Viisukuppila

Albin kirjoitti:Ihan kuunneltava tämä olisi ilman loppuparkumista. Meillä peräpohjolassa pidetään tunteet vähän vähemmällä

Tämä on kuulemma oikeastaan se sama, mitä opettajat sanoivat Jamalalle konservatoriossa: Ei tule lied-laulajaa, kun ei pysy tunteet silleen sopivasti piilossa. Mutta temperamentikkaisiin oopperarooleihin kävisi kyllä!

Ja sama mitä hän nyt sanoi haastattelussa, eli vaikeinta laulaessa koettaa hallita itseään ja tunteitaan.

Pakko sanoa että olen lykännyt tämän arvostelua, koska tuntuu vähän ettei sanat riitä.
Tässä kappaleessa on kyllä luultavasti koko viisujen aidoin tunnelataus , joka menee suoraan sinne syvälle sisimpään, hienon tummanpuhuvaan sävyn saattelema.
Jamalan tulkinta on välillä jopa pakahduttavan upeaa ja kyllä laulu sujuu muutenkin hienosti. Tunnetasolla kisan parhaimpia ellei parhain. Sanomaakin on mukana. Tämä erottuu joukosta varmasti.
Kyllä Ukraina osaa viisuilun
Eihän tämä mikään radiohitti ole, mutta on kyllä komea paketti kasassa.

Arvosana: 5/5

Albin kirjoitti:Meillä peräpohjolassa pidetään tunteet vähän vähemmällä

Ei muuten pidetä, ei pidä paikkaansa. Kaiken suomalaisen taiteen menestys on perustut siihen, että täällä päästetään läpi sellaista nimenomaan jJamalan loppuparkaisujen kaltaista voimakasta tunnetta. Lajista riippumatta muotoilusta teatteriin tai oopperaan, arkkitehtuurista Hynnisen ja Isokosken Lied-lauluun. Jälkimmäiset ovat vain etsineet tunteenpurkauksien ilmaisulle liedin konventioihin sopivan muodon.

Jamalan taustoista aina kuunnellessa tulee 90 luvun megahitti mieleen massive attack "unfinished sympathy" samaa tyyliä ja ilmapiiriä saudeissa ja rytmeissä

Tämä saa mulla aikaan saman tunteen kun Rona Nishliu parin vuoden takaa. Kyynelet valuu jo ensimmäisten tahtien aikana.

^ Entäpä Aminata viime vuonna?

Ensimmäinen viestini Kuppilassa ikinä yli vuoden vierailijana kärkkymisen jälkeen, apua.
Kappale on tunteellinen ja mielestäni tarttuva. Itsekin tataaritaustaisena en voi melkeinpä muuta tehdä kuin tykätä, laulu sujuu ja esitys vaikuttaa lupaavalle. Ehdoton suosikkini, ja tulee saamaan ääneni finaalissa.

JRS kirjoitti:Pakko sanoa että olen lykännyt tämän arvostelua, koska tuntuu vähän ettei sanat riitä.
Tässä kappaleessa on kyllä luultavasti koko viisujen aidoin tunnelataus , joka menee suoraan sinne syvälle sisimpään, hienon tummanpuhuvaan sävyn saattelema.
Jamalan tulkinta on välillä jopa pakahduttavan upeaa ja kyllä laulu sujuu muutenkin hienosti. Tunnetasolla kisan parhaimpia ellei parhain. Sanomaakin on mukana. Tämä erottuu joukosta varmasti.

Hienosti kirjoitettu.

MIH96 kirjoitti:^ Entäpä Aminata viime vuonna?

Aminatan kappale ei minusta ollut mitenkään tunteisiin vetoava tai kyyneliä aikaan saava; lähinnä moderni pop josta kai sen moderniuden takia tykättiin...

^ juu, ei Aminata saanut mua itkemään. Mutta Rona kyllä. Ja Anoukin Birds.

Onpa täällä hienoista biiseistä puhetta Kolme puntarikärkeäni ja yksi kakkonen, jonka jälkeenpäin olisin voinut nostaa kärkeen. Kaikki kuitenkin ovat vaikuttaneet omalla tavallaan. Ehkä Suus ja Birds lähinnä toisiaan. Onko niin, että mieleisillä biiseillä on kaikilla oma persoonallinen vivahteensa, kun taas mistä ei tykkää niin kuulostavat kaikki samalta rallatukselta?

Minäkin rakastan Suusia ja Anoukin tuotantoa, mutta Jamala ei muhun uppoa. Ehkä poliittisuuden takia. Dissaan tätä täysillä sanoman takia. En tunne mitään tämän laulun aikana.
Minulle Euroviisujumalatar on Iveta Armeniasta tänä vuonna.

^^ Jälleen yksi sellainen, mitä sinä rakastat ja minä vihaan. Itselleni Suus on maailmankaikkeuden kamalinta kuultavaa. Anoukin Birds on sen sijaan ihan kiehtova.

Olen alkanut vähitellen pitää tästä biisistä. Ihan musiikillisesti siis.

Mitä termiin "poliittinen" tulee niin se kuulostaa tässä liian laskelmoidulta. Kuin Ukrainan hallitus olisi keksinyt että Jamala olisi sopiva mannekiini, tilataanpa siltä tällainen biisi.

Uskon, että Jamalaa on voinut jo pitkään vaivata kertomus karjavaunun epäinhimillisissä oloissa kuolleesta lapsesta, jota äiti ei päässyt edes hautaamaan, koska ruumis viskattiin pois kuin joku roska. Siitä ehkä joskus vielä olisi syntynyt laulu, mutta vuoden 2014 tapahtumat varmasti ovat vaikuttaneet siihen, että laulu syntyi nyt (eli sikäli turha väittää että tämä olisi vain historiaa). Jamala on ilmeisen huolissaan kansallisten vähemmistöjen ja sananvapauden asemasta Krimillä. Voi olla, että huoli on liioiteltua. Mutta tätä, hyvin henkilökohtaista huolta ja hätääntymistä, biisi minusta kuvastaa. Ei laskelmoitua politikointia ja syyttelyä. Hätähuuto, siis.

Sotilaita on helppo syyttää. Olisin hieman valmis puolustamaan heitä, jotka vain tekivät mitä käskettiin. Olisin kai ollut tottelijoiden joukossa itsekin. Mutta en tiedä, voiko uhriksi joutuneelta vaatia samaa - tai tässä tapauksessa laulajalta, joka pystyy eläytymään (tai joka pakosti eläytyy) uhriksi joutuneen läheisensä asemaan. Vaikka tämä olisi yksipuolista. (Ne sotilaat eivät alun perin edes olleet mitään "strangers", vaan omia, joiden saapumisesta ehdittiin jo ilahtua, koska luultiin sen tarkoittavan että sota on päättynyt.)

Sitä en ymmärrä, miksei huolesta saisi laulaa, jos se on päällimmäinen tunne. Minulla on paremmat bileet, jos ei kenenkään tarvitse esittää iloa.

Totta kai saa laulaa tunteesta, jos haluaa. Mulle tää vaa tarkoittaa samaa, jos Suomessa Karjalan evakoista tehtäisiin laulu. Ei siinä mitään, mutta en lähtisi sitä Euroviisuihin viemään.

^Minusta se taas voisi olla ihan yhtä pätevä laulu.

Pakko tulla avautumaan tänne.

Mi-nä en ym-mär-rä tä-tä vii-sua.

Aivan alusta korvaani pistää laulajan ääni. Tai äänenkäyttötekniikka, what ever, se mitä tulee suusta. Se ei kuulosta kauniilta. Heiveröistä ininää. Falsettiin vaihtaminen ei auta.

Toiseksi tökkää teksti.

Jos halutaan laulaa vaikeista asioista, se on tehtävä hienovireisesti, pienin elein ja kuvin. Ei näin: "He tappavat teidät kaikki", "Ihmisyys itkee", "Te ajattelette että olette jumalia, mutta kaikki kuolevat", "Te veitte vapauteni", "Missä on teidän sydämenne?", "Me voimme rakentaa tulevaisuuden, jossa ihmiset ovat vapaita rakastamaan ja elämään", "Älkää nielkö sieluani".

Huhhuh, onkohan viisulavalla koskaan kuultu mitään näin kamalaa?

Melodiasta en osaa sanoa mitään. Onko sellaista?

UsvaAuer kirjoitti:Jos halutaan laulaa vaikeista asioista, se on tehtävä hienovireisesti, pienin elein ja kuvin. Ei näin: "He tappavat teidät kaikki", "Ihmisyys itkee", "Te ajattelette että olette jumalia, mutta kaikki kuolevat", "Te veitte vapauteni", "Missä on teidän sydämenne?", "Me voimme rakentaa tulevaisuuden, jossa ihmiset ovat vapaita rakastamaan ja elämään", "Älkää nielkö sieluani".

Onhan biisi päällekäyvä, mutta vaikka itsekin välttelin sitä, niin olen Rouskun kannalla, kyse on hätähuudosta. Ihan tottahan Jamala puhuu. En oikein ymmärrä tuotakaan, että jos halutaan laulaa vaikeista asioista se pitäisi tehdä hienovireisesti, miksi? Ei kai siksi ettei toisten hätä ja kauhu ja oikeasti ihan järkyttävän kamalat asiat häiritse hyvinvoivien mielenrauhaa. Pois silmistä, pois mielestä. Tekopyhää sievistelyä.

UsvaAuer kirjoitti: Aivan alusta korvaani pistää laulajan ääni. Tai äänenkäyttötekniikka, what ever, se mitä tulee suusta. Se ei kuulosta kauniilta. Heiveröistä ininää. Falsettiin vaihtaminen ei auta.

Tämä on sikäli mielenkiintoista, että kyseessähän on laulaja, jolla on todella iso ääni (ja siihen päälle oopperalaulajan koulutus). Pari viime vuotta on yrittänyt opetella hiljaa laulamista (kun on halunnut esittää popimpaa tuotantoa), mutta ehkä tulokset eivät vielä ihan ole hyviä. Itsekään en ole pitänyt kaikista hiljaisempien biisien livevedoista kun ei se ääni vain ota pysyäkseen aisoissaan. Odotan mielenkiinnolla, että pääsen katsomaan telkkaridokumentin, jossa Jamalan laulunopettaja lyttää häntä (sikäli kuin se youtubeen ilmestyy).

Kuinka paljon fani- ja vedonlyöntisuosiota Jumala saisi, jos laulaisi rusakoitten telmimisestä nurmikentällä. Biisihän ei ole ihmeellinen ollenkaan, melko olematon ja taatusti vanhanaikainen se on. Mutta mitäpäs siitä. Kunhan lauletaan sodasta ja kerrotaan, että isovanhemmat joutuivat pulaan sota-aikana, tulee positiivistä huomiota. Minäkin voisin hötästää omista karjalaisista vanhemmistani ja liittää siihen sen että Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen ja saisin sitten, kai, jos viisuihin lähtesin dylanmaisena trubaduurina, valtavan miellyttävää huomiota ja näin. Ugh.
Toisin sanoen, Ukrainan biisi on melodisesti, rakenteellisesti ja modernilla mittarilla vajaan kahden pojon arvoinen.

ta1ja kirjoitti:Onhan biisi päällekäyvä, mutta vaikka itsekin välttelin sitä, niin olen Rouskun kannalla, kyse on hätähuudosta. Ihan tottahan Jamala puhuu. En oikein ymmärrä tuotakaan, että jos halutaan laulaa vaikeista asioista se pitäisi tehdä hienovireisesti, miksi? Ei kai siksi ettei toisten hätä ja kauhu ja oikeasti ihan järkyttävän kamalat asiat häiritse hyvinvoivien mielenrauhaa. Pois silmistä, pois mielestä. Tekopyhää sievistelyä.

Olen täysin samaa mieltä. Miksi vaikeita asioita ei voi vaan sanoa (tässä tapauksessa laulaa) suoraan?
Se on mielestäni kappaleen vahvuus.

^^Kyllähän Jamalan edellinen viisutyrkky sai kuppilassa paljon fanisuosiota. Se kertoi hymyilemisestä ja oli pikapuolisesti tarkastellen hyvin erilainen kuin tämänkertainen. (Ja joo, jotain 50 vuotta ajastaan jäljessä, ja parasta olikin että laulaja menee ihan pokkana silti esittämään sen. )

Kysymyksessä on ennen muuta erittäin omaperäinen äänenkäyttäjä ja huikea live-esiintyjä, siihen veikkaan suosion perustuvan laulun aiheesta riippumatta. Mutta ymmärrän, että ääni myös jakaa mielipiteitä.

Jaa. MInusta siinä kansanmusiikin hypnoottinen poljento yhdistyy moderniin sellaisella kirkkaalla ja kiteytetyllä tavalla, jota olisin esim Saaren biiseille suonut - sovituksessa ei ole imelää viihdettä ja musikaalimaisuutta. Jamala myös hallitsee kaikki kiljahduksensa ja ulvahduksensa, välittää tunnetta eikä ääni hajoa kiukuttelevaksi uhmaikäiseksi.

Mulle ainakin vetoaa tässä nimenomaan laulunlahjat ja melodinen puoli, ja tietty turkin kieli, ei tuo sanoitus niinkään, vaikka sekin on hieno. Rusakoista kertova viisu olisi aika varmasti puntarikärjessäni, kuten myös takavuosien Cake to bake

kuu-kuu kirjoitti:Kuinka paljon fani- ja vedonlyöntisuosiota Jumala saisi, jos laulaisi rusakoitten telmimisestä nurmikentällä.

Olisi heti puntariykköseni!

Rusakot <--kuvitelkaa et tää on pupu

Oli pakko

En voi välttää spekuloimista kuinka olisi käynyt jos Mikael Saari ja Jamala olisivat olleet samassa semissä.

Rusakot huomattu. Ja niin on myös Helsingin Malmilla. Lähes joka päivä hyö hyppelehtivät kuin kirput lehdillä.

ta1ja kirjoitti:En oikein ymmärrä tuotakaan, että jos halutaan laulaa vaikeista asioista se pitäisi tehdä hienovireisesti, miksi? Ei kai siksi ettei toisten hätä ja kauhu ja oikeasti ihan järkyttävän kamalat asiat häiritse hyvinvoivien mielenrauhaa. Pois silmistä, pois mielestä. Tekopyhää sievistelyä.

Ilmaisin itseni epätarkasti. Jos ylipäätänsä tiesin, mitä halusin sanoa.

Yritän uudestaan.

Minä tykkään sellaisista teksteistä, joissa käytetään konkreettisia ilmaisujakeinoja. Tekstit, joissa yritetään kuvailla asioita abtsraktioilla, eivät minuun kolahda. 1944 puhuu sodasta abstraktion tasolla. Teksti vilisee ilmaisuja mieli, humanisuus, sielu, vapaus, rauha, tulevaisuus. Ainoa konkreettinen kielikuva tekstissä: He tulevat taloosi ja tappavat sinut. Suora ja kömpelö kuva, mielestäni.

Yritin miettiä, mikä olisi vastakohta toisenlaiselle kielelliselle ilmaisulle. Mieleeni tuli Suzanne Vegan Luka tai ehkäpä (rakastamani) Liisa Akimoffin Miten kauas mopolla pääsee. Lukassa esimerkiksi ei mainita sanaa väkivalta, hakkaaminen tai haavoittaminen, mutta silti se on sisällä siellä laulussa, siinä tarinassa.

^ ok, ymmärrän. Onhan siinä imelän jeesustelun riski. Itse pidän abstraktista pohdinnasta. Terrence Malickin Veteen piirretty viiva paljon ennen Sotamies Ryania.

Jamala kuvattuna ruudulta jaettu tuubiin. Se on huikea. Tämä on hieno viisuvuosi ja tämä saattaa olla paras.

https://m.youtube.com/watch?v=N-smdqiEigs