretta, jota ei ole liialla hiomisella eli ylituottamisella viilattu pois.

Toivottavasti tämä taitava progressiisviseen rokkiin vivahtava yhtye saa jalansijaa edes vähäsen. Mahtavan kiekon ainakin pyöräyttivät. Saundi on kyllä mahtavan suuri. Marraskuiselle sielulleni tämä musiikki on ihan nannaa hunajaa. Ois muuten mahtavaa saada käännytettyä edes yksi fani yhtyeelle.

Silversun Pickups (nostan taas omiani, apuuva)
Aika nappibändi, luin Rumbasta arvostelun levystä Swoon - siinä verrattiin Smashing Pumpkinseihin... että jatkavat heidän työtään... ei sentään syytetty kopioinnista.... itselle tulee mieleen myös Cranberries. Harmi että Rumbassa bändiä kehuttiin ihan liikaa... sehän tarkoittaa sitä että bändi on kohta liian suosittu ja saatais ehkä Suomeenkin keikkailemaan, esim. Ankkaan (hullu toive)

Biisit ja tunnelma vievät mukanaan heti - minulle tällainen pohdiskeleva mättö istuu kuin nenä päähän. Olipas lattea sanonta. Tutustukaa, ette pety. (siis tämän rock-osaston seuraajat)

Editors-nimisen brittibändin uutukainen platta In This Light And On This Evening aiheuttaa lievähköä närää suunnalla sun toisaalla. Ovat hemmot näköjään vaihtaneet syntikampaan suuntaan. Näin bändin R.E.M:in legendaarisen keikan lämmittelijäbändinä vuosi sitten HJK:n fudisareenalla. Hieno keikka Editoreilta + omistan kaksi ekaa levyä. Ihan himohyvää brittipoljnetoa! Haluaisin nähdä heidät naapurissa eli Old Ice Hallissa vaikka heti.

Ymmärtäkäämme poikia. Hehän ovat muuttaneet isoonisoon maailmaan jostain brittipitäjästä kuten esimerkiksi Birminghamista Lontooseen. Kai sitä pitää olla cityuskottava. Siitä kai tulee tyylinvaihdos.

Minusta koneilla ryyditetty uusi depechemodelaisuus on varsin kiinnostava! Mikä parasta, laulaja-kitaristi Tom Smith kuulostaa edelleen komealta. Hänen äänensä ja karismansa kaikui vesisateenkin läpi Finnair Stadiumilla vuosi sitten.

http://www.editorsofficial.com

EDITORS



Tom Smith, laulu, kitara (kolmas vasemmalta)
Chris Urbanowicz, kitara
Russell Leetch, basso
Ed Lay, rummut

Onhan tämä levy älyttömän hyvä, sanokoot NME + muut kriitikot mitä tahansa. Briteillä on varaa nostaa tai laskea mitä tahansa, koska kaikesta odotetaan uutta Oasista. Jota odotetaan, ja joka on jo olemassa: Glasgowin köyhälistö-lähiön Glasvegasiahan ei kukaan pysty ylittämään.

Kaksi ekaa plattaa Editorsia ovat toki tuoreempia kuin tämä kone-trendikäs kolmas Editorsien levy. Pidän silti bändin voimakkaasta uudistumisesta. Koneet ovat rockin jatke, hyvin toteutettuna ne toimivat hienosti. Ja silloin kun tiedetään, että bändin jäsenet osaavat soittaa, se sallitaan.

Viehätyn tästä levystä koko ajan lisää. Cross-over rock-pop. Voima on tallella. Ansaitsee ilman muuta tulla kolmanneksi Editorsien levyksi hyllyyni ja kuulokkeisiini.

Lontoolaisen promoottorin Daniel Theon näkemyksiä Mannasta suomalasiesta pop/rockista voi kuunnella ja katsella täällä:

Klodvig kirjoitti:Raskaampaa musiikkia kuunteleville voisin suositella erittäin lämpimästi Five Finger Death Punchia

Kuuntelin, ilmeisen taitavia. Toisaalta aika monet vauhtivihametallipumput ovat. Hlökohtaisesti kaipaisin joukkoon vähän aitoa seksiä tota en siis kirjaimellisesti niin kuin R+:n Pussyvideolla, mutta niinkuin rockin perusta nyt kuitenkin on. Ne hitaammat, kuten "The Bleeding" oli kyllä parempia, en tosiaan ole niin ihan äärimmäisen teknisen paahdon ystävä.