Puola 2018: Gromee feat. Lukas Meijer – Light me up
- Teräsbekoni
- Kanta-asiakas
- Viestit: 11428
- Liittynyt: 26 Touko 2012, 10:59
Re: Puola 2018: Gromee feat. Lukas Meijer – Light me up
Puola valitsi kerrankin hyvin! Olisiko jopa maan paras edustusbiisi sitten vuoden 1996?
Biisi on nostattava ja sille on helppo kuvitella viisujen ulkopuolistakin elämää. Hienoa, että tämä nykytrendi tehdä biiseille kokonaan instrumentaaliset kertsit on viimein rantautunut viisuihinkin (Kyproksen instrumentaalikertsistähän saimme nauttia eilen). Tämä Puolan ammattitaitoiselta vaikuttava kokoonpano onnistui myös keksimään itselleen esityksessä tekemistä lauluttomien osuuksien ajaksi, joten paketti on siinäkin mielessä kasassa. Neljä tähteä!

ESC24 TOP-10: 1. Kroatia 2. Irlanti 3. Alankomaat 4. Ukraina 5. Norja 6. Iso-Britannia 7. Espanja 8. Itävalta 9. Liettua 10. Latvia
- akuankka13
- Kanta-asiakas
- Viestit: 9007
- Liittynyt: 10 Touko 2008, 13:08
- Paikkakunta: Vanajan taka
Re: Puola 2018: Gromee feat. Lukas Meijer – Light me up
Äsh, varmaankin yksi turhimmista viisuista ikinä. En haluaisi uhrata tälle mielikuvituksettomalle musiikkielämykselle yhtäkään ajatusta enää tästä eteenpäin, mutta yksi tähti lienee kuitenkin pakko uhrata.
Viimeksi muokannut akuankka13, 04 Maalis 2018, 00:19. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Qaj.
Re: Puola 2018: Gromee feat. Lukas Meijer – Light me up
En yhtään muista miten tämä menee, mutta sen muistan, että mielestäni taustalaulajat pitää vaihtaa, koska eivät pysy nuotissa. Vai onko Gromee bändi eikä solisti (jolloin vaihto ei tietenkään käy).
Rise, angel, shine, love!
Re: Puola 2018: Gromee feat. Lukas Meijer – Light me up
Gromee on se rillipäinen DJ. Lukas Meijer laulaa.Rousku kirjoitti:En yhtään muista miten tämä menee, mutta sen muistan, että mielestäni taustalaulajat pitää vaihtaa, koska eivät pysy nuotissa. Vai onko Gromee bändi eikä solisti (jolloin vaihto ei tietenkään käy).
'Cause we found something better,
plain answer, however
for I'll not surrender,
we found something better...
plain answer, however
for I'll not surrender,
we found something better...
Re: Puola 2018: Gromee feat. Lukas Meijer – Light me up
Hyvä Puola, suosikkini voitti. Menee kolmanneksi puntarissani päivityksen jälkeen.
Re: Puola 2018: Gromee feat. Lukas Meijer – Light me up
Puola on valinnut hyvän kappaleen. Kuulostaa tosi kivalta ja on vaivattoman eteenpäin menevä.
Onnea! Neljä tähteä.
Onnea! Neljä tähteä.
Re: Puola 2018: Gromee feat. Lukas Meijer – Light me up
Wau! En odottanu mitään enkä ollu kuunnellu tyrkkyjä etukäteen. Täähän on hyvä! Ei mikään elämää suurempi, mutta laadukas radioralli
Ir laiks, viss kādreiz beidzas. Viens vārds, ej, lai tev veicas. Durvis vējš tūlīt aizraus ciet,
arī man jāaiziet.
arī man jāaiziet.
Re: Puola 2018: Gromee feat. Lukas Meijer – Light me up
Jee suosikkini voitti viisi tähteä ja puntarin kymmenes sija.
Raha kasvaa hattuun ja lasten vaatteet pomo vaatii.
- jee euroviisut
- Press
- Viestit: 19979
- Liittynyt: 09 Helmi 2009, 16:20
- Paikkakunta: Espoo
- Viesti:
Re: Puola 2018: Gromee feat. Lukas Meijer – Light me up
Että joo, ihan kivan kuuloista poppia, mutta jää silti vaisuksi verrattuna siihen, mitä tämä nyt voisi olla. Ei millään tavalla varsinaisesti huono, mutta silti jotenkin vahvempaakin otetta voisi kaivata. Kolme.
- TomppaJr
- Koordinaattori
- Viestit: 37556
- Liittynyt: 05 Huhti 2010, 11:42
- Paikkakunta: Helsinki
- Viesti:
Re: Puola 2018: Gromee feat. Lukas Meijer – Light me up
Oho, nytpäs jysähti. Suosikkini voitti, ja ehdottomasti menee ihan puntarin kärkeen!
And when I cry I cry for both of us.
Re: Puola 2018: Gromee feat. Lukas Meijer – Light me up
Oho # 2. En olisi uskonut, että tämä voisi voittaa. Suosikkini Puolassa, vaikka eipä tällekään lähde kuin neljä tähteä. Voisi olla paljon parempikin moderni EDM-kappale, mutta kappale suorastaan huutaa soittoa Loopilla ja NRJ:llä. Hyvä hyvä!
Re: Puola 2018: Gromee feat. Lukas Meijer – Light me up
Varsin positiivinen yllätys, että tämä voitti. Yksi suosikeistani. Tämä sopii kyllä ehdottomasti radiosoittoon ympäri Eurooppaa. Pidin myös liven keikkamaisesta tunnelmasta. Viisi tähteä!
Mu!
Re: Puola 2018: Gromee feat. Lukas Meijer – Light me up
Hyvä voittaja! Kesäinen tunnelma ja kuulostaa jo valmiiksi radiohitiltä. Veikkaisin, että tulee pärjäämään ihan mukavasti.
Delirium oli ehdoton ykkössuosikkini, mutta sen live-esityksessä oli vähän liikaa yritystä. Ei nyt silti olisi toiseksi viimeistä sijaa ansainnut... Voittajan ja Isabellin lisäksi myös Happy Prince oli todella hyvä, joten kaiken kaikkiaan hyvät karsinnat oli Puolassa.

Keep your head high above the water
Re: Puola 2018: Gromee feat. Lukas Meijer – Light me up
Hyvä biisi. Tämä kuulostaa ihan modernilta hitiltä. Puola saattaa olla aika korkeilla tänä vuonna. Minulta vahvat neljät. Kyllä tätä tanssii.
"I'm gonna stand here like a unicorn
Out here on my own
Baby, promise me you'll hold me again
I'm still broken from this hurricane"
Israel is the apple of God’s eye
Out here on my own
Baby, promise me you'll hold me again
I'm still broken from this hurricane"
Israel is the apple of God’s eye
Re: Puola 2018: Gromee feat. Lukas Meijer – Light me up
Paras voitti Puolassa.
"It Has Always Been Now Or Never.
The Decision Has Got To Be Made"
Melovin - Under The Ladder
The Decision Has Got To Be Made"
Melovin - Under The Ladder
Re: Puola 2018: Gromee feat. Lukas Meijer – Light me up
Asun eivät näytä kovin kesäisiltä. Kaipaisin jotain värikkäämpää ylle.kwak kirjoitti:Hyvä voittaja! Kesäinen tunnelma ja kuulostaa jo valmiiksi radiohitiltä.
Rise, angel, shine, love!
Re: Puola 2018: Gromee feat. Lukas Meijer – Light me up
Ihanan jotenkin turvallinen höttö, jolle voi sen kolme tähteä kepeästi näpsäyttää ja sen jälkeen jatkaa elämäänsä muistamatta, että tällaisenkin kipaleen joku on joskus pyöräyttänyt.
But may the slightest light start a fire
Re: Puola 2018: Gromee feat. Lukas Meijer – Light me up
Ensireaktioni: Kiva moderni kappale, vähän tylsä osittain. Välisoitto toimi hyvin tässä. Jotain isompaa koukkua melodiaan olisin kaivannut. Kolme tähteä tälle alkuun.
Re: Puola 2018: Gromee feat. Lukas Meijer – Light me up
Hmm.. Joo on tämä 3 tai 4 tähden biisi. Se vika tässä on, että on kovin geneerinen ja vähän sellainen, että on kyhätty mahdollisimman vanilla ja kaikkia miellyttävä kokonaisuus ilman mitään persoonallisuutta. Siksi ei mene puntarini kärkeen. Tämä toimisi, jos siinä olisi jotain omaperäistä.
- Subculture
- Kanta-asiakas
- Viestit: 3680
- Liittynyt: 30 Huhti 2004, 12:47
- Paikkakunta: Helsinki
Re: Puola 2018: Gromee feat. Lukas Meijer – Light me up
Ensin suomikytkökset, kertsin sävelkulusta tulee mieleen Kristan Marry Me baby ja Gromee muistuttaa imitaattori Jarkko Tammista.
Norjakytkös, genrenä ja äänenmuokkauksineen ja ulkopuolisella solistilla viimevuoden Norja, niin ja lierihattu.
Näistä kytköksistä huolimatta tykkään tästä paljon ja eka puntarisijoitus jopa seitsemäs.

- LousajanStig
- Maistelija
- Viestit: 36
- Liittynyt: 27 Marras 2016, 20:53
Re: Puola 2018: Gromee feat. Lukas Meijer – Light me up
Haluisin nähä tän esityksessä jotain mitä ei viisuhistoriassa oo ennen nähty, nimittäin että instrumentaali-kohdassa ei kuvattaisi artisteja vaan pelkästään juhlivaa yleisöö. Sillä tää kokonaisuus näyttäis niin hyvältä! Samaan tapaan kun monien festareiden aftermoviessa. Vaatii kyllä että yleisö ois mukana mutta en usko että viisuissa se olis ongelma!
Re: Puola 2018: Gromee feat. Lukas Meijer – Light me up
Siis miten tämä kuulosti Puolan finaalia seuratessani kelvolliselta? Melko kaameaahan tämä onkin. Instrumentaaliosiot toimivat, muu ei. Aika kakofoninen laulusuoritus, ja tässä se ei ole hyvä asia.
Rise, angel, shine, love!
Re: Puola 2018: Gromee feat. Lukas Meijer – Light me up
En pitäny tästä kauheasti, puntarin puolivaiheille. Niin kuultu jo aiemmin ja tuo biitti on todella tuttu, tuollaistahan on monessakin kapassa ollut viime aikoina tai vuosina. Aika sellaista viime vuoden Israelin Imriä.
- ESC Addict 98
- Kanta-asiakas
- Viestit: 4402
- Liittynyt: 18 Tammi 2014, 17:23
- Paikkakunta: Helsinki
Re: Puola 2018: Gromee feat. Lukas Meijer – Light me up
Tämä on kiva! Ei edes harmita paljoa, ettei ihana Love is Stronger voittanut, kun kuitenkin valitsivat Puolassa toisiksi parhaan vaihtoehdon. Instrumentaalikertosäe on tosiaan raikas tuulahdus viisuvuoteen Kesähittipotentiaalia ja tanssittavuutta löytyy
Ulveham Eaea Sentimentai Shum Solovey Sebi Fuego Line The Real Thing Warrior Start a Fire Igranka Suus Madness of Love Lost and Forgotten Probka Senhora do mar Song #1 Süper Star Rimi rimi ley Tii
Re: Puola 2018: Gromee feat. Lukas Meijer – Light me up
Isabellin Delirium sai Kuppilan sekaisin Puolan finaalissa. Voittajaksi kruunatut Gromee feat. Lukas Meijer sytyttivät kakkossijan arvoisesti ja Ifi Ude nappasi pronssia.
Finaalikappaleita voi rankata Scorewizissä huomiseen klo 20 asti.
Montako tähteä voittajat onnistuvat sytyttämään?Suosikkisi Puolan finalisteista?
Saszan – Nie chcę ciebie mniej 2 5%
Monika Urlik – Momentum 3 7%
Isabell Otrebus – Delirium 12 27%
Ifi Ude – Love is stronger 7 16%
Future Folk – Krakowiacy i górale 1 2%
Gromee feat. Lukas Meijer – Light me up 10 23%
Marta Gałuszewska – Why don’t we go 2 5%
Pablosson – Sunflower 0 Ei ääniä
Maja Hyży – Skin 1 2%
Happy Prince – Don’t let go 6 14%
Ääniä yhteensä : 44
Finaalikappaleita voi rankata Scorewizissä huomiseen klo 20 asti.
Jos et pärjää tietokoneellesi shakissa, kokeile potkunyrkkeilyä.
Re: Puola 2018: Gromee feat. Lukas Meijer – Light me up
Aika hailakaksi jättää. Kertosäe on jankkaava ja laimea. On tässä jotain ihan kivoja kohtia, muttei oikein nyt lähde. Anteeks Puola, kaksi tähteä.
Cry him out
Re: Puola 2018: Gromee feat. Lukas Meijer – Light me up
Tänä vuonna kun on rokki- a rockahtavista kappaleista mistä valita niin soittolistalta kuultua tämä on okseenkin heikko esitysSveitsin useammalle bändille: solistin virettömyys vie jatkopaikan.
Ihmiset kuuntelevat tänä päivänä radioista kappaleita, jotka vain heitetään heille. Ja heille sanotaan, että teidän täytyy pitää tästä kappaleesta, koska me soitamme sitä 60 kertaa päivässä. He pakottavat pitämään kappaleista.
- Salvador Sobral
- Salvador Sobral
Re: Puola 2018: Gromee feat. Lukas Meijer – Light me up
Ovatko Puolan ja Sveitsin kappaleet mielestäsi niin samanlaisia, että kilpailisivat samoista äänestäjistä? Puola ja Sveitsi eivät ole edes samassa semifinaalissa. Mielestäni niistä löytyy selvää eroa ja Puolalla on enemmän edm-kappale menemättä nyt tarkemmin tähän musiikkityyliin.ta1ja kirjoitti:Tänä vuonna kun on rokki- a rockahtavista kappaleista mistä valita niin soittolistalta kuultua tämä on okseenkin heikko esitysSveitsin useammalle bändille: solistin virettömyys vie jatkopaikan.
Re: Puola 2018: Gromee feat. Lukas Meijer – Light me up
Kun kuuntelin tämän biisin videon, se kuulosti kivan ilmavalta ja jopa raikkaalta. Nyt kun kuuntelen live-esitystä, en voi käsittää, mikä teki tästä ilmavan. Lähinnä vaivaannuttavan kuuloista, 2 tähteä.
Re: Puola 2018: Gromee feat. Lukas Meijer – Light me up
Pudotin kolmesta kahteen tähteen. Väsynyttä ja kulahtanutta edm-juustoa tämä. Miljoona kertaa kuultu kertsi eikä mitään uutta. Finaaliinhan tämä toki menee..
Viimeksi muokannut Haksis, 31 Maalis 2018, 17:45. Yhteensä muokattu 1 kertaa.