Valko-Venäjä 2018: Alekseev – Forever
Re: Valko-Venäjä 2018: Alekseev – Forever
Ruusun nappaaminen jousiammunnasta oli hieno hetki, mutta se ei erottunut punaisesta taustasta. Musiikki olisi jopa voinut pysähtyä sekunniksi ja tausta muuttua valkoiseksi silloin. Lähikuva alhaalta ei myöskään toiminut Kamera osoitti suoraan sieraimiin
Re: Valko-Venäjä 2018: Alekseev – Forever
Voin hyvinkin olla väärässä, mutta itse tulkitsin tärinän olleen osa esitystä suunnitellusti kuvaamaan tunnetta. Vaikka ei ihan nappi veto ollut niin mukavan omaperäinen esitys ja hienoa nähdä jotain erottuvaa.
Re: Valko-Venäjä 2018: Alekseev – Forever
Minulta tälle piisaa jopa neljä tähteä.
Re: Valko-Venäjä 2018: Alekseev – Forever
Mieheni kysyi, oliko Alekseevin "zombiselkä" osa esitystä.. Eli kotiin ei ihan välittynyt oikea tarkoitus. Vastasin, että Alekseevilla kasvaa selässä pahemmanlaatuinen ruusu. Suloinen oli poika, mutta ehkä tässä vähän kikkailtiin liikaa ja sitten toisaalta kaikki jutut eivät välittyneet kotikatsomoihin asti. Ei harmittanut karsiutuminen juurikaan.
Re: Valko-Venäjä 2018: Alekseev – Forever
Pidin kappaleesta ja harmitti kun karsiutui.
- Universal Love
- Kanta-asiakas
- Viestit: 1840
- Liittynyt: 26 Marras 2016, 12:47
Re: Valko-Venäjä 2018: Alekseev – Forever
Pidin tästä esityksestä, näytti hyvältä, varmaan yksi parhaista semissä visuaalisesti, tai paras, ja kuvaustoimi. Oma ongelma oli Alekseev itse, laulaminen ei iskenyt tarpeeksi, ja olemuksesta ei huokunut tarpeeksi samaa (tähän joku hyvä kuvaava sana), mitä tanssijasta. Pidin jousiammunnasta, tanssijasta, selkätatsakin kiva, värit toimi, yms. Ja kappaleesta pidän musiikkivideolla kyllä.
2017-2021: 1. Moldova 2. Liettua 3. Serbia 4. Latvia (Soittolista22)
Re: Valko-Venäjä 2018: Alekseev – Forever
Ehdin jo pelätä ettei tänä vuonna oo yhtää kunnon repslol-esitystä!!! Se räjähdyt oli vaan niin nolostuttavan kökkö. Kiitos Valko-Venäjä. Toitte naurun takaisin elämääni.
Re: Valko-Venäjä 2018: Alekseev – Forever
Tuli sellainen olo, ettei Alekseev ollut ihan kotonaan tuolla lavalla. Kun Alekseev oli kiertueella Itä-Euroopass, hänen yleisönsä lauloi mukana hänen kaikki biisinsä ja hän laulatti ja heilutti käsiään. Oikeasti osaa todellakin ottaa yleisönsä. Tässä semissä ei ollut paljon venäjää puhuvia maita, ja tuntui, ettei Alekseev todellakaan viihtynyt lavalla. Esityksestä oli tehty liian hienovairainen. Yleisö ei voinut laulaa mukana, kun ei ollut nostattavia kohtia.
Taustalla lauloi myös taitava neliääninen kuoro, jota ei kyllä paljon kuulunut esityksessä. Tanssija oli upea. Taiteellinen koreografia ei todellakaan ole Alekseevin itsensä suunnittelema, joten turha siitä on poikaa syytttää.
Re: Valko-Venäjä 2018: Alekseev – Forever
Sama. Ja kaikki Alekseevin esityksessä oli just tuota, elämää suurempaa, raastavaa partaterärakkautta, joka viiltää sielua ja huimaa päätä, luo illuusion vapaudesta ja kaamean tuskan, kun ei se ikinä pääty hyvin. Älyttömän hienovarainen alusta lähtien ruusun terälehdillä olevine vesipisaroineen. Aika taianomaista ja symbolista touhua.pmama kirjoitti: ↑30 Huhti 2018, 09:27 Olen yrittänyt analysoida tämän rakkauslaulun tekstiä. Alusta alkaen olen vaistonnut siinä suuren tumman sävyn. Monissa slaavimelodioissa on mukana viiltävä tuho, aivan kuin rakkaus olisi veitsen terällä ja voisi aiheuttaa itsetuhoa tai kuolemaa. Tämä tumma ja tuhoava tunnelma vetoaa minuun suuresti. Monet venäjänkieliset lempilauluni ovat juuri tällaisia.
Mutta mutta: kun tehdään näin taiteellisesti monitasoista, tavallaan intiimiä ja kunnianhimoista esitystä, suurin haaste on välttää tahaton komiikka kun tällainen hiienovarainen dramatiikkaa tihkuva esitys sovelletaan tällaiselle suurelle lavalle biletunnelmassa heiluvan yleisön eteen. Lisäksi esiintymisjärjestyksessä Alekseev oli dumpattu Israelin bilebiisin ja Viron visuaalisesti suurieleisemmän esityksen väliin. Olisiko se asia jotenkin vielä kannattanut ottaa huomioon esityksessä? Taisi olla mahdoton tehtävä, toisaalta. Nyt jo pelkkä esiintymisjärjestys loi ihan mahdottoman tehtävän Alekseeville välittää kappaleensa tunnelmaa yleisölle.
Minäkin katselin Alekseevin viisukiertuevideoita, ja sitä, että yleisö lauloi "Foreveriä" mukana joka keikalla, ja Alekseev oli kovin luonteva suhteessa yleisöön. Eilisestä semifinaalista ei ihan välittynyt sama luontevuus ja intiimiys, vaikka hän lauloikin minusta hyvin. Ja se neliääninen kuoro oli aivan fantastinen taustalla. Olisin kyllä niin toivonut, että Valko-Venäjä olisi päässyt finaaliin ihan kaikkine ruusuineen . Mutta eipä riittänyt.
Re: Valko-Venäjä 2018: Alekseev – Forever
Kiitos helidon!
Re: Valko-Venäjä 2018: Alekseev – Forever
Sama täällä.
Siellä on kiva puksuttaa, Köpsi kuvailee arkeaan eduskuntauran jälkeen. –Marjut Köpsi–
Re: Valko-Venäjä 2018: Alekseev – Forever
Jäi vaivaamaan Alekseevin hampaat Mitä ihmettä niille oli tehty? Niin oli valkoiset, että green roomissa ihan häikäisivät
Esitys oli ehkä hiukan pöhkösti suunniteltu, mutta biisi ihan kohtalainen, joitakin hyvin toimivia kohtia.
Esitys oli ehkä hiukan pöhkösti suunniteltu, mutta biisi ihan kohtalainen, joitakin hyvin toimivia kohtia.
El Robocop!
Re: Valko-Venäjä 2018: Alekseev – Forever
Ai, minä taas ajattelin sen juurikin johtuvan jännityksestä...
Todo en la vida es como una canción
Que cantan cuando naces y también en el adios
(Massiel: La la la)
Que cantan cuando naces y también en el adios
(Massiel: La la la)
Re: Valko-Venäjä 2018: Alekseev – Forever
itsekin tulkitsin tärinän kuuluneen esitykseen. Hieno kohta se räjähdys sai aidosti purkahtamaan nauruun . Tanssija myös näytti kooomiselta. Nuolen ampuminen oli huonosti kuvattu. Mutta hyvä myös, että tällainen esitys oli mukana.
Miksi se yleisöä kiittelee, kun raadithan sen voiton varmisti.
Re: Valko-Venäjä 2018: Alekseev – Forever
Niin Valko-Venäjällähän on valkohampaiden saralla perinteitä: myös Helsingin viisuissa Koldun esitteli mitä hohtavimman purukaluston. Ehkä siellä päin vain hanskataan nämä hommat? (Kolmas sitten siitä vierestä Puolan Isis Gee tjsp, joka tosin sattuneesta syystä taitaa nykyään käyttää toista taiteilijanimeä.)
Rise, angel, shine, love!
- 12pointsii
- Laulaa viisuja
- Viestit: 857
- Liittynyt: 16 Tammi 2011, 23:12
- Paikkakunta: München
Re: Valko-Venäjä 2018: Alekseev – Forever
Joo harmitti kyllä nuorukaisen puolesta se jännittäminen. Liian vaativa paikka taisi olla vielä hänelle. Viiden vuoden päästä uudelleen ja paremmalla biisillä ja ylöspanolla.pmama kirjoitti: ↑09 Touko 2018, 16:25Tuli sellainen olo, ettei Alekseev ollut ihan kotonaan tuolla lavalla. Kun Alekseev oli kiertueella Itä-Euroopass, hänen yleisönsä lauloi mukana hänen kaikki biisinsä ja hän laulatti ja heilutti käsiään. Oikeasti osaa todellakin ottaa yleisönsä. Tässä semissä ei ollut paljon venäjää puhuvia maita, ja tuntui, ettei Alekseev todellakaan viihtynyt lavalla. Esityksestä oli tehty liian hienovairainen. Yleisö ei voinut laulaa mukana, kun ei ollut nostattavia kohtia.
Taustalla lauloi myös taitava neliääninen kuoro, jota ei kyllä paljon kuulunut esityksessä. Tanssija oli upea. Taiteellinen koreografia ei todellakaan ole Alekseevin itsensä suunnittelema, joten turha siitä on poikaa syytttää.
Is there something wrong with who I am ?
- 12pointsii
- Laulaa viisuja
- Viestit: 857
- Liittynyt: 16 Tammi 2011, 23:12
- Paikkakunta: München
Re: Valko-Venäjä 2018: Alekseev – Forever
Oli tosi hohtavat. Koldunilla oli jo vähän siniseen taittuvat kun niin hohkasivat.Rousku kirjoitti: ↑09 Touko 2018, 20:34Niin Valko-Venäjällähän on valkohampaiden saralla perinteitä: myös Helsingin viisuissa Koldun esitteli mitä hohtavimman purukaluston. Ehkä siellä päin vain hanskataan nämä hommat? (Kolmas sitten siitä vierestä Puolan Isis Gee tjsp, joka tosin sattuneesta syystä taitaa nykyään käyttää toista taiteilijanimeä.)
Is there something wrong with who I am ?
Re: Valko-Venäjä 2018: Alekseev – Forever
Lavatoteutuksessa en ihan ymmärtänyt tuota solistin lopun "ylösnousemusta". Aluksi katsoin että suorittaako se tanssija siinä jotain palvontariittiä idolinsa ympärillä, mutta juttu liittyykin siihen videossa kuvattuun viiltelyyn, Alekseev tekee itsarin kun hänen tarjoamansa rakkauden ruusu on tylysti palautettu, ja kohoaa sitten taivaisiin
Alhaalta kuvaamisessa on aina sierainten ylikorostumisen vaara, mutta toisaalta eikös isot värähtelevät sieraimet ole herkät ja runolliset?
Alhaalta kuvaamisessa on aina sierainten ylikorostumisen vaara, mutta toisaalta eikös isot värähtelevät sieraimet ole herkät ja runolliset?
Rise, angel, shine, love!
- ESC Addict 98
- Kanta-asiakas
- Viestit: 4402
- Liittynyt: 18 Tammi 2014, 17:23
- Paikkakunta: Helsinki
Re: Valko-Venäjä 2018: Alekseev – Forever
Tämä oli ainoa, jonka karsiutuminen jäi vähän harmittamaan. Tyhjänpäiväinen, todennäköinen raatilellikki Itävalta olisi saanut tehdä Alekseeville tilaa
Ulveham Eaea Sentimentai Shum Solovey Sebi Fuego Line The Real Thing Warrior Start a Fire Igranka Suus Madness of Love Lost and Forgotten Probka Senhora do mar Song #1 Süper Star Rimi rimi ley Tii
Re: Valko-Venäjä 2018: Alekseev – Forever
Luojan kiitos tää karsiutui! Oikeutetusti.
Re: Valko-Venäjä 2018: Alekseev – Forever
Tykkäsin videon tunnelmasta ja jäin vähän ymmälle että mitä ihmettä pojalle ja esitykselle oikein tapahtui
Re: Valko-Venäjä 2018: Alekseev – Forever
Ei tämä mikään surkea iskelmä ole. Jää pähän soimaan, ja lavaesityskin kuulosti välillä varsin hyvältä, kun taustakuoro kuului kunnolla.
Mutta se visuaalinen puoli. Nikotiinitutiseva rappioromanttinen Alekseev ei sovi yhteen supersliipatun tanssin kanssa. Värjätty ja leikattu tukkakin vei mielestäni Alekseevin ominta charmia pois yhdessä puvustuksen kanssa. Hän ei ole mikään klassinen sankari."Käden läpi" ammuttu muoviruusu oli kiusaannuttavasti kuvissa aivan liian kauan, ja se lopun selkä.... En yhtään tykkää mistään splatterromantiikasta. Videokin on kyllä ällö, että linjassa pysytään.

Like a monument to all the time we spent
Re: Valko-Venäjä 2018: Alekseev – Forever
Olen rakastunut tähän viime aikoina lisää vielä entisestään.
Tämä perversioni on nimittäin punnertamassa top kymppiini ja tai no, ehkä jopa pidemmälle...
Tämä perversioni on nimittäin punnertamassa top kymppiini ja tai no, ehkä jopa pidemmälle...
We're like fire and gasoline
Come and light it up with me
So high on adrenaline
You're my adrenalina
Come and light it up with me
So high on adrenaline
You're my adrenalina