Minusta tuo small talk on monesti ollut ihan kiva. Joskus tosin myös myötähäpeää nostattava.lharju kirjoitti:Minun puolestani voisivat jäädä vieläkin vähemmälle, ja jättää ainakin tuon lihavoidun osuuden kokonaan pois. Pisteidenlaskua olisi saatu menneinä vuosina lyhennettyä ainakin 30 minuuttilla, jos kaikki pisteidenantajat eivät hölöttäisi kaikenlaista turhaa. Ne kun eivät kiinnosta kuitenkaan juuri ketään. Kaikkein noloimpia ovat pisteidenantajat, jotka ovat edustaneet jotain Ukkabukkalandiaa kahdeksan vuotta sitten ja sijoittuneet sijalle 17, ja alkavat laulaa sitä viisuaan. Ihan kuin kukaan enää muistaisi.Jonttu kirjoitti:Juryn pj:n hommat jää tosi vähiin: "Gud iivning from Helsinki, wat ä mäknifisent shöy, hier aar tö points of tö Finis zyöri. Änd auör tvelv points gou tu Sviiden."
ESC 2016: äänestysuudistus
Re: ESC 2016: järjestelyt
Öh, mitähän tästä nyt pitäisi olla mieltä. Toisaalta pidän uudistuksesta, toisaalta en. Viisuvoittaja saa siis mahdollisesti jopa jotain 1000 pistettä voittaessaan. Ääh. En tiedä. Pitää sulatella.
Re: ESC 2016: järjestelyt
^ Redraman räppäys 2014 never forget.
Why? Because it's Eurovision.
Empire of the freaks, all drinks on me
Empire of the freaks, all drinks on me
Re: ESC 2016: järjestelyt
Hyvä uudistus, nyt varmistetaan se, että tuomaristot eivät voi lytätä täysin kansan suosikkeja. Parempi tämä on kuin viime vuonna käytetty. En oikein ymmärrä, miksi tästä pitäisi valittaa. Säilyypähän jännitys loppuun saakka, onhan tuo voittaja tosiaan ollut usein selvä jo parinkymmenen maan äänestettyä.
Ja tosiaan, oleellisinta on se, että nyt juryt eivät pääse enää täysin jyräämään kansan ääntä. Tämmöisellä systeemillä viisuihin tulee (pitkällä tähtäimellä) hieman revittelevämpiä biisejä.
Ja tosiaan, oleellisinta on se, että nyt juryt eivät pääse enää täysin jyräämään kansan ääntä. Tämmöisellä systeemillä viisuihin tulee (pitkällä tähtäimellä) hieman revittelevämpiä biisejä.
Viimeksi muokannut Kodiac, 18 Helmi 2016, 15:26. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Re: ESC 2016: järjestelyt
Käydäänkö tässä uudessa tavassa siis puhelinäänten kohdalla kaikki finalistit yksi kerrallaan läpi? Tosi ikävä jos tulee nolla pistettä
Alkuperäisessä tavassa oli hyvä että jokainen maa joka ehti julkistaa pisteet sai aina sanoa sen douze pointsin. Nyt tapahtuu Melloista ja joistain missikisoista tuttu antikliimaksi, jossa joko toiseksi sijoittuneen nimi lausutaan viimeisenä tai sitten julkistetaan pelkkä voittaja heti kolmannen sijan jälkeen, eikä toiseksi tulleen nimeä lausuta ollenkaan.

Naapuri- ja diasporapisteiden juomapeli oli yksi hauskimmista jutuistajee euroviisut kirjoitti: Toisaalta nyt myöskään naapuri- ja diasporaäänestys ei ole samalla tavalla näkyvää, kun puhelinäänten tarkempi kombinatoriikka ei ole tv-lähetyksessä näkyvää.
Re: ESC 2016: järjestelyt
Tästä artikkelista, erityisesti alhaalla olevasta, turkoosinvärisestä, 9-sivuisesta faktalaatikosta löytyvät viimeisetkin yksityiskohdat. Jury- ja puhelinäänet eivät koskaan korvaa toisiaan ongelmatilanteissa.Stargazer kirjoitti: Pari kysymystä: entä maat, joissa ei ole puhelinäänestystä, kuten San Marino? Annetaanko sieltä vain raatipisteet 1-12 vai tuplataanko ne 2-24? Entä onko mahdollista, että voittaja on kompromissi, joka ei ollut puhelinäänestäjien eikä raatien suosikki?
http://www.eurovision.tv/page/news?id=b ... since_1975
Re: ESC 2016: järjestelyt
Olenko ymmärtänyt, oikein, että yleisön suosikin asema vahvistuu tämän uudistuksen myötä? Jos vahvistuu, niin sehän voi olla todella loistava juttu.
Onhan tässä kuitenkin huonojakin puolia. Ainakin se, että yleisöääniä ei kerrota maakohtaisesti erikseen, kuten aivan aluksi luulin. Ja toisekseen myös se, että raatien pisteistäkin luetaan vain ne 12 pistettä, jolloin 1 - 10 pistettä tuomareiden pisteissä tulevat ruutuun automaattisesti (kuten pisteet 1 - 7 aikaisemmin).
Oikeastaan en osaa tähän mielipidettäni sanoa ennen kuin näen, miten tämä toimii käytännössä. Eurovisujen finaalin jälkeen mielipiteeseen voi kyllä vaikuttaa hieman se, mikä on tulos.
Jälleen yksi iso muutos Euroviisuihin. 1990-luvun lopulla orkestereiden käyttö jäi pois, 2004 tuli ensin käyttöön yksi semifinaali, 2008 siirryttiin kahden semifinaalin käytäntöön, tuomareiden vaikutus lopputulokseen tuli jossain välissä, en muista milloin ja nyt tämä. Ei tämä liene ainakaan paras edellä mainituista uudistuksista.

Paremman maailman puolesta.
Re: ESC 2016: järjestelyt
Kun kerran muutenkin tehdään suuria muutoksia, niin voisihan tuon ranskankin jättää pois, sehän on jäänne ajalta jolloin ranska oli valtakieli.Stargazer kirjoitti:Tuli mieleen sellainen juttu, että kun yleisöäänten pisteitä luetellaan ja ne ovat joistakin kymmenistä joihinkin satoihin, niin se varmaan luetaan perinteisesti sekä enkuksi että ranskaksi. Toisin sanoen ei enää riitä, että osaa ranskaksi maiden nimet ja "douze points", vaan nyt pitää pystyä sanomaan vaikkapa "La Finlande, quatre-vingt-onze points!" Onnea vain Petralle, Månsille ja tuleville juontajille ranskan lukusanojen opiskeluun
Ei minulla mitän ranskaa vastaan ole (olen jopa opiskellut sitä ), ja tiedän että tuo on on joidenkin mielestä ehdoton "perinne", mutta ranskan kieli kun nyt ei ole enää Euroopassa siinä asemassa kuin se oli euroviisujen syntyessä, ja toisaalta vain ranskan käyttö englannin lisäksi syrjii muita Euroopan valtakieliä kuitenkin...
Re: ESC 2016: järjestelyt
Euroviisuhenkeen ei ole yleensä kuulunut kenenkään epäonnistumiselle riekkuminen. Niitä esiintyjiä, jotka eivät saa kärkipisteitä, ei pisteidenlaskun aikana ole näytetty. Toivon ja uskon, ettei tämä asia ratkaisevasti muutu.Vesna kirjoitti:Käydäänkö tässä uudessa tavassa siis puhelinäänten kohdalla kaikki finalistit yksi kerrallaan läpi? Tosi ikävä jos tulee nolla pistettä
Jos olisin asioista päättämässä, puhelinäänten 6–10 viimeistä sijaa luettaisiin yhtenä pötkönä alussa greenroom-reaktioita näyttämättä. Alemmasta keskikastista alkaen kaikki sijat luettaisiin yksitellen ja artisti etsittäisiin kuvaan. Mutta koska en asiaa päätä, voi mennä tietenkin toisinkin.
Puhelinäänestyksen voittajahan ei välttämättä voita kokonaiskisaa. Viime vuonna ei olisi voittanut, ei tällä uudistetullakaan mallilla. Mutta varmaankin puhelinäänestyksen kärkikaksikko luetaan perä perää niin nopeasti, ettei keskivertokatsoja ehdi laskea päässä tulosta.Vesna kirjoitti:Alkuperäisessä tavassa oli hyvä että jokainen maa joka ehti julkistaa pisteet sai aina sanoa sen douze pointsin. Nyt tapahtuu Melloista ja joistain missikisoista tuttu antikliimaksi, jossa joko toiseksi sijoittuneen nimi lausutaan viimeisenä tai sitten julkistetaan pelkkä voittaja heti kolmannen sijan jälkeen, eikä toiseksi tulleen nimeä lausuta ollenkaan.
Jos et pärjää tietokoneellesi shakissa, kokeile potkunyrkkeilyä.
Re: ESC 2016: järjestelyt
Uudistushan on tehty täysin TV-lähetyksen dramaturgian ehdoilla. Se, että raadit eivät voi taktikoiden painaa arveltua puhelinäänestyssuosikkia yhtä paljon kuin parina viime vuotena on sivutuote.
Minua arveluttaa kaksi asiaa, toinen TV-lähetyksen kannalta ja toinen pisteidenjaon oikeudenmukaisuuden kannalta.
a) Kun maiden pisteiden ilmoittajat pölähtävät ruutuun ilmoittamaan ainoastaan 12 pistettä, he joko välähtävät ruudussa niin pikaisesti, ettei koko kuvalinkkiyhteydessä juuri ole pointtia, tai sitten löyhän löpinän, tyhjien fraasien ja järjestäjille annettujen kohteliaisuuksien suhde itse asiaan (pisteiden ilmoittamiseen) on ihan kohtuuton.
b) Niillä mailla, joissa puhelinäänestäjät ja raadit ovat yksimielisiä naapurin tai muun kaverivaltion äänestämisestä, on nyt tilaisuus saada tälle äänestyskäyttäytymiselle tupla painoarvo, enemmänkin, jos eli kun äänet mennevät ristiin muille maille annettavien pisteiden osalta. Eikä auta selitellä, että äänestysblokkeja on useita ja kovin monet maat hyötyvät tasaisesti naapuriäänestämisestä. Totuus on se, että joissakin blokeissa insestinen äänestys on huomattavasti voimakkaampaa ja johdonmukaisempaa kuin toisissa.

Mitä äänestysuudistusta ketjun otsikon kysymys koskee?
Edit: siis tästäkö puhutaan?
Jos, niin olisiko kuitenkin niin, että semien äänestystapa pysyisi nykyisellään?
Periaatteessa pidän tuossa siitä, että jury ja puhelinäänestäjän eivät voi dissaamisellaan tyystin eliminoida toistensa suosikkeja. Ja arvelen, että jännitystä riittäisi paremmin loppuun asti. Muuten en tiedä, mitä pointtia on valita maakohtaisesti näytettäväksi juryjen pisteet eikä puhelinäänestäjien. Siksikö, että puhelinäänestäjistä nyt tietää, mitä naapuria tai ex-kotimaataan ne äänestää, jolloin raatipisteet ovat mahdollisen korruption bongaamiseksi paljon mielenkiintoisempaa näyttää heti julki?
Toivoisin, että tulosten julkistamisesta jäisivät pois yhteyden odottelut, tervehdykset ja ylivuotavat ylistykset, kuinka suurenmoinen show teillä on, ja typerät vitsintygät. Päästäisiinkö tuolla siihen

Viimeksi muokannut Rousku, 18 Helmi 2016, 17:04. Yhteensä muokattu 3 kertaa.
Rise, angel, shine, love!
Re: ESC 2016: järjestelyt
Muutama kysymys:
1. Puhelinäänestyksen tulokset julkistetaan siis kaikkien maiden yhteispisteinä? Siis jos Suomi on ollut puhelinäänestyksen 1. Ruotsissa ja sijoilla ynnä muut ties missä muualla, niin lähetyksessä sanotaan, että "Suomi oli sijalla 20."? Saadaankohan me kuitenkin jälkikäteen selville, mikä oli maakohtainen puhelinäänestystulos missäkin?
2. Ovatko raadit edelleen vain viiden hengen raateja?
Toisin sanoen siis esimerkiksi Softenginen aikaan Suomessa olisi ollut ilo ylimmillään raatipisteiden jälkeen ja sitten olisi tullut köniin? Vai mikä olisi ollut Softenginen lopputulos?

^ kysymykseen 1: (suunnilleen) kyllä. ymmärtääkseni lähetyksessä sanotaan vain tyyliin "Suomi sai puhelinäänestyksessä yhteensä 34 pistettä".
Re: ESC 2016: järjestelyt
Pisteiden yhteenlaskutapa on sama kuin finaalissakin (tämä uusi), mutta tulokset ilmoitetaan TV-lähetyksessä kuten ennenkin, eli kerrotaan vain 10 finaaliin selvinnyttä setvimättä pistemääriä.Rousku kirjoitti:Mitä äänestysuudistusta ketjun otsikon kysymys koskee?
Edit: siis tästäkö puhutaan?
Jos, niin olisiko kuitenkin niin, että semien äänestystapa pysyisi nykyisellään?
Re: ESC 2016: järjestelyt
Oikeastaan näin radikaalista muutoksesta keskustelu ei minusta kuuluisi enää otsikon "järjestelyt" alle, vaan ansaitsisi oman ketjunsa. Koska äänten yhdistämistapa muuttuu, muutoksella voi periaatteessa ainakin olla vaikutusta tulokseenkin.
Sitten vain joku laskemaan (jos sitä kokonaan eriteltyä infoa oli saatavissa), mitä tämä laskutapa (ehkä) olisi vaikuttanut viime vuoden tuloksiin. Tai no joo, jos finaaliin olisi mennyt joku muu biisi kuin todellisuudessa meni, niin sittenhän ei voi laskea.
Sitten vain joku laskemaan (jos sitä kokonaan eriteltyä infoa oli saatavissa), mitä tämä laskutapa (ehkä) olisi vaikuttanut viime vuoden tuloksiin. Tai no joo, jos finaaliin olisi mennyt joku muu biisi kuin todellisuudessa meni, niin sittenhän ei voi laskea.
Rise, angel, shine, love!
Re: ESC 2016: järjestelyt
Näinpä. Pikavälähdyksessä on se lisäongelma, että äänestyksestä tulee entistäkin vaikeampi seurattava. Nykyäänkään en meinaa pysyä kärryillä siitä, mitä tulostaululla tapahtuu muualla kuin ihan kärjessä.jv kirjoitti:a) Kun maiden pisteiden ilmoittajat pölähtävät ruutuun ilmoittamaan ainoastaan 12 pistettä, he joko välähtävät ruudussa niin pikaisesti, ettei koko kuvalinkkiyhteydessä juuri ole pointtia, tai sitten löyhän löpinän, tyhjien fraasien ja järjestäjille annettujen kohteliaisuuksien suhde itse asiaan (pisteiden ilmoittamiseen) on ihan kohtuuton.
Ilmeinen tarkoitus on leikata pisteidenlukijoiden ruutuaikaa, jotta lähetysaikaa saadaan vapautettua puhelinäänestystuloksen julkistukselle. Minusta tämän ajan voisi mieluummin ottaa väliaikanumeroilta. Nykyään äänestysajan päättymisen ja pisteidenlaskun välille tarvitaan käytännön syistä väliaikanumero. Nyt jos/kun heti äänestysajan päätyttyä aletaan lukea raatipisteitä, vapautuu siitä tarvittavat kymmenkunta minuuttia (?) lähetyksen loppuun.
Saamme, ihan samoin kuin nykyäänkin.Wadde kirjoitti:Saadaankohan me kuitenkin jälkikäteen selville, mikä oli maakohtainen puhelinäänestystulos missäkin?
Softengine oli raatiäänissä seitsemäs ja puhelinäänissä seitsemästoista, mutta uudella laskutavalla yhteistuloksena olisi ollut ilmeisesti kymmenes sija. Silloisilla säännöillä taakse jäänyt Puola olisi sijoittunut edelle mutta Norja ja Tanska puolestaan jääneet taakse. Tässä en tietenkään voi huomioida tätä "puuttuvat tulokset korvataan muiden maiden tuloksilla" -sääntöä, koska sen yksityiskohdat eivät ole tiedossa.Wadde kirjoitti:Toisin sanoen siis esimerkiksi Softenginen aikaan Suomessa olisi ollut ilo ylimmillään raatipisteiden jälkeen ja sitten olisi tullut köniin? Vai mikä olisi ollut Softenginen lopputulos?
Meinasinkin jakaa ketjun, mutta täällä oli jo äänestys ja kaikki, kun ehdin linjoille. Sitä ei (ehkä) saa siirtymään mukana. No, taidan jakaa ketjun silti.Rousku kirjoitti:Oikeastaan näin radikaalista muutoksesta keskustelu ei minusta kuuluisi enää otsikon "järjestelyt" alle, vaan ansaitsisi oman ketjunsa.
Jos et pärjää tietokoneellesi shakissa, kokeile potkunyrkkeilyä.
Re: ESC 2016: järjestelyt
Saadaan. Pisteet tulevat eriteltyinä eurovision.tv:n sivuille jälkikäteen kuten tähänkin asti. Lisäksi on mahdollista, että ne näkyvät lähetyksessäkin pikaisesti tähän tyyliin.Wadde kirjoitti:Saadaankohan me kuitenkin jälkikäteen selville, mikä oli maakohtainen puhelinäänestystulos missäkin?
- Liitteet
-
- äänestys.jpg (33.36 KiB) Katsottu 1506 kertaa
Why? Because it's Eurovision.
Empire of the freaks, all drinks on me
Empire of the freaks, all drinks on me
Re: ESC 2016: järjestelyt
Tämä kyllä kelpaisi, jos vastapainoksi jurypisteiden ilmoittaja ilmoittaisi kaikki korkeimmat pisteet. Eniten kuitenkin haluaisin niitä turhia kohteliaisuuslätinöitä lyhyemmäksi. (Olisin valmis uhraamaan jopa kissinau koollinkin.)Timoteus kirjoitti:Nykyään äänestysajan päättymisen ja pisteidenlaskun välille tarvitaan käytännön syistä väliaikanumero. Nyt jos/kun heti äänestysajan päätyttyä aletaan lukea raatipisteitä, vapautuu siitä tarvittavat kymmenkunta minuuttia (?) lähetyksen loppuun.
Erittäin OT, mutta viime vuonna Albanian raati antoi Suomelle paremmat pisteet kuin Virolle Parhaan vaikutuksen PKN teki FiK-lähetyksista tuttuun Bojken Lakoon (sijoitus hänellä 11/15).
Viimeksi muokannut Rousku, 18 Helmi 2016, 17:21. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Rise, angel, shine, love!
Re: ESC 2016: järjestelyt
Kiitoksia kaikille selventävistä vastauksista! Näin äkkiseltään uudistus kuulostaa ihan ok:lta, mutta se tässä hiertää, että pienet raadit saavat valtavasti huomiota kun taas sadattuhannet puhelinäänet kuitataan tuolleen samassa köntsässä. Miksei toisin päin? Ja ovatko raadit tosiaan edelleen vain viisihenkisiä? Minusta viimeistään nyt olisi pakko nostaa raadeissa istuvien henkilöiden määrää, muuten muutaman ihmisen valta (ja lähetyksessä saama huomio) on kohtuuton.
Re: ESC 2016: äänestysuudistus
^Niin no minä ajattelin, että raatien mahdolisisia sopupelipisteitä olisi kiinnostava yrittää bongailla.
Rise, angel, shine, love!
Re: ESC 2016: järjestelyt
Löytyy tämän keskustelun ensimmäiseltä sivulta.Rousku kirjoitti:Sitten vain joku laskemaan (jos sitä kokonaan eriteltyä infoa oli saatavissa), mitä tämä laskutapa (ehkä) olisi vaikuttanut viime vuoden tuloksiin.
Huvitin itseäni ja laskin myös millaiset olisivat vuoden 2011 tulokset uudella pisteytysjärjestelmässä, koska silloin edellisen kerran raati- ja yleisösuosikki ei ollut sama. Suluissa oikea sijoitus vuonna 2011.
1. Azerbaidzan 405 (1.)
2. Italia 350 (2.)
3. Ruotsi 327 (3.)
4. Ukraina 285 (4.)
5. Kreikka 260 (7.)
6. Bosnia-Herzegovina 241 (6.)
7. Tanska 229 (5.)
8. Iso-Britannia 223 (11.)
9. Irlanti 220 (8.)
10. Georgia 217 (sai enemmän puhelinääniä kuin Saksa) (9.)
11. Saksa 217 (10.)
12. Serbia 200 (14.)
13. Slovenia 199 (13.)
14. Moldova 180 (12.)
15. Itävalta 170 (18.)
16. Venäjä 168 (16.)
17. Ranska 166 (15.)
18. Romania 165 (17.)
19. Islanti 132 (20.)
20. Unkari 124 (22.)
21. Suomi 122 (21.)
22. Liettua 121 (19.)
23. Espanja 111 (23.)
24. Viro 106 (24.)
25. Sveitsi 55 (25.)
Toisin sanoen yleisöllä olisi ollut suurempi valta suosikkiensa suhteen, Kärkikolmikko ei muuttunut, mutta yleisön suosikit Iso-Britannia ja Kreikka paransivat sijoitustaan. Raatisuosikki, mutta puhelinäänissä alas jäänyt Tanska taas olisi tippunut pari pykälää. Power to the people!
Viimeksi muokannut Stargazer, 18 Helmi 2016, 20:13. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Why? Because it's Eurovision.
Empire of the freaks, all drinks on me
Empire of the freaks, all drinks on me
Re: ESC 2016: järjestelyt
Tämäkin olisi oikein kannatettava idea! Ts. jotain tuollaista olen jo pidempään halunnut. Ja jos pakko olla väliaikanumero, miksei voisi jakaa Marcel Bezençonit ennen jurypisteiden ilmoittamista?ta1ja kirjoitti:Sitten pitäisi vaan kehittää vielä lisäksi jotkin äänestäjien suosikki- ja tuomariston tunnustus-palkinnot.
Rise, angel, shine, love!
Re: ESC 2016: järjestelyt
Eikö voisi käyttää suoraan arvontakoreja?Timoteus kirjoitti: Nämä maat ovat kuitenkin esivalittuja, sama puhelinäänestyspuolella. Esivalintakriteereitä ei kerrota, mutta villinä veikkauksena tulokset varmaankin yhdistellään naapuri-/blokkimaiden tuloksista.
Vaikka yksityiskohdat eivät ole täysin selvillä, minusta uudistus näyttää enemmän hyvältä kuin pahalta.
Rise, angel, shine, love!
Re: ESC 2016: järjestelyt
Olisiko tuotannollinen tarkoitus myös vähentää näiden äänten aiheuttamaa buuausta?jee euroviisut kirjoitti: Toisaalta nyt myöskään naapuri- ja diasporaäänestys ei ole samalla tavalla näkyvää, kun puhelinäänten tarkempi kombinatoriikka ei ole tv-lähetyksessä näkyvää.
Olisin milloin tahansa valmis vaihtamaan pisteidenantajien smalltalkin siihen, että asiallisen kuivasti luettelisivat kaikki pisteitä saaneet maat. Ehtisivät sen tehdä, jolleivät lätisisi. Ja jos ei yhteys heti toimi niin sitten pisteet kertoo joku paikalla olija. Ainoa hyvä pisteidenantajaläppä jonka muistan oli se Norjan pisteiden näyttelemä yhteyskatko viime vuonna.Serduchka kirjoitti:Minusta tuo small talk on monesti ollut ihan kiva.
Rise, angel, shine, love!
Re: ESC 2016: järjestelyt
Nehän voisivat ihan vaikka ilmestyä ruudulle.Timoteus kirjoitti:Jos olisin asioista päättämässä, puhelinäänten 6–10 viimeistä sijaa luettaisiin yhtenä pötkönä alussa greenroom-reaktioita näyttämättä.
Samaa mieltä ehdottomasti. Pisteidenlaskua olisi saanut viime vuosina nopeutettua huomattavasti jos EBU olisi määrännyt täyskiellon kaikenlaiselle lätinälle. Vain pisteet ja that's it. Vielä 2000-luvun alussa suurin osa pisteidenlukijoista siirtyi jokseenkin heti asiaan. Nyt joka toisen pikkujulkimon pitää vetää omaa show'taan. Samaa mieltä monen muun keskustelijan kanssa siitä, että raatipisteissä luettakoon edes pisteet 8, 10 ja 12 mieluummin kuin kuuntelee turhanpäiväistä lätinää.Rousku kirjoitti: Olisin milloin tahansa valmis vaihtamaan pisteidenantajien smalltalkin siihen, että asiallisen kuivasti luettelisivat kaikki pisteitä saaneet maat. Ehtisivät sen tehdä, jolleivät lätisisi.
Jos joskus elämänsä voisi vaihtaa unelmaan.
E troco a minha vida por um dia de ilusão.
E troco a minha vida por um dia de ilusão.
Re: ESC 2016: äänestysuudistus
^Oscar-gaalassahan tulee tänä vuonna voimaan sääntö, että kukaan voittaja ei saa enää kiittää ketään. Sen sijaan kiitettävät ihmiset vilisevät palkintojen pokkauksen ajan ruudun alalaidassa.
Eikö samaa voisi soveltaa tähänkin, jos pisteidenantaja haluaa lätistä turhia, niin se vilisisi vain tekstinä ruudussa: "Muistatteko mut? Marry Me!"
Eikö samaa voisi soveltaa tähänkin, jos pisteidenantaja haluaa lätistä turhia, niin se vilisisi vain tekstinä ruudussa: "Muistatteko mut? Marry Me!"
Re: ESC 2016: järjestelyt
Paradise Oskarin sijoitus olisi näköjään pysynyt samana, mutta erona oikeisiin lopputuloksiin Liettua olisi jäänyt yhden pykälän taakse ja Unkari taas sijoittunut yhden sijan edelle.Stargazer kirjoitti:Toisin sanoen yleisöllä olisi ollut suurempi valta suosikkiensa suhteen, Kärkikolmikko ei muuttunut, mutta yleisön suosikit Iso-Britannia ja Kreikka paransivat sijoitustaan. Raatisuosikki, mutta puhelinäänissä alas jäänyt Tanska taas olisi tippunut pari pykälää. Power to the people!
Re: ESC 2016: järjestelyt
Varmaankin ovat, kun mistään muutoksesta ei ole ilmoitettu.Wadde kirjoitti: Ja ovatko raadit tosiaan edelleen vain viisihenkisiä?
Re: ESC 2016: äänestysuudistus
Nyt tulee tyhmä kysymys, älkää lyökö!
Mutta missä on sanottu, että pisteidenjakaja ilmoittaa ääneen vain 12 pistettä? Huono muutos!
Muuten muutod on mielestäni hyvä. Voittaja selviää vasta lopuksi ja se tapahtuu yleisön äänillä. Hyvä hyvä hyvä!!
Mutta missä on sanottu, että pisteidenjakaja ilmoittaa ääneen vain 12 pistettä? Huono muutos!
Muuten muutod on mielestäni hyvä. Voittaja selviää vasta lopuksi ja se tapahtuu yleisön äänillä. Hyvä hyvä hyvä!!
Re: ESC 2016: äänestysuudistus
En nyt löydä sitä tekstimuodossa eurovision.tv:ltä, mutta tässä videossa Christer Björkman kertoo asian noin minuutin kohdalla.infla kirjoitti:Mutta missä on sanottu, että pisteidenjakaja ilmoittaa ääneen vain 12 pistettä? Huono muutos!
Tie-break-sääntö kuulostaa muuten tarpeettoman monimutkaiselta. Eurovision.tv:n FAQ:n kuudes kohta.
Siis vanhanmallinen 50/50-tulos kuitenkin lasketaan ja sitä käytetään tasapelin sattuessa. Ei kuitenkaan niin, että tasapelin sattuessa katsottaisiin, kuka sai vanhalla mallilla eniten pisteitä, vaan kuka sai niitä useammalta maalta. Ja jos menee vieläkin tasan, katsotaan, kuka olisi saanut vanhoilla säännöillä enemmän täysiä pisteitä, ja niin edelleen (pudotin tämän osan lainauksesta pois).What happens in case of a tie on the scoreboard?
Only for the purpose of solving tie situations, a combined national televoting and jury result will be calculated. In any situation where a tie occurs, this combined country result is considered, the winner shall be the song which has obtained points from the highest number of countries.
Todella epähavainnollista, että vanha äänten yhdistämistapa jää tie-break-säännön muodossa kummittelemaan. Toivottavasti tie-breakia ei tarvita millään merkityksellisellä sijalla.
Jos et pärjää tietokoneellesi shakissa, kokeile potkunyrkkeilyä.
Re: ESC 2016: järjestelyt
Minustakin ranskan kielen voisi ihan hyvin jättää pois.rosetta kirjoitti:Kun kerran muutenkin tehdään suuria muutoksia, niin voisihan tuon ranskankin jättää pois, sehän on jäänne ajalta jolloin ranska oli valtakieli.Stargazer kirjoitti:Tuli mieleen sellainen juttu, että kun yleisöäänten pisteitä luetellaan ja ne ovat joistakin kymmenistä joihinkin satoihin, niin se varmaan luetaan perinteisesti sekä enkuksi että ranskaksi. Toisin sanoen ei enää riitä, että osaa ranskaksi maiden nimet ja "douze points", vaan nyt pitää pystyä sanomaan vaikkapa "La Finlande, quatre-vingt-onze points!" Onnea vain Petralle, Månsille ja tuleville juontajille ranskan lukusanojen opiskeluun