kuu-kuu kirjoitti:Samaa ihmettelen, mutta mitähän hän tarkoitti "tuolla musiikinlajilla". Pelkkää metalliako, ja ei ehkä heviä tai hard rockia. Ei Ronnie James Dioa, Coverdalea, Gillania, tai vaikkapa Suomen Marco Hietalaa. Tarkoittiko Metallican Hetfieldiä. Jotkuthan lukevat vanhan hevin pelkäksi rockiksi, nuo seitkytluvun hevit ja kasarikissit ja whitesnaket. Örinämetallissa ei paljon sielunliikkeitä kurkusta tule, sieltä tulee sitä samaa toistoa toiston perään ja matkimista, muka kalmamaailman mustaa valoa. Onko tuo laji jumittunut hanibeen päähän vai mitä naiselle on tapahtunut, tuolle bluesrokkarille, jonka musiikkilaji linkkaa lähellä vanhaa kunnon deeppurpleheviä.
No mietin myöhemmin tuota, mutta kun olen kuullut vuosien varrella kaikenlaista ihan fiksuilta musikanteilta, eikä pelkästään jonkun brittipopfanitusmedian kriitikoilta koskien heviä, niin mikään urpo kommentti ei enää yllätä vaikka suututtaa. Esimerkiksi, että Dio on huono laulaja, tai ainakin täysin tyylitajuton, hevilaulajat naurettavia ja persoonattomia, kyse on yksinkertaisesta musiikista, josta kasvetaan ulos kun ymmärrys kehittyy jne. Ajattelu oli kovin yleistä silloin 1980-luvulla vähänkään taiteellisena tai muutoin fiksuna itseään pitävissä musiikkipiireissä, ainakin Helsingissä. Ja on edelleenkin, myös roots-piireissä, joille se hardrock on kaiketi aidon bluesin valkoista degenraatiota, tai jotain kömpelöä ja punaniskaista kaikki (kun niitä eroja ei osata erottaa) kuitenkin.
Mietin siis viitataanko joihinkin huonompiin huutolaulajiin (viitaten edelläolevaan pahoin pelkään että ei), mutta silloinkin koko lajin leimaaminen ... Onhan niitä huonojakin, kaikessa on (myös bluesissa on omat maneerinsa, jotka voivat ärsyttää siinä määrin, ettei kuule, että tuntuu väkivaltaiselle ja ulkokohtaiselle, tai on sitä). Kyllä minusta örinämetallissakin sävyjä on. Etenkin yhdistettynä puhtaaseen lauluun, monta sielukasta taitajaa. En minä nyt Opethin Mikael Åkerfeldtiä sieluttoman kuuloiseksi menisi sanomaan, esimerkiksi.