Belgia 2013: Roberto Bellarosa – Love kills
- barbarossa
- Kanta-asiakas
- Viestit: 7772
- Liittynyt: 18 Marras 2003, 11:30
- Paikkakunta: Helsinki
Re: Belgia 2013: Roberto Bellarosa – Love kills
^ Joo, yhdyn tuohon, oli paniikkikatse koko ajan päällä. Meitäkin tirskutti, kun se pälyili ahdistuneena jo siinä vaiheessa, kun finaalin alussa esiintyjät astelivat esiin. Yllättävä finaalipaikka kyllä!
"Laka laulaja kielsi tulemasta alas parvekkeelta ennen kuin rakkaus kestää... " -Pokušaj
Re: Belgia 2013: Roberto Bellarosa – Love kills
Ehkä yksi näiden kisojen parhaimmista yllätyksistä! En pitänyt tätä oikein minään ennen kisoja, ihan perusviisuna vaan. Uusi versio ja live-esiintyminen ylitti kuitenki kaikki olemattomat odotukset. Kertsi on yksi näiden kisojen tarttuvimpia, sen huomasi mm. finaalin aikana, kun Malmössä Eurovision Villagessa lähes kaikki lauloivat kertsin tahtiin. (Tai no se "love kills" -kohta..) 12. sija mielestäni hyvä suoritus.
Re: Belgia 2013: Roberto Bellarosa – Love kills
Jotkut viisufanit suivaantuivat Kaupunkiradion viisuohjelmille, koska niissä kritisoitiin Irlantia mutta kehuttiin Belgiaa. No lopputuloksista päätellen radiossa oltiin oikeassa. Tämä oli hieno vuosi monille viisujen altavastaajille: Malta oli kahdeksas, Alankomaat yhdeksäs ja Belgiakin hienosti puolenvälin paremmalla puolella. Paras sijoitus Belgian ranskankieliselle tv:lle sitten vuoden 2003.
Jos joskus elämänsä voisi vaihtaa unelmaan.
E troco a minha vida por um dia de ilusão.
E troco a minha vida por um dia de ilusão.
Re: Belgia 2013: Roberto Bellarosa – Love kills
^
Ja paljolti suomalaisen Jukka Immosen ansiota. Toivottavasti ensi vuonna kuulisi viisuissa ja finaalissa enemmänkin suomalaista musiikkia kuin sen yhden kappaleen verran, joka siis voittaa kaiken. Eli tuleva UMK:n voittaja Erkki, kappaleellaan "Black tongue".

^^Molemmat moderneja poppiksia, mutta minusta Belgia onnistui siinä missä Irlanti ei. Belgialla oli tasapainoinen, erikoisuutta tavoittelematon, mutta tuotannoltaan rikas kappale. Se rullasi hyvin, oli tarttuva ja korvaystävällinen. Irlannilla oli paljon hyviä aineksia mutta minusta yliyrittämistä, liikaa kaikkea. Vaikutelma oli sekava, lisäksi kertosäe oli latteampi, ja laulaja ja ääni ei ainakaan minua vakuuttanut.
Hyvä Belgia ja Roberto! Loistava sijoitus alkutilanteeseen nähden.
Ja hyvä Jukka Immonen! Eilisessä ainakin jotain positiivista suomalaisittain, osataan meilläkin näköjään tuottaa modernia poppia, joka toimii, länteen ja vähän itäänkin.
Hyvä Belgia ja Roberto! Loistava sijoitus alkutilanteeseen nähden.
Ja hyvä Jukka Immonen! Eilisessä ainakin jotain positiivista suomalaisittain, osataan meilläkin näköjään tuottaa modernia poppia, joka toimii, länteen ja vähän itäänkin.
Re: Belgia 2013: Roberto Bellarosa – Love kills
Yllätyin todella, että tämä oli 12. sijalla. Suomi (ehkä) menestyikin.
Re: Belgia 2013: Roberto Bellarosa – Love kills
En tainnutkaan vielä raportoida, että joka kerran, kun näen tämän koreografian, mieleen tulee elävästi:
- Juurovissön
- Kanta-asiakas
- Viestit: 9125
- Liittynyt: 18 Tammi 2006, 15:55
- Paikkakunta: Turku
Re: Belgia 2013: Roberto Bellarosa – Love kills
Tosi hieno onnistuminen - säikähtyneisyys toimii tämän biisin kanssa. Pelokkuus, arkuus, ujous - miten viehättävää kun sen pukee näin. Yllättävän toimiva, tykkään tosi paljon. Mikä parasta, Roberton live tekee mieli katsoa uudestaan. Hyvin epävarma kaveri, mutta se kiehtoo. Oma sijoitus täysin yllättävästi kolmonen! Olin hyvin lähellä äänestää jopa.
Ekki líta undan það dagar alltaf – á ný. En aldrei þér ég gleymi einn í mínum heimi – er hjá þér sama hvernig fer. -Magni Ásgeirsson
Re: Belgia 2013: Roberto Bellarosa – Love kills
Kyllä tämä biisi nousee oman puntarin 14. sijalta. Live-esitys meni nappiin, vaikka taustatanssijoille sai nauraa.
Re: Belgia 2013: Roberto Bellarosa – Love kills
Tässä oli kyllä yksi tämän vuoden parhaimmista koreografioista. Miia Nuutilalta ja Aktivia-mainoksestako on otettu oikein mallia, kun niin tyttöjä ummetuttaa?
- ESC93
- Siivooja
- Viestit: 16388
- Liittynyt: 26 Maalis 2010, 15:35
- Paikkakunta: Järvenpää / ex-Nastola
- Viesti:
Re: Belgia 2013: Roberto Bellarosa – Love kills
Tämä miellytti korvaa, ja Roberto on ihana, vaikkei aivan puhtaasti laulanutkaan. Ne puuma-acat olivat huvittavia.
Imagine a world where no one knows my name
Where I can be young and make my own mistakes
Sometimes I just wanna say I'm not okay
Imagine a world where no one knows my name
Where I can be young and make my own mistakes
Sometimes I just wanna say I'm not okay
Imagine a world where no one knows my name
Re: Belgia 2013: Roberto Bellarosa – Love kills
Ehdottomasti vuoden yllättäjä ja suurin nousija karsintafinaalin jälkeen. Jokaisessa esityksessä Roberton silmistä paistoi aluksi jännitys, mutta loppua kohden hän sai itsevarmuutta yleisöstä. Ehkä kisojen koskettavin hetki oli ensimmäisen semifinaalin jurylähetyksessä, kun Roberton esitys ei mennytkään ihan suunnitelmien mukaan ja hän näytti syyttävän itseään siitä. Uusintaesityksen jälkeinen ilo Roberton silmissä oli kuitenkin jotain
ainutlaatuista. Onneksi Roberto menestyi kaikkia odotuksia paremmin, ehdottoman ansaittu sijoitus, olisi saanut sijoittua vieläkin korkeammalle. Erinomainen kappale hienosti esitettynä, erityisesti finaalissa, vaikka naikkosten koreografia olikin hieman hupsu.

I will take the fight, I will stay up all night
I'm not running away
Mun jearán áddjás
Chain me to the wall, they cannot break us all
I'm not running away
I'm not running away
Mun jearán áddjás
Chain me to the wall, they cannot break us all
I'm not running away
- TomppaJr
- Koordinaattori
- Viestit: 37556
- Liittynyt: 05 Huhti 2010, 11:42
- Paikkakunta: Helsinki
- Viesti:
Re: Belgia 2013: Roberto Bellarosa – Love kills
Odotan innolla miltä tämän kappaleen tähtiäänestys tulee näyttämään silloin kun kappale esitellään Viisulassa. Varmaan hieman positiivisemmalta mitä nyt, sillä suurin osa ihmisistä on varmaan vieläkin karsintafinaalitunnelmissa. Ihana Roberto.
And when I cry I cry for both of us.
Re: Belgia 2013: Roberto Bellarosa – Love kills
Itselläni tähtimäärät laski uuden version myötä, sillä alkuperäinen oli niin kamala, että se oli hyvä.TomppaJr kirjoitti:Odotan innolla miltä tämän kappaleen tähtiäänestys tulee näyttämään silloin kun kappale esitellään Viisulassa. Varmaan hieman positiivisemmalta mitä nyt, sillä suurin osa ihmisistä on varmaan vieläkin karsintafinaalitunnelmissa. Ihana Roberto.
.
Re: Belgia 2013: Roberto Bellarosa – Love kills
Tässä näyte Roberton laulusta enempi siltään:ESC93 kirjoitti:Tämä miellytti korvaa, ja Roberto on ihana, vaikkei aivan puhtaasti laulanutkaan. Ne puuma-acat olivat huvittavia.
Ei minua tuo laulusuoritus niin häiritse, vaan melodian yksitoikkoisuus. Melkeinpä minäkin pystyisin tuon laulamaan! (Liikkuu aika sopivalla äänialalla, kun tuohon päälle lauleskelin.) -Puumat ovat kyllä hauskoja, ja mieluummin katselenkin videon ilman ääntä.
Rise, angel, shine, love!
Re: Belgia 2013: Roberto Bellarosa – Love kills
^veengi foo töpiitöpii.
Ei tämä uusi versio silti ole yhtä hauska, kuin alkuperäinen.
Ei tämä uusi versio silti ole yhtä hauska, kuin alkuperäinen.
.