Ennustusketju
Re: Ennustusketju
Ennustus vuodelle 2016
1. Juontajia on vain kaksi
2. Sääntöihin tehdään suuri muutos
3. Maiden määrä vähenee 39 maahan
4. Suomi sijoittuu TOP10
5. Joku maa aiheuttaa kohun laulunsa sanoituksella
6. Ruotsi floppaa ja saa nolla pistettä

Žvižej fucked up the solo
Re: Ennustusketju
Ennustukset vuodelle 2016
1. Björkman vie viisut Globenille tai Tele2-Areenalle.
2. Kiina tulee mukaan Euroviisuihin.
3. Australia on myös mukana.
4. Turkki, Bosnia-Hertzegovina, Kroatia, Bulgaria ja Andorra eivät palaa.
5. Tsekki ja Albania jättävät osallistumatta.
6. Voitto menee Unkariin, Puolaan tai Alankomaihin.
7. Ruotsi palkitsee Italian loppupään esiintymisnumerolla.
8. Joku valtio pohjois-Afrikasta tulee mukaan viisuihin.
9. Venäjälle buuaamista joudutaan sensuroimaan lisää.
10. 2016 vuoden teema on "we all are heroes" ja väliaikanumeroina ja muina esityksinä näytetään joku kiva videopätkä ja areenaeventti, jossa supersankarit pelastavat ihmisiä palavista taloista ja nuoret auttavat vanhoja kantamaan kauppakasseja yms
11. Maat ottavat mallia Belgiasta ja Latviasta ja lähettävät hieman eksoottisempia viisuja mukaan.
12. Ensimmäinen Deep House-biisi nähdään euroviisulavalla joko Alankomaiden, Belgian tai Iso-Britannian edustamana.
13. Suomi lähettää englanninkielisen tanssibiisin, joka menee finaaliin ja jää sijoille 15-20.
14. Ainakin 3 artistia tekee paluun viisuihin.
15. Joku iso sääntömuutos tehdään liittyen äänestämiseen.
16. Kaksi maata vaihtaa viisuaan ennen deadlinea.
17. PKN antaa Suomen pisteet finaalissa.
18. Viisuissa nähdään Rokkia ex-neuvostoliiton maasta.
19. Joku tunnettu artisti sijoittuu viisufinaaliin loppupäähän ja haukkuu kisat.
20. Iso-Britannia ja Ranska menestyvät ja sijoittuvat top5.
Toivon olevani väärässä kohdissa 4 ja 5

- TomppaJr
- Koordinaattori
- Viestit: 37556
- Liittynyt: 05 Huhti 2010, 11:42
- Paikkakunta: Helsinki
- Viesti:
Re: Ennustusketju
Oho, tämähän meni jo pikkuisen paremmin kuin viime vuonna.TomppaJr kirjoitti:No niin, ja sitten 2015.
1. Valentina Monetta edustaa San Marinoa
2. San Marino pääsee finaaliin.
3. Ralph Siegel on jälleen säveltänyt jonkun maan viisun.
4. Kisat ovat Wienissä.
5. Areena on keskellä kaupunkia.
6. Sveitsin nettikarsinta lakkautetaan.
7. Ykkössuosikkini ei pääse finaaliin.
8. Suomen viisu on kamala.
9. Ruotsin viisu on tylsä ja geneerinen.
10. Voittajamaa on yllättävä.
And when I cry I cry for both of us.
Re: Ennustusketju
Vain yksi kohta oikein (7). Blaah. Yritetään uudelleen.toivo kirjoitti:Ennustuksia viisuvuodelle 2015:
1. Suomea edustaa joku tunnettu artisti/yhtye, joka menestyy finaalin top 10.
2. Ruotsi lähettää jälleen hyvin euroviisumaisen kappaleen, joka on ennakkosuosikki, mutta floppaa.
3. Itävaltaa edustaa joku nainen joka laulaa balladin, mutta jää finaalin hännille.
4. Viro lähettää oman kielisen balladin
5. Portugali lähettä oman kielisen balladin.
6. Tsekki, slovakia, bosnia, kypros, kroatia, bulgaria ja serbia palaavat viisuihin
7. Norja on top 10 finaalissa
8. Unkari voittaa euroviisut
9. Spice girls edustaa iso-britanniaa
10. Valentina monetta edustaa san marinoa, mutta ei pääse finaaliin
11. Italiaa edustaa komea mies, joka laulaa balladin ja vie italian top 10.
12. Ukrainaa edustaa verka serduchka
13. Azerbaijan lähettää jonkun uptempo viisun, jonka ruotsalaiset ovat tehneet.
14. Belgiaa edustaa kate ryan
15. Jonkun maan viisuesityksessä nähdään robotti
Ennustuksia Viisuvuodelle 2016:
1. Ruotsi on jälleen vedonlyönnin kärjessä ja on myös top 10 finaalissa, mutta ei voita.
2. Norja on top 10. Finaalissa.
3. Belgiaa edustaa Kate Ryan, menee finaaliin mutta sijoitus 14-20
4. Suomea edustaa joku tuntematon rockbändi, joka menee finaaliin ja sijoittuu sijalle 14.
5. Iso-Britannia lähettää viisuihin jotain ihan hirveää
6. Ranskaa edustaa nainen ja balladi
7. Ukraina palaa viisuihin uskomattoman shown numeron kanssa ja sijoittuu top5.
8. Alexander Rybak edustaa Valko-Venäjää
9. Kaikki muut pohjoismaat nähdään finaalissa paitsi tanska
10. Irlantia lähettää viisuihin jonkun ennenkin viisuissa olleen laulajan
11. Sveitsi ei pääse finaaliin.
12. Unkaria edustaa Andras Kallay-Saunders
13. Joku maa lähettää ooppera laulajan viisuihin
Re: Ennustusketju
Ennustuksia vuodelle 2016:
1. Ukraina tekee paluun ja kappale on yksi suosikeistani.
2. Islanti selvityy finaaliin ja sijoittuu siellä sijoille 16-20.
3. Ruotsi menestyy jälleen hyvin. Tulee top viisi sijoitus.
4. Suomea edustaa nainen/useampi nainen.
5. Suomi ei selviydy Euroviisujen finaaliin
6. Portugali selviytyy finaaliin ja sijottuu siellä top viiteentoista.
7. Venäjä sijottuu neljänneksi.
8. San Marinoa edustaa Valentina Monetta.
9. Tsekki vetäytyy kisoista.
10. Carola on mukana Melodifestivalenissa.
11. Latvia, Liettua tai Viro ei mene finaaliin.
12. Bulgaria palaa ja lähettää kisoihin viiden tähden kappaleen.

"I'm gonna stand here like a unicorn
Out here on my own
Baby, promise me you'll hold me again
I'm still broken from this hurricane"
Israel is the apple of God’s eye
Out here on my own
Baby, promise me you'll hold me again
I'm still broken from this hurricane"
Israel is the apple of God’s eye
- Viiksivallu
- Kanta-asiakas
- Viestit: 1596
- Liittynyt: 05 Huhti 2015, 22:27
Re: Ennustusketju
Ensi vuoden ennustuksia:
1. Ranskalaiset ottavat vaihteeksi itseään niskasta kiinni ja lähettävät kymmenen parhaan joukkoon pääsevän biisin.
2. Måns juontaa.
3. Islanti pääsee finaaliin ja sijoittuu 10:nneksi.
4. Kroatialla on omankielinen kappale.
5. Alankomaat pääsee finaaliin.
6. Sveitsiä edustaa ranskankielinen laulaja.
7. Tšekki päättää osallistua viime tipassa.
8. Portugali pääsee finaaliin.
9. Ukraina on kolmen parhaan joukossa
10. Suomi saa vuoden Barbara Dex:in.

Viimeksi muokannut Viiksivallu, 17 Kesä 2015, 08:46. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
I’m pretty funny
But the jokes on me
Cause no one ever takes me seriously
But the jokes on me
Cause no one ever takes me seriously
Re: Ennustusketju
Ennustuksia vuodelle 2016:
1.Conchita mukana viisuissa jollain tasolla
2.Ukraina palaa ja lähettää naisartistin
3.Moldova pääsee kahden vuoden tauon jälkeen finaaliin
4.Joku vanha viisuedustaja palaa viisuihin
5.Voittaja tulee olemaan selkeä ennakkosuosikki alusta alkaen
6.Månsilla joku rooli viisuissa (muukin kuin 2015 vuoden voittaja)
7.Suomi pääsee finaaliin
8.Venäjä sijoittuu top 10:n ulkopuolelle
9.Kreikka nousee takaisin top 10:neen
10.Voittaja tulee Etelä-Euroopasta

"It Has Always Been Now Or Never.
The Decision Has Got To Be Made"
Melovin - Under The Ladder
The Decision Has Got To Be Made"
Melovin - Under The Ladder
Re: Ennustusketju
Kokeillaanpa tätäkin:
1. Sanna Nielsen (toiveajattelua) ja Måns Zelmerlöw juontavat.
2. Joku ruotsalainen sketsihahmo on isossa roolissa.
3. Ruotsia edustaa Jon Henrik Fjällgren.
4. Valentina Monetta nähdään green roomissa.
5. Australia on mukana ja biisi sijoittuu top kolmeen.
6. Suomen edustaja on jotain semitaiteellista.
7. Iso-Britannian kappaletta ei ihme kyllä juurikaan haukuta.
8. Raatien ja pisteidenlaskun suhteen tulee joku muutos.
9. Logossa on keltaista.
10. Teema liittyy vapauteen, veljeyteen tai tasa-arvoon.
11. Venäjää edustaa yllättäen rakkauslaulu.
12. Norja on vaihteeksi finaalissa sijalla 20 tai alempana.
13. G:son on mukana jonkun viisun teossa.
14. Joku maa innostuu Serbian menestyksestä ja osallistuu perinteisellä discohumpalla.
15. Lavaesityksissä nähdään enemmän hässäkkää kuin tänä vuonna.
16. Azerit lähettävät uptempo- dueton.

Like a monument to all the time we spent
Re: Ennustusketju
Ennustukseni vuodelle 2016
1. Mukana on ennätykselliset 44 maata.
2. Kisoilla on 2 juontajaa.
3. Australia saa luvan osallistua, mutta joutuu semifinaaliin.
4. Suomi pääsee finaaliin ja sijoittuu sijoille 10-20.
5. Tsekki nähdään finaalissa.
6. Voittajamaata edustaa jokin yhtye.
7. Jokin maa ottaa lavalle mukaan esiintymään väkeä yleisöstä.
8. 1 Pisteidenjakajista sekoaa sanoissaan.
9. Italiaa edustaa San Remo-voittaja.
10. Viisut ovat Tukholmassa.

1. Portugalin kappale esitetään ainakin osittain englanniksi.
2. Tsekki pääsee viimein finaaliin.
3. Isäntämaa floppaa ja jää pistetaulukossa oikeanpuoleiselle palstalle.
4. Sanna Nielsen toimii green room -emäntänä.
5. Joku big-5-maista kisaa tosissaan voitosta ja sijoittuu kolmen parhaan voittoon.
6. Lavalla nähdään vähintään yksi saman sukupuolen edustajien välinen suudelma.
7. Viisujen sääntöjä muutetaan jotenkin SVT:n aloitteesta.
8. Suomen edustaja laulaa äidinkielellään.
9. Vähintään yhden maan jurypisteet hylätään.
10. Lavassa ei ole catwalkia.

Viimeksi muokannut Stargazer, 16 Touko 2016, 18:42. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
Why? Because it's Eurovision.
Empire of the freaks, all drinks on me
Empire of the freaks, all drinks on me
Re: Ennustusketju
Nämä ovat minun ennusteeni 2016 Euroviisuihin:
1. Tshekki vetäytyy valitettavasti.
2. Turkki tulee takaisin Euroviisuihin.
3. Irlanti pääsee top-10:een.
4. Euroviisut voittaa sellainen maa, jonka voitosta on kulunut yli 10 vuotta, tai ei vielä ole ollenkaan voittanut.
5. Euroviisut voittaa joku isäntämaan naapureista.
6. Islanti on Euroviisujen 2016 suurin yllättäjä.
7. Portugali pääsee finaaliin.
8. Euroviisut 2016 pidetään Tukholmassa.
9. Kaksi "Big5"-maata pääsee top-10:een.
10. Alankomaita edustaa Maaike Ouboter.
11. Bulgaria tekee paluun Euroviisuihin.
12. Bosnia-Hertsegovina myös tulee takaisin Euroviisuihin.
13. Lava on paljon isompi kuin tänä vuonna, ja siinä on näyttävä catwalk.
14. Euroviisuissa 2016 on mukana todella paljon erityylisiä pop-biisejä.
15. Pidän Slovenian Euroviisusta.
16. Mielestäni viiden tähden euroviisuja on todella paljon.

Paremman maailman puolesta.
- sienimursu
- Kanta-asiakas
- Viestit: 2540
- Liittynyt: 28 Huhti 2015, 21:42
Re: Ennustusketju
Lasketaanko tämä ennustukseksi jos se on jo varmistettu?Viisufani kirjoitti: 2. Turkki tulee takaisin Euroviisuihin.
This is bread. I mean, heh, this is bread aaand like it's really good it's good bread.
- Viki Gabor, 2019
- Viki Gabor, 2019
Re: Ennustusketju
1. Sanna Nielsen juontajana tai green roomissa
2. Ukraina ja Turkki palaavat kisaan mukaan
3. Makedonia vetäytyy
4. Australia ja Tsekki pysyvät mukana
5. Kiina osallistuu vieraana
6. Bulgaria ja Kroatia antavat merkkejä paluusta, mutta pysyvät ulkona
7. Venäjä lähettää naisen laulaman englanninkielisen popballaadin
8. Armenia lähettää englanninkielisen popballaadin
9. Azerbaidzan lähettää englanninkielisen popballaadin
10. Romania karsiutuu ensimmäistä kertaa artistilla, joka on edustanut heidän maatansa aikaisemmin
11. Italia, Ruotsi, Saksa (ja Kiina) sijoittuvat tulostaulun vasemmalle puoliskolle. Iso-Britannia, Espanja ja Ranska oikealle puoliskolle.'
12. Ruotsi on jälleen kymmenen parhaan joukossa, ja raadeille kolmen parhaan joukossa
13. Serbia, Sveitsi, Puola tai Suomi voittaa. Serbia ja Sveitsi ovat viiden parhaan joukossa.
14. Siegel säveltää jälleen San Marinon edustuskappaleen.
15. Norja menestyy pohjoismaista heikoiten
Sitten lopulta vielä top10-veikkaus:
1. Serbia
2. Azerbaidzan
3. Ruotsi
4. Sveitsi
5. Venäjä
6. Ukraina
7. Armenia
8. Italia
9. Puola
10. Kiina (jos ei mukana, niin Tanska)

5/20 No joo. Oishan tuo paremminkin voinut mennä.-Axel- kirjoitti:2015
1. Liechtenstein tekee debyyttinsä Euroviisuihin. Ei tullut mukaan ei
2. Kypros palaa viisuihin.
3. Samoin Serbia.
4. Mukana on yhteensä 41 maata. Ei ihan
5. Valentina Monetta edustaa jälleen San Marinoa. Ehkä ensi vuonna sitten taas
6. Hänen lisäkseen näemme kolme viisuista aiemmin tuttua esiintyjää. Elnur ja Inga,kun taustalauluja ei lasketa.
7. Valko-Venäjän sisäisen karsinnan voittaja kappale ei edusta maata viisuissa. Yllättävää
8. Kaksi Pohjoismaata ei pääse finaaliin. KOlme ei päässy
9. Suomi ja Ruotsi kilpailevat ensimmäisessä semifinaalissa. Ruotsi kakkosessa
10. Israel ja yksi muu maa vetäytyy. Ei vetäytynä Israel
11. Voittaja maa on sellainen,joka ei ole ennen voittanut. No eiii
12. Ukrainaa edustaa kaunis naislaulaja. Eipä ollut koko Ukrainaa
13. Italia esittää kappaleensa Italiaksi.
14. Juryjen valtaa vähennetään tai jopa poistetaan. Ei tapahtunut tätäkään
15. Juontajia on kaksi; mies ja nainen. Eii, kun naisia vaan ja Conchita
16. Esiintymisjärjestyksen määrittäminen muuttuu arvonta tai tms. No eiii...
17. Viisujen budjetti ylittyy. Ei tietääkseni
18. Wien toimii isäntäkaupunkina
19. Voittaja löytyy Balkanilta. Ei
20. Suomea edustaa jokin jo aiemmin tunnettu artisti tai yhtye.Kyllä
Mutta sitten
2016
1. Kisat pidetään Tukholmassa
2. Måns on juontamassa
3. Osallituja määrässä uusi ennätys
4. Kroatia palaa
5. Samoin Bulgaria
6. Australia pysyy mukana
7. Joku maa debytoi
8. Suomi pääsee finaaliin
9. San Marinoa edustaa, kukas muukaan kuin, Valentina Monetta.
10. Maa, joka voittaa ei ole ennen voittanut
11. Belgia karsiutuu finaalista, kun viisuvastuussa on jälleen VRT
12. Mukana on paljon menevää musiikkia
13. Voittaja kuitenkin on hidas kappale
14. Turkin kappaleessa on etnistä-sävyä
15. Kreikka yllättää antamalla finaalissa 12 pistettä Turkille
16. Äänestyksessä tapahtuu jälleen jotain sekaannusta
17. Italiaa edustaa Sanremo voittaja
18. Sveitsin nettikarsinta lakkautetaan
19. Voittaja on saari valtio
20. Latvian karsinta on erityisen tasokas
Viimeksi muokannut Axell, 02 Kesä 2015, 00:38. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
- sienimursu
- Kanta-asiakas
- Viestit: 2540
- Liittynyt: 28 Huhti 2015, 21:42
Re: Ennustusketju
Mites toi voi käydä?-Axel- kirjoitti: 15. Kreikka yllättää antamalla finaalissa 13 pistettä Turkille
This is bread. I mean, heh, this is bread aaand like it's really good it's good bread.
- Viki Gabor, 2019
- Viki Gabor, 2019
Re: Ennustusketju
No siis yllättää Joo tosiaan yllättään Piti kirjottaa siis 12 pistettäsienimursu kirjoitti:Mites toi voi käydä?-Axel- kirjoitti: 15. Kreikka yllättää antamalla finaalissa 13 pistettä Turkille
- sienimursu
- Kanta-asiakas
- Viestit: 2540
- Liittynyt: 28 Huhti 2015, 21:42
Re: Ennustusketju
Joo sinänsä tajusin itsekkin-Axel- kirjoitti: No siis yllättää Joo tosiaan yllättään Piti kirjottaa siis 12 pistettä
(PS ihmiset miksi pitää laittaa turkki/ukraina palaa euroviisuihin jos se on varmistettu koska eihän se sitten ole ennustus)
This is bread. I mean, heh, this is bread aaand like it's really good it's good bread.
- Viki Gabor, 2019
- Viki Gabor, 2019
Re: Ennustusketju
Onko se ihan varmasti totta, että Turkki tulee takaisin Euroviisuihin? Mahtava juttu, jos niin on.sienimursu kirjoitti:Lasketaanko tämä ennustukseksi jos se on jo varmistettu?Viisufani kirjoitti: 2. Turkki tulee takaisin Euroviisuihin.
Paremman maailman puolesta.
- jee euroviisut
- Press
- Viestit: 19979
- Liittynyt: 09 Helmi 2009, 16:20
- Paikkakunta: Espoo
- Viesti:
Re: Ennustusketju
^TRT on ainakin puhunut kyllä varsin myönteisesti asian suhteen, melko varmaltahan se tuntuu.
Toisaalta ehtihän Bosniakin jo "vahvistaa" paluunsa vuosien 2014 ja 2015 viisuihin, mutta kuinkas kävikään.
Toisaalta ehtihän Bosniakin jo "vahvistaa" paluunsa vuosien 2014 ja 2015 viisuihin, mutta kuinkas kävikään.
Re: Ennustusketju
Minä ainakin haluaisin Turkin takaisin Euroviisuihin. Turkki on lähes aina menestynyt ja usein heillä on ollutkin hyvä Euroviisu. Olisi mielenkiintoista tietenkin, jos myös muut välivuosia pitävät maat tulisivat takaisin.jee euroviisut kirjoitti:^TRT on ainakin puhunut kyllä varsin myönteisesti asian suhteen, melko varmaltahan se tuntuu.
Kuten Bulgaria ja Slovakia. Koska olen seurannut Euroviisuja vasta 2001 vuodesta alkaen, olisi kaikkein upeinta varmaan, jos Luxemburg tekisi paluun. Muistaakseni he ovat osallistunet viimeksi 1993. Sitten jos Liechtenstein debytoisi ja Monacokin tekisi paluun, alkaisi olemaan jo todella paljon osallistujamaita mukana.
Paremman maailman puolesta.
Re: Ennustusketju
En nyt osannut arvioida tuota kohtaa 10. Ehkä jossain vaiheessa heitän 2016 ennusteetOddasat kirjoitti:Täähän on hauska topicci! Pistän heti omat ennusteeni ensivuodelle
20151. Kisat pidetään Wienissä
2. Luxemburg palaa Euroviisuihin 60 vuosipäivän kunniaksi
3. Liechtenstein tekee debyyttinsä (toivottavasti!)
4. Jokin muu maa tekee (myös) debyyttinsä.
5. Ainakin Israel vetäytyy
6. Bosnia ja Herzegovina palaa
7. Israelin vetäytymisen takia Marokko tekee vihdoin paluun kilpailuun ja myös Libanon osallistuu
8. San Marinon edustaja on - yllätys yllätys - Valentina!
9. Ranska on finaalissa korkeintaan sijalla 20.
10. Hitaita viisuja lähetetään kutakuinkin yhtä paljon kuin viime vuosinakin.
11. Kilpailun voittaa tästä huolimatta nopeatempoinen viisu.
12. Voittaja esiintyy numerolla 15
13. Jokin maa saa nolla pistettä.
14. Yksi juontaja
15. Suomi ei voita.
16. Vähintään yksi näistä ennusteista ei pidä paikkaansa. (tarvitaan ainakin yksi varmasti toteutuva ennuste )
Re: Ennustusketju
2016
1. Tsekki vetäytyy (en toivo näin tapahtuvan mutta ennustan pahinta)2. Turkin ja Ukrainan lisäksi palaa vähintään myös yksi maa
3. ...mutta tämä maa ei ainakaan ole Bosnia ja Hertsegovina
4. Australian mahdollisesta osallistumisesta puhutaan paljon, mutta lopulta eivät osallistu
5. Luxemburg ei osallistu
6. Liechtenstein ja Libanon ei debytoi tänäkään vuonna
7. Latvia pääsee jälleen finaaliin
8. Suomi pääsee finaaliin
9. Makedonia ei tuttuun tapaansa pääse finaaliin
10. Israel ei pääse finaaliin myöskään.
11. San Marinon viisun on tuttuun tapaan kirjoittanut Ralph Siegel
12. Kolme juontajaa jälleen
13. Catwalk tekee paluun
14. Voittaja ei ole Pohjoismaa
15. Jokin Big-5 maista sijoittuu top 10
16. Valentina tullaan näkemään taas jossain roolissa
17. Mikään maa ei saa nollaa pistettä.
18. Osallistujia on alle 40
19. Kisat pidetään Tukholmassa
20. Suosikkini floppaa (ei pääse finaaliin tai sijoittuu siellä alle sijan 15)
Re: Ennustusketju
20162015
1. Kisat järjestetään Wienissä
2. Conchita edustaa taas Itävaltaa
3. Suomi ei pääse finaaliin
4. Ruotsi on taas suosikkini
5. Jokin vuonna 2014 mukana olleista maista vetäytyy kisoista
6. Kypros palaa viisuihin
8. Ukraina sijoittuu viiden parhaan joukkoon
9. Islantia edustaa naislaulaja
10. Valentina Monetta edustaa taas San Marinoa
5/10
1. Kisat järjestetään Tukholmassa
2. Suomi pääsee finaaliin
3. Venäjä on taas TOP 10:ssä
4. Loreen ilmoittaa Ruotsin pisteet
5. Juontajia on kolme
6. ...ja yksi niistä on 2013 kisoista tuttu Petra
7. Ukraina palaa kisoihin
8. Australia ei osallistu
9. Ruotsi ei pääse TOP 10
10. Suomen viisu on englanninkielinen
11. Azerbaidzan on TOP 10:ssä
12. San Marino ei pääse finaaliin
13. Italia on TOP 3:ssa
14. Irlanti pääsee finaaliin
15. Norjan viisu menestyy
16. Portugalia edustaa nainen
17. ... joka ei pääse finaaliin
18. Kiina mainitaan jotenkin
19. Suomea edustaa nainen
20. Tanska ei pääse finaaliin
Je suis une poupée de cire
Une poupée de son
Mon cœur est gravé dans mes chansons
Poupée de cire, poupée de son
Une poupée de son
Mon cœur est gravé dans mes chansons
Poupée de cire, poupée de son
Re: Ennustusketju
Tässä minun ennustuksiani ensivuodelle
1.Kisoja ei pidetä Tukholmassa
2.Turkki, Ukraina, Kroatia, ja joku muu maa palaavat
3.Australia ei osallistu mutta he saavat osallistua vuonna 2025 kun euroviisut täyttävät 70 vuotta
4.Suomea edustaa joku entuudestaan tunnettu laulaja
5.Italia on kolmen parhaan joukossa
6.Ruotsin edustaja on osallistunut aienmminkin Melodifestivaleniin
7.Omankielisiä Kappaleita on enenmmän kuin tänä vuonna
8.Australian lisäksi joku toinenkin maa vetäytyy
9.Voittaja tulee kuulumaan minun mielestäni huonoimpiin voittajiin ikinä
10.Kilpailun logo on mielestäni aivan karsea
11.Puntariykköseni ei pääse semifinaalista finaaliin

Raha kasvaa hattuun ja lasten vaatteet pomo vaatii.
Re: Ennustusketju
Olisi eräs ennuste:
1. Jostakin finaalin top-10 -laulusta tehdään suomenkielinen versio.
1. Jostakin finaalin top-10 -laulusta tehdään suomenkielinen versio.
Paremman maailman puolesta.
- jee euroviisut
- Press
- Viestit: 19979
- Liittynyt: 09 Helmi 2009, 16:20
- Paikkakunta: Espoo
- Viesti:
Re: Ennustusketju
Minäkö en ollutkaan vielä tarkistanut veikkauksiani tälle vuodelle? No, teenpä sen nyt.
2. Floppasi kyllä, mutta eihän se mikään fanisuosikkikaan ollut
3. Ei ensimmäistäkään
4. Vain 2/5, mikä oli melkoinen arvovaltatappio pohjoismaiselle viisuhegemonialle, mutta silti finaalin tulosten piti puhua jo toista.
5. No, ehkä tämän nyt voi laskea menneen oikein, kun kyllähän Australia automaattinen finalisti oli.
Ei mennyt kovin hyvin, sitähän olisi voinut melkein yrittää rivillä saada nollat.
Ehtisikö vielä vuodelle 2016?
1. EBU päättää tällä kertaa kutsua jonkin Aasian maan viisuilemaan, mistä lähtee kisan laajeneminen Eurasiavision laulukilpailuksi.
2. Voittajat alkavat kiertää kehää ja jälleen voittaja voittaa jo toista kertaa vuosikymmenen sisällä
3. Joku maa vetäytyy protestina uusien Euroopan ulkopuolisten maiden mukaanottoa kohtaan
4. Kreikka jää ensimmäistä kertaa semifinaaliin.
5. Taustalaulut nauhoilla sallitaan, koska se on sallittua MF:ssäkin.
6. Voittaja on pyrkinyt aiemminkin maansa viisuedustajaksi, mutta ei tullut valituksi
7. EBU julkaisee myös tarkat puhelinäänimäärät eri maiden äänestyksissä (tätä toivoisin, aika monienkin maiden kohdalla voisi löytyä aika mielenkiintoista tietoa)
1. Azerbadzanilla ei ilmeisesti vieläkään ole tietoa siitä, että myös muualla kuin Ruotsissa osataan yhdistellä taajuuksia 20 - 20000 hz olevaa mekaanista aaltoliikettä yksittäisten äänten yhdistelmäksi, jota myös musiikiksi kutsutaan.jee euroviisut kirjoitti:Ja kai sitä voisi itsekin jotain heittää vuodelle 2015:
1. Azerbaidzan ei tilaa viisuaan Ruotsista tämänvuotisen azerien standardeilla todella heikon menestyksen takia.
2. Sveitsi on floppaava fanisuosikki.
3. 60-vuotsijuhlaviisuissa nähdään kilpailemassa useita entisiä viisuvoittajia.
4. Kaikki pohjoismaat nähdään finaalissa.
5. Top-5:ssä nähdään kaksi big-5-maata.
2. Floppasi kyllä, mutta eihän se mikään fanisuosikkikaan ollut
3. Ei ensimmäistäkään
4. Vain 2/5, mikä oli melkoinen arvovaltatappio pohjoismaiselle viisuhegemonialle, mutta silti finaalin tulosten piti puhua jo toista.
5. No, ehkä tämän nyt voi laskea menneen oikein, kun kyllähän Australia automaattinen finalisti oli.
Ei mennyt kovin hyvin, sitähän olisi voinut melkein yrittää rivillä saada nollat.
Ehtisikö vielä vuodelle 2016?
1. EBU päättää tällä kertaa kutsua jonkin Aasian maan viisuilemaan, mistä lähtee kisan laajeneminen Eurasiavision laulukilpailuksi.
2. Voittajat alkavat kiertää kehää ja jälleen voittaja voittaa jo toista kertaa vuosikymmenen sisällä
3. Joku maa vetäytyy protestina uusien Euroopan ulkopuolisten maiden mukaanottoa kohtaan
4. Kreikka jää ensimmäistä kertaa semifinaaliin.
5. Taustalaulut nauhoilla sallitaan, koska se on sallittua MF:ssäkin.
6. Voittaja on pyrkinyt aiemminkin maansa viisuedustajaksi, mutta ei tullut valituksi
7. EBU julkaisee myös tarkat puhelinäänimäärät eri maiden äänestyksissä (tätä toivoisin, aika monienkin maiden kohdalla voisi löytyä aika mielenkiintoista tietoa)
- sienimursu
- Kanta-asiakas
- Viestit: 2540
- Liittynyt: 28 Huhti 2015, 21:42
Re: Ennustusketju
Noi kolme on kyllä aikamoisia venytyksiäjee euroviisut kirjoitti: 1. EBU päättää tällä kertaa kutsua jonkin Aasian maan viisuilemaan, mistä lähtee kisan laajeneminen Eurasiavision laulukilpailuksi.
2. Voittajat alkavat kiertää kehää ja jälleen voittaja voittaa jo toista kertaa vuosikymmenen sisällä
5. Taustalaulut nauhoilla sallitaan, koska se on sallittua MF:ssäkin.
This is bread. I mean, heh, this is bread aaand like it's really good it's good bread.
- Viki Gabor, 2019
- Viki Gabor, 2019
Re: Ennustusketju
1. Portugali sijoittuu top-10:een.
2. Valko-Venäjä pääsee finaaliin.
3. Suomi myös finaalissa.
4. Osallistuvia maita enemmän kuin tänä vuonna.
5. Voittava maa saa alle 300 pistettä ja finaali on tasainen.
6. Kaikki Pohjoismaat ovat finaalissa, joista Ruotsin lisäksi myös Islanti sijoittuu top-10:een.
7. Euroviisuissa nähdään ainakin kaksi artistia, jotka edustaneet aiemminkin.

Tässä minun ennustukseni:
1. Kaikki pohjoismaat pääsevät finaaliin, mutta ainakin Suomi pärjää siellä kehnosti.
2. Finaalin starttaa joku ennakkosuosikeista
3. Juontajia on 2, joista toinen on mies ja toinen nainen
4. Voittajakappale ei ole englanninkielinen
5. Mutta sen sijaan oma puntariykköseni on englanninkielinen
6. Kilpailun voittaa maa joka ei ole voittanut 2000-luvulla ollenkaan tai ei koskaan.
7. Liechtenstein tulee mukaan kisaan!
8. Viisuissa nähdään ainakin yksi edustaja, joka on ollut edustamassa ennenkin.
9. Maita on enemmän kuin viime vuonna
10. Portugali yllättää ja pääsee top kymppiin.

Valentina kyllä oli myös Wienissä perjantaihin asti ja näkyy myös semifinaalissa green roomissa.ESC93 kirjoitti:* No, jos pisteidenluku lasketaan, niin...
I will take the fight, I will stay up all night
I'm not running away
Mun jearán áddjás
Chain me to the wall, they cannot break us all
I'm not running away
I'm not running away
Mun jearán áddjás
Chain me to the wall, they cannot break us all
I'm not running away