gentedimare kirjoitti:Onko siinä sitten jotain pahaa?
Se kuitenkin parilta artistilta löysi kappaleet, jotka häntä koskettivat. Mitä pahaa siinä on?
"Musiikki on parhaimmillaan sielunterapiaa"
Eihän siinä mitään pahaa ole. Itseasiassa varmaan kaikki taide on tekijälleen sielunterapiaa. Pitääkin olla. Mutta kyse on siiteä, millaisin ratkaisuin sen sielunterapiansa tuo julki ja mikä on sen päämäärä. Terapiataide on eri asia kuin taide, ainakin joillekin. Terapiataiteen tarkoitus on tekijänsä auttaminen ja itseymmäryksen lisääminen. Tällöin itse teos on vähämerkityksesimpi. Toki se voi olla hieno, mutta pääasia on että tekijä saa työstään sellaisia oivalluksia, apuja ym, jotka auttavat häntä ymmärtämään itseään. Painotus on siis puhtaasti tekijässä ja tekijän itseymmärryksessä. Muille kommunikoivalla, jakavalla, keskustelevalla puolella ei ole väliä. Taiteen päämäärä yleensä on kuitenkin "sanomisessa", se yleensä pyrkii kertomaan maailmasta jotain, avamaan maailman salaisuuksia kaikille. Se tekee näkyväksi sellaista, mitä ei voi käsitteellistää, ymmärrettäväksi ymmärtämätöntä. Kyse voi olla hyvinkin henkilökohtaisesta asiasta, mutta se muokataan sellaiseen muotoon, että yksittäisen ihmisen, tekijän, hekilökohtaisesta tulee sellaista yleisesti ymmärrettävää, että kokija voi yhdistää oman hekilökohtaisensa tekijän tarjomaan tunteeseen.
Ja tässä kohtaa joitakin, kuten minua, tekijän liiat henkilökohtaisuudet häiritsevät. En tarkoita ettei niitä saisi olla. Kyllähän esimerkiksi Kaija Koon elämään mahtuu rankkoja käänteitä ja kaikki arvaavat mistä Jari Sillapään täytyy laulaa, kun hän laulaa kappaletta Kaunis rietas onnellinen. Mutta kyse on siitä, että näiden kohdalla henkilökohtaisuudesta on tullut yleisempää, nämä esittäjät eivät ole kiinni omassa itsessään, vaan ottavat henkilökohtaisen tunteensa ja käyttävät sitä tulkinnassaan hyödyksi siten, että kertovat maailmalle, miltä vaikkapa kulissi tuntuu. Siten että vastaanottajan ei tarvitse ajatella Jonnen mummua tai traumaattista eroa, vaan hän voi tuntea omat tunteensa, elää omat henkilökohtaiset kokemuksensa tulkinnan aikana.
Kyse on siitä, että on olemassa erilaisia ilmaisullisia keinoja ja niiden käyttö, samoin kuin niiden vastaanototssa synnyttämä kokemus perustuvat makuvalintoihin. Tyyli ja makukeinot taas ovat varsin hienoviritteisiä, ne ohjaavat erilaisiin ratkaisuihin päätymistä. Minun makuuuni Jonne on esiintyessään liian kiinni omassa itsessään kyetäkseen sanomaan yleisesti merkityksellisempää. Tunnen myötätuntoa poikarukkaa kohtaan, mutta en saa sellaista elämystä, joka kertoisi minulle jotain itselleni vaikuttavaa ohi Jonnen elämän.