Norja 1975: Ellen Nikolaysen - Touch my life (with summer)
Norja 1975: Ellen Nikolaysen - Touch my life (with summer)
Maa: Norja
Vuosi: 1975
Kappale: Touch my life (with summer)
Esittäjä: Ellen Nikolaysen
Säveltäjä: Svein Hundsnes
Sanoittaja: Johnny Sareussen
Kapellimestari: Carsten Klouman
Sijoitus: 18./19
Pisteet: 11
Sanat: http://www.diggiloo.net/?1975no
Karsinnan tulos:
On tullut aika antaa kesän koskettaa. Ellen Nikolaysen (s. 10.12. 1951, Oslo) olikin jo Tukholman Euroviisukeväässä 1975 monelle tuttu kasvo. Hän oli ollut mukana kaksi kevättä aiemmin Bendik Singers-ryhmässä Luxemburgissa sekä myöskin edellisen vuoden Norjan edustajan taustakuorossa. Hänen uransa oli muuten saanut alkunsa NRK:n kykykilpailusta heti 1970-luvun alussa. Nyt oli koittanut kansainvälisen soolo-Ellenin aika!
25.1.1975 oli Norjan kansallisen Eurovisio-karsinnan vuoro. Ja sitä kautta myöskin Ellenin ilta. Hän olikin jo karsintanimenä melkoisen rutinoitunut. Tämä oli nimittäin jo hänen neljäs peräkkäinen yrityksensä päästä edustussävelmän laulajattareksi. "Det skulle ha vaert sommer nå" ("Nyt pitäisi olla kesä")-sävelmän esitti Ellenin ohessa myöskin ajan tavan mukaan toinen artistiehdokas. Stein Ingebrintsen sai kuitenkin myöntää Ellen Nikolaysenin paremmakseen. Viiden ehdokassävelmän joukosta Ellenin tulkinta kesästä sai ammattilaisraadin puolelleen ja matka Tukholmaan oli tosiseikka.
Ennen Tukholman viisuviikkoa Norjan sävelmästä tehtiin englanninkielinen versio "Touch my life (with summer") ja näin kisamatka saattoi alkaa. Esiintymisjärjestysarvonnassa Norjan laulu oli saanut kisapaikan kuudentena. Haikea melodia sekä teksti kuultiin siis Luxemburgin ja Sveitsin sävelmien välissä. Raadit eivät Italiaa (7p), Hollantia (2p) sekä Monacoa (2p) lukuunottamatta kuitenkaan antaneet kesän koskettaa ja täten Norja jäi jälleen tuloslistassa kovin alas, toiseksiviimeiseksi.
Vuonna 1977 Ellen avioitui ja liiton seuraksena hänestä tuli kahdesti myöskin äiti. Musikaalielämä alkoi vetää häntä kovasti puoleensa ja musikaalien kautta hän loikin sangen menestyksekkään uuden uran viihdebisneksessä.
Koskettaako Ellenin tulkinta sinua? Kaipaatko kesää? Tässä "Touch my life (with summer") ensimmäisistä Ruotsissa järjestetyistä Euroviisuista sekä kovasti kesää kaipaileva Norjan Ellen.
Norjan karsinta 1975
Øystein Sunde - En enkel sang
Benny Borg - En enkel sang
Stein Ingebrigtsen - Det skulle ha vaert sommer nå
Ellen Nikolaysen - Det skulle ha vaert sommer nå
Maj-Britt Andersen - 1+1=2
Anne Karine Strøm - 1+1=2
Jahn Teigen - Kjaerlighetens under
Jan Høiland - Kjaerlighetens under
Brit Elisabeth Haagensli - Åh, du gjør meg så glad
Gro Anita Schønn - Åh, du gjør meg så glad
Aiemmin Viisulassa:
Norja 1973: Bendik Singers - It's just a game
Norja 1974: Anne Karine - The first day of love (Ellen kuorossa)

"Kunnon uni on tae mukavalle huomiselle." -Leena-
- jee euroviisut
- Press
- Viestit: 19979
- Liittynyt: 09 Helmi 2009, 16:20
- Paikkakunta: Espoo
- Viesti:
Re: Norja 1975: Ellen Nikolaysen - Touch my life (with summe
Sijoituksen mukaan vuotensa huonoimmistoa. Alkaa ihan kauniina, mutta sitten käy varsin pitkäveteiseksi. Kaksi.
Re: Norja 1975: Ellen Nikolaysen - Touch my life (with summe
Itse rakastan tämän laulun intiimiä tunnelmaa. Tässä mennään ihan iholle. VIISI!
"Kunnon uni on tae mukavalle huomiselle." -Leena-
Re: Norja 1975: Ellen Nikolaysen - Touch my life (with summe
Kyllä tämä kolme ansaitsee! Upea ääni norjalaisella tässä!
"OH, SWEET MARY MOTHER
OF FUCK, THAT'S GOOD!"
OF FUCK, THAT'S GOOD!"
Re: Norja 1975: Ellen Nikolaysen - Touch my life (with summe
Ihan nättii. Kaipasin kuitenkin jostain syystä jotain yllättävääkin.
Re: Norja 1975: Ellen Nikolaysen - Touch my life (with summe
Sound of Music -musiikkia ja Carpentersseja, ei imelimmästä päästä, jokin tippa klassista, balettimaista hunajaakin on roiskaistu. Aika ilmeikäs laulaja. Hieman humalassa, tuo biisi, sekavasti ilmaisee itseään. Mutta kyllä minä kolme putkareissua tälle annan, hienossa putkassa, jossa on oma vessakin, eikä pelkkää pönttöä huoneen nurkassa. Ja kokolattiamatotkin, suihkussakin.
Re: Norja 1975: Ellen Nikolaysen - Touch my life (with summe
Inga Sulin coveroi suomeksi tämän ihanuuden nimellä Kesäyö
Re: Norja 1975: Ellen Nikolaysen - Touch my life (with summe
Miten kaunis kappale! Tykkään tuosta kaihoisasta tunnelmasta. Kipeä, mutta kaunis kaipuu.
Täst mie tykkään. Neljä kauniisti tuikkivaa tähteä ja ihmettely, miksi tämä niin huonosti pärjäsi.
Täst mie tykkään. Neljä kauniisti tuikkivaa tähteä ja ihmettely, miksi tämä niin huonosti pärjäsi.
Re: Norja 1975: Ellen Nikolaysen - Touch my life (with summe
^Niinpä. ihmetellä täytyy tuolloisten raatien suhtautumattomuutta Norjan viisuun. Ellen esittää laulun varmasti ja ammattitaitoisesti. Kappale ei ehkä aukea ekalla kuuntelulla, mutta toisella sieltä kuoriutuu kaunis, vähän dramaattinenkin ja monipuolinen sävelmä. Haikeat kesämuistelot olivat noihin aikoihin suosittuja Suomessakin, esim. huippuhieno "Muistan kesän." Norjalaiselle kesäviisulle vajaat neljä tähteä.
Re: Norja 1975: Ellen Nikolaysen - Touch my life (with summe
Kaunis ja kaihoisa oli Ellenin esittämä viisu, josta tuli mieleeni jotain yhtymäkohtia vuotta aiemmin Suomea edustaneeseen Carita Holmströmin kappaleeseen - jos ei muuta niin ainakin sanat "keep me warm". Ellen lauloi teemaan sopivan herkästi ja melodiassa oli kaipuuta hyvin kuvaavia kohtia. Tyylikäskin oli niin esitys kuin Ellenin asu. Kaikesta kauneudesta huolimatta en ihan syttynyt tälle, vaikka kesää kovasti kaipaankin - parhaillaan tulee taas lisää lunta, vaikka maaliskuu on kohta puolivälissä.
Vahvat kolme tähteä.
Vahvat kolme tähteä.
Re: Norja 1975: Ellen Nikolaysen - Touch my life (with summe
.
Pikkunätti laulu, jonka Ellen vahvasti ja eläytyvästi esittää, ja muutenkin tyylikäs esitys.
Mutta ei tämä viisu oikein nouse lentoon missään vaiheessa.
Suurin syy kai on, ettei sävellys ole riittävän hyvä / onnistunut /vahva.
Jää keskinkertaisten viisujen joukkoon.
Kolme tähteä

-
- Kanta-asiakas
- Viestit: 5200
- Liittynyt: 09 Syys 2008, 16:19
- Paikkakunta: ... (Kouvola)
Re: Norja 1975: Ellen Nikolaysen - Touch my life (with summe
Ei tule kesää. Ainakaan tämän viisun kanssa.
** tähteä.
** tähteä.
Bussi tytön aina ohi onnen vie
Kun toiset löytää sen
- Marion Rung: "Pikku rahastaja" (Suomen viisukarsinnat -62)
Kun toiset löytää sen
- Marion Rung: "Pikku rahastaja" (Suomen viisukarsinnat -62)
Re: Norja 1975: Ellen Nikolaysen - Touch my life (with summe
Kaunis, soljuva melodia. Yleisesti: Carpenters tulee mieleen. Ellenin tulkinta on hieno, koskettava, ja täynnä sävyjä.
-
- Kanta-asiakas
- Viestit: 11711
- Liittynyt: 23 Helmi 2006, 18:38
- Paikkakunta: Kälviä, Keski-pohjanmaa
- Viesti:
Re: Norja 1975: Ellen Nikolaysen - Touch my life (with summe
niimpä, oleellinen on jo tullut aiempien kynäilijöiden kautta tuossa sanottua... suosikkejani ihan sieltä maaliskuulta -75 asti... ja suosikkilaulajani nr 1 norjalaisista naisartisteista...aivan mahtava tulkinta ja mikä intohimo varsinkin tuossa kertosäkeessä. Oli Ossi Runteen suosikki myöskin... 5 p. Kumma vaan ettei tuossa esikatseluvideossa voitu esittää sitä norjalaista versiota! voi kauhia en ole pisteyttänyt saman vuoden Maltankaan laulua. Aivan mahdottoman paras vuosi tuo, selvästi ennätysmäärä 5 pisteen ansanneita lauluja. Eli hol, irl, rans, sak, nor, u-k, yug, mal, bel, fin, por, spa, swe ainakin... !
Re: Norja 1975: Ellen Nikolaysen - Touch my life (with summe
Ei tämäkään oikein iske, voi olal että aikoinaan ei näin vanhatavalle kuulostanut, mutta tämän päivän positiosta vaikuttaa kovin aikansa eläneelle. Melodiaan oli ympätty haastetta, mutta se ei tuonut mielenkiintoa kuitenkaan. Minusta Ellenin laulussa on kovuutta, josta en pidä. Kaksi.
Ihmiset kuuntelevat tänä päivänä radioista kappaleita, jotka vain heitetään heille. Ja heille sanotaan, että teidän täytyy pitää tästä kappaleesta, koska me soitamme sitä 60 kertaa päivässä. He pakottavat pitämään kappaleista.
- Salvador Sobral
- Salvador Sobral
Re: Norja 1975: Ellen Nikolaysen - Touch my life (with summe
Paranee kuin se kuuluisa viini vanhetessaan. Neljä tähteä.
- TomppaJr
- Koordinaattori
- Viestit: 37556
- Liittynyt: 05 Huhti 2010, 11:42
- Paikkakunta: Helsinki
- Viesti:
Re: Norja 1975: Ellen Nikolaysen - Touch my life (with summe
Kaunis ja herkkä, olisi saanut olla hauraampi niin olisi voinut nousta vaikka minne. Silti viisi.
And when I cry I cry for both of us.
Re: Norja 1975: Ellen Nikolaysen - Touch my life (with summe
Näköjään!MuzaMaza kirjoitti:Paranee kuin se kuuluisa viini vanhetessaan. Neljä tähteä.
Olen tähän asti pitänyt kovan viisuvuoden 1975 heikoimpiin kuuluvana, mutta kyllähän tämä oli sekä vahva kappale että esitys. Vahvat kolme tähteä.
"With or without religion, you would have good people doing good things and evil people doing evil things. But for good people to do evil things, that takes religion."
Steven Weinberg
Steven Weinberg
- akuankka13
- Kanta-asiakas
- Viestit: 9007
- Liittynyt: 10 Touko 2008, 13:08
- Paikkakunta: Vanajan taka
Re: Norja 1975: Ellen Nikolaysen - Touch my life (with summe
En kyllä pidä tästä yhtään, tylsä ja ärsyttävä kappale. Yksi tähti.
Re: Norja 1975: Ellen Nikolaysen - Touch my life (with summe
Voisin melkein allekirjoittaa tuon ta1jan kommentin. Tässä on jotain sellaista raskautta, mikä saa tämän vaikuttamaan vanhahtavalta vuosikertansa muihin biiseihin verrattuna. Melodiassa on ihan kivoja juttuja siellä täällä, mutta se ei oikein etene mihinkään, vaan jää aika aneemiseksi. Ellenin laulutavassakin on jotain ärsyttävää. Yhteen tähteen jää.
But may the slightest light start a fire
Re: Norja 1975: Ellen Nikolaysen - Touch my life (with summe
Luin aluksi, että laulun nimi on Touch My Fire (With summer)
Pikkunätti kappale
Pikkunätti kappale
Žvižej fucked up the solo
Re: Norja 1975: Ellen Nikolaysen - Touch my life (with summer)
Onpa tämäkin puuduttava kappale. Kovin herkkä yrittää olla, mutta minulle tämä on lähinnä unettava. Kaksi tähteä.
I will take the fight, I will stay up all night
I'm not running away
Mun jearán áddjás
Chain me to the wall, they cannot break us all
I'm not running away
I'm not running away
Mun jearán áddjás
Chain me to the wall, they cannot break us all
I'm not running away