Jos kilpailuaspekti ei kiinnosta, tuloksiin voi suhtautua pelkkänä kokonaistilastona, joka ei vaadi mukana olevilta kääntäjiltä mitään ylimääräistä vaivannäköä. Sijoituksiin perustuvasta tilastosta Käännöscup eroaa mm. siten, että se palkitsee osallistumisesta vähän anteliaammin. Pisteitä yleensä tulee, vaikkei käännös menestyisikään.
Säännöt. Pisteitä jaetaan kauden edustuskappaleiden suomennoskilpailuista. Kääntäjän tulokseen lasketaan enintään puolet kauden kilpailuista, pyöristys ylöspäin. Tällä kaudella määrä on 42/2 = 21. Kun tuo raja ylittyy, huonoimmat pistemäärät putoavat pois. Pistekaava on käännöksen pisteet jaettuna voittajan pisteillä, osamäärä kerrotaan sadalla, pyöristys lähimpään kokonaislukuun. Lisäksi kisan voittaja saa 12, kakkonen 6 ja kolmonen 3 ylimääräistä pistettä. (Aikaisemmin mitalibonukset olivat 20, 10 ja 5.)
Näin voittaja saa aina 112 cuppistettä, ja muiden tekstien tulos riippuu niiden pisteistä ykköseen verrattuna. Esimerkiksi kärkinelikon päätyessä tasapisteisiin kilpailun voittaja saisi 112, toinen 106, kolmas 103 ja neljäs 100 cuppistettä. Jos käännös saa kilpailussa negatiivisen pistemäärän - mikä on mahdollista, koska äänestämättä jättämisestä sakotetaan miinuspisteillä - tai nolla pistettä, sen cuppistemäärä on nolla.
Parikäännöksistä kumpikin kääntäjä saa käännnöksen cuppisteet kertaa 0,9. Jos parikäännös voittaa, kumpikin kääntäjä saa 0,9 x 112 = 101 pistettä. Jos tekijöitä on useampia, kerroin pienenee yhdellä kymmenyksellä jokaista seuraavaa tekijää kohti. Parityön kerroin on korkeahko, jotta yhteistyö ei olisi kannattamatonta. Tästä seuraa eräitä teoreettisia ongelmia, joita en kuitenkaan yritä ratkaista teoreettisilla lisäsäännöillä. Yritetään pitää säännöt yksinkertaisina ja katsotaan taas ensi kaudella, onko aihetta muutoksiin.
Tiesitkö tämän? Jos parityö voittaa, sen tekijät saavat yhteensä 2 x 101 = 202 cuppistettä. Jos kolmen tekijän sanoitus voittaa, pisteitä ropisee yhteensä 3 x 90 = 270. Jos tekijöitä on 4, 5, 6..., voittotyön kokonaisarvo on 312, 335, 336, 315, 272, 198 ja 110 pistettä. Eniten cuppisteitä (336) irtoaa voittotekstistä, jolla on kuusi tekijää. Jos tekijöitä on enemmän kuin 10, kukaan heistä ei saa yhtään cuppistettä.
**************************************************************************************
Jaan tämän kauden seitsemään 'kuuden sanoituksen mittaiseen rykelmään', joita kutsun episodeiksi. Jokaisen episodin päätteeksi on luvassa päivitys kokonaispistetilanteeseen. Julkaisemme myös episodivoittajat ja -menestyjät.
Tasatilanteet ratkaisen korkeimman yksittäisen pistemäärän suuruuden perusteella. (Jos molemmilla kääntäjillä on sama korkein pistemäärä, niiden keskinäinen määrä ratkaisee ensisijaisesti. Jos tilanne on edelleen tasan, vertailen toiseksi korkeimpia pistemääriä jne.)
Ensimmäisen episodin tulokset (ja samalla kokonaiskilpailun ensimmäinen katsaus) näkyvät tässä:
1. akuankka13: 81 - 49 - 75 - 112 - 112 - 58, yht. 487
2. nkorppi: 112 - 73 - 68 - 82 - 60 - 64, yht. 459
3. TomppaJr: 68 - 53 - 65 - 76 - 88 - 84, yht. 434
4. -Statler-: 90 - 69 - 65 - 57 - 77 - 67, yht. 425
5. ESC93: 54 - 59 - 54 - 69 - 84 - 78, yht. 398
6. TOMItu: 49 - 81 - 96 - 50 - 41 - 63, yht. 380
7. Timoteus: x - 112 - x - 91 - x - x, yht. 203
8. Mattokauppias: 65 - x - 78 - 50 - x - x, yht. 193
9. Metsis: 71 - x - 112 - x - x - x, yht. 183
10. sziget: x - x - x - x - x - 112, yht. 112
11. UFOPOLI: x - x - x - x - x - 93, yht. 93
12. +Viisut+: x - 40 - x - 23 - 22 - x, yht. 85
13. Vilsku: x - 33 - x - 25 - x - x, yht. 58
14. Happy: 10 - 13 - x - x - 17 - 18, yht. 58
15. Maarushka: x - x - x - x - x - 52, yht. 52
16. Melodi9: 19 - x - x - x - x - x, yht. 19
17. wulfila: x - x - x - x - x - 18, yht. 18
18. Green-Beece: x - x - 0 - x - x - x, yht. 0
Ensimmäiseen episodiin osallistui peräti 18 sanoittajaa. Episodivoittajaksi kruunataan akuankka13. Muut episodimitalit täydentävät nkorppi ja TomppaJr. Neljännen, viidennen ja kuudennen episodisijan kohdille sijoittuneet keräsivät hekin kunnioitettavan pistesaaliin.
Harvemmin tähän asti osallistuneet menestyjät (Metsis, UFOPOLI, sziget, Timoteus, Mattokauppias) noussevat varsin korkealle kauden myöhemmissä päivityksissä, kun pudotukset otetaan käyttöön.
Onnittelut kaikille osallistujille pistepoteista!