MOI TYYPIT! Huomioikaa, että raadin aikataulu saattaa hieman elää sekä järjestelyt eivät ole ihan huippuluokkaa. Pitäkää tämä mielessänne osallistuessanne.
Raadin teemana on toinen mahdollisuus päästä aistimaan aikaisempien levyraatiteemojen tunnelmaa. Osallistujille arvotaan yksi aikaisempi teema ja tämän sääntöjen mukaisesti lähetetään kappale raatiin. Kaikki teemat eivät valitettavasti ihan sellaisenaan taivu tähän, joten niitä on hieman mukautettu ja joitain twistejä on jätetty pois. Osallistuja saa myös ilmottautuessaan mainita yhden sellaisen teeman, joka on hänelle vähiten houkuttelevin. Tätä kyseistä teemaa hän ei voi saada arvonnassa.
Second Chance -arvontakierros:
Teemaa on mahdollista yrittää myös vaihtaa. Tällöin aikaisempaan teemaan ei voi palata, ellei se arpoudu uudelleen. Toisella arvontakierroksella ei enää vaikuta mahdollinen mainitsemasi "vähiten houkutteleva" teema, joten myös sen voi osallistuja tässä arvonnassa saada. Mikäli käytät raadin sisäistä vaihtomahdollisuutta (esim. naapurinaamiaisissa) niin silloin teemavalintasi lukittuu, etkä voi osallistua Second Chance -arvontakierrokselle.
Mukana olevat teemat (1-50):
Levyraati 1 - It feels like the first time
Maalla, jolla osallistuja ottaa osaa raatiin ei saa olla ilmottautumishetkellä muita ilmottautuneita.
"24 tunnin karanteeni" - kappaleen saa lähettää aikaisintaan maanantaina klo 20.
Levyraati 2 - Absent friends
Osallistujan tulee valita kappale maasta, joka ei "osallistunut" peruttuun Eurovision laulukilpailuun 2020.
Levyraati 3 - Hips(ters) don't lie
Kappaleen katsotuimmalla YouTube-videolla pitää olla alle 100 000 näyttökertaa.
Levyraati 4 - My number one
Raatiin kappale tulee lähtetää kappale, joka on ollut ykkönen jonkin maan virallisilla myyntiin perustuvalla listalla.
Levyraati 5 - Allitteraatioaarioiden Arviointiareena
Kappaleen nimen tulee alkaa samalla kirjaimella kuin kappaleen esittäjän nimi.
Levyraati 6 - Kuin Silloin Ennen
Kappaleen tulee olla maalta, jolla ei ole osallistumishetkellä kahta edustajaa.
"24 tunnin karanteeni" - kappaleen saa lähettää aikaisintaan maanantaina klo 20.
Levyraati 7 - Nineties Coming Back
Vain 1990-luvun kappaleet kelpaavat.
Levyraati 8 - What if..
Tämän teeman varalle on suunniteltu "What if..." -yllätystwistimahdollisuus.jota ei paljasteta etukäteen. Hittikielto, muuten vapaa.
Levyraati 9
Instrumentaalikappaleet, vokaalit ei sallittu.
Levyraati 10 - Genregalleria
Genrekoreista arvotaan osallistujalle kolme genreä, joista osallistuja edustaa yhtä valitsemallaan kappaleella.
Levyraati 11 - You Decide
Kappaleen katsotuimmalla videolla alle 500 000 näyttökertaa. Osallistuja voi myös järjestää kahden kappaleen karsinnan, mikäli valitsee kappaleet suosituimpien maiden ulkopuolelta ja ilmottaa karsintakappaleet ajoissa. DL ilmoitetaan myöhemmin. Mahdollinen karsinta järjesteään yhden illan/päivän ketjuäänestyksenä.
Levyraati 12 - Shame on You
Kilpailukappaleiden pitää olla sellaisia, joiden kuunteleminen hävettää, mutta tuntuu silti hyvältä (ns. guilty pleasure)
Levyraati 13 - Swing It Away (Electro Edition)
Vain Electro Swing kappaleet sallittuja.
Levyraati 14 - Uuden Musiikin Kilpailu
Kappaleiden tulee olla ensijulkaistu 6 kk:n sisällä.
Levyraati 15 - Nollari
Kappale vuosilta 2000-2009 eli nollarilta.
Levyraati 16
Osallistujan pitää lähettää kappale maasta, josta ei vielä ole lähettänyt kappaletta aiempiin raateihin.
Levyraati 17 - World Tour
Kappale, jossa ei ole suomen tai englannin kieltä.
Levyraati 18 - Video video
Kappaleella tulee olla musiikkivideo ja alle miljoona katselukertaa.
Levyraati 19 - Katoavien kielten kuolonkorinakonsertti
Uhanalaisella kielellä laulettu kappale.
Levyraati 20 - Replay
Cover- ja remix-versiot kappaleista käyvät tähän raatiin.
Levyraati 21 - Pas pour l'Eurovision
Teemana kappaleet, joiden sanoitukset ovat euroviisusääntöjen vastaisia. Hittikielto.
Levyraati 22 - Aakkosralli
Osallistujalle arvotaan aakkonen (A-Z) jolla kilpailukappaleen nimen tulee alkaa. Hittikielto. Musiikkivideokielto. Raatikappaleesta ei saa olla julkaistuna virallista musiikkivideota artistin/yhtyeen tai levy-yhtiön youtubekanavilla. Lyriikkavideot ja livetallenteet ovat sallittuja.
Levyraati 23 - Huomenna ei ole Eurooppaa!
Kilpailukappaleiden tulee olla maista, jotka eivät kuulu Eurooppaan, eikä kappaleissa saa olla englanninkielisiä sanoja lukuunottamatta otsikkoa.
Levyraati 24 - Flying the Flag (For the UK)
Kappale Isosta-Britanniasta. Kappaleen tulee täyttää lisäksi vähintään toinen seuraavista, YouTube-videolla alle 500 000 katselukertaa tai sillä ei saa olla musiikkivideota.
Levyraati 25 - Lähdetään Korkeasaareen
Kilpailukappaleiden nimen tai sanoituksen tulee sisältää jokin eläin.
Levyraati 26 - Country Raffle
Arvotaan yhteensä kolme valtiota kolmesta eri korista. Kilpailijan tulee lähettää kappale jostain näistä maista. Maita voi kertaalleen vaihtaa, mutta vanhoihin ei voi palata, eikä sen jälkeen voi osallistua Second Chance -arvontaan.
Levyraati 27 - Maailman Paras Raati
Kappaleella yli 10 miljoonaa katselukertaa YouTubessa.
Levyraati 28 - Sadness Is A Blessing
Surumielinen kappale. Hittikielto.
Levyraati 29 - Wikipedia (OH OH – Uh - OH OH)
Teemana on lähettää Wikipedia-artikkeleihin liittyviä kappaleita. Osallistujalle arvotaan viisi artikkelia, joista tuli valita yksi.
Levyraati 30 - Kun maailma ei riitä
Avaruusteemainen kappale.
Levyraati 31 - Diwanit kozhidi (75+)
Artisti/tekijä 75 vuotias tai yli kappaleen/version julkaisuhetkellä.
Levyraati 32 - Timanttijahti (Suomi)
Suomalaiselta artistilta kappale, jolla max. 10000 katselukertaa. Ensijulkaisu aikaisintaan 20.5.2006. Artisti ei saa löytyä listalta: https://www.ifpi.fi/lista/artistit/
Levyraati 33 - Fri?
Kappaleella ei rajoituksia, muuta kuin se, ettei se saa olla aiempi raatikappale. Käyttäjä menettää anonymiteettinsä.
Levyraati 34 - La mia città
kilpailukappale edustaa jotain maailman kaupunkia niin, että kyseinen kaupunki esiintyi kappaleen sanoissa tai otsikossa.
Levyraati 35 - 2010s in Rewind
Arvotaan vuosi väliltä 2010–2019 jona kappaleen tulee olla julkaistu.
Levyraati 36 - I feel (A)LIVE
Kappale live-esityksellä.
Levyraati 37 - Playing with Numbers
Kappaleen nimessä pitää olla jokin luku.
Levyraati 38 - Winners at War
Kappaleen tulee olla sotateemainen.
Levyraati 39 - Batelevizya halaila
Elokuvien ja sarjojen soundtrackit.
Levyraati 40 - Undo My Sad
Kappaleen tulee lähettäjälleen tuottaa piristystä ja iloa.
Levyraati 41 - Come Together
Käytettävissä lähettäjän arvion mukaan eroottiset, seksikkäät ja pornahtavat kappaleet.
Levyraati 42 - Viisi vuosikymmentä
Osallistujalle arvotaan vuosi, jona kappaleen tulee olla julkaistu seuraavien joukosta: 1980, 1985, 1990, 1995, 2000, 2005, 2010, 2015 ja 2020. Hittikielto. Vuotta voi kerran vaihtaa, mutta silloin vanhaan ei voi palata, eikä sen jälkeen voi osallistua Second Chance -arvontaan.
Levyraati 43 - Naapurinaamiaiset
Osallistujalle arvotaan hahmo ilmottautuneista, jota hänen tulee yrittää esittää. Hahmoa saa kertaalleen vaihtaa, mutta takaisin vanhaan ei saa vaihtaessa palata, eikä sen jälkeen voi osallistua Second Chance -arvontaan.
Levyraati 44 - You Know My Name
Teeman mukaisesti kilpailukappaleen sanoituksessa tulee mainita jokin tunnettu henkilö nimeltä.
Levyraati 45 - Daavid vs. Goljat
Osallistujalla on valittavanaan kolme tietä: ennakkosuosikin tie, altavastaajan tie ja oikotie. Ennakkosuosikin tiellä katsotuimmalla YouTube-videolla tulee olla vähintään 100 miljoonaa katselukertaa ja altavastaajan tiellä korkeintaan 10 000 katselukertaa. Oikotiellä katselukertarajoituksia ei ole, mutta kappaleen nimessä, lyriikoissa tai esittäjän nimessä tulee olla mainittuna jollain kielellä "Daavid" tai "Goljat".
Levyraati 46 - Rakkautta ilmassa
Osallistujakappaleessa tulee mainita suomeksi sana "rakas", “rakastaminen”, "rakkaus", "rakastan" tai niiden johdannainen jossain taivutusmuodossa. Kappaleen tulee olla suomenkielinen. Suosituimmalla YouTube-videolla saa olla korkeintaan 100 000 katselukertaa.
Levyraati 47 - Eurodance
Eurodance-kappaleet sallittuja sekä seuraavien listojen artistien koko tuotanto:
Levyraati 48 - Minä en tiedä mitään!
Kappaleen tulee olla sellainen, jonka lähettäjä ei usko suurimman osan kuppilalaisista tuntevan. Miinuspisteitä ei varsinaisesti jaeta, mutta on sallittua ja jopa suositeltavaa ottaa se pisteytyksessä huomioon, jos osallistuja on lähettänyt tutun kappaleen.
Levyraati 49 - Many Strings Attached
Country ja sen johdannaisgenrejen kappaleet sallittuja. (Suositeltavaa on, että kantri-vaikutteet kuulisi kuitenkin ilman suurta mielikuvitusta.)
Levyraati 50 - Elämiemme ääniraidat
Tehtävänä on lähettää mukaan kappale, joka on itselle tärkeä. Se voi olla kaikkien aikojen lempibiisi tai esimerkiksi kappale, johon liittyy jokin tietty muisto. Hittikielto.
Raatimuistoja ja raatitriviaa:
Jos sinulla on johonkin aikaisempaan teemaan liittyvä muisto tai mielenkiintoinen tilastofakta tms. voit kirjoittaa siitä minulle jossain vaiheessa raatia yksityisviestillä. Kerään näitä ja niitä julkaistaan tuloshown yhteydessä. Voit kertoa niin monta kuin irtoaa, eikä niiden tarvitse olla kovinkaan erikoisia. Osallistuminen on vapaaehtoista.
Yleisiä sääntöjä:
Niissä raadeissa joissa on hittikielto käytetään mallia, joka pohjautuu kuluvan ja edellisen vuoden osalta Suomen viralliseen listaan, sitä aiempien vuosien osalta Timo Pennasen koostamiin hittivuosilistoihin. Kiellettyjä ovat:
hittivuosilistojen 1952–89 top 25 -kappaleet,
hittivuosilistojen 1990–2018 top 75 -kappaleet,
vuonna 2019 tai 2020 Suomen single- tai radiosoittolistan top 20:ssa käyneet kappaleet
Huomatkaa, että Pennanen luokittelee hitit sille vuodelle, jolle suurin osa niiden listahistoriasta ajoittuu. Se ei välttämättä ole julkaisuvuosi! Samasta syystä viime vuoden listaa ei vielä ole julkaistu.
Kiellettyjen kappaleiden kaikki muutkin versiot (esim. coverit) ovat kiellettyjä.
Raadissa järjestetään vain pelkkä finaali. Pisteytyskaava riippuu tuttuun tapaan osallistujamäärästä seuraavasti:
11-30 osallistujaa: viisupisteytys 12-10-8-7-6-5-4-3-2-1
31-39 osallistujaa: pisteitä 12 parhaalle kaavalla 15-12-10-9-8-7-6-5-4-3-2-1
+40 osallistujaa: pisteitä 15 parhaalle kaavalla 20-17-15-13-11-10-9-8-7-6-5-4-3-2-1
Pisteyttämättä jättäminen johtaa hylkäykseen!
Raadin järjestäjä wigwam pitää oikeuden soveltaa sääntöjä yksittäisten raatien aiempien linjausten mukaisesti sekä oman harkinnan mukaisesti, siltä osin kuin epäselviä tai harkinnanvaraisia tilanteita tulee eteen. Pidän oikeuden myös konsultoida muita käyttäjiä ed. mainittujen asioiden tiimoilta. Pyydän huomioimaan, että aikataulu tulee todennäköisesti elämään. Pyydän sitä anteeksi osallistujilta.
Mainitkaa ilmottautuessanne "vähiten houkutteleva teema", mikäli haluatte, että se huomioidaan arvonnassa.
Kappaleita lähettäessä pyydän ilmottamaan tarpeelliset tiedot, ottakaa mallia aikaisemmista raadeista. Mikäli kappaleenne on ns. rajatapaus, voitte ilmottautuessanne perustella, miksi se tulisi hyväksyä, jos näätte sen tarpeelliseksi.
Alustava aikataulu:
Ilmottautuminen avautuu lauantaina 8.8 klo 9
Ensimmäiset arvonnat aloitetaan sunnuntaina 9.8 klo 20.00
(raatiin saa ilmottautua tämän jälkeenkin)
Kappaleen saa lähettää teeman saatuaan poislukien teemat 1 & 6.
Ilmottautuminen Second Chance -arvontaan: torstai 13.8 klo 19 mennessä.
Ilmottautumisen takaraja: 15.8 lauantai klo 23.59.
Kappaleiden lähettämisen takaraja: 16.8 sunnuntai klo 18:00
Äänestyksen alku/kilpailukappaleiden julkaisu: 16.8 sunnuntai-iltana.
Äänestyksen päättyminen: maanantai 31.8.2020 klo 23.59