Itävalta 2007: Eric Papilaya - Get a life, get alive
Itävalta 2007: Eric Papilaya - Get a life, get alive
Maa: Itävalta
Vuosi: 2007
Kappale: Get a life, get alive
Esittäjä: Eric Papilaya
Säveltäjä: Greg Usek
Sanoittaja: Austin Howard
Sijoitus semifinaalissa: 27./28
Pisteet semifinaalissa: 4
Sanat: http://www.diggiloo.net/?2007at
Eric Papilaya syntyi 9. kesäkuuta vuonna 1978 Vöcklabruckissa, Itävallassa. Eksoottiset piirteet periytyivät indonesialaiselta isältä. Ennen musiikkiuraansa hän opiskeli graafikoksi. Laulu-unelmaansa Eric alkoi toteuttaa perustamalla bändin nimeltä Milk ja myöhemmin osallistumalla soolona paikalliseen Starmania-kykykilpailuun sen kolmannella kaudella. Tuloksena oli viides sija, joka poiki myös edustustehtävän euroviisuihin.
Itävallan yleisradioyhtiö ORF valitsi Ericin ilman julkista karsintaa maan viisuedustajaksi. Kappale "Get a life, get alive" oli alun perin sävelletty amerikkalaistähti Anastacialle, joka kuitenkin sairastui rintasyöpään ja levytys peruuntui. Kappale toimi myös Itävallan suurimman AIDSin vastaisen tapahtuman tunnuslauluna. Huolimatta toiseksi viimeisestä esiintymisnumerosta ja Swarovskin kristallein päällystetystä Vivien Westwoodin suunnittelemasta esiintymisasusta kappale keräsi Helsingissä vain neljä pistettä ja sijoituksena oli vaatimaton 27. sija.
Euroviisujen jälkeen Eric on julkaissut yhden oman singlen ja ollut mukana yhdessä hyväntekeväisyyssinglessä. Tällä hetkellä hän käy keikoilla myös bändinsä kanssa.
Eric Papilaya Spotifyssa
http://www.ericpapilaya.com/

Viimeksi muokannut Pete, 09 Tammi 2023, 22:27. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
- jee euroviisut
- Press
- Viestit: 19979
- Liittynyt: 09 Helmi 2009, 16:20
- Paikkakunta: Espoo
- Viesti:
Re: Itävalta 2007: Eric Papilaya - Get a life, get alive
Tämäkin jäi liian alas. Tarttuva rockviisu, iskevä kertsi ja sopivasti rauhoittavat säkeistöt. Olen aina pitänyt tästä, ja kyllä nytkin annan tälle näljä tähteä.
- ESC93
- Siivooja
- Viestit: 16388
- Liittynyt: 26 Maalis 2010, 15:35
- Paikkakunta: Järvenpää / ex-Nastola
- Viesti:
Re: Itävalta 2007: Eric Papilaya - Get a life, get alive
Kiva komppi, mutta on silti jäänyt minulla vähän harmaavarpuseksi. Neljä.
Imagine a world where no one knows my name
Where I can be young and make my own mistakes
Sometimes I just wanna say I'm not okay
Imagine a world where no one knows my name
Where I can be young and make my own mistakes
Sometimes I just wanna say I'm not okay
Imagine a world where no one knows my name
Re: Itävalta 2007: Eric Papilaya - Get a life, get alive
Hyvällä asiallahan tämä Erkki oli. Mutta biisi aika keskivertokamaa. Eipä ole tullut luukutettua Helsingin viisuviikkojen jälkeen. KOLME!
"Kunnon uni on tae mukavalle huomiselle." -Leena-
Re: Itävalta 2007: Eric Papilaya - Get a life, get alive
Tämä kuulosti nyt paremmalta kuin silloin Areenalla istuessani. Ehkä 27. laulu putkeen jo vähän turrutti tätä kuulijaa? No ei nyt sentään . Itse Swarowski ja Vivian Westwood esiintymisasun teossa "Names, names" (Edina Monsoonin äänellä ) . Siitä iso plussa ja hienoltahan se näyttikin. Ei ollut Itävalta lähelläkään finaalikamaa puntarissani, mutta annetaan nyt kolmonen kuitenkin.
Re: Itävalta 2007: Eric Papilaya - Get a life, get alive
Yksi kaikkien aikojen hirveimmistä viisuista. Hermoille käyvää melusaastetta ja laulajakin tökkii pahasti. Vielä huonompi kuin Itävallan viisut 2002 ja 2012. Yksi pakkotähti.
"Olen huomannut nuorten naislaulajien laulavan pikkutytön äänellä. Heitä ei erota toisistaan eikä lauluista jää mitään mieleen. Minun nuoruudessani artisti ei päässyt levyttämään, jos hän ei osannut tulkita." -Anneli Sari-
Re: Itävalta 2007: Eric Papilaya - Get a life, get alive
Kappale on aika mitätön. Ei herätä mitään tunteita. Esitys oli hieno
"I'm gonna stand here like a unicorn
Out here on my own
Baby, promise me you'll hold me again
I'm still broken from this hurricane"
Israel is the apple of God’s eye
Out here on my own
Baby, promise me you'll hold me again
I'm still broken from this hurricane"
Israel is the apple of God’s eye
Re: Itävalta 2007: Eric Papilaya - Get a life, get alive
Nykyään melko ok:n kuuloinen renkutus. Ei kyllä olisi finaalipaikkaa ansainnutkaan.
-
- Kanta-asiakas
- Viestit: 5200
- Liittynyt: 09 Syys 2008, 16:19
- Paikkakunta: ... (Kouvola)
Re: Itävalta 2007: Eric Papilaya - Get a life, get alive
Ihan kuunneltava biisi. Tällaista keskitason kamaa.
*** tähteä.
*** tähteä.
Bussi tytön aina ohi onnen vie
Kun toiset löytää sen
- Marion Rung: "Pikku rahastaja" (Suomen viisukarsinnat -62)
Kun toiset löytää sen
- Marion Rung: "Pikku rahastaja" (Suomen viisukarsinnat -62)
Re: Itävalta 2007: Eric Papilaya - Get a life, get alive
Keikkuu sillä reunalla, että olisi enemmänkin hyvä.
Mutta vähintään kolmonen.
Nelosolutta saisi niskaan, jos hiukkasen olisi sähköistetty ja lurautettu laatua mielenkiintoisemmaksi.
Kakka haju jäi, kun eivät tahtoneet viedä tätä loppukilpailuun.
Kevytbluesia ja autorockia amerikasta. Funkahtavaakin.
Jätkällä jalkojamiellyttävä lauluväri.
Lordin voimalla Itävalta heitti pikkurokkarin Helsinkiin.
Mutta vähintään kolmonen.
Nelosolutta saisi niskaan, jos hiukkasen olisi sähköistetty ja lurautettu laatua mielenkiintoisemmaksi.
Kakka haju jäi, kun eivät tahtoneet viedä tätä loppukilpailuun.
Kevytbluesia ja autorockia amerikasta. Funkahtavaakin.
Jätkällä jalkojamiellyttävä lauluväri.
Lordin voimalla Itävalta heitti pikkurokkarin Helsinkiin.
Re: Itävalta 2007: Eric Papilaya - Get a life, get alive
Niin kolmen ja puolen tähden kamaa kuin olla voi. Kertsi nostaa muuten keskinkertaista biisiä. Olkoon tänään nelonen, niin saadaan symmetrinen tähtijakauma . Onhan asut hienot, ja ajatus. Pidän Punavalkoisesta, tai punahopeisesta. Meni sinne finaaliin joku huonompikin, tosin ei kovin monia.
Rise, angel, shine, love!
Re: Itävalta 2007: Eric Papilaya - Get a life, get alive
Tämä on kuivan kappaleen miltei paras mahdollinen esimerkki. En osaa sen tarkemmin selittää.
Tarttuva sävel ja pätevä laulaja, sovituksesta en voi kovin paljon positiivista sanoa. Esityskin jäi epäselväksi. Tälle on vaikea antaa pisteitä, sillä ei tämä mitenkään huono ole, mutten myöskään voi antaa tälle samoja tähtimääriä kuin kappaleille X, Y ja Ö vuodelta 1944. Saakoon tällä kertaa kaksi ja puoli, pyöristetään ylös kolmeen sillä Viisula ei puolikkaita salli.

Lopuksi haluaisin vielä todeta, että tänä vuonna on Euroviisut.
Re: Itävalta 2007: Eric Papilaya - Get a life, get alive
Rasittava kappale hyvästä sanomastaan huolimatta. En pidä erityisesti laulajan äänestäkään, mutta esityksen visuaalinen toteutus oli hieno.
Kaksi tähteä.
Kaksi tähteä.
- Teräsbekoni
- Kanta-asiakas
- Viestit: 11428
- Liittynyt: 26 Touko 2012, 10:59
Re: Itävalta 2007: Eric Papilaya - Get a life, get alive
Minä taas tykkään paljonkin Ericin äänestä ja oikeastaan koko lavaolemuksesta. Harmi, että itse kappaleen täytyy olla niin yksitoikkoinen ja jopa puuduttava renkutus, vaikka onkin sinänsä myös ihan mieleenjäävä.
Kolme tähteä kokonaisuudelle, kyllä minä tälle nyt vähän enemmän pisteitä kaikesta huolimatta olisin suonut.
Kolme tähteä kokonaisuudelle, kyllä minä tälle nyt vähän enemmän pisteitä kaikesta huolimatta olisin suonut.
ESC24 TOP-10: 1. Kroatia 2. Irlanti 3. Alankomaat 4. Ukraina 5. Norja 6. Iso-Britannia 7. Espanja 8. Itävalta 9. Liettua 10. Latvia
- Paper Gangsta
- Kanta-asiakas
- Viestit: 1372
- Liittynyt: 21 Tammi 2011, 22:45
Re: Itävalta 2007: Eric Papilaya - Get a life, get alive
Ericin äänessä on makeaa särmää ja biisissä on aivan mahtava kertosäe! En ole koskaan tajunnut vain nuiden tanssijoiden asuja..ihan kuin papukaijat olisi ryöstetty Korkeasaaresta. Huomenna olisi luvassa paluu Helsingin kisoihin,joten katsotaan,miten Itävalta sijoittuu.
Je t'adore, here's my heart, so take it
Je t'adore, only you can break it
You got me fallen to the floor.
Je t'adore, only you can break it
You got me fallen to the floor.
Re: Itävalta 2007: Eric Papilaya - Get a life, get alive
Olisi ollut upea kuulla tämä Anastacian esittämänä, mutta Eric kelpaa myös
Hyvä biisi ja esitys. Liian huono sijoitus ****
Hyvä biisi ja esitys. Liian huono sijoitus ****
"It Has Always Been Now Or Never.
The Decision Has Got To Be Made"
Melovin - Under The Ladder
The Decision Has Got To Be Made"
Melovin - Under The Ladder
- akuankka13
- Kanta-asiakas
- Viestit: 9007
- Liittynyt: 10 Touko 2008, 13:08
- Paikkakunta: Vanajan taka
Re: Itävalta 2007: Eric Papilaya - Get a life, get alive
Mitäänsanomaton rokahdus. Kaksi tähteä.
Qaj.
-
- Kanta-asiakas
- Viestit: 11711
- Liittynyt: 23 Helmi 2006, 18:38
- Paikkakunta: Kälviä, Keski-pohjanmaa
- Viesti:
Re: Itävalta 2007: Eric Papilaya - Get a life, get alive
no oli oli oli oli ... täydelliset kisat joo mut silti toivois tai olis toivonut ett lavasteet eivät olisi olleet IHAN noin hienot... olis vedetty sinne solistien taustalle vaan sellainen pirun raskas iso paksu tumma satiiniverho ja muutama tuikku vaan roikkumaan lasilyhdyissä... sinne tänne. Tai paikalliset Martat ja Martit ja Lions Clubin harmaat pantterit olisivat keränneet kaikki ylimääräiset riippumatot, paimentolaismatot ym. lattioiden lämmikkeet (ja lisäks vielä paikallisista kirppatoreilta vaikka loput rievut)
... ja ne vaikka sitten olis yhdistetty silleen kivasti matto-maisemaksi... siis hei aatelkaa, ennennäkemätöntä! ... mutkuei, Lordi oli laittanut tuon pommi-efekti-touhut liikkeelle raskaimman ja näyttävimmän kautta...eikä innoitusta voitu enää mitenkään peitellä, ... ... :hmm: että tämmösiä MarkusKajomaisia (Ajatusten miljoonalaatikko, kts. netistä) ajatuksia tämäkin discovalomirkelimigreeni-valomäiske nyt synnytti....
Siis mua vaan ärsytti miten tämäkin esitys meni pilalle kun keskityttiin vain lähes kokonaan noihin haahuileviin, rauhattomiin kaukokuviin... eli lähikuvat solistista, soittajista ja noista upeista rokkitulilintu-tanssijoista jäivät tässäkin tosi lapsipuolen asemahan... biisi on ihan mukavahko... jos tämän tyyppisistä pitää... n. 1.4 - 1.9 pist.

Viimeksi muokannut romualdo, 12 Tammi 2023, 10:44. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Re: Itävalta 2007: Eric Papilaya - Get a life, get alive
Tämä biisi on jäänyt tosi vähälle kuuntelulle. En edes muistanut sen olemassaoloa. Eric laulaa hyvin, mutta siihen ne ansiot jäävätkin. Kaksi tähteä tälle keskinkertaisuudelle.
You're not ugly, you are smart, talented
And have abilities to make the world better
And have abilities to make the world better
Re: Itävalta 2007: Eric Papilaya - Get a life, get alive
Paljon mieluummin olisin tämän kelpuuttanut Helsingin finaaliin kuin vaikkapa Slovenian, Bulgarian tai Moldovan. Mitäpä sitä. Omassa vuosikerrasaan jopa sijalla 7. nykyään. Neljä tähteä. Rokkaahan tämä.
- TomppaJr
- Koordinaattori
- Viestit: 37556
- Liittynyt: 05 Huhti 2010, 11:42
- Paikkakunta: Helsinki
- Viesti:
Re: Itävalta 2007: Eric Papilaya - Get a life, get alive
Uskomattoman laimea kappale, yritti olla paljon enemmän mitä on. Semiheikko kakkonen ja Helsingin huippuviisujen ehdotonta huonoimmistoa.
And when I cry I cry for both of us.
Re: Itävalta 2007: Eric Papilaya - Get a life, get alive
Tämä on ihan hyvä...... Aina kertosäkeeseen asti
Žvižej fucked up the solo
-
- Kanta-asiakas
- Viestit: 11711
- Liittynyt: 23 Helmi 2006, 18:38
- Paikkakunta: Kälviä, Keski-pohjanmaa
- Viesti:
Re: Itävalta 2007: Eric Papilaya - Get a life, get alive
.....
No tämänlaisia oli muutama ... luwattoman heikko, ällöttäwää englannindiscopopiskelmien matkimista... jos edelisesä mielipiteessäni olin ehkä wielä ihanan H:kin Viisukeikan muisteloissa ja nostalgioissa nii nyttemmin lasken vielä tuota pistemäärää noin 1/3:lla, ... ja samalla ihmettelen kowasti warsinkin nm. MusaMazan hehkutusta tälle sammuneelle hehkulampulle ...