Viisukuppila

Katselen tässä Ruisrockin YLEliveä kun en viittinytkään lähteä viimeistään perumisen takia valjuhkon kattauksen takia. PMMP on aina sama juttu: nättejä plikkoja ja Paula toki laulaakin nätisti, mutta oikeastaan ne on laulajina kuitenkin pieniäänisiä ja ohuita, eivät ilmaise niin kauheasti jos musiikillisesta ilamisusta puhutaan. Sellaista musiikkiopiston kympintyttömeininkiä Paulalla ja Mira siitä ohuempaa. En vaan edelleenkään pääse näiden (näennäiseen) "anarkiaan" ja "villeyteen" sisään, aina sama tunne, ei mennä tulkinnassa alueille, jonne rohkeat jja rohkeasti herkät ihmiset menevät, enkä nyt puhu kiroilusta tms "rohkeudesta" tai siitä että Paula kirjoittaessaan on vahvempi.

Katsokaa nyt noita sanoituksia, ihan puutaheinää suurin osa "toivoin että saisin sen minkä hän tai jotain sinne päin
hetket, voikukan terälehdet syksyin tiedäthän". Ehkä joku näkee tässä jotain hienoa ja oivaltavaa, minusta tuo kuulostaa aika tönköltä.

sulle valheen valhetta en ehtinyt mä kertomaan
laskematta kannet auki paljastin aivan kaiken
peittää voinut en
onni sellainen
kerran on vain mahdollinen

maailma on meille
mennään
eikä menty milloinkaan
minä tiesin aina
tiesinhän vaan ihanaa on kuunnella
niin harhaisia hourematkoja
keksittyjä kaupunkeja

joka rakkaudesta ei nouse ilmaan milloinkaan
se ei kappaleiksi liian korkeella mennä saa
nosta katse taivaaseen sieltä leijun hiljalleen
heliumpallo heliumpallo heliumpallo joka saa räjähtää

toivoin että saisin sen minkä hän tai jotain sinne päin
hetket, voikukan terälehdet syksyin tiedäthän
kaiken kerrallaan ilmaan puhaltaa
ei yksittäistä huomaakaan

joka rakkaudesta ei nouse ilmaan milloinkaan
se ei kappaleiksi liian korkeella mennä saa
nosta katse taivaaseen sieltä leijun hiljalleen
heliumpallo heliumpallo heliumpallo joka saa räjähtää

^^
En nyt sanoisin noinkaan. PMMP:n vahvuutena ovat mielestäni aina olleet juuri mielenkiintoiset, oivaltavat, kielellisesti leikittelevät ja syvälliset sanoitukset, jotka koskettavat. Uuden levyn sanoituksissa ajatukset on piilotettu entistä syvemmälle sanojen sisälle, mutta niitä pohdittuaan se idea kyllä aukeaa. Ja täytyy vielä lisätä, että Heliumpallon sanoma ei edes ole vaikea ymmärtää ja sisäistää verrattuna levyn muihin kappaleisiin. Se mielestäni juuri PMMP:ssä on hienoa, että sanat ovat näennäisesti puuta heinää, mutta ne antavat mahdollisuuden niin moniin tulkintoihin. Jos ajattelee sanoja vain sanoina niin en ihmettele, että kuulostaa ihan hölmöltä, mutta syventyessään niistä saa todella paljon irti. Tietysti nykymusiikissa asiat pyritään sanomaan juuri niin kuin ne ovat, mutta PMMP:n musiikki on erilaista. Suosittelen tutustumaan sanoituksiin syvällisemmin ja miettimään teemoja ja syitä sille, mitä ja miksi tietyt sanat tarkoittavat.

Usein pmmp:n sanoitukset ovat olleet oivaltavia, mutta tuo Heliumpallo vaan tökkii niin pahasti, ettei meikäläinen pääse sen sisään ollenkaan. Kyllähän tuon kokonaisuuden tajuaa, että päästetään menneistä irti yms, mutta siinä on niin paljon semmoisia yksittäisiä omituisia lauseita... Kuten tuo "toivoin että saisin sen minkä hän tai jotain sinne päin"

Tämähän on aika uutinen, jos pitää paikkansa ...

https://twitter.com/anttigranlund/statu ... 00/photo/1

En ollenkaan jää kaipaamaan. Heidän laulamisensa on vaivaannuttavaa kuunneltavaa, jopa ärsyttävää, se laulaminen jota ovat harrastaneet sitten sen kun levyttivät lastenlauluja levyllisen. Yhteishuutolaulaminen oli ihan siedettävää. Se veretön, ilmeetön ja totinen laulaminen oli ja on huonon kuuloista. Kun kaiken lisäksi kumpikaan ei ole hyvä laulamaan. PMMP:ssä parasta oli biisit, kun niitä kuunnellaan raakana, ilman laulua.

kuu-kuu kirjoitti:En ollenkaan jää kaipaamaan. Heidän laulamisensa on vaivaannuttavaa kuunneltavaa, jopa ärsyttävää, se laulaminen jota ovat harrastaneet sitten sen kun levyttivät lastenlauluja levyllisen. Yhteishuutolaulaminen oli ihan siedettävää. Se veretön, ilmeetön ja totinen laulaminen oli ja on huonon kuuloista. Kun kaiken lisäksi kumpikaan ei ole hyvä laulamaan. PMMP:ssä parasta oli biisit, kun niitä kuunnellaan raakana, ilman laulua.

Täysin eri mieltä, Paula osaa laulaa ja Mirakin kohtuullisesti - Paula jopa teknisesti erittäin hyvin. Parhaimmillaan PMMP on livenä, energisenä, hikisenä, tunnelmasta toiseen loikkivana, hyvin tulkitsevana, yleisön herättelijänä, kesäiltaa piristämässä. Tulee mieleen ne synkkenevän kesäsateen kokemukset, joissa mikit rikotaan sateessa laulamalla, kiipeillään lavan telineissä, nauretaan ja riehutaan, vakavoidutaan ja herkistellään, nauretaan lisää, itketään ja laulatetaan yleisöä.

Jään kaipaamaan, jos lopettavat. Ehdoton suosikkiyhtyeeni Leevi and the Leavingsin jälkeisessä Suomessa. Sekä yhteishuuto- että vähemmän huutolaulaminen toimii loistavasti. Sanoitukset ovat aina kiinnostavia. Heikkouksia ei tule mieleen ainuttakaan. Myös kirja 2008 oli laatutyötä ja mainiota luettavaa.

kuu-kuu kirjoitti:En ollenkaan jää kaipaamaan. Heidän laulamisensa on vaivaannuttavaa kuunneltavaa, jopa ärsyttävää, se laulaminen jota ovat harrastaneet sitten sen kun levyttivät lastenlauluja levyllisen. Yhteishuutolaulaminen oli ihan siedettävää. Se veretön, ilmeetön ja totinen laulaminen oli ja on huonon kuuloista. Kun kaiken lisäksi kumpikaan ei ole hyvä laulamaan. PMMP:ssä parasta oli biisit, kun niitä kuunnellaan raakana, ilman laulua.

Täysin samaa mieltä laulusta. Harmillisen heikkoa - Paula voi teknisesti osata, mutta pikkutyttömäisen ohut soundi ei silti sytytä. Livenä todella ohutta ja epävireistä usein, monesti olen hakemalla hakenut paikkaa salissa tai kentällä että ylipäänsä laulu kuuluisi. Levylläkin ilmaisu latteaa. Näiden asenne ja kapinallisuus ilmenee sanoituksissa ja ulkomusiikillisessa ilmaisussa, ei laulussa. Toki se epälaulaminen on tyylipiirrekin, mutta kyllä se on myös ihan oikea rajoite näillä.

Sitäpaitsi se näiden asenne on usein "asennetta", ihan samaan tapaan kuin Ultra Bra oli lattea.

Toki musiikkia voi kuunnella nuottiviivaston kanssa. Eri asia sitten onkin, että onko se koko taiteenlajin tarkoitus.

^ Toki laulun musikaalisen ilmaisun voi sivuuttaa ja korvata sen sanallisella, näin usein meillä tehdäänkin. Minä en vaan oikein jaksa laulua joka ei kykene ilmaisemaan itseään musiikkina vaan tarvitsee niitä sanoja. Luen mieluummin runot runoina silloin.

Minusta sanat ovat ihan yhtä olennainen osa popmusiikin kokonaisuutta kuin sen muutkin osat.

Minulle ne ovat vähäisempi. En ehdi kuuntelemaan silloin kun musiikillinen puoli ja ilmaisu puhuu vahvasti. Huonot sanat voivat häiritä, mutta ne eivät kaada kappaletta, jos muu on vahvaa. Huono laulu tekee kappaleen kuuntelusta sietämättömän tai vähintään erittäin haasteellisen silloinkin kun kappale on hyvä tai vaikka loistavakin.

Olipa kerran hassu Rusketusraidat-tyttöduo, jonka toista albumia kriitikot eivät kaivanneet. Yllättäen yhden hitin ihmeestä tulikin ensin suosittu, sitten supersuosittu, sitten palkittu ja arvostettu yhtye. Nyt on aika paljastaa, että yhtyeen fanit ovat epämusikaalisia hypetyksen uhreja. Paula ja Mira ovat vain nättejä plikkoja, jotka eivät osaa laulaa, ja lavaenergiakin on pelkkää feikkausta verrattuna oikeasti hyviin suomalaisiin popyhtyeisiin, joiden suosion he varastivat. Että annoinkin huijata itseäni näin.

ta1ja kirjoitti:Minä en vaan oikein jaksa laulua joka ei kykene ilmaisemaan itseään musiikkina vaan tarvitsee niitä sanoja. Luen mieluummin runot runoina silloin.

Haukutko myös ravintolakulttuurin, klassisen baletin ja stand up -komedian sillä perusteella, että kulinarismi, taidetanssi ja vitsit eivät ole tärkeitä sinulle? Miksi tuhlata ruutia yhtyeeseen, jonka musiikissa sanoitukset ovat olennaisia, Jori Sjöroosin sävellyksiin yhdistyneinä tietenkin? Yhdistelmä toi jotain uutta suomipoppiin, PMMP ei kuulostanut Nylon Beatilta, ei Maki Kolehmaiselta. Varmasti Suomessa tehdään tuhtia äijärokkia, jossa laulusoundi ei ole ohut, ja kirjastot ovat täynnä oivaltavaa runoutta. Voit myös mennä leffaan tai sienimetsään. Mielestäni nämä eivät vain ole mitään argumentteja PMMP:n erityisyyttä vastaan.

Jónsì kirjoitti:Minusta sanat ovat ihan yhtä olennainen osa popmusiikin kokonaisuutta kuin sen muutkin osat.

Minulla tulee musiikki ensin, sitten sanat. Aina. Luen mielelläni kaikkea, hieno runous nousee samalla tasalle kuin hieno musiikki, luonnon musiikki nousee kaiken kirjoituksen yläpuolelle. Olen musikaalinen ja olen hyvä kuvittelemaan.

Olen kerran käynyt Savonlinnan oopperajuhlilla. Pääsin aivan eturiviin, metrin päähän orkesterista. Taisi olla Ratsumies-ooppera, Paavo Haavikon teksti.
Katsomisesta ja kuuntelemisesta ei tullut mitään. Ei mitään. Piti kuunnella laulamista, piti katsella näyttelemisiä, piti lukea skriiniltä tekstiä, piti kuunnella orkesterin soittamista. Luovutin näytelmän seuraamisen ja keskityin kuuntelemaan musiikkia jossa sanat olivat vain kuin yksittäisiä soittimien ääniä. Katselin orkesteria joka oli metrin päässä montussaan. Oli kiinnostavaa nähdä kuinka soittajat lepäilivät, kun ei ollut soittovuoroa, Tuuban soittaja söi banaania ja odotti vuoroaan. Klarinetin soittajat katselivat nuottipaperia edessään. Oli kiinnostavaa. Se kirjoitettu tarina, Haavikon libretto meni aivan ohitse. Jälkeenpäin vasta lueskelin, että mistä siellä laulettiin.

Samoin on käynyt monien ja monien biisien kohdalla. Vasta kun on kuullut kymmenen-kaksikymmentä-kolmekymmentä kertaa saman biisin vasta olen kuullut mitä siellä on laulettu. Jokin Eppu Normaali on ollut poikkeus, ne Mikko Saarelan tekstit vaan pinnistivät musan seasta esiin, eli mm. "Uraani halkeaa..." "Kopperossa asunnossa jossa voi nukkua ja kylpeä ja on siitä hyvin ylpeä.." "mitäs me bändit muista, tämä laulu kertoo epuista..."
Hassisen koneen kanssa on ollut samanlaista kuin Eppujen kanssa.

sziget kirjoitti:

ta1ja kirjoitti:Minä en vaan oikein jaksa laulua joka ei kykene ilmaisemaan itseään musiikkina vaan tarvitsee niitä sanoja. Luen mieluummin runot runoina silloin.

Haukutko myös ravintolakulttuurin, klassisen baletin ja stand up -komedian sillä perusteella, että kulinarismi, taidetanssi ja vitsit eivät ole tärkeitä sinulle? Miksi tuhlata ruutia yhtyeeseen, jonka musiikissa sanoitukset ovat olennaisia, Jori Sjöroosin sävellyksiin yhdistyneinä tietenkin? Yhdistelmä toi jotain uutta suomipoppiin, PMMP ei kuulostanut Nylon Beatilta, ei Maki Kolehmaiselta. Varmasti Suomessa tehdään tuhtia äijärokkia, jossa laulusoundi ei ole ohut, ja kirjastot ovat täynnä oivaltavaa runoutta. Voit myös mennä leffaan tai sienimetsään. Mielestäni nämä eivät vain ole mitään argumentteja PMMP:n erityisyyttä vastaan.

Öö sanoin että minusta se on vähäisempi ja että en ehdi kuuntelemaan. Ehkä kielellinen osaamiseni on puutteellista, mutta minun mielestäni ilmaisin miten minä asian koen - voi toki olla että parempi ilmaisu olisi ollut, että minulle sanoituksen merkitys on vähäisempi. Mutta niin se vain on, kokemiseni on sellaista, että ehdin vasta pitkän kuuntelun jälkeen lyriikoiden merkityksiin asti ja harvemmin ne tuovat elämykseen lisää. Näin toki käy - Tehosekoittemille esimerkiksi sanallinen ilmaisu lisää musiikilliseen vielä yhden elämyskerroksen. Otto ei ole kaksinen laulaja, mutta ilmaisukykyinen silti. Ja esimerkiksi kuu-kuun mainitsema Mikko Saarela sanoittajana. Eppu Normaali muuttui neljäksi ruusuksi Saarelan häivyttyä.

En mielestäni myöskään tyrmäännyt PMMP:tä, en vain itse saa siitä kunnollista otetta, vaikka arvot tajuankin, ja syyksi näen sen, että ilmaisun painopisteet ovat alueilla joita en itse tavoita ja puutteet siellä, jotka itselleni ovat merkityksellisiä. Ei kai tällaisella henkilökohtaisen pitämisen ilmaisulla ole mitään merkitystä sinun pitämisesi oikeutukselle?

Nylon Beat, kun mainitsit, on minusta muuten loistava. On totta, että Paula Vesalan lyriikat ja Sjöroosin musiikki ovat hienostuneempia, ja monella tapaa älykkäämpiä, mutta jos puhutaan tyttöduon kapinallisuudesta ja ilkikurisesta kurittomuudesta niin Nylon Beat toteutti sen minua paljon enemmän itseäni puhuttelevammin. Hiukan myös haiskahtaa henkilökohtaisuuksiin tähtäävältä mainnta äijärokista , kyse ei ole siitä, vaan siitä, että PMMPn (kuin myös Ultra Bran, koen että näillä on yhteistä) lauluilmaisussa on jotain sellaista vieraantuneisuutta, joka johtaa ohuuteen, enkä saa siitä kiinni. Sen lisäksi, että kyllä minusta halutun sävelen toteuttaminen, vireisyys jotenkin aika olellisesti musiikkkiin liittyvä asia on. Voi se rikkoutua, niin ettei häiritse, mutta PMMPn kohdalla on häirinnyt usein.

PMMP siis lopettaa, asia vahvistettiin tänään mm. bändin omilla Facebook-sivuilla. Ihan kauheesti harmittaa! En oo tiennyt että minkään yhtyeen lopettaminen kauheasti mua raapaisisi, mutta tämä kyllä. PMMP on ehdottomasti Suomen paras bändi koskaan ja olen aina rakastanut näitä tyttöjä. Älkää lopettako vaan tehkää taas uusi menestyslevy täynnä hittejä! Lyriikat, asenne, biisit. Pidän ihan kaikesta heissä. Paras biisi monien helmien joukosta on ehdottomasti Pariterapiaa. Pakko mainita Joku raja myös. PMMP. Tuossa talvella jo vähän kyllä jotenkin mietinkin tätä, kun edellinen albumi oli ehkä heidän heikoin vaikka sisälsikin muutaman hyvän biisin...

Erikoista on, etten ole koskaan nähnyt heitä livenä vaikka olenkin suuren suuri fani. Monta tilaisuutta on ollut, mutta jotenkin ne ovat aina menneet ohi. Kesällä jyrään itseni Kotkan Meripäiväkonserttiin katsomaan PMMP:tä vaikka mikä olisi.

ta1ja kirjoitti:että en ehdi kuuntelemaan.

Mihin sinulla on kiire? Onko musiikki kertakäyttötavaraa, joka kuunnellaan kerran ja sitten ei koskaan enää uudestaan? Ei koko pakettia tarvitse kerralla ottaa haltuun ja sehän on ihan vain hyvä juttu. Seuraavillekin kerroille riittää koettavaa.

Jónsì kirjoitti:Mihin sinulla on kiire? Onko musiikki kertakäyttötavaraa, joka kuunnellaan kerran ja sitten ei koskaan enää uudestaan? Ei koko pakettia tarvitse kerralla ottaa haltuun ja sehän on ihan vain hyvä juttu. Seuraavillekin kerroille riittää koettavaa.

No höh, luultavasti en "ehdi" ihan samasta syystä, josta sinä et kuule niitä asioita, jotka minua häiritsevät ja jotka minä koen puutteiksi. Minä voin sahata tuhat kertaa saman kappaleen läpi, enkä silti kuule. Minä kuuntelen laulajan fraseerausta - painoja, venytyksiä, sävyjä, näillä välitettyä tunnetta, haurautta (jota en kuule riittävästi PMMP:n laulussa, vaikka minusta sitä pitäisi aiheet huomioiden olla), voimaa, vihaa, rakkautta, hurmiota eli kaikkea sitä, mitä herkkä ja osaava laulaja kykenee täysin sanattomasti musiikin keinoin ilmaisemaan, ja jonka osalta koen, että PMMPn ilmaisu on minulle ohutta, mykkää, pinnalista ja kaksiulotteista, eikä kosketa.

Lisäksi kuuntelen vaikkapa kitaristin tapaa painottaa säveliään, intohimoa, nokkeluutta, basisitin ja rumpalin groovea, jäntevyyttä ja letkeyttä ... siinä musiikissa jota minä kuuntelen nämä asiat antavat kuunneltava sadoiksi kerroiksi ja useimmiten minulle sanoitus valkenee vasta tämän jälkeen sillä minusta musiikki puhuu ilmankin ja puhuttelee vahvemmin kun asioita ei ole käsitteellistetty. PMMPn osalta olen todennut, että laulu on minusta häiritsevää, muusta en ole sanonut mitään, tosin en osaakaan sanoa, sillä minusta tulkinnat, ihmisäänet instrumenttina, jäävät siinä määrin ohuiksi, että haittaaavat sävellysten puhkeamista täyteen kukkaansa. Siis minulle.

Musiikki puhuttelee minulla ihan eri osia kuin käsitteellinen sanasto. Tai no, runous voi ohittaa käsitteet ja/tai luoda käsittein mielikuvia, jotka ohittavat käsitteellisen tason, vaikea selittää, mutta näin on, ja silloinkin kyse on itsenäisistä asioista.

Onko PMMP joku arvostelun yläpuolella oleva ikoni nyt? Minkä takia huonojen sanoitusten perusteella jotkut toiset on lupa perustelematta leimata urpoiksi, mutta vajavaisesta lauluilmaisusta ärsyyntyminen ilman että ylistää sanoitusten nerokkuutta on joko urpoa tai nipottamista?

Synkkää jos PMMP tosiaan päättää tiensä tähän (onneksi mistää totaalisesta hautaamisesta ei olla puhuttu). Vaikka PMMP iski itseeni kunnolla vasta edellisellä albumilla, pidän yhtyettä ehdottomasti 2000-luvun merkityksellisempänä suomalaisena bändinä. Kyllä jää iso aukko, jos PMMP:stä ei enää koskaan kuulla tämän vuoden jälkeen.

Ehdottomasti täytyy kesän ja syksyn aikana päästä näkemään bändin live-energia edes kerran! Vaikea uskoa, että ainakaan Paula Vesala katoaisi musiikkibisneksestä, ehkäpä saamme kuulla häneltä joskus soolomateriaalia... Aika näyttää.

ta1ja kirjoitti:En mielestäni myöskään tyrmäännyt PMMP:tä, en vain itse saa siitä kunnollista otetta, vaikka arvot tajuankin, ja syyksi näen sen, että ilmaisun painopisteet ovat alueilla joita en itse tavoita ja puutteet siellä, jotka itselleni ovat merkityksellisiä. Ei kai tällaisella henkilökohtaisen pitämisen ilmaisulla ole mitään merkitystä sinun pitämisesi oikeutukselle?

No ei. Kärjistämällä yritin lähinnä selvittää, mistä olemme eri mieltä. En ollut varma, piditkö PMMP:tä kovinkin yliarvostettuna vai kuvailitko vain omaa ei-pitämistäsi. Uskon kyllä, että kuulet lauluilmaisussa puutteita, joita itse joko en kuule tai en pidä häiritsevinä. Minusta he ovat tarpeeksi hyviä tulkitsemaan Jori Sjöroosin säveliä, ja Paula Vesalan tekstit ovat tarpeeksi vahvoja sävellyksiin nähden. Lavariehuntaa en arvioinut, mutta käsittääkseni onnistuneet keikat vaikuttivat suosion kasvuun alkuaikoina.

ta1ja kirjoitti:Hiukan myös haiskahtaa henkilökohtaisuuksiin tähtäävältä mainnta äijärokista

Ääk, ajattelin vain, että sieltä voisi löytyä vastakohtaa ohuelle äänelle...

ta1ja kirjoitti:Onko PMMP joku arvostelun yläpuolella oleva ikoni nyt? Minkä takia huonojen sanoitusten perusteella jotkut toiset on lupa perustelematta leimata urpoiksi, mutta vajavaisesta lauluilmaisusta ärsyyntyminen ilman että ylistää sanoitusten nerokkuutta on joko urpoa tai nipottamista?

Kukaan ei ole arvostelun yläpuolella, tietenkään. Onko tässä muuten ketään leimattu huonojen sanoitusten takia? Nylon Beat esitti setäkaksikon biisejä, joiden teksteissä oli ihan näppäriä koukkuja, ja Aikakoneen monista hiteistä pidin, vaikkei niissä mitään syvällistä laulettukaan. Ärsyyntyminen ei ole urpoa eikä nipottamista. Mielestäni Neumann on aina määkinyt kuin lammas, mutta on luultavaa, että 80-luvun pikkutytöt painottivat omissa Dingo-arvioissaan eri kvaliteetteja kuin minä.

Jopas täällä jaksetaan. Harmillinen uutinen. Tyttöjen musiikki ja sanoitukset ovat olleet tosi onnistuneita. Täytyy lähteä vielä keikalle fiilistelemään. Toivottavasti palaavat vielä takaisin.

ta1ja kirjoitti:Onko PMMP joku arvostelun yläpuolella oleva ikoni nyt? Minkä takia huonojen sanoitusten perusteella jotkut toiset on lupa perustelematta leimata urpoiksi, mutta vajavaisesta lauluilmaisusta ärsyyntyminen ilman että ylistää sanoitusten nerokkuutta on joko urpoa tai nipottamista?

Eihän mikään ole arvostelun yläpuolella, mutta vähän hassuahan on maalivahtia kritisoida siitä, että ei lähtenyt hyökkäämään vastustajan päätyyn. Tai Moldovan omakielistä viisua siitä, että nyt on englannin ääntäminen vähän metsässä.

PMMP:n (toistaiseksi) viimeinen musiikkivideo:




Hienoa työtä. Monenlaisia fiiliksiä pukkaa myös Pemujen jäähyväislevyksi tituleerattu Matkalaulu "kokoelma". Aika mieletöntä työtä bändi ja Samuli Kosminen tehneet. Äänimaailma levyllä on uskomaton ja esim. Lautturi on saanut aivan uutta verta ympärilleen, mieletön.

Kaikki loppuu aikanaan.

Olen ollut PMMP:n mukana bändin alkutaipaleista asti ja nyt täytyy myöntää, että jää kyllä tämän "kokoelmalevyn" myötä tosi paha maku suuhun. Ihan jäätävää tekotaiteellista **skaa! Ei yhtään sitä PMMP:tä, mihin aikanaan rakastuin! Eikä nämä versioinnit tuo mun mielestä biiseille minkäänlaista lisäarvoa. Olen niin pettynyt, ettei mitään rajaa. Ja kaduttaa, että menin etukäteen kuuntelematta vielä ostamaan tuon levyn. En edes muista milloin viimeks mua ois ihan oikeasti kaduttanut jonkun levyn ostaminen...

Lippu on jäähyväiskeikalle ja toivon todella, että siellä kuullaan sitä oikeaa PMMP:tä, eikä tätä! Toisaalta hauskaa, että nyt kun kuunteleen kappaletta Taiteilia, niin se kappale yhdistyy nykyään suoraan tähän viimeiseen PMMP-levyyn. On se niin **tun taidetta!

^^
Mä olen ihan vastakkaista mieltä - mun mielestä tolla levyllä ei oo yritetty olla taiteellisia, mun mielestä se on levy, joka kuulostaa siltä, kuin olisi vain omaksi huviksi soiteltu studiossa ja ikään kuin vahingossa nauhoitettu samalla levy. Tykkään monista uusista versioista, esim. Matkalaulusta on saatu musiikkivideoineen todella koskettava. Ja ylipäätään sekin, että monet artistit julkaisevat uransa lopuksi kokoelmalevyn niin onhan tämä nyt sen tään jotain erilaista.
Mun mielestä siihen tekotaiteellisuuteen liittyy nimenomaan se, että YRITETÄÄN olla jotain, mutta tällä levyllä ei ole mielestäni minkäänlaista yrittämisen makua, vaan on tehty niin kuin huvittaa - eritavalla toki, mutta ei minusta ainakaan kuulosta siltä, että on yritetty olla jotain mitä ei olla.

Mukava tätä viimeistä levyä on kuunnella. Vanhoihin sovituksiin ei tarvitse palata, vaan on voitu kolistella mielen mukaan. Ilo ja kokeilunhalu välittyvät. Bändi ansaitsi päästä ääneen myös levyllä, ja jos tämä on "vähemmän Jori Sjöroosia", niin olkoon. Pidän kiireettömyydestä ja siitä, että laulu erottuu kirkkaasti. Hittikokoelmaa ei nyt kaivattukaan (vaikka joskus sekin tulee, ehkä kera uuden biisin, joka tältä jäi pois).

PMMP:llä herkkyys, hauskuus ja synkemmät sävyt ovat täydentäneet toisiaan sopivasti. Tässä herkkyys korostuu enemmän, kun hitaalla aloitetaan, hitaaseen lopetetaan ja toisena kuultava Matkalaulukin on ymmärrettävästi taaksepäin katsova. Se vaikenee joka pelkää on mielestäni yhtyeen hienoimpia biisejä vaikkei helpoimmin avautuvia, hyvä että se on mukana.

Lippu on lauantain jäähyväiskeikalle, sunnuntai myytiin loppuun minuuteissa. Kun ollaan suosittuja, myös puheet "yliarvostuksesta" kuuluvat asiaan. Media on ollut PMMP:lle suopea, mutta yleisö ei ole massaa, laulut ovat ihmisille tärkeitä eri syistä, eikä siinä ole mitään "yli".

Uusi biisi Valloittamaton julkaistiinkin jo perjantaina jäähyväissinglenä. Mukana päätöskeikoilla. Colby ei välty manaamiltaan uusversioilta. Paula Vesala myönsi (mutta ei pyytänyt anteeksi ), että Oo siellä jossain mun oli illan hitain. Muuten tempoa kyllä löytyi.

Hittikokoelma, nimeltään juurikin Hitit, tulee 29. marraskuuta. Mikä loistavinta, mukana on DVD-taltiointi Veden varaan -kiertueen Tavastian keikalta 27.8.2010.

Mulle PMMP on tärkeä nostalgisista syistä niin kuin aika monikin yhtye. Laulaminen oli parhaan ystäväni ja mun ykkösharrastus joskus yläasteaikoina ja PMMP:n biisit oli meillä kovassa suosiossa. Muistan, miten me jaettiin säkeistöt keskenämme ja äänitettiin lauluamme ja naurettiin toisinaan itsemme näännyksiin. Nyt tuntuu, että se kaikki on jossain kaukana, saavuttamattomissa; etten enää koskaan saa sitä takaisin. PMMP:n musiikki muistuttaa mua menneistä ajoista.

Täällä on puhuttu paljon Paulan ja Miran laulun ohuudesta ja mun on pakko olla jossain määrin samaa mieltä. PMMP:n viehätys on itselläni usein kuitenkin jossain muualla kuin laulussa - pikemminkin asenteessa (joka mulle kyllä välittyy), energiassa ja sanoituksissa. Monet PMMP:n sanoitukset on musta koskettavia ja puhuttelevia. Ja täytyy reiluuden nimissä mainita, että jotkin kappaleet toimii mielestäni laulullisestikin hyvin. Ja joihinkin sopii tuollainen väritön, ohut, monotoninenkin laulu - en niitä muunlaisina tahtoisi kuullakaan.

Näin PMMP:n livenä Ruisrockissa 2013. Meininki oli mahtava, toivoin ettei keikka olisi loppunut koskaan. Ei näiden livevetoja turhaan hehkuteta. Kuulin vasta siellä, että yhtye lopettaa, ja siitä tuli haikea fiilis. Haikeaa oli siksikin, että toivoin koko ajan, että se ystäväni ois ollut siinä mun vieressä ja oltais voitu yhdessä fiilistellä meidän nuoruutta. Oli hassua, miten muistin vuosien jälkeen niin monista biiseistä sanat - joistakin tosin vain ne säkeistöt, joiden laulaminen oli useimmiten mun vastuulla meidän sessioissa.

Mutta niin, mitäs järkevää mä nyt osaisin sanoa. Ei tää suosikkiyhtyeitäni oo mutta tärkeä mulle yhtäkaikki. Niin joo ja levyistä mulle tuttuja ovat ainoastaan Kovemmat kädet, Leskiäidin tyttäret ja Veden varaan, joista keskimmäinen on suosikkini. Biiseistä iskee esimerkiksi Olkaa yksin ja juoskaa karkuun, Jeesus ei tule oletko valmis, Leskiäidin tyttäret, Pariterapiaa ja Se vaikenee joka pelkää.