ta1ja kirjoitti:Mutta onko Danny se, jonka biisit jäivät ihmisten 1970-luvulta sydämiin? Muistetaanko Danny biisinsä ja musiikkinsa takia? Vai onko se joku muu, joka jää musiikkinsa takia ikoniksi, vuosikymmenen ääneksi? Minä väitän kuitenkin, että iloluontoinen poppi, kaikista yrityksistä huolimatta, ei ole se, joka täällä liikuttaa.
Itse kallistun - ainakin jossain määrin - samalle kannalle.
Esimerkiksi
Georg Malmstenin monet laulut ovat melko melankolisia tai hyvinkin melankolisia.
Osuvasti hänen kuuluisin lisänimensä olikin
Molli-Jori.
Malmsten on eniten levytyksiä tehnyt muusikko / lauluntekijä suomalaisessa populaarimusiikissa.
Häntä on kutsuttu
Suomen iskelmäkuninkaaksi ja jopa
suomalaisen iskelmän isäksi.
http://pomus.net/001477
Samoin monetkin suomalaiset tangot ovat olleet enemmän tai vähemmän melankolisia, synkkäsävyisiä, raskassoutuisia.
1960-luvullahan Suomessa oli suuri tangobuumi............samoihin aikoihin, kun angloamerikkalainen - tai ehkä tarkemmin brittiläinen - popmusiikki teki maailmanvalloitustaan, myös Suomessa.
Kiinnostava yksityiskohta tämäkin.
Minusta suomalaisten kiinnostus synkkäsävyiseen, raskaaseen heavy-musiikkiin / heavy-rokkiin on ymmärrettävää edellämainittua taustaa vasten.
Saattaa olla niin, että melankolisempi, synkkäsävyisempi, raskaampi musiikki puhuttelee suurta osaa - suurintakin osaa - suomalaisista enemmän kuin vaikkapa kevyt popmusiikki.
Suurempaa yleistämistä en tästäkään asiasta kuitenkaan toisaalta lähde tekemään, koska suomalaisia(kin) on kuitenkin niin monenlaisia.
..................mitenkähän paljon Suomessa on muuten ihmisiä, jotka on laskettavissa heavy-musiikin / heavy-rockin faneiksi / harrastajiksi ? Itse veikkaan, että prosenttiosuuksissa heavy-rockia harrastavien suomalaisten määrä on kuitenkin melko pieni.......ainakin suhteutettuna siihen, miten kovasti heavy-rockin puolesta Suomessa on rummutettu ja pidetty ääntä.
ta1ja kirjoitti:Mutta osansa on varmaan silläkin, jos palataan markkinoinnin osalta enemmän huu-haa selitykseen, että ehkä, ihan ehkä muissa pohjoismaissa osataan ryhmittyä menestyksen taakse silloin kun sitä saadaan eikä ryhdytä heti sahaamaan sitä voittoisaa oksaa vain koska ei satu olemaan oman mielen mukaista. Minä väitän edelleen, että suomalaisesta metallista, esimerkiksi olisi ollut mahdollista tehdä vieläkin isompi laatunimi, nyt puhun laajemmin, en euroviisuista, ja saavuttaa suurempia voittoja mikäli joukko älypäitä ja nolostujia ei olisi ryhtynyt dissailemaan ja vastustamaan ja häpeilemään eli jollei nyt suoranaisesti vesittämään jo saavutettua mainetta niin ainakin jättämään mahdollisuudet käyttämättä.
Suomalaiset tekevät usein ja muillakin kulttuurinalaoilla tätä. Eivät tajua omia voittojaan, eivät osaa hyödyntää niitä ja saavutettuaan jotain hylkäävät sen, koska alkaa hirivittämään kun menestys erottaa joukosta, nostaa esille ja mitä ne sitten ajattelevat, parempi olla vain kuin kaikki muut.
Saattaa pitää paikkansa...........................(?)
Vaikka rehellisesti sanottuna en osaa ottaa tuohon asiaan suurempaa kantaa.
Kuitenkin, onhan väitetty, että ruotsalainen yhteiskunta on posiitivisempi, kannustavampi ja myös suvaitsevaisempi, vapautuneempi kuin suomalainen yhteiskunta. - Ainakin näin toisinaan väitetään. Pitääkö se sitten paikkansa ja miten suuressa määrin niin se on asia erikseen....................mutta ehkä ei savua ilman tulta (kuten sanotaan).
Vaikka toisaalta, kokihan esim.
Abba-yhtye aikoinaan hyvinkin suurta dissaamista ja suurta kielteistä suhtautumista kotimaassaan Ruotsissa.
Mutta voi olla, että aika oli osin silloin toinen, koska elettiin
yhteiskunnallisesti tiedostavalla 1970-luvulla.
Sellaisella vuosikymmenellä kevyttä popmusiikkia tekevä, esittävä yhtye saattoi saada paljon kielteistä asennoitumista.
ta1ja kirjoitti:Jos palataan Euroviisuihin niin ne Ruotsin, Norjan, Tanskan menestyjät ovat aina (ehkä tätä viimeisintä Tanskaa lukuunottamatta) kuulostaneet myös paikallisilta. Abba, se Lat de swing jne, ne kasvavat dansebandeista. Abba on ruotsalainen, ei koska ensin Abba ja sitten ruotsi vaan se musiikki on lähtökohtaisesti juuri yhdistelmä kopioitua ja tuttua, paikallista ja kansainvälistä.
Vanha sanonta sanoo, että hyvässä biisissä, kappaleessa pitää olla
something old, something new, something borrowed and something blue. Eli kaikkia näitä aineksia pitää olla riittävässä määrin ja sopivassa suhteessa hyvissä biiseissä.
kuu-kuu kirjoitti:Abbasta. Minäkin kuulen ja olen kuullut, että heidän musassaan oli pohjalla ruotsalaista iskelmämusiikkia aimo annos, mutta hekin rupesivat tekemään aivan uutta, diskoa. Tuosta noin vain, kun olivat tutustuneet Donna Summeriin ja muihin.
Ostin muutama päivä sitten paksuhkon Abba-yhtyeen historiikin ja olen sitä jonkin verran lueskellut.
Kirjasta käy mm. ilmi, että Abban lauluntekijät
Benny Andersson ja
Björn Ulvaeus olivat 1960-luvulla hyvin kiinnostuneita - ruotsalaisen iskelmämusiikin lisäksi - brittiläisestä ja amerikkalaisesta popmusiikista ja, että heillä oli suuri into, halu tehdä englanninkielistä popmusiikkia. Jota he sitten, hyvin menestyksellisesti, tekivätkin Abba-yhtyeessä