Menin ennen juhannusta lupailemaan maaketjujen tähtikeskiarvoja, mutta meinasin unohtaa koko jutun. Nyt alla on kuitenkin päivitys
maaliskuiseen listaan.
Ääniä oli tullut lisää yhteensä 368 eli noin 14 %. Kärkeen tai hännille ei kuitenkaan tullut muutoksia, vaikka keskivaiheilla pientä sähinää onkin tapahtunut. Suurin nousija on Italia 7 sijan pompullaan kärkikymmenikköön (15. → 8.), ja perässä seuraavat Latvia (+5, 22. → 17.) ja Viro (+4, 37. → 33.). Myös pudotuspelin pronssille sijoittunut Saksa oli nousussa (+3), mutta jäi silti mm. juuri pudotuspelin kahdeksanneksi jääneen Italian taakse. Itse asiassa Saksalla on täsmälleen sama sijoitus viime
yhteispuntarissa (myös
laajennetussa).
Suurimman pudotuksen kokivat Tanska (-5, 10. → 15.) ja Australia (-4, 18. → 22.). Itse asiassa myös Israel on yllättävässä laskussa, vaikka säilyttikin sijoituksensa: tähtikeskiarvo laski kolmanneksi eniten (-0,121). Enemmän laskivat vain Tanska (-0,132) ja San Marino (-0,164). Suomen oma harmaavarpunen möllöttää osuvasti omalla oksallaan, vaikka ympärillä onkin ollut liikettä.
Eniten lisä-ääniä ovat saaneet Tanska (+19), Norja (+18) ja Israel (+16). Ilmeisesti uudet äänestäjät eivät ole pitäneet niistä, sillä kaikkien kolmen tähtikeskiarvot ovat laskeneet selvästi. Toki äänet ovat myös voineet muuttua. Päinvastaisesta esimerkistä käy Viro, joka sai 15 lisä-ääntä ja nousi 4 sijaa.
Sittenpä itse listaan, joka alkaa hyvin tutusti. Rivin lopun suluissa on äänten lukumäärä yhteensä ja 5 tähden äänien määrä.
(0)
Liettua: The Roop – On fire
4,326 (92/50)
(0)
Israel: Eden Alene – Feker libi
4,061 (49/23)
(0)
Sveitsi: Gjon's Tears – Répondez-moi
3,967 (92/43)
4. (0)
Ukraina: Go_A – Solovey
3,841 (63/23)
5. (
1)
Azerbaidžan: Efendi – Cleopatra
3,78 (82/30)
6. (
-1)
Bulgaria: Victoria – Tears getting sober
3,747 (87/34)
7. (
2)
Islanti: Daði & Gagnamagnið – Think about things
3,708 (65/21)
8. (
7)
Italia: Diodato – Fai rumore
3,656 (96/33)
9. (
3)
Saksa: Ben Dolic – Violent thing
3,635 (85/23)
10. (
-3)
Romania: Roxen – Alcohol you
3,633 (49/11)
11. (
-3)
Norja: Ulrikke – Attention
3,612 (80/25)
12. (
2)
Malta: Destiny – All of my love
3,595 (74/14)
13. (
-2)
Moldova: Natalia Gordienko – Prison
3,587 (46/8)
14. (
-1)
Pohjois-Makedonia: Vasil – You
3,557 (70/12)
15. (
-5)
Tanska: Ben & Tan – Yes
3,535 (43/12)
16. (0)
Suomi: Aksel Kankaanranta – Looking back
3,523 (216/41)
17. (
5)
Latvia: Samanta Tīna – Still breathing
3,453 (75/20)
18. (
-1)
Georgia: Tornike Kipiani – Take me as I am
3,391 (64/14)
19. (
2)
Albania: Arilena Ara – Fall from the sky
3,368 (95/20)
20. (0)
Irlanti: Lesley Roy – Story of my life
3,365 (74/10)
21. (
-2)
Serbia: Hurricane – Hasta la vista
3,364 (66/15)
22. (
-4)
Australia: Montaigne – Don't break me
3,361 (72/11)
23. (
1)
Kreikka: Stefania – Superg!rl
3,342 (73/13)
24. (
1)
Armenia: Athena Manoukian – Chains on you
3,28 (75/13)
25. (
-2)
Venäjä: Little Big – Uno
3,26 (96/23)
26. (0)
Iso-Britannia: James Newman – My last breath
3,214 (84/10)
27. (
2)
Slovenia: Ana Soklič – Voda
3,176 (51/10)
28. (
-1)
Ruotsi: The Mamas – Move
3,174 (109/15)
29. (
-1)
Espanja: Blas Cantó – Universo
3,156 (96/5)
30. (
1)
Valko-Venäjä: VAL – Da vidna
3,125 (40/2)
31. (
2)
Kroatia: Damir Kedžo – Divlji vjetre
3,12 (50/9)
32. (
-2)
Belgia: Hooverphonic – Release me
3,062 (80/10)
33. (
4)
Viro: Uku Suviste – What love is
2,965 (57/4)
34. (
1)
Kypros: Sandro – Running
2,957 (69/5)
35. (
-3)
San Marino: Senhit – Freaky!
2,889 (27/1)
36. (
-2)
Puola: Alicja – Empires
2,873 (55/5)
37. (
-1)
Itävalta: Vincent Bueno – Alive
2,841 (69/5)
38. (0)
Tšekki: Benny Cristo – Kemama
2,763 (76/5)
39. (0)
Portugali: Elisa – Medo de sentir
2,759 (29/4)
40. (0)
Alankomaat: Jeangu Macrooy – Grow
2,645 (76/10)
41. (0)
Ranska: Tom Leeb – The best in me
2,419 (93/8)