Semifinaalit
Mieleen lapsen haavoitetun
Mielen otan kaapista näin
Katkaisen tuumailun"
(San Marino 2014: sziget – Miele, vuoden 2014 gaalavoittaja)
Kauden 2015 parhaan sanoituksen tittelistä kilpailee 54 sanoitusta: 41 voittotekstiä ja 13 valikoitua ei-voittanutta tekstiä. Sanoitukset on jaettu kolmeen semifinaaliin. Kustakin semifinaalista kärkikahdeksikko etenee finaaliin, jossa siis kilpailee 24 tekstiä.
Semifinaalien pisteyttämisen takaraja on ma 8.2. klo 19:00. Pisteet tulee lähettää minulle yksityisviestillä.
Pisteytyskaava on vanha tuttu euroviisupisteytys 12–10–8–7–6–5–4–3–2–1. Viikkokisoissa käytettävä pudotuspistemalli ei ole käytössä gaalassa. Muut tavalliset äänestyssäännöt pätevät. Kukin sanoittaja on äänestysvelvollinen niissä semifinaaleissa, joissa hänellä on sanoitus tai sanoituksia mukana.
Äänioikeutettuja ovat muutkin kuin osallistujat. Äänioikeuden käyttäminen on myös erittäin suotavaa. Jos sanoituskilpailujen maailma on kokonaan vieras, huomatkaa kuitenkin, että sanoitukset on tehty laulettaviksi. Käykää ne musiikin kanssa läpi, pliis. Vannon, että ne toimivat sillä tapaa paremmin kuin pelkästään luettuina.
Tie-break-sääntö on sama kuin nykyviisuissa. Ensisijaisesti tasapeli ratkaistaan useammalta äänestäjältä pisteitä saaneen sanoituksen eduksi. Jos tasapeli ei sillä ratkea, voittaa se, joka on saanut useammin 12 pistettä. Jos peli on yhä tasan, verrataan, kumpi on saanut useammin 10 pistettä, 8 pistettä, jne., kunnes ratkaisu löytyy.
____________________________________________________________________________________________________
Ensimmäinen semifinaali
http://timoteus.kapsi.fi/transl/gaala15semi1.html
1. Valko-Venäjä: ESC93 – Yön kasvot
2. Venäjä: JedHead & WildDance – Äänet yhteen
3. Azerbaidžan: sziget – Öinen vetoomus
4. Moldova: sziget – Hädän hetkellä
5. Makedonia: TomppaJr – 52 hertsin valas
6. Latvia: Timoteus – Sun Tzu
7. Italia: nkorppi – Sanaton sonaatti
8. Albania: sziget – Palveleva puhelin
9. Belgia: nkorppi – Pomo
10. Norja: sziget – Pelurit
11. Viro: TomppaJr – Jäähyvästelijät
12. Georgia: TomppaJr – Voittamaton
13. Itävalta: Diggari – Sama tuo
14. Espanja: UFOPOLI – Jääsydän
15. Ranska: Timoteus – Piti luottaa
16. Islanti: ESC93 – Muistelo vaivaa
17. Iso-Britannia: sziget – Lain pitkä koura
18. Kypros: Timoteus – Päättyvä laulu
Toinen semifinaali
http://timoteus.kapsi.fi/transl/gaala15semi2.html
1. Belgia: sziget – Barabbas
2. Irlanti: sziget – Selän takana
3. Alankomaat: ESC93 – Nautinto
4. Montenegro: Timoteus – Belladonna
5. Portugali: sziget – Joka tuuleen kylvää
6. Liettua: sziget – Kontrolli
7. Australia: -Statler- – Langenneena loveen
8. Italia: TomppaJr – Muusa
9. Tšekki: sziget – Hirviö ei kuole
10. Valko-Venäjä: Timoteus – Odotus
11. Ranska: UFOPOLI – Suurten kertomusten kuolema
12. Norja: akuankka13 – Päivä kiirastulessa
13. Saksa: TomppaJr – Verbaalimaanikko
14. Ruotsi: nkorppi – Aikamme maagit
15. Makedonia: sziget – Kukin äänellään
16. Venäjä: Diggari – Siivouspäivä
17. Serbia: TOMItu – Kaksinaamaisuus
18. Israel: Mattokauppias – Mammanpoika
Kolmas semifinaali
http://timoteus.kapsi.fi/transl/gaala15semi3.html
1. Saksa: sziget – Salaliitto
2. San Marino: Mattokauppias – Kupla
3. Makedonia: jdjj22 – Sees
4. Romania: ESC93 – Suojassa?
5. Sveitsi: Timoteus – Pölyt karistetaan
6. Australia: TomppaJr – Teinihelvetti
7. Malta: UFOPOLI – Voima
8. Georgia: sziget – Moukari
9. Kreikka: sziget – Ajopuuteoria
10. Ruotsi: sziget – Pentti Hirvonen
11. Moldova: ESC93 – Yllätysvieras
12. Armenia: Timoteus – Luddiitit
13. Ranska: sziget – Kuiva kausi
14. Tanska: Timoteus – Mielenmuokkausta
15. Unkari: akuankka13 – Laatikkoteoria
16. Slovenia: TomppaJr – Välittämättömyydestä
17. Kypros: nkorppi – Siemens 1944
18. Puola: sziget – Suojavyöhyke
____________________________________________________________________________________________________
Ilmoittakaa, jos on virheitä.