Levyraati 54 ❥ Huonoushulabaloo ❥ Pisteytys
Re: Levyraati 54 ❥ Huonoushulabaloo ❥ Pisteytys
Joukossa oli tosiaan vaan 6 huonoa kappaletta Piti siis laittaa hyviäkin kappaleita pisteille. Vähän pelkäsinkin, että tulen enemmän pitämään näistä kuin vihaamaan. Oli silti pari kappaletta, joiden kohdalla meinasin Jufon tapaan luopua periaatteestani kuunnella kaikki kappaleet vähintään kerran kokonaan.
Ja kiitos ihanasta "Sexii Sexii"-kappaleesta sen lähettäjälle En ollut kuullut aiemmin, mutta on soinut nyt toistolla

Dancing to electropop like a robot from 1984
Re: Levyraati 54 ❥ Huonoushulabaloo ❥ Pisteytys
Aika päättyy virallisesti tunnin kuluttua, ja kourallinen pisteitä puuttuu vielä, mutta tavalliseen tapaani annan armoa kaikille, jotka ehtivät sisään aamuun mennessä, missä aamu määritellään hetkeksi jona herään ja istahdan koneelle (suomen aikaa).
Re: Levyraati 54 ❥ Huonoushulabaloo ❥ Pisteytys
Ei tässä raadissa lopulta ollut viittätoista, joille olisin halunnut antaa pisteitä. Sain silti helpohkosti viisitoista pisteiden saajaa kasaan. Riitti karsia pois ne, joista jollakin tasolla pidin, sekä epäbiisit, kellaridemot ynnä muut vastaavat. Jäljelle jäi vain hieman yli viisitoista kappaletta. Muutamasta aloin pitää lisäkuuntelujen myötä. Lukitsin tilanteen siinä vaiheessa, kun jäljellä oli täsmälleen viisitoista.
Järjestystä oli vaikeampi määrittää. Päädyin sijoittamaan pisteskaalan alaosaan pääasiassa sellaisia kappaleita, jotka kyllä olivat epämiellyttäviä mutta joiden epämiellyttävyyden oletin ominaisuudeksi enkä virheeksi. Keskisuuria ja suuria pisteitä saivat pääasiassa kappaleet, jotka eivät vedonneet mutta jotka musiikin tekemisen lähtökohtien puolesta olisivat voineet vedota.
Lupasin, etten olisi pisteissäni täysin johdonmukainen, enkä ollutkaan. Täydet pisteeni menivät ainoalle kappaleelle, jonka kohdalla teki mieli anella huonosti täytetyltä karhulta armoa. Muilla pisteytysperusteilla ei ollut siinä vaiheessa väliä. Korkeat pisteet sai yksi sellainenkin kappale, jolle olisin voinut kuvitella antavani pisteitä, jos pisteet olisi jaettu normaaliin tapaan parhaille tästä samasta biisijoukosta. Kyse ei ole niin-huono-että-se-on-hyvä-keissistä. Sellaiset raakkasin armotta harkinnasta, mikäli tykkäsin. Sen sijaan tarkoittamassani biisissä oli elementtejä, joista pidin, mutta kokonaisuus tökki. Ehkä toisesta suunnasta raatikattausta lähestyessäni olisin painottanut hyviä puolia.

Jos et pärjää tietokoneellesi shakissa, kokeile potkunyrkkeilyä.
Re: Levyraati 54 ❥ Huonoushulabaloo ❥ Pisteytys
Voin nostaa esiin biisit, joista tykkäsin eniten.
Tulivuori sisälläin / Anneli Mattila
Penelope / william feat. Clever
Parempi mies / Cheek feat. Samuli Edelmann

We're like fire and gasoline
Come and light it up with me
So high on adrenaline
You're my adrenalina
Come and light it up with me
So high on adrenaline
You're my adrenalina
Re: Levyraati 54 ❥ Huonoushulabaloo ❥ Pisteytys
Niin tämä! ”Sexii sexii” oli tosin itselleni tuttu reilun 20 vuoden takaa, mutta olin täysin unohtanut sen. Heti biisin nimen luettuani tajusin, että mistä biisistä on kyse ja muistui mieleen miten sitä salaa kuunneltiin yhdeltä nauhoitetulta kasetilta. Käsittämättömästi muistit sanat lähes täydellisesti, vaikka edellisestä kuuntelukerrasta on jo tosiaan aikaa. Iso kiitos kappaleen lähettäjälle, vaikka versio olikin mitä oli.
-
- Kanta-asiakas
- Viestit: 1402
- Liittynyt: 21 Helmi 2019, 12:11
Re: Levyraati 54 ❥ Huonoushulabaloo ❥ Pisteytys
No huh huh, olipa tässäkin urakka. Olen samaa mieltä siitä, että raati oli poikkeuksellisen vaikea pisteyttää. Aioin alun perin pisteyttää kappaleet subjektiivisesti sen mukaan, mistä itse pidän vähiten, mutta kappaleet kuunneltuani päätin ottaa pääkriteeriksi kuitenkin "objektiivisemman" huonouden. Tämän linjan ansiokkaita edustajia oli raadissa niin monta. Yritin siis äänestää sellaisia kappaleita, jotka olivat jollain tavalla hieman tahattomasti huonoja ja jokseenkin tosissaan tehtyjä, vaikka täydellinen tällainen kriteeri ei tietenkään ole, koska monista kappaleista on hyvin vaikea arvioida, mitkä niiden tekomotiivit ovat olleet. Loppujen lopuksi pisteytin kappaleet siis eri kriteerein kuin omani lähetin. No, ehkei tämä ole niin kriittistä tällaisessa raadissa.
Raadin teema oli melko onnistunut. Huonoutta oli tulkittu monella eri tavalla ja pystyin pääasiassa ymmärtämään, miksi jotkin tietyt kappaleet oli mukaan lähetetty. Muutama hyväkin biisi oli toki eksynyt mukaan ja jopa sellaisia, joiden huonoutta en kyllä ymmärrä yhtään. Erityinen maininta kappaleelle Tulivuori sisälläin, joka on aivan upea löytö ja olisi monessa raadissa saanut minulta täydet pisteet. Olen kyllä hieman katkera, että se on lähetetty tällaiseen raatiin. Toivottavasti kuulemme valinnalle perusteluita kappaleen lähettäjältä.

Violins playing
Angels crying
Angels crying
Re: Levyraati 54 ❥ Huonoushulabaloo ❥ Pisteytys
Ei täällä ollut kuin yksi kappale, jolle haluammalla halusin antaa huonouspisteitä. Oli tuskaa raapia 15 kasaan. EI lainkaan hullumpi taso noin niinkun hyvyysmielessä, mutta mulla nyt on hieman erikoinen maku.
Muutamia hajamainintoja:
Bart Simpsonin kesäloma / Juhani Heino
Hieno löytö, mahtaa olla isolla rahalla tuotettu. Lapsille matkamusaa mökkireissulle huoltoasemalta.
Sexii Sexii (Live Home Made Amateur Sexii Tape Version) / Tutti Frutti feat. Jorgos Wigwammeister
Timanttinen biisi, tämä versio ei pärjää alkuperäiselle, paitsi ehkä huonousaspektilla. Tätä kuunnellessa on hyvä mennä kauppaan niin pärjää ilman ostoslista: Ananas, mansikka ja mandariini. Sitruuna, kiwi ja kirsikka...
AIH-OIH Disco / Ismon Kirotut Lempikeksit
Oikein hyvä tällaiseksi ismo-remix biisiksi. Itse harkitsin vakavasti raatiin Per Saukon Tulin minä kaapista ulos (ruotsalainen kansanlaulu) -kappaletta. Luulen, että se olisi ollut tyhmyydessään menestyskandidaatti tässä raadissa. Se olisi ollut siinäkin mielessä mielenkiintoinen valinta, että tällöin sekä nolousraadin, että huonousraadin biisini olisivat olleet samalta levyltä (Suomi Seksiä 2).
Hotline Bling / Drake
Ei tämä huono ole, mutta kun joillekin täytyy pisteitä antaa niin antaisinko sitten vaikka tälle???
Hong Kong's Fall (feat. Donald Trump) / CD Rev
Biisinä oikein menevä, mutta lähestymistapa huonousraatiin oli hyvä.
Back to Astrakhan / Blashemia
Tässä on kivoja elementtejä, ei huono lainkaan. Pitää ottaa huomioon, ettei tämä ei taida olla mikään kaupallinen julkaisu vaan tyyliin demo ja jos tämä tuotettaisiin kunnolla niin ei muuta kuin Halla-aho bändeineen viisuihin, hehe...
Ég Ætla Að Sigra Eyjuna / Fm95Blö feat. Jóhanna Guðrún
Aika hauska bile(?)biisi. Miksiköhän tämä oli valittu mukaan. Samaa voisi toki kysyä joistain muistakin.
Penelope / william feat. Clever
Keskimääräistä omaperäisempi kiva rytmitys ja hyvä melodia. Tykkäsin paljonkin, mutta miinuksena fiittaajan osuus on jotenkin päälleliimattu. Tarttuva biisu.
On tää menoa / Aneurysma
Aivan ihana.
Jammu Setä / Oranssi Paska
Todella surullinen tapaus Jammu edesottamuksineen. "Hieman" häiritsevää, että töissä soi päässä: kädet ilmaan, housut alas... Jollain tapaa tykkään tästä biisinä ja ihan onnistuneesti tässä on synkkää tunnelmaa luotu. Sanoitus menee vähän yli hilseen. Vaikka Jammulla oli kunnia hyvin vähissä niin olisi tullut mielenkiintoiset käräjät, jos Jammu olisi nostanut tästä kunnianloukkaussyytteen.
Summer Up -rap / Henna Kalinainen
Öö, oliko tämä biisi ollenkaan. No joo menkööt.
A True, True Friend / Kazumi Evans, Shannon Chan-Kent, Andrea Libman, Ashleigh Ball, Rebecca Shoichet
Eikö huonompaa lastenlaulua löytynyt?? Perkele. Tässä menevä kertsi.
Parempi mies / Cheek feat. Samuli Edelmann
Noniin, tää voi pärjätä. Itse harkitsin Mamban tuotantoa, Finlandersin Oikeesti ja Neon 2 - Kemiaa. Olisiko tullut pojoja? Lopulta en halunnut näille lisää katselukertoja.
Ei tuo punainen / J. K. Ihalainen ja Sándor Vály
Aivan loistava. Kiitos!
Ce face boala din om / Călin Campionu'
Tämä(kin) on sellaista humppaosastoa, josta minun on vaikea olla pitämättä.

- Viestit: 5215
- Liittynyt: 17 Heinä 2016, 13:13
Re: Levyraati 54 ❥ Huonoushulabaloo ❥ Pisteytys
Pisteyttämistavan päättäminen oli vaikeaa, kunnes päätin lopulta mennä samalla tavalla, kuten olin valinnut kappaleeni, eli guilty pleasure -linjalla (huonousjärjestyksessä, pikkupisteiden kanssa piti sovitella).
Re: Levyraati 54 ❥ Huonoushulabaloo ❥ Pisteytys
Koska virallinen dedis on ylitetty, valikoivat kommentit lienevät sallittuja. Älköön lukeko, ken ei ole pisteyttänyt.
2. Stop the War / Speak the Hungarian Rapper
Hauskimpia rauhanlauluja ikinä. Jotkut tunnistaa vitseiksi, tästä jannusta en uskalla edes arvata. Peace lähettäjällekin!
5. Uranoid / Diabarha
Speedcore ja extratone olivat uutta. Raskaan rockin äärimuotoja en aktiivisesti ihmettele, faninsa kaikella, mutta tämä ylitti hirvityskynnyksen. Atomiajan kauhuja.
8. Santa's Summer / Iselin Michelsen
Ihana ihminen. - Valitettavasti tämä on ensimmäinen osuma Google-haulla "worst song ever". Liian helppoa. Jouluraadissa olisin fanittanut (tai ehkä lähettänyt tämän sinne itse).
10. Chacarron / El Chombo
Artikulaatio hallussa. Ja itseironia. Kuului niihin, joista olisi mukava tietää taustoja.
12. Tulivuori sisälläin / Anneli Mattila
Rakkausraadissa Herätä mut kuiskaten sai täydet. On tässä karmeuksia, Jorma Toiviaisellakaan ei paras päivä (alkutekstin vika?), mutta come on, suomi-iskelmästä löytyy paljon huonompia.
13. Bart Simpsonin kesäloma / Juhani Heino
Etenkin 70-80-lukujen huoltamokasetti-iskelmiä odotin. Tämä jopa ylitti ne.
14. Sexii Sexii (Live Home Made Amateur Sexii Tape Version) / Tutti Frutti feat. Jorgos Wigwammeister
Hörähtelin. Kappale olisi kelvannut ihan sellaisenaan, vaikka tämä "versio" on vitsikkäämpi ja ymmärrän, ettei DJ Jorgos voinut vastustaa kiusausta.
21. PopoZão / K-Fed
Huonous tuntui lisääntyvän kuuntelujen myötä, jee. Kannattaa usein lukea YouTube-kommentteja. Joku suositteli videota, jossa kaveri joraa studiossa ihan onnessaan. Jee.
25. Penelope / william feat. Clever
Hieno näkökulma teemaan. Viihdeohjelmissa on aina "tähti"vieraiden surkeita playback-vetoja, jotka eivät kiinnosta ketään. Tässä ei näköjään herra artistia itseäänkään.
26. Zašto žene nisu verne / Vera Matović
Hävytöntä. Kuka uskaltaa tunnustaa pitävänsä tätä huonona?
27. Rich Boy / Nicky Tuckova
Tahallista ja erittäin hyvää huonoutta. Work/pork-riimi liikutti sydäntäni.
29. Two Wives and One Husband / Trio Oriental Brega
Kesto todellakin. Mistä tämä on repäisty? Jostain stadionkonsertista kai. Ympärillä 50 000 kiinalaista etnohumpan ystävää ulvoo kurkku suorana?
32. Laula kukko / Marjatta ja Martti Pokela
Ensin hylkäsin, koska en pitänyt huonona. Lähettäjällä on ehkä pointti. Levykansi lienee jostain kauhuelokuvasta.
36. Parempi mies / Cheek feat. Samuli Edelmann
Vesku Loiri vielä kolmanneksi, ja siinä olisi Paskin Trio Ikinä. Yksinään molemmat sankarit ovat tehneet jotain kelvollistakin.
40. Ce face boala din om / Călin Campionu'
Oli muuan tv-sarja, jossa morsiamet pisteyttivät toistensa häitä. Joko nyt haukutaan hautajaisetkin? Musiikki oli kliseistä, ruoka mautonta ja kalmo huonosti meikattu.

If you only see one movie this year, it should be FRANKENHOOKER. - Bill Murray, 1990
Re: Levyraati 54 ❥ Huonoushulabaloo ❥ Pisteytys
Ai niin joo, eihän avausviestissä mitään showta luvata, vaan vain tulokset. Ehkä Worsthost vain latelee ne yhtä nopeasti kuin ladeltiin Wienin viisuissa semistä finaaliin selvinneet.
Rise, angel, shine, love!
Re: Levyraati 54 ❥ Huonoushulabaloo ❥ Pisteytys
Huonosti täytetty karhu! - Toivottavasti saamme kuunnella sitä koko illan.
If you only see one movie this year, it should be FRANKENHOOKER. - Bill Murray, 1990
Re: Levyraati 54 ❥ Huonoushulabaloo ❥ Pisteytys
Se mikä aluksi tuntui helpolta ei sitten ollutkaan. Mukana oli vain muutama, tai ainakin reilusti alle 15 sellaista jotka edustavat sellaista huonoutta jota hain. Eli kunnianhimoisesti ja osin laadukkaastikin - tai ainakin laatuun pyrkien - toteutunutta huonoutta. Löytyi kyllä muutama huonoushelmi, mutta muutoin oli vaikea raapia kaikki 15 kasaan, siitäkään huolimatta, tai juuri sen takia, että paria selkeästi raatiin kuulumatonta biisiä lukuunottamatta ei mitään haluja kuunnella yhtäkään koskaan enää. Kun liikutaan tuollaisella kriteerittömällä tasolla niin voisi ihan hyvin arpoa keille antaa pisteet. Päädyin sitten rankaisemaan lähinnä genrelähtöisyydestä - ei pisteteitä, tai totaalisesta amatöörimaisuudesta - ei pisteitä. Kai. Voi olla että aikomus oli ja vaan arvoin, en muista tarkkaan tämän koettelemuksen vaiheita enää .
Ihmiset kuuntelevat tänä päivänä radioista kappaleita, jotka vain heitetään heille. Ja heille sanotaan, että teidän täytyy pitää tästä kappaleesta, koska me soitamme sitä 60 kertaa päivässä. He pakottavat pitämään kappaleista.
- Salvador Sobral
- Salvador Sobral
Re: Levyraati 54 ❥ Huonoushulabaloo ❥ Pisteytys
Kappas, aika random osuma Googlesta noilla hakusanoilla. Itselleni hän on tuttu Staysmanin & Lazzin videoilta. Ei ole sooloura oikein lähtenyt lentoon - ainakaan positiivisesti.
Got a fire and a country heart
- Koirankuonolainen
- Kanta-asiakas
- Viestit: 4237
- Liittynyt: 25 Tammi 2015, 10:04
Re: Levyraati 54 ❥ Huonoushulabaloo ❥ Pisteytys
Children Cry for Castoria -kappaleen esittäjä ja monin tavoin muutoinkin musiikkimiehenä ansioitunut Nicolas Slonimsky oli näköjään Frank Zappan hyvä kaveri. Se ehkä selittää jotain
Jos et kestä katsoa, katso muualle. (Benjamin Spock: Järkevää lastenhoitoa)
Re: Levyraati 54 ❥ Huonoushulabaloo ❥ Pisteytys
Pisteytys on päättynyt. Tervetuloa tulosshow'hun kello 21.00.
Kappaleiden lähettäjiä saa täten alkaa arvailla. Oikeat vastaukset paljastuvat jonkin verran ennen tulosten alkua, kenties noin 19.
Karhu pyysi kertomaan, että hän on parhaillaan metsässä keskellä ei mitään keräämässä kuivahtaneita kukkasia voittajalle ojennettavaa kaunista kimppua varten.
Kappaleiden lähettäjiä saa täten alkaa arvailla. Oikeat vastaukset paljastuvat jonkin verran ennen tulosten alkua, kenties noin 19.
Karhu pyysi kertomaan, että hän on parhaillaan metsässä keskellä ei mitään keräämässä kuivahtaneita kukkasia voittajalle ojennettavaa kaunista kimppua varten.
Re: Levyraati 54 ❥ Huonoushulabaloo ❥ Pisteytys
Haluaisin kuulla sen selityksen. Minusta kun kuulosti lähinnä, että ummetuksessa on kakkaa = se on siis hauskaa, hah haa. Setä laulaa ihan pieleen -> hah haa. Lisätään näihin vielä ihan kuunneltava pianopimputus = enpä ole eläissäni nauranut näin makeasti. Hoh hoijaa. Minulla meni ihan ansiokkaaksi edustajaksi sarjaan "huono, mutta ei aiotulla tavalla". Saatoin ymmärtää aikeen väärin. Ehkä olikin tarkoitus parodioida huonoja vitsejä Olikin ekä eniten päätäni raavituttanut biisi tässä raadissa.Koirankuonolainen kirjoitti: ↑02 Loka 2020, 09:15 Children Cry for Castoria -kappaleen esittäjä ja monin tavoin muutoinkin musiikkimiehenä ansioitunut Nicolas Slonimsky oli näköjään Frank Zappan hyvä kaveri. Se ehkä selittää jotain
Rise, angel, shine, love!
- Koirankuonolainen
- Kanta-asiakas
- Viestit: 4237
- Liittynyt: 25 Tammi 2015, 10:04
Re: Levyraati 54 ❥ Huonoushulabaloo ❥ Pisteytys
No sama täällä siis pään raapimisen osalta. Ja Frank Zappankin musiikki saa usein raapimaan päätä. Minä puolestani rankkasin tämän sarjaan "aiotulla tavalla huono" sen tiedon perusteella, mitä tästä mieltäni kovin vaivaamaan jääneestä teoksesta ehdin näihin hätiin löytää. Kappale on sävelletty 1920-luvun puolivälissä ja kuuluu viiden mainosteksteihin tehdyn laulun sarjaan. Lyriikat eivät siis ole taiteilijan omia eikä lauluja ole ao. tuotteiden mainostamiseen tiettävästi käytetty.Rousku kirjoitti: ↑02 Loka 2020, 12:49Minulla meni ihan ansiokkaaksi edustajaksi sarjaan "huono, mutta ei aiotulla tavalla".Koirankuonolainen kirjoitti: ↑02 Loka 2020, 09:15 Children Cry for Castoria -kappaleen esittäjä ja monin tavoin muutoinkin musiikkimiehenä ansioitunut Nicolas Slonimsky oli näköjään Frank Zappan hyvä kaveri. Se ehkä selittää jotain
Olikin ekä eniten päätäni raavituttanut biisi tässä raadissa.
Viimeksi muokannut Koirankuonolainen, 02 Loka 2020, 15:50. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Jos et kestä katsoa, katso muualle. (Benjamin Spock: Järkevää lastenhoitoa)
Re: Levyraati 54 ❥ Huonoushulabaloo ❥ Pisteytys
Yksi selvä tapaus. Lou Reed & Metallica oli ta1jan valinta. Tekijöiden muuta tuotantoa pitää arvostaa, että tämän yhteislevytyksen osaa nostaa esimerkiksi epäonnistumisesta. Vrt. myös ta1jan kommentit tässä ja ilmoittautumisketjussa.
Monesta muusta kappaleesta ei tullut kukaan nimiRaateilija erikseen mieleen, tai jos tulikin, saatan olla täysin hakoteillä. Yksi veikkaus pitää silti sanoa. Veikkaan wigwamin valinneen taktisesti Disfiguring the Goddessin tai Guttural Slugin sillä ajatuksella, että jos suurin osa vain kääntää puntarinsa mekaanisesti ympäri, kärkeen nousee äärigenrejen edustajia. Wigwam ei itse pidä raatikappalettaan erityisen epämiellyttävänä vaikkei välttämättä miellyttävänäkään. Toisen näistä on valinnut joku, joka on lähtenyt etsimään nimenomaan itselleen epämieluisimman genren edustajaa tähän raatiin (vaihtoehtoja on kolmisenkymmentä).
Diabarhan valinnassa lienee sama ajatus. Genre, tuottaja tai kappale on varmaan tarvinnut tuntea valmiiksi, että Diabarhan on voinut valita; miten tuollaista muuten löytäisi? Rajaa ehkä vaihtoehtoja niihin, jotka muutenkin valitsevat raateihin ainakin ajoittain valtavirrasta poikkeavaa musiikkia, mutta pitävätkö he tätä tarpeeksi huonona? Ehkä wigwamin taktinen valinta olikin tämä. Tai Nurse With Wound? Kuka senkin on muka löytänyt, ellei yhtään ole kiinnostunut kokeellisesta industrial-musasta? Jos veikkaan wigwamia kaikkien biisien lähettäjäksi, saan ainakin yhden oikein!
Tulikuwa tunakuja? Kuka kirjoittaa YouTube-hakuun v-sanan ja valitsee häröimmän vastaantulevan kappaleen? Ehkä en uskalla veikata. Äh, uskallan. Klaus-12. Olen edelleen sitä mieltä, että swahilinkielistä kappaletta ei voi julkisesti saatavilla olevien tietojen perusteella luokitella ainakaan suomalaiseksi. Ellei valitsijalla ole kappaleestaan tietoa, jota Googlella ei löydy, kappale pitäisi kirjata kansallisuudeltaan tuntemattomaksi. Tälle ja vastaaville tapauksille (esim. Rouskun leffaraatibiisi) voisi olla levyraatiwikissä oma "maasivu".
Jos vitsi oli huono, eikö se ollut oikeassa raadissa? Olisin veikannut Slonimskya Koirankuonolaisen valinnaksi, mutta puhuisiko hän tästä ikään kuin jonkun muun valintana tässä vaiheessa? Ehkä puhuisikin. Tai sitten Koirankuonolainen valitsi Pokelat uudestaan ja sziget (vai Erakkorapu?) Slonimskyn.
Jos et pärjää tietokoneellesi shakissa, kokeile potkunyrkkeilyä.
- ESC93
- Siivooja
- Viestit: 16388
- Liittynyt: 26 Maalis 2010, 15:35
- Paikkakunta: Järvenpää / ex-Nastola
- Viesti:
Re: Levyraati 54 ❥ Huonoushulabaloo ❥ Pisteytys
Penelope on varmaankin Hazardin tai Palikan. Molempien oletettu musiikkimaku puoltaisi vahvasti sitä, samoin kuin se että molemmat olivat ilmoittautuneiden listalla ennen minua (itsehän olin siis se joka jäi soittelemaan toista viulua).
Imagine a world where no one knows my name
Where I can be young and make my own mistakes
Sometimes I just wanna say I'm not okay
Imagine a world where no one knows my name
Where I can be young and make my own mistakes
Sometimes I just wanna say I'm not okay
Imagine a world where no one knows my name
- Koirankuonolainen
- Kanta-asiakas
- Viestit: 4237
- Liittynyt: 25 Tammi 2015, 10:04
Re: Levyraati 54 ❥ Huonoushulabaloo ❥ Pisteytys
Olen ollut aina erittäin huono arvaamaan kappaleiden lähettäjiä, mutta huonot arvauksethan sopivat teemaan hyvin.
Slonimskyn mahdollisena lähettäjänä tuli vahvimmin mieleen sziget.
Laula kukko on varmaan nuoremmalle polvelle tuntematon, ellei sitten joku ottanut kappaleesta selvää kun viittasin siihen nolousraadissa. Mutta eniten kuitenkin veikkaisin lähettäjäksi Rouskua, Jufo81:tä tai ta1jaa.
Entä kuka pitäisi A. Mattilan tyylisestä musiikista yhtä vähän kuin minä? akuankka, CottonJoel tai Erakkorapu? Mutta lähtisivätkö he kuitenkaan hakemaan huonousraatiin tällaista (teemaan sinänsä erittäin hyvin sopivaa) kappaletta?
Uranoid kuulosti jotenkin Tegu-:lta.
Ei tuo punainen on loistava kappale, joten lähettäjän täytyy olla joku, jonka musiikkimaku poikkeaa huomattavasti omastani. Eli.. tai..kenties..tai ehkä sittenkin.. -No, heitähän riittää.
Slonimskyn mahdollisena lähettäjänä tuli vahvimmin mieleen sziget.
Laula kukko on varmaan nuoremmalle polvelle tuntematon, ellei sitten joku ottanut kappaleesta selvää kun viittasin siihen nolousraadissa. Mutta eniten kuitenkin veikkaisin lähettäjäksi Rouskua, Jufo81:tä tai ta1jaa.
Entä kuka pitäisi A. Mattilan tyylisestä musiikista yhtä vähän kuin minä? akuankka, CottonJoel tai Erakkorapu? Mutta lähtisivätkö he kuitenkaan hakemaan huonousraatiin tällaista (teemaan sinänsä erittäin hyvin sopivaa) kappaletta?
Uranoid kuulosti jotenkin Tegu-:lta.
Ei tuo punainen on loistava kappale, joten lähettäjän täytyy olla joku, jonka musiikkimaku poikkeaa huomattavasti omastani. Eli.. tai..kenties..tai ehkä sittenkin.. -No, heitähän riittää.
Jos et kestä katsoa, katso muualle. (Benjamin Spock: Järkevää lastenhoitoa)
Re: Levyraati 54 ❥ Huonoushulabaloo ❥ Pisteytys
Pisteyttäjälistan mukaan kaikki muut osallistujat ovat pisteyttäneet paitsi Magicmello, toinen ensikertalaisista.
Re: Levyraati 54 ❥ Huonoushulabaloo ❥ Pisteytys
14. Sexii Sexii (Live Home Made Amateur Sexii Tape Version) / Tutti Frutti feat. Jorgos Wigwammeister
Tämä nyt on ainakin selkeä tapaus. Muista paha mennä sanomaan.

- TomppaJr
- Koordinaattori
- Viestit: 37556
- Liittynyt: 05 Huhti 2010, 11:42
- Paikkakunta: Helsinki
- Viesti:
Re: Levyraati 54 ❥ Huonoushulabaloo ❥ Pisteytys
Kiinalaiset vaimot ja mies tietty akuankka13, jolla hän on kilpaillut samantyylisessä kisassa sekä toisaalla ja neljäällä.
And when I cry I cry for both of us.
Re: Levyraati 54 ❥ Huonoushulabaloo ❥ Pisteytys
Kaikkien aikojen pisin levyraatibiisi on On the Silver Globe raadista 10 kestolla 29:39. Raadissa 45 kuullun The Harridanin kesto on vähän alle puolet siitä eli 14:04, mikä päihittää tämän raadin kiinabiisin 27 sekunnilla. Onko välissä vielä jotain vai meneekö Two Wives and One Husband tilastokolmoseksi?
Re: Levyraati 54 ❥ Huonoushulabaloo ❥ Pisteytys
^ Jouluraadin 2019 Christmas Eve Suite oli pituudeltaan 23:47. Raadin 48 biisini oli 16:04 pitkä mutta ilmoitin siitä mukaan epävirallisen pätkityn version, joten sitä ei laskettane.
Käyttäjätunnus suljettu 5.9.2024 alkaen
Re: Levyraati 54 ❥ Huonoushulabaloo ❥ Pisteytys
Vielä reilut puoli tuntia aikaa arvailla ennen paljastuksia.
Re: Levyraati 54 ❥ Huonoushulabaloo ❥ Pisteytys
Heitetään nyt yksi veikkaus: Bart Simpsonin kesäloma & Koirankuonolainen.
- akuankka13
- Kanta-asiakas
- Viestit: 9007
- Liittynyt: 10 Touko 2008, 13:08
- Paikkakunta: Vanajan taka
Re: Levyraati 54 ❥ Huonoushulabaloo ❥ Pisteytys
Tässä teille totuuksia:
- Zazpikaleak: Feeding of Nihility / Disfiguring the Goddess
- TomBoi: Stop the War / Speak the Hungarian Rapper
- WildDance: Get Up (I Feel Like Being a) Sex Machine / James Brown
- Pete: Eyes of the Cyclops / Guttural Slug
- Tegu-: Uranoid / Diabarha
- UFOPOLI: Front door / Namiko Shinozaki
- iSani: Tulikuwa Tunakuja / Munaleja Vitut
- Hazard: Santa's Summer / Iselin Michelsen
- Erakkorapu: Children Cry for Castoria / Nicolas Slonimsky
- Mymmeli: Chacarron / El Chombo
- Rousku: Umkhulu Somandla / Derrick Ndzimande
- CottonJoel: Tulivuori sisälläin / Anneli Mattila
- Hanhis: Bart Simpsonin kesäloma / Juhani Heino
- wigwam: Sexii Sexii (Live Home Made Amateur Sexii Tape Version) / Tutti Frutti feat. Jorgos Wigwammeister
- BronZe: Staple Tapeworms on My Penis / Passenger of Shit
- klaus-12: AIH-OIH Disco / Ismon Kirotut Lempikeksit
- ESC93: Hotline Bling / Drake
- sziget: Siskon lasten vanhoja vaatteita / Jonna Geagea
- GuoZu8: Hong Kong's Fall (feat. Donald Trump) / CD Rev
- Koirankuonolainen: Ei sorsan sorsaa / Kaius Tihtonen
- Timoteus: PopoZão / K-Fed
- antsa798: Back to Astrakhan / Blashemia
- inomu: Ég Ætla Að Sigra Eyjuna / Fm95Blö feat. Jóhanna Guðrún
- Magicmello: Uni Corn Song / Maria Monde
- Palikka: Penelope / william feat. Clever
- ratamo1: Zašto žene nisu verne / Vera Matović
- jiiii: Rich Boy / Nicky Tuckova
- Jufo81: Night Time / The XX
- akuankka13: Two Wives and One Husband / Trio Oriental Brega
- Teräsbekoni: On tää menoa / Aneurysma
- Muisto: Jammu Setä / Oranssi Paska
- Queen: Laula kukko / Marjatta ja Martti Pokela
- MIH96: The Bottom Feeder / Nurse With Wound
- Nevski: Summer Up -rap / Henna Kalinainen
- granaattiomena: A True, True Friend / Kazumi Evans, Shannon Chan-Kent, Andrea Libman, Ashleigh Ball, Rebecca Shoichet
- Bomboclaat: Parempi mies / Cheek feat. Samuli Edelmann
- ta1ja: The View / Lou Reed & Metallica
- TomppaJr: Ei tuo punainen / J. K. Ihalainen ja Sándor Vály
- jdjj22: Ich will Spaß / Markus
- Mini3765: Ce face boala din om / Călin Campionu'
Qaj.
Re: Levyraati 54 ❥ Huonoushulabaloo ❥ Pisteytys
Täytit lottorivisi väärin. Vastaan, että ehdit vielä 17 minuuttia pohtia asiaa toisin
tätä ei varmaan olisi saanut paljastaa .
Viimeksi muokannut ta1ja, 02 Loka 2020, 18:46. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
Ihmiset kuuntelevat tänä päivänä radioista kappaleita, jotka vain heitetään heille. Ja heille sanotaan, että teidän täytyy pitää tästä kappaleesta, koska me soitamme sitä 60 kertaa päivässä. He pakottavat pitämään kappaleista.
- Salvador Sobral
- Salvador Sobral
Re: Levyraati 54 ❥ Huonoushulabaloo ❥ Pisteytys
Enpä ollut kytkenyt aivojani päälle. Nyt vasta tajusin tarkistaa, milloin video on upattu YouTubeen. Tapa osallistua raatiin tämäkin. Jos sopivaa valmisratkaisua ei löydy, biisiä voi tuunata itse.
Tulikuwa tunakujan kohdalla tuli mieleen epäillä, että se on jonkun osallistujan tarkoitusta varten itse tekemä, mutta biisi oli upattu yhdeksän päivää ennen kilpailukutsua.
Mutta pitääkö Tegu- biisiä huonona? Ai niin, Tegu-:han uhkasi lähettää suosikkikappaleensa. Joo. Tegu-:n biisi tuo on.
Okei. Osumaprosentti on niin huono, etten taida yrittää enää.