Yleistä keskustelua junnualueesta
- jee euroviisut
- Press
- Viestit: 19979
- Liittynyt: 09 Helmi 2009, 16:20
- Paikkakunta: Espoo
- Viesti:
Re: Yleistä keskustelua junnualueesta
Olisin samaa mieltä Jontun kanssa, jos maaketjuille osoittuisi enemmän kiinnostusta useammalta kirjoittajalta. Nyt useimmat maaketjut ovat menneet Jontun monologiksi, varsinkin, jos maassa on yhtään tapahtumarikkaampi karsinta, jota lähinnä yksi ja sama henkilö seuraa. Kyllähän niiden maiden maaketjuihin on kyllä satu jo jotain elämää, jotka ovat jo viisunsa valinneet, joten ehkäpä alue toimisi, jos jokaisesta joka maan karsinnan käänteestä ei tälle alueelle tarvitsisi raportoida, jos se selvästi kiinnostaa lähinnä yhtä henkilöä.
Re: Yleistä keskustelua junnualueesta
^ Päätin lähteä hommaan testimielessä eli ts. kokeilin löytyykö kiinnostusta siihen, että esittelen kaikkien karsintojen biisit ketjuissa. Testi osoitti että kiinnostusta ei liene tarpeeksi, lähes kellään ei ollut aikaa/kiinnostusta kahlata esim. Venäjän 18 finalistia läpi - joten jatkossa lienee järkevää supistaa maaketju kunkin maan edustajakappaleen käsittelyyn kun se on jo valittu. Lisäksi voisi olla järkevää muuttaa maaketjut kisojen jälkeen ns. ajattomiksi maaketjuiksi, joiden otsikkona on yksinkertaisesti kunkin junnuviisumaan nimi.
Je suis tous ces enfants
Que la mer a pris
Je vivrai cent mille ans
Je m’appelle Mercy
Que la mer a pris
Je vivrai cent mille ans
Je m’appelle Mercy
- TomppaJr
- Koordinaattori
- Viestit: 37556
- Liittynyt: 05 Huhti 2010, 11:42
- Paikkakunta: Helsinki
- Viesti:
Re: Yleistä keskustelua junnualueesta
Minua taasen hieman rasittaa se, kun noiden topicien avaaminen on niin hirveän raskasta, kun ne ovat täynnä YouTube-linkkejä, joiden lataaminen saa selaimen kuin selaimen jumittelemaan. Noh, ehkä ensi vuonna tosiaan voisi avata jonkun yhden erillisen karsinnanseuraamistopicin, jonne voisi sitten lätkiä infoa karsinnoista. Edelleenkin on minusta hyvä idea, että tälle on oma alueensa.
And when I cry I cry for both of us.
Re: Yleistä keskustelua junnualueesta
Tämä on muuten tosi, todella ärsyttävä juttu. Onko sivustossa joku tekninen häikkä kun se tekee tätä? Vai onkohan koneeni liian vanha romu?TomppaJr kirjoitti:Minua taasen hieman rasittaa se, kun noiden topicien avaaminen on niin hirveän raskasta, kun ne ovat täynnä YouTube-linkkejä, joiden lataaminen saa selaimen kuin selaimen jumittelemaan.
Je suis tous ces enfants
Que la mer a pris
Je vivrai cent mille ans
Je m’appelle Mercy
Que la mer a pris
Je vivrai cent mille ans
Je m’appelle Mercy
- TomppaJr
- Koordinaattori
- Viestit: 37556
- Liittynyt: 05 Huhti 2010, 11:42
- Paikkakunta: Helsinki
- Viesti:
Re: Yleistä keskustelua junnualueesta
En usko, että sivustossa on mitään vikaa. YouTube-videoita on vain ladattavana liian paljon. Jos yhdellä sivulla viisitoistakin videota pitää ladata yhdeltä istumalta, niin on se nyt raskaampaa mitä perus kirjoitettujen viestien lataaminen.
And when I cry I cry for both of us.
Re: Yleistä keskustelua junnualueesta
^ Tuonkin takia kirjoitan "mitä kuuntelet nyt" -ketjuun ihan vain tekstinä, mitä milloinkin kuuntelen. Ihminen osaa kyllä ihan tietääkseni käyttää YouTuben tai Googlen hakua.
- TomppaJr
- Koordinaattori
- Viestit: 37556
- Liittynyt: 05 Huhti 2010, 11:42
- Paikkakunta: Helsinki
- Viesti:
Re: Yleistä keskustelua junnualueesta
Voisiko Junnualueelle tehdä maaketjut? Siis tyyliin "Venäjä Junior Eurovision laulukilpailussa". Edellisten edustajien uudet kappaleet kun eivät oikein enää kuulu 2015 kappaleiden topiceihin.
And when I cry I cry for both of us.
Re: Yleistä keskustelua junnualueesta
Ajattelin että nykyiset 2015-biisiketjut muutettaisiin maaketjuiksi, joiden otsikko olisi yksinkertaisesti maan nimi. Sinne voi sitten koota erinäistä sälää sen maan junnulaulajilta - kuten olen jo tehnytkin esim. tuon Alisan biisien kanssa. Ja sitten joskus hamassa tulevaisuudessa kun 2016:n edustusbiisit selviävät, voidaan ketjun nimeksi taas muuttaa vuoden 2016 edustaja ja biisi.TomppaJr kirjoitti:Voisiko Junnualueelle tehdä maaketjut? Siis tyyliin "Venäjä Junior Eurovision laulukilpailussa". Edellisten edustajien uudet kappaleet kun eivät oikein enää kuulu 2015 kappaleiden topiceihin.
Je suis tous ces enfants
Que la mer a pris
Je vivrai cent mille ans
Je m’appelle Mercy
Que la mer a pris
Je vivrai cent mille ans
Je m’appelle Mercy
- TomppaJr
- Koordinaattori
- Viestit: 37556
- Liittynyt: 05 Huhti 2010, 11:42
- Paikkakunta: Helsinki
- Viesti:
Re: Yleistä keskustelua junnualueesta
Ahaa. Eli kun "Junnuviisula" joskus pyörähtää käyntiin, niin siellä saa sitten tähditellä näitä vaikka iäiseen maailmanloppuun? Mukavaa, koska nyt tämä toimii samalla lailla mitä aikuisten puolten topicitkin. Jossain vaiheessa siis arkisto kutsuu. Vähän jään kyllä kaipaamaan vanhoja tähdityskäppyröitä, joissa mielipidettä ei voi enää muuttaa ja joihin on sitten kiva palata ja vertailla niitä Viisulan vastaaviin.
And when I cry I cry for both of us.
Re: Yleistä keskustelua junnualueesta
Jotenkin siihen tapaan. Nyt kun otit tuon Junnuviisulan puheeksi niin kysynkin samantien paljonko kiinnostusta sellaiseen Kuppilan väestä ylipäätään löytyy? Olisi hyvä tietää etten minä ole ainoa kommentoija jos sellainen perustetaan... Ja toiseksi: olisiko joillain mielenkiintoa ruveta artikkelien kirjoittajiksi? Mitä useampi kirjoittaja, sen vähemmän hommaa - eikä se iso homma muutenkaan olisi, ei taustatekstien tarvitsisi mielestäni olla ollenkaan niin laajoja kuin aikuisten osastolla.
Je suis tous ces enfants
Que la mer a pris
Je vivrai cent mille ans
Je m’appelle Mercy
Que la mer a pris
Je vivrai cent mille ans
Je m’appelle Mercy
Re: Yleistä keskustelua junnualueesta
Junnuviisula-idea kuulostaa loistavalta.
"It Has Always Been Now Or Never.
The Decision Has Got To Be Made"
Melovin - Under The Ladder
The Decision Has Got To Be Made"
Melovin - Under The Ladder
- TomppaJr
- Koordinaattori
- Viestit: 37556
- Liittynyt: 05 Huhti 2010, 11:42
- Paikkakunta: Helsinki
- Viesti:
Re: Yleistä keskustelua junnualueesta
Kuulostaa erittäin kivalta. Voin hätätapauksessa kirjoitella jotain, mutta olen vähän noviisi näiden kanssa. Mutta (ehkä) se toisaalta olisi kiva haaste.
And when I cry I cry for both of us.
Re: Yleistä keskustelua junnualueesta
Pistin puntarit arvosanamenetelmän siivittämänä uuteen uskoon.
Puntareihin pääset alla olevista linkeistä:
2015: http://www.viisukuppila.fi/phpBB3/junio ... l#p1188346
2014: http://www.viisukuppila.fi/phpBB3/junio ... l#p1187803
2013: http://www.viisukuppila.fi/phpBB3/junio ... l#p1187801
2012: http://www.viisukuppila.fi/phpBB3/junio ... l#p1187797
2011: http://www.viisukuppila.fi/phpBB3/junio ... l#p1187793
2010: http://www.viisukuppila.fi/phpBB3/junio ... l#p1187791
2009: http://www.viisukuppila.fi/phpBB3/junio ... l#p1187774
2008: http://www.viisukuppila.fi/phpBB3/junio ... l#p1187772
2007: http://www.viisukuppila.fi/phpBB3/junio ... l#p1187771
2006: http://www.viisukuppila.fi/phpBB3/junio ... l#p1187767
2005: http://www.viisukuppila.fi/phpBB3/junio ... l#p1187764
2004: http://www.viisukuppila.fi/phpBB3/junio ... l#p1187762
2003: http://www.viisukuppila.fi/phpBB3/junio ... l#p1187758
Puntareihin pääset alla olevista linkeistä:
2015: http://www.viisukuppila.fi/phpBB3/junio ... l#p1188346
2014: http://www.viisukuppila.fi/phpBB3/junio ... l#p1187803
2013: http://www.viisukuppila.fi/phpBB3/junio ... l#p1187801
2012: http://www.viisukuppila.fi/phpBB3/junio ... l#p1187797
2011: http://www.viisukuppila.fi/phpBB3/junio ... l#p1187793
2010: http://www.viisukuppila.fi/phpBB3/junio ... l#p1187791
2009: http://www.viisukuppila.fi/phpBB3/junio ... l#p1187774
2008: http://www.viisukuppila.fi/phpBB3/junio ... l#p1187772
2007: http://www.viisukuppila.fi/phpBB3/junio ... l#p1187771
2006: http://www.viisukuppila.fi/phpBB3/junio ... l#p1187767
2005: http://www.viisukuppila.fi/phpBB3/junio ... l#p1187764
2004: http://www.viisukuppila.fi/phpBB3/junio ... l#p1187762
2003: http://www.viisukuppila.fi/phpBB3/junio ... l#p1187758
Re: Yleistä keskustelua junnualueesta
Onko junnuviisula hankeena vielä elossa? Viisulan rinnalle olisi hyvä saada jotain ympäri vuoden toimivaa toimintaa foorumille. Se saataisi innostaisi enemmän ( ) keskustelijoita junnualueelle.
Viimeksi muokannut klaus-12, 27 Heinä 2016, 20:19. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Žvižej fucked up the solo
Re: Yleistä keskustelua junnualueesta
^ Enemmän, ei ennenmän. Nyt oli jo pakko valitettavasti puuttua tähän, koska tuo kirjoitusvirhe alkaa jo iskeä silmiin niin kovin.
Junnuviisulasta en sano mitään. En menetä mitään, jos sitä tule, mutta mikäli tulee, niin kiva juttu.
Junnuviisulasta en sano mitään. En menetä mitään, jos sitä tule, mutta mikäli tulee, niin kiva juttu.
Re: Yleistä keskustelua junnualueesta
Saattaisi se innnostaa mutta projekti vaatisi aktiivisia ja asiaan sitoutuneita tekijöitä sellaiset noin 4 kappaletta eikä sellaisia henkilöitä taida löytyä mistään. Hauskahan sellainen osasto olisi mutten voi itse tehdä kaikkea kun nyt jo käytännössä melkein yksin pyöritän koko puljua.klaus-12 kirjoitti:Onko junnuviisula hankeena vielä elossa? Viisulan rinnalle olisi hyvä saada jotain ympäri vuoden toimivaa toimintaa foorumille. Se saataisi innostaisi ennenmän keskustelijoita junnualueelle.
Je suis tous ces enfants
Que la mer a pris
Je vivrai cent mille ans
Je m’appelle Mercy
Que la mer a pris
Je vivrai cent mille ans
Je m’appelle Mercy
Re: Yleistä keskustelua junnualueesta
Anteeksi, jos tämä on ihan väärässä paikassa/jossakin muualla kerrottu, mutta olen lievästi eksyksissä täällä junnualueella ... Mutta onko siis jossakin kätevästi koottuna esim. soittolistaksi kaikki vuosikerran 2016 biisit? Mieluiten live-esityksinä, jos niitä on saatavilla, mutta kai ne studioversiotkin paremman puutteessa käyvät.
Rise, angel, shine, love!
Re: Yleistä keskustelua junnualueesta
^ Tuossa on ainakin virallisen sivuston soittolista: https://www.youtube.com/playlist?list=P ... zHUvbG53NN
Suurin osa studioversioita, läheskään kaikista ei ole live-versiota saatavilla.
Suurin osa studioversioita, läheskään kaikista ei ole live-versiota saatavilla.
Je suis tous ces enfants
Que la mer a pris
Je vivrai cent mille ans
Je m’appelle Mercy
Que la mer a pris
Je vivrai cent mille ans
Je m’appelle Mercy
Re: Yleistä keskustelua junnualueesta
Tein täällä vähän muutoksia. Ns. ajaton maaketju osoittautui epätoimivaksi ja sotkuisaksi ideaksi, sillä vanhat äänestykset nollautuvat ja ketju on muutenkin sekava kun siinä puhutaan useiden vuosien kappaleista. Korjasin tämän ja nyt kullakin biisillä (vuodesta 2015 lähtien) on oma lyhyehkö ketjunsa (2015-ketjut löytyvät tällä hetkellä kakkossivulta). Biisi on sekä studio- että liveversiona ketjun aloitusviestissä.
Prosessin väistämätön seuraus oli se että vuosien 2015 biisien tähtiäänestykset ovat nyt nollassa, joten käykääpäs laittamassa tähtösiä niihin - ja vaikka kommenttejakin Viisula-hengessä jos siltä tuntuu.
Edit: vanhat tähdet löytyvät kyllä copy-pastettuna ketjun viimeisestä viestistä mutta parempi olisi saada tähdet siihen äänestyskohtaan näkyviin.
Prosessin väistämätön seuraus oli se että vuosien 2015 biisien tähtiäänestykset ovat nyt nollassa, joten käykääpäs laittamassa tähtösiä niihin - ja vaikka kommenttejakin Viisula-hengessä jos siltä tuntuu.
Edit: vanhat tähdet löytyvät kyllä copy-pastettuna ketjun viimeisestä viestistä mutta parempi olisi saada tähdet siihen äänestyskohtaan näkyviin.
Je suis tous ces enfants
Que la mer a pris
Je vivrai cent mille ans
Je m’appelle Mercy
Que la mer a pris
Je vivrai cent mille ans
Je m’appelle Mercy
Re: Yleistä keskustelua junnualueesta
^Harmillista, ettei junnualueella ole ei-vuosikohtaisia keskusteluita eri osallistujamaista. Olin juuri ajatuksen tasolla alkamassa tekemään junnumaapuntareita, mutta ei ole enään paikkoja minne tunkea niitä.
Žvižej fucked up the solo
Re: Yleistä keskustelua junnualueesta
^ Tarkoitatko tyyliin Venäjä junnuviisuissa -tyyppisiä ketjuja?
Je suis tous ces enfants
Que la mer a pris
Je vivrai cent mille ans
Je m’appelle Mercy
Que la mer a pris
Je vivrai cent mille ans
Je m’appelle Mercy
- TomppaJr
- Koordinaattori
- Viestit: 37556
- Liittynyt: 05 Huhti 2010, 11:42
- Paikkakunta: Helsinki
- Viesti:
Re: Yleistä keskustelua junnualueesta
Minä olen ollut aikeissa väsäillä tällaisia ketjuja, kunhan pääsen metsästä pois joulukuun puolivälissä. Jos niille nähdään tarvetta jo nyt, niin ne voidaan kyllä luoda ennen sitäkin. Olen myös miettinyt, pitäisikö jokaiselle historian junnuviisulle simppelisti luoda ketjut ilman Viisula-tyyppisiä esittelyjä. Tiedot vaan pöytään ja tähditysmahdollisuus. Toki ketjujen julkaisun voisi tehdä tyyliin viisu viikossa.Jonttu kirjoitti:^ Tarkoitatko tyyliin Venäjä junnuviisuissa -tyyppisiä ketjuja?
And when I cry I cry for both of us.
Re: Yleistä keskustelua junnualueesta
^ Olen ajatellut juuri samaa. Selkeyden vuoksi ehkä kuitenkin kannattaisi nämä biisiketjut laittaa Junnuviisula -alaosastoon vaikkei niissä esittelyä olisikaan (paitsi vaikkapa pisteet ja sijoitus)? Muussa tapauksessa kaikki ketjut on tässä samassa osastossa ja tuoreimmat JESC-jutut ikäänkuin hautautuvat vanhojen alle.
Je suis tous ces enfants
Que la mer a pris
Je vivrai cent mille ans
Je m’appelle Mercy
Que la mer a pris
Je vivrai cent mille ans
Je m’appelle Mercy
- TomppaJr
- Koordinaattori
- Viestit: 37556
- Liittynyt: 05 Huhti 2010, 11:42
- Paikkakunta: Helsinki
- Viesti:
Re: Yleistä keskustelua junnualueesta
Joo, vanhat kappaleketjut Junnuviisula-alaosastoon, muut tänne. Ja esittelyiden kaavana voisi olla juuri joku:
Maa:
Vuosi:
Esittäjä:
Kappale:
Sanoittaja/Tuottaja/Sovittaja:
Sijoitus:
Pisteet:
Studioversio:
Live-esitys:
Maa:
Vuosi:
Esittäjä:
Kappale:
Sanoittaja/Tuottaja/Sovittaja:
Sijoitus:
Pisteet:
Studioversio:
Live-esitys:
And when I cry I cry for both of us.
Re: Yleistä keskustelua junnualueesta
Kyllä.Jonttu kirjoitti:Tarkoitatko tyyliin Venäjä junnuviisuissa -tyyppisiä ketjuja?
Ja eihän niillä niin kiire ole, kunhan joskus ilmestyvät.
Žvižej fucked up the solo
Re: Yleistä keskustelua junnualueesta
Uudistan tämän vienon pyynnön. Eli jahka kerkiätte, käykääs tähdittämässä vuoden 2015 kappaleet tuolla niiden omissa ketjuissa; nyt monessa biisiketjussa on vain vaivaiset 3 ääntä orvon näköisinä töröttämässä. (Tämä ei koske Sloveniaa, San Marinoa ja Montenegroa, niiden tähdet eivät nollautuneet). Biisit löytyvät ketjujen avausviesteissä mikäli ne ovat päässeet unohtumaan. Kiitoshh.Jonttu kirjoitti: Prosessin väistämätön seuraus oli se että vuosien 2015 biisien tähtiäänestykset ovat nyt nollassa, joten käykääpäs laittamassa tähtösiä niihin
Edit: vanhat tähdet löytyvät kyllä copy-pastettuna ketjun viimeisestä viestistä mutta parempi olisi saada tähdet siihen äänestyskohtaan näkyviin.
Je suis tous ces enfants
Que la mer a pris
Je vivrai cent mille ans
Je m’appelle Mercy
Que la mer a pris
Je vivrai cent mille ans
Je m’appelle Mercy
Re: Yleistä keskustelua junnualueesta
Koko junnuviisuhistorian kattavat maa-kohtaiset ketjut puuttuvat edelleen Venäjää lukuunottamatta.
Re: Yleistä keskustelua junnualueesta
^ Lukijamäärät on sen verran pieniä ettei taida moisissa ketjuissa olla paljon mieltä. Hyvä kun edes biisiketjuihin jokusia kommentteja satelee.
Je suis tous ces enfants
Que la mer a pris
Je vivrai cent mille ans
Je m’appelle Mercy
Que la mer a pris
Je vivrai cent mille ans
Je m’appelle Mercy
Re: Yleistä keskustelua junnualueesta
^ Pitänee siis tunkea maa-puntarit johonkin muualle, jos sellaisia siis aion vielä tehdä.