Päätösgaala 2019: Semifinaalien tulokset

Finalistit ovat selvillä. Molempiin semifinaaleihin saatiin pisteet yhtä monelta äänestäjältä. Jatkoon menee 8 + 8 sanoitusta. Ne paljastetaan satunnaisessa järjestyksessä pareittain siten, että jokaisesta parista vähintään toinen menee jatkoon. Sanoituksiin viitataan aluksi kuvilla, jotka ovat helposti tunnistettavissa sanoituksen otsikon tai sisällön perusteella. Kummankin erän lopuksi kerrotaan karsiutuneiden sijoitukset ja pistemäärät.
Mysteerisanoitusten takia tekijöiden nimet eivät ole esillä. Jos tällaisia sanoituksia karsiutuu, tekijät saavat itse päättää, tulevatko näkyviin vai pysyvätkö nimettöminä finaalin tuloksiin asti. Jos mysteerisanoituksia menee jatkoon, niiden tekijät pysyvät edelleen mysteereinä. Kauden aikaisten sanoitusten tekijät eivät toki ole salaisia, he löytyvät täältä.
Tulosten purku alkaa klo 21.45 ja sen voi katsoa joko "suorana" tai milloin tahansa myöhemmin.

If you only see one movie this year, it should be FRANKENHOOKER. - Bill Murray, 1990
Re: Päätösgaala 2019: Semifinaalien tulokset
Semifinaali 1
Ensimmäinen finalisti on yksi seuraavista:

KARSIUTUI: - Loisto
FINAALIIN: - Natsikortti
Toinen pari:
FINAALIIN: - Natsikortti
Toinen pari:
If you only see one movie this year, it should be FRANKENHOOKER. - Bill Murray, 1990
Re: Päätösgaala 2019: Semifinaalien tulokset
FINAALIIN: - Masterchef
KARSIUTUI: - Katoaa maa
Kolmas pari:
KARSIUTUI: - Katoaa maa
Kolmas pari:
If you only see one movie this year, it should be FRANKENHOOKER. - Bill Murray, 1990
Re: Päätösgaala 2019: Semifinaalien tulokset
FINAALIIN: - Lapin villit lemmenyöt
KARSIUTUI: - Aavistus
Neljäs pari:
KARSIUTUI: - Aavistus
Neljäs pari:
If you only see one movie this year, it should be FRANKENHOOKER. - Bill Murray, 1990
Re: Päätösgaala 2019: Semifinaalien tulokset
FINAALIIN: - Metsätyttö
FINAALIIN: - Pefofiliaa, anonymiaa
Viides pari:
FINAALIIN: - Pefofiliaa, anonymiaa
Viides pari:
If you only see one movie this year, it should be FRANKENHOOKER. - Bill Murray, 1990
Re: Päätösgaala 2019: Semifinaalien tulokset
FINAALIIN: - Lyökää
KARSIUTUI: - Syyttömyys
Kuudes pari:
KARSIUTUI: - Syyttömyys
Kuudes pari:
If you only see one movie this year, it should be FRANKENHOOKER. - Bill Murray, 1990
Re: Päätösgaala 2019: Semifinaalien tulokset
KARSIUTUI: - Pimpeli pom
FINAALIIN: - Rapa Nui
1. semifinaalin viimeinen pari:
FINAALIIN: - Rapa Nui
1. semifinaalin viimeinen pari:
If you only see one movie this year, it should be FRANKENHOOKER. - Bill Murray, 1990
Re: Päätösgaala 2019: Semifinaalien tulokset
KARSIUTUI: - Yrittänyttä ei laiteta
FINAALIIN: - Vallan maku
Onnittelut finalisteille! Karsiutuneiden sijoitukset ja pisteet:
9. Pimpeli pom - 23 p.
10. Loisto - 23 p.
11. Syyttömyys - 22 p.
12. Yrittänyttä ei laiteta - 12 p.
13. Aavistus - 7 p.
14. Katoaa maa - 0 p. (vähennys -12 p.)
Seuraavaksi toinen semifinaali.

Semifinaali 2
Ensimmäinen finalisti on yksi näistä:

FINAALIIN: - Oravanpyörä
KARSIUTUI: - Herätyskello
Toinen pari:
KARSIUTUI: - Herätyskello
Toinen pari:
If you only see one movie this year, it should be FRANKENHOOKER. - Bill Murray, 1990
Re: Päätösgaala 2019: Semifinaalien tulokset
KARSIUTUI: - Talutat sokeaa
FINAALIIN: - Pinkki
Kolmas pari:
FINAALIIN: - Pinkki
Kolmas pari:
If you only see one movie this year, it should be FRANKENHOOKER. - Bill Murray, 1990
Re: Päätösgaala 2019: Semifinaalien tulokset
KARSIUTUI: - Daenerys
FINAALIIN: - Nuijapäät
Neljäs pari:
FINAALIIN: - Nuijapäät
Neljäs pari:
If you only see one movie this year, it should be FRANKENHOOKER. - Bill Murray, 1990
Re: Päätösgaala 2019: Semifinaalien tulokset
FINAALIIN: - Vitutus
KARSIUTUI: - Seksijuhlat
Viides pari:
KARSIUTUI: - Seksijuhlat
Viides pari:
If you only see one movie this year, it should be FRANKENHOOKER. - Bill Murray, 1990
Re: Päätösgaala 2019: Semifinaalien tulokset
Nyt kun miettii, niin ykkössemin jatkoonmenijät olivat oikeastaan aika odotettavia. Itse olisin saattanut vaihtaa sanoituksen tai pari ihan fiiliksellä.
Hauska julkistustapa ja kuvat! Täytyy tosin myöntää, etten ihan kaikkia suorilta keksinyt.
Hauska julkistustapa ja kuvat! Täytyy tosin myöntää, etten ihan kaikkia suorilta keksinyt.
Re: Päätösgaala 2019: Semifinaalien tulokset
FINAALIIN: - Budjettihiiren manifesti
KARSIUTUI: - Punaista
Kuudes pari:
KARSIUTUI: - Punaista
Kuudes pari:
If you only see one movie this year, it should be FRANKENHOOKER. - Bill Murray, 1990
Re: Päätösgaala 2019: Semifinaalien tulokset
FINAALIIN: - Kadonneet
KARSIUTUI: - Huku pois
Viimeinen ei olekaan pari vaan trio:
KARSIUTUI: - Huku pois
Viimeinen ei olekaan pari vaan trio:
If you only see one movie this year, it should be FRANKENHOOKER. - Bill Murray, 1990
Re: Päätösgaala 2019: Semifinaalien tulokset
FINAALIIN: - Taiteilijaelämää
KARSIUTUI: - 1 000 000 VS 51
FINAALIIN: - 20, 21, 22…
Onnittelut jälleen finalisteille! Karsiutuneiden pisteet:
9. Daenerys - 24 p.
10. 1 000 000 VS 51 - 21 p.
11. Seksijuhlat - 16 p.
12. Talutat sokeaa - 11 p.
13. Punaista - 9 p.
14. Herätyskello - 5 p.
15. Huku pois - 4 p.
Finaaliäänestys avautuu kun ehtii. Karsiutuneita toivotaan mukaan, samoin muita ulppareita.

Pohjois-Makedonian karsiutuminen harmitti eniten. Kappaleen rasittavat puolet oli käännetty voitoksi hienolla aihevalinnalla. Sen hoksaamiseen tarvitsin kyllä Googlea, mutta sitä vartenhan se on keksitty.
TOMItun pisteitä ei valitettavasti saatu. Osallistumisen vahvistamisen kuittaus oli yhä lähtevien laatikossani, kun aika loppui, joten lisäviestit eivät olisi auttaneet.
TOMItun pisteitä ei valitettavasti saatu. Osallistumisen vahvistamisen kuittaus oli yhä lähtevien laatikossani, kun aika loppui, joten lisäviestit eivät olisi auttaneet.
If you only see one movie this year, it should be FRANKENHOOKER. - Bill Murray, 1990
- granaattiomena
- Press
- Viestit: 5436
- Liittynyt: 27 Helmi 2016, 21:19
- Paikkakunta: Vantaa
Re: Päätösgaala 2019: Semifinaalien tulokset
Yksi sanoitus finaalissa on suurin piirtein sen verran mitä odotinkin. Kiitoksen kaikille, joihin Lapin taika vielä puree.
Nämä kuva-arvoitukset ovat kyllä aina hauskoja, vaikka minä olenkin niissä aika huono silloin, kun en ole itse keksimässä niitä. Esim. Pimpeli pomin kohdalla meni vielä paljastuksen jälkeenkin hetki ennen kuin tajusin yhteyden. "Siis miten nuo purkit liittyvät sanoitukseen... Eiku mitäs niissä lukee.. aha... joo"
Kännissä sanoittaminen on jotain, mitä olen aina halunnut kokeilla. Nyt kun sanoituskilpailujen tulevaisuus on epävarmaa, pelkäsin, että tämä jää toteuttamatta. Tämä syntyi deadlinea edeltävänä perjantaina suurin piirtein tunnissa. Olin tosiaan tuolloin ollut opiskeluporukkani illanistujaisissa ja kotiin tultuani nappasin vielä pari juomaa jääkaapista ja annoin palaa ilman estoja. Jos jää viimeiseksi sanoituksekseni niin lopetinpa perhana tyylillä.
Nämä kuva-arvoitukset ovat kyllä aina hauskoja, vaikka minä olenkin niissä aika huono silloin, kun en ole itse keksimässä niitä. Esim. Pimpeli pomin kohdalla meni vielä paljastuksen jälkeenkin hetki ennen kuin tajusin yhteyden. "Siis miten nuo purkit liittyvät sanoitukseen... Eiku mitäs niissä lukee.. aha... joo"
Jaskanko
Voi vittu
Khanaa.
– ESC Addict 98
Voi vittu
Khanaa.
– ESC Addict 98
Re: Päätösgaala 2019: Semifinaalien tulokset
Onnistuin yhdistämään jokaisen kuvan oikeaan sanoitukseen. Dostojevskin romaanin jouduin tosin googlaamaan ennen alaspäin kelaamista. Tunnistan kyrilliset kirjaimet mutten osaa venäjää.
Jos kuvien järjestys olisi ollut toinen, olisin luultavasti luullut lumessa tarpovan Aku Ankan esittävän Vitutusta. Koska se oli jo mennyt, ymmärsin Akun ammatin.
Jatkoonmenijät ovat suunnilleen odotetut. Syyttömyyden ja Area 51:n valloituksen olisin halunnut jatkoon, mutta kaikkea haluamaansa ei voi saada.

Jos et pärjää tietokoneellesi shakissa, kokeile potkunyrkkeilyä.
Re: Päätösgaala 2019: Semifinaalien tulokset
Aku postinkantajana ei näköjään halua joutua linkatuksi, koska kuva on taas kadonnut. Sopii kyllä sanoituksen nimeen.
Finaalin deadlineksi ehdottaisin ensi viikon loppupäiviä. Olen silloin estynyt, joten tulosilta voisi olla maanantaina 2. maaliskuuta. Väliin jää vuorokausi aikaa kommenteille. Niitä voi postata kommenttiketjuun ennenkin, kunhan on itse äänestänyt. Aikataulu on väljä myös viisukarsintojen ja levyraatien takia.