Vuosi: 2009
Kappale: Firefly
Esittäjä: Christina Metaxa
Säveltäjä: Nikolas Metaxas
Sanoittaja: Nikolas Metaxas
Sijoitus semifinaalissa: 14./19
Pisteet semifinaalissa: 32
Sanat: http://www.diggiloo.net/?2009cy
Karsinnan tulos: http://natfinals.webuda.com/90s_00s/Cyprus2009.html
Jo neljättä kertaa 2000-luvulla Kyproksen televisioyhtiö päätti järjestää avoimen euroviisukarsinnan. Kyproksen vuoden 2009 kansallinen euroviisukarsinta kilpailtiin helmikuun seitsemäntenä CyBC:n kolmosstudiolla. Alun perin euroviisuedustuksesta piti kisata jo aiemmin, mutta päivämäärää muutettiin myöhemmäksi, jotta väliaikaesiintyjä Sakis Rouvas (Kreikka 2004 ja 2009) pääsisi mukaan lähetykseen. Marraskuun loppuun mennessä Kyproksen televisioyhtiö vastaanotti vaatimattomat 20 sävellystä. Pieneen määrään olli ehkä syynä uusi sääntö, jonka mukaan lauluntekijöiden tuli olla jo ainakin parin vuoden ajan Kyproksella vakituisesti asuneita. Kaikista ehdotuksista 7-henkinen tuomaristo valitsi finaaliin kymmenen sävelmää. Ehdokkaiden joukosta löytyi tuttujakin: Marlain Angelidou (Kypros 1999) sekä Alex Panayi (Kypros 1995).
Vasta 16-vuotias Christina Metaxa oli joutunut elämään pitkään Kreikan X Factor -kilpailussa menestyneen veljensä varjossa, mutta tänä keväänä limassolilaistytölle koitti oma tähtihetki. Kilpailun suurimpina suosikkeina pidettiin toki jo aiemminkin euroviisuedustusta kartuttaneita artisteja, Marlainia ja Alexia. Puhelinäänestäjät päättivät kuitenkin suoda edustusmatkan täysin ylivoimaisesti nuorelle ja eteeriselle Christinalle. Christina sai puhelinääniä lähes kaksi kertaa enemmän kuin toiseksi tullut Pieros Kezou. Viisukonkari Alex jätettiin tylysti vasta kilpailun kuudennelle sijalle ja Marlain yhtä heikommalle. Christinan ylivoimaa ihmeteltiin Kyproksen saaren ulkopuolellakin. Nuorta tyttöä pidettiin hyvin epävarmana laulajana ja karismattomana esiintyjänä. Euroviisukarsinnan jälkeen kansainvälisessä fanistossa heräsikin suuri kysymys - oppisiko Christina laulamaan ennen Moskovan kilpailuja.
Christinan euroviisusävelmän säveltäjänä toimi veli Nikolas Metaxas. Ennen Moskovan euroviisukilpailua, laulusta tehtiin kansainvälisempi versio, rytmiikkaa lisättiin ja euroviisufanien iloksi myös modulaatiosta tehtiin mojovampi. Torstaina 14. toukokuuta 2009 Olimpiski-areenan lavalle astui ujoutensa karistanut, mutta eteerisyytensä säilyttänyt tyttö lavan hehkuessa maagisesti sinivalkoista loistoaan. Liekö veljen tuki taustakuorossa ollut syynä siihen, että kansainvälisessä kilpailussa laulukin sujui mukavammin. Selkeästi harjoiteltu ainakin oli. Vapautta ylistävä laulu "Firefly" (Tulikärpänen) onnistui lopulta jättämään taakseen ainoastaan viisi kanssakilpailijaa, joka tarkoitti karsiutumista loppukilpailusta. Sävelmän saavuttamista 32 pisteestä luonnollisesti 12 tuli Kreikalta. Lisäksi myös pohjoisemmassa Euroopassa pidettiin herkänhauraasta kappaleesta. Tanska piti kappaletta semifinaalin neljänneksi parhaana ja Viro puolestaan antoi kappaleelle kuusi pistettä. Vaikka sijoitus jäi kilpailussa vaatimattomaksi, "Firefly" ansaitsi katu-uskottavan neljännen sijan Kreikan singlelistalla.