1. Mielikahleet
Kielteisyysvirus jyllää taas.
Start a fire ei ole mikään itkuvirsi, vaan yleishumaani toivon sanoma on sen keskeinen piirre. Alkutekstin synkennys on joskus perusteltua, mutta tässä se latistaa ja tuottaa ruikuttavan sävyn. Muuten teksti on sanoituksena vahva. Vain uhrin väärentäminen ja traumojen aineellistuminen vereen kuulostivat turhan fiineiltä. Nimessä häiritsee kielteisyyden lisäksi ylipitkä lopputavu, muuten sekin on hyvä.
2. Muuri murtuu
Paljon kiinnostavaa. Valjastaako sotaratsu itse itsensä (vrt. pukeutua, laittautua)? Epämääräisyystauti oireilee tarinan edetessä: mihin "itsekkäästi" ja "yhden kortin varaan" viittaavat, miten elukka Akhilleus liittyy koko soppaan? Sotainvalidit usein hylätään, loanheitto kuvaa paremmin esim. sodan vastustajien kohtelua ennen sotaa ja sen aikana. Nimikohta ei avautunut. Muurin murtuminen voisi olla edistystä (Berliinin muuri) tai katastrofi (Troijan tai Karthagon tuho). Lähdetään soitellen sotaan ja huonosti käy? Mikä ja kenen muuri silloin murtuu?
3. Juhlat
Nimikohdan kumolleen kääntö ja itsemurha-ajatuksia, tunteet kylmenneet, eroprosessi kesken. Teksti on ehjä ja uskottavan tuntuinen, kielikuvat helposti omaksuttavia, jee. Alkutekstin laajempi näkökulma ja yleispätevyyden tavoittelu puuttuvat, ihmissuhde edellä mennään. Onhan näitä
The party's over now ja
La fiesta terminó -tekstejä nähty. Ydinfraasi "etkä huomaa" on ankea kuten monessa muussa, ei silti täyttä vollotusta vaan melko toimiva.
4. Kympin tyttö
Varmasti suorittaja voi epäonnistua paineiden alla ja sortua vaikka aineisiin. Silti tästä puuttuu uskottavuus, jota edellisestä löysin. Putous menestyjästä asunnottomaksi hoipertajaksi tapahtuu liian helposti, siihen vain hypätään ja sitten ollaan niin surkeita että voi kyynel. Pieniä heikkouksia voi osoittaa: miten ponihaave ja asialinja ovat vastakohtia, kai hyvän perheen tyttö voi saada poninkin, jos pappa betalar? Nainen-sanan toisto kertsin peräkkäisillä riveillä on laiskuutta ja tyylirikko. Nimifraasin käännöksenä "porttikonkiin" on täysi kalkkuna.
6. Haarapääsky
Viron kansallislintu. Joku on sentään tajunnut, mistä kappaleessa on kysymys. On tämäkin alkutekstiä synkempi, mutta nimikohta edustaa korostetusti toivoa ja jatkossa sitä heruu jopa päähenkilölle, joka näyttää muuttuvan mainituksi linnuksi. Epäselväksi jäi kohta "en voi kuolla nauraen" (kuka voi?). Teennäisenä hienosteluna pidin kohtaa "ruumis polttohaudataan" (taas lypsetään Feeniksiä?). Kertsin toisella rivillä kuulen kaksi tavua enemmän, se olkoon makuasia.
7. Arkitodellisuus
Kympin poika. Otsikon ilmaisema aihevalinta on tuttu ja usein hyväksi todettu. Alku onkin kelpo lapsikuvausta, tosin tyyliltään jo kaukana Dilaran biisistä. Sitten kauhut vyöryvät päälle ja vajotaan kliseekiisseliin, josta mikään lusikka ei voi poikaa pelastaa. Kertsi ja ydinfraasi "haaveet hirttää" ovat perin masentavia. Kieli toisaalta ansiokasta, esim. kertsien välisessä osassa on aineksia, osaava tekijä selvästikin. Alkutekstiä ei ole pakko kääntää, mutta sen lukeminen on sallittua.
5. Fuleco
Maistelin taas ensin nimikohtaa. Brasilianpallovyötiäistä puolsi se, että otus symboloi MM-kisoissa maataan samoin kuin tuli Azerbaidžania. Lisäksi se on erittäin söpö. En halunnut maskotin nimeä tekstiin, joten siitä tuli otsikko. Timoteuksen
Lonkerojen takaa (ESP 10) oli puhdas huumoriteksti. Tässä kaikki on täyttä totta: Fulecon elinympäristöä uhkaa tuho, ja ihmiset yhdessä voisivat pelastaa sen, jos välittäisivät. Tekstin lapsekkuus on vain omaa kyynisyyttämme.
P.S. Vyötiäinen esiintyy myös Stephan Pastisin mainiossa sarjakuvassa Helmiä sioille (Pearls Before Swine). Vitsiä väännetään siitä, että se tietää jäävänsä pian auton alle, koska kaikki vyötiäiset jäävät.
VUOHI: Hei, Veikko Vyötiäinen. Mitä luet?
VYÖTIÄINEN: Suosittua teosta nimeltään "Valtteri Vyötiäisen elämäkerta".
VUOHI: Kuulostaa hienolta, luepa minullekin.
VYÖTIÄINEN: "Minä olen Valtteri Vyötiäinen".
(Tauko.)
VUOHI: Se oli sitten siinä, eikö?
VYÖTIÄINEN: Tienvarsiraatojen elämäkerrat ovat harvoin pitkiä.
kuvalinkki
If you only see one movie this year, it should be FRANKENHOOKER. - Bill Murray, 1990