Ensikohtaamisen jälkeisiä tuntoja, olkaa hyvä.
Rave in the Grave / AronChupa & Little Sis Nora
Tulee mieleen vähän Spketin junabiisi. Kertosäe on jajajajajankkaava, mutta toisaalta sekin on aina keino läpäistä portti aivosyövereihin. Aquagunther-ukko tuntuu turhalta lisäykseltä. Asennettaan tunkkaisempi kappale.
Tornion kevät / Terveet kädet
Ötökkämäistä huutoa! Särinää, värinää, vapinaa, narinaa, kurinaa. Voisiko kevään tulo tuntua tätä enempää.
Mundiyan Song (Mundiyan To Bach Ke) / Tiger Shroff, Disha Patan, Ahmed K, Sajid N, Navraj, Palak
Mä tiedän tämän! Yritin levyraati kutoseen etsiä bollywood-musaa ja silloin eksyin tämänkin pariin. En kuitenkaan valinnut tätä biisiä joten... ehkä se kertoo jotain.
Periaatteessa ihan kiva, varsinkin jos katsoo videon samalla.
On Erection / Justimus
Varsin tarttuva.
En kyllä saa selvää mitä kertsin alussa sanotaan. Viidestoist kirjain? Mihin se liittyy. En ymmärrä. Loppuakohden biisin juju on jo aika loppuun imetty, joku pommi olisi pitänyt jättää sinnekin. (EDIT: Tajusin mikä on viidestoist kirjain!
)
Feljött a nap / Balkan Fanatik
Voisin ihan pitää tästä, mutta niin... tää tuntuu raskaalta. Ei houkuta kuuntelemaan loppuun asti. Tuotannon elektroniset sävyt on turhia ja ne olisi voitu suosiolla jättää pois. Orgaanisempana tekeleenä tää koukkaisi varmasti syvemmän lenkin minussa. Nyt hommaa jää pinnalliseksi yritelmäksi olla jotain lumoavaa. Folkilmaisu jää tässä aika vähälle.
Romeo ja Julia / Movetron
Olisiko tunnetumpaa suomidancebiisiä voinut valita.
Raastavaa teinisururakkautta tässä tulee aina olemaan. Tosin Pikku G:n Romeo & Julia on mulle vielä raadollisempi.
Voi niitä verkkarihousuisia tyttöjä, jotka eivät ole saaneet huomiota bensankatkuisissa autotalleissa.
Strung Like Lights at Thee Printemps Erable / Godspeed You! Black Emperor
Jännä. Suruisaa, sumuisaa... loppuu kuitenkin hohteeseen. Kiirastulimeininkiä.
Y.M.C.A. / Village People
Edellisen jälkeen tämä saa hyvin painajaismaisen katkun kaikessa tuttuudessaan. Tunne kun istuu tv:n ääressä hämärässä huoneessa ja siellä soi ikuinen Y.M.C.A....
Tai kun ruumis makaa tuore veri valuen ja viereisen pöydän radiosta soi tämä.
All Is One / Orphaned Land
Orientaalinen metalli... aina oppii uutta.
Aluksi jopa pidin tästä, kappaleen melodia lähti ilmavasti liikkeelle ja paljasti millaiseen maailmaan ollaan sukeltamassa. Sitten alkaa puudutusvaihe. Soitanta on monotonista ja potentiaalinen melodia hukkuu sen alle. Laulajakaan ei kumma tapaus ole. Meininkiä lisää!
Fee Ra Huri / Omnia
Lisäytyvä soitanta on kiehtovaa. Mikäköhän soitin seuraavaksi pukataan mukaan. Laulutuokio tuntuu pysäyttävän koko muun kappaleen. Onneksi se ei kestä kauaa ja soitto pääsee taas kertomaan tarinaansa. Kelttiläinen tunnemaailma on kiehtova, mutta ei tämä kylmishetki ole.
Bubble Pop! / Hyuna
Tästä tulee mieleen Britneyn "How I Roll". Kertosäkeen tuotanto voisi olla vekkulimpi, nyt se jää biisin heikommaksi palaksi. Dubstep c-osa.
Onneksi ne eivät ole enää muotia. Ihan hyvä popbiisi, hajuttomuuteen luisuva.
Gambling Man / The Overtones
Genrenä doo-wop ja päätyy tähän.
Soitto ei tule iholle ja meininki on latteaa. Vähän kuin huono Tanskan euroviisu. Alkukantaisuutta tähän woppailuun toivoisin roimasti lisää.
Thoughts Become Things / Ciaran McAuley
Tulee mieleen kuntosalit, suorittaminen, kalliit trikoot, tekohymyt, terveyssmoothiet... Tää on sitä maastoa musiikista, josta innostun harvoin. Milloin tätä pitäisi kuunnella ellei taustamusiikkina urheillessa (ja silloinkin laittaisin jotain ihan muuta soimaan, jos saan itse päättää). Tästä puuttuu myös reivimäinen ehdottomuus.
Captain Sky / Dalida
Alun puheosuus ja lapsikuoro saavat odottamaan jotain muuta kuin perinteisesti polkevaa iskelmää. Tunnelmaltaan pehmoisen haikea ja kappale kasvaa taiten loppua kohden. Antaudutaan musiikille modulaatioiden voimin. Kokonaisuus on perinteinen, muttei sävytön.
Dark Seed / SynlakrosS
Sliipattua death metallia. Die Antwoord vikitystä. Haluaisin innostua enemmän. En aivan hahmota miksi joskus kiljutaan, välillä öristään ja sitten taas puhutaan. Ensikuuntelulla kappaleen rakenne ei hahmotu, vaan homma jää vellomaan epämääräiseen sotkuun, josta tuskin löytyy edes harvinaisia aarteita pölyn keskeltä.
Sins of the Father / Donna Burke
Loppuun sinfoonista metallia. Laulajan ääntä muokataan joissain kohdin oudolla tavalla, outoa. Jättäisin kaikki kone-efektit mäkeen. Hyviä juttuja tässä on nopeat pudotukset, varsinkin ensimmäisen kertsin jälkeinen viulukohta on onnistunut. Draamaa keritään kuitenkin melko isolla kerällä, less is more vai miten se menee.
Nyt on molemmat semit käyty läpi, ja jos edellisestä raadista tykkäsin harvinaisen paljon, tällä kertaa hyviä kappaleita ei kovin montaa löydy. Yleistaso on yhdentekevä ja genrerikkaus ei toteudu tavalla mitä odotin. Semifinaaleista vahvempi on mielestäni ensimmäinen ja uskon sieltä löytyvän myös koko raadin voittokappale (ja myös omat suosikit).