Vedonlyönti 2023
Re: Vedonlyönti 2023
Itse katselin tuota Kroatiaa, mutta olematon jurymenestys saattaa olla liikaa top10-sijalle.
Espanjaa en vain näe millään voittajana. Kappale on vaan yksinkertaisesti liian hankala ja "epämiellyttävä" keskivertokatsojalle. Vaikka teknisesti laulaa hyvin ja visuaalisesti saadaan homma toimimaan, niin se ei vielä itsessään riitä. Eurojureissakaan tuo ei lämmittänyt raateja eikä esitys ole muuttunut sitten kansallisen karsinnan.
Näin vedonlyönnissä eniten kiinnostaa tällä hetkellä top10-vedot. Kohtalaisilla kertoimilla on saanut poimittua Sloveniaa, Australiaa ja Kyprosta. Näistä kun joku pääsee kakkospuoliskolle ja toteuttaa vedon niin jää jo voitolle. Riittäisikö jopa Georgia loppupään paikalta, niin sitä vielä pohdin.
Päätin myös olla myymättä Suomea. Mennään nyt rehdisti päätyyn asti. Luotan siihen, että olen sokeutunut Loreenille viisukevään aikana. Alunperinhän olin sitä mieltä, ettei tuo kappaleena riitä.

italiaan ja saksaan olen alkanu uskoa aina vaan enemmän. tontyylin festivaalihevi glamour stylellä ja tunnelmalla ( iskee ihmisiin myös jokka ei oo rock) ja italia tällä vauhdilla jos eesti esim.tippuu jää koko finaalin ainoaksi hitaaksi tunnelmaballaadiksi ja marcolla vangitseva karisma ja ääni. toki suomi erottuu,mutta ruotsi voi tuntua jopa latteaksi kaikkien Power akkojen kanssa ( jos armenia georgia jne menee finaaliin)
Re: Vedonlyönti 2023
Italiaa olen ounastellut kokoajan top10-sakkiin. Italia vaan kerää ääniä oli kappale lähestulkoon mikä tahansa ja raadit varmasti pissivät hunajaa jollain osin tämän kohdalla. Ehkä kuitenkin tuo alkupään mahd. slotti ja ei niin mahtava balladi verottavat kärkikahinoista pois. sijat 7-10 aika varmoja voisi kyllä olla paremmalla sijalla kuin Ranska.
Ukrainan kohtalo kiinnostaa miten juryt tämän näkevät ja kerääkö säälipisteitä mitenkä. Itse en koskenut tikullakaan heihin tämän kevään aikana.
Ukrainan kohtalo kiinnostaa miten juryt tämän näkevät ja kerääkö säälipisteitä mitenkä. Itse en koskenut tikullakaan heihin tämän kevään aikana.
- kummituseläin
- Hörppijä
- Viestit: 230
- Liittynyt: 01 Maalis 2006, 01:30
Re: Vedonlyönti 2023
Kyllä tuo arvontatulos Suomi-Ruotsi akselilla minusta aika lailla väistämättä oli huonompi uutinen Suomelle kuin Ruotsille.
Tällaisissa suosikki vs altavastaaja tilanteissa satunnaistekijät ovat lähtökohtaisesti aina altavastaajalle mahdollisuus ja suosikille riesa. Nyt kun yksi tällainen iso satunnaistekijä, jonka olemassaolosta etukäteen tiedettiin, poistui kuviosta muuttamatta kahdenvälisiä voimasuhteita, niin suosikin asema luonnollisesti helpottui ja altavastaajan asema heikkeni.

^Varsinkin tilanteessa, jossa Suomen voitto on puhelinäänten varassa. Nimenomaan puhelinäänet on riippuvaisia esiintymispaikasta, juryäänet ei niinkään. En usko tällä hetkellä voittoon (ellei tapahdu joku maailman kahdeksas ihme ja Loreen ole numerolla 1 ja Suomi 13). Tällä hetkellä olisin tyytyväinen jos ei pudota top5:n ulkopuolelle.
Re: Vedonlyönti 2023
Lähtökohtaisesti juurikin näin. Dogi tarvitsee enemmän oljenkorsia, kun suosikki ei lähtökohtaisesti niitä tarvitse.kummituseläin kirjoitti: ↑10 Touko 2023, 12:41 Kyllä tuo arvontatulos Suomi-Ruotsi akselilla minusta aika lailla väistämättä oli huonompi uutinen Suomelle kuin Ruotsille.
Tällaisissa suosikki vs altavastaaja tilanteissa satunnaistekijät ovat lähtökohtaisesti aina altavastaajalle mahdollisuus ja suosikille riesa. Nyt kun yksi tällainen iso satunnaistekijä, jonka olemassaolosta etukäteen tiedettiin, poistui kuviosta muuttamatta kahdenvälisiä voimasuhteita, niin suosikin asema luonnollisesti helpottui ja altavastaajan asema heikkeni.
Nyt Käärijä pannaan todella kovaan mankeliin. Ympärillä ovat kaikki parhaat. Lopussa sitten vielä syömässä ääniä kirottu Kroatia, jolla on samanlaista wtf-arvoa kuin Käärijällä. Tällaisessa tilanteessa missä marginaalit ovat ohuet, niin ei olisi oikein varaa antaa yhtään siimaa millään tavoin. Muuten takamatka saattaa olla liikaa.
Re: Vedonlyönti 2023
Kiitos, että raapustit ainakin hyvin todennäköiset ajatukseni sanoiksi.BronZe kirjoitti: ↑10 Touko 2023, 03:27 Mielestäni suurempi häviäjä oli ehdottomasti Ruotsi. Suomi erottuu yleisöäänissä paikalta kun paikalta, joten esiintymispaikan vaikutus yleisöäänissä jäänee pieneksi. Ruotsi sen sijaan tarvitsi kakkospuoliskoa erottuakseen muista naispoppiksista, joita on jo nyt kolme jälkimmäisellä puoliskolla. Jos Ruotsi saa esiintymispaikakseen vaikka sen 8-9 tai missä ikinä mainostauko onkaan, niin onko kappale ja esitys yleisön silmissä tarpeeksi vahva erottuakseen riittävästi muista naispoppiksista. Viiden viimeisen joukosta olisi erottunut ja jäänyt mieleen niin paljon paremmin, että ihmettelen jos kyse ei ole useista kymmenistä pisteistä, jotka Ruotsi tässä menetti. Suomen en usko menettävän juurikaan yleisöpisteitä, esiintyi millä paikalla tahansa.
R.I.P. Eurovision
Re: Vedonlyönti 2023
'''''''''''''''''''kummituseläin kirjoitti: ↑10 Touko 2023, 12:41 Kyllä tuo arvontatulos Suomi-Ruotsi akselilla minusta aika lailla väistämättä oli huonompi uutinen Suomelle kuin Ruotsille.
Tällaisissa suosikki vs altavastaaja tilanteissa satunnaistekijät ovat lähtökohtaisesti aina altavastaajalle mahdollisuus ja suosikille riesa. Nyt kun yksi tällainen iso satunnaistekijä, jonka olemassaolosta etukäteen tiedettiin, poistui kuviosta muuttamatta kahdenvälisiä voimasuhteita, niin suosikin asema luonnollisesti helpottui ja altavastaajan asema heikkeni.
Juurikin näin, ikävä kyllä!
Re: Vedonlyönti 2023
Minäkin hyppään tähän samaan läjään.Serduchka kirjoitti: ↑10 Touko 2023, 15:13Kiitos, että raapustit ainakin hyvin todennäköiset ajatukseni sanoiksi.BronZe kirjoitti: ↑10 Touko 2023, 03:27 Mielestäni suurempi häviäjä oli ehdottomasti Ruotsi. Suomi erottuu yleisöäänissä paikalta kun paikalta, joten esiintymispaikan vaikutus yleisöäänissä jäänee pieneksi. Ruotsi sen sijaan tarvitsi kakkospuoliskoa erottuakseen muista naispoppiksista, joita on jo nyt kolme jälkimmäisellä puoliskolla. Jos Ruotsi saa esiintymispaikakseen vaikka sen 8-9 tai missä ikinä mainostauko onkaan, niin onko kappale ja esitys yleisön silmissä tarpeeksi vahva erottuakseen riittävästi muista naispoppiksista. Viiden viimeisen joukosta olisi erottunut ja jäänyt mieleen niin paljon paremmin, että ihmettelen jos kyse ei ole useista kymmenistä pisteistä, jotka Ruotsi tässä menetti. Suomen en usko menettävän juurikaan yleisöpisteitä, esiintyi millä paikalla tahansa.
Tässä ketjussa ei pitäisi olla kellekään uutta tietoa, että Ruotsi on ollut yleisöäänten top5:ssä viimeksi vuonna 2015. Ruotsille esiintymispaikalla on väliä enemmän kuin Suomelle, sillä heillä ei ole toivomaansa valmista yleisöpohjaa.
Boikotoin vuoden 2024 viisuja. EBU on munaton, siksi Suomi tuo munan mukanaan! #farkkumuna #jegg
- yeahyeahfire
- Laulaa viisuja
- Viestit: 785
- Liittynyt: 21 Tammi 2020, 14:06
Re: Vedonlyönti 2023
Tää oli muuten hyvä pointti joka omalta osaltaan, joskin ehkä pienemmässä määrin kuin Ranskan ja Espanjan naiset, tuo Ruotsille genrekilpailua. Nuohan on taiteellisia, paatoksella laulettuja naisten poppeja molemmat ihan niin kuin Ruotsi. Ainakin toinen noista on finaalissa, kaikella todennäköisyydellä molemmat ja hyvät tsäänssit on että ainakin toinen päätyy tokapuoliskolle.
Musta Loreen oli se pahempi häviäjä tässä arvonnassa kuin Suomi. Suomi ja Espanja on niitä joita muistaa äänestää paikalta kuin paikalta, Ruotsia ei ehkä niinkään kun genrekilpailua on tarjolla myöhemminkin niin paljon. Edelleen veikkaan heille Sveitsi 2021/Ruotsi 2022 kaltaista teletulosta, josta voittoon venyminen vaatisi aika ylivoimaisen juryvoiton, mikä ei toki mahdotonta ole mutta ei ehkä todennäköistäkään. Suomen tarpeeksi kovaan jurypottiin taas mulla ei ole ollut oikein koskaan uskoa, vaikka olen yrittänyt itseäni siihen psyykata. Kompromissivoittaja haiskahtaa edelleen...
Gonna miss you all but mostly the cat
Re: Vedonlyönti 2023
Tähän on pakko tarttua. Jos Ruotsia ei muista äänestää tai se ei jää mieleen, niin pidän outona. Loreen on kuitenkin elävä legenda viisuympyröissä, jonka suurin osa katsojista muistaa. Ja nyt ei puhuta viisukuplasta vaan perus massoista. Kyllä tuolle äänestäjiä löytyy vaikka esiintyisi toisena.yeahyeahfire kirjoitti: ↑10 Touko 2023, 15:38 Ruotsia ei ehkä niinkään kun genrekilpailua on tarjolla myöhemminkin niin paljon.
Ehkä juuri Armenian ja Georgian tyyliset vedot voivat nimenomaan sotkea Ruotsin jurypisteitä. Armenian ja Georgian naapurimaiden juryt saattavat hyvinkin jättää Ruotsin pienille pisteille, kun voi hyvällä omatunnolla painaa saman genren biisin pisteet muille maille. Tässä piilee myös Käärijän sauma.
- yeahyeahfire
- Laulaa viisuja
- Viestit: 785
- Liittynyt: 21 Tammi 2020, 14:06
Re: Vedonlyönti 2023
Siis kyllä Ruotsi varmasti jää mieleen niille, keiden lemppari se lauantaina tulee olemaan ja niiltä osin toki muuntuu ääniksi. Tämä "Loreen on elävä legenda" -juttu on mielenkiintoinen, koska ihmisillä siitä on niin eri käsityksiä. Minä luulen, että suurin osa taviksista kyllä tunnistavat että kappas Loreenhan se siinä, vähintään siksi että kommentaattori hänet esittelee tai lukevat Loreenin nimen ruudusta. Mutta siitä olen vahvasti eri mieltä, että hän kerää ääniä vaan, koska on Loreen. Hc-viisufanien (eli kaikkien jotka viisuista pitkin kautta netissä eri viisufoorumeilla keskustelee) keskuudessa Loreenin legenda-asema on aivan todella paljon paisuneempi kuin mitä se on niiden äänestäjämassojen eli taviskatsojien keskuudessa. Uskon vahvasti, että Loreen kerää telepottinsa sillä, että onnistuu säväyttämään äänestäjiä sinä iltana, ei sillä, että on Loreen. Ei hän sentään mikään öh, vaikka eilen semissä esiintyneen Rita Oran tasoinen kv-supertähti ole, vaan isoille massoille one hit wonder 11 vuoden takaa. 99% Loreenin saamasta telestä tulee olemaan mielestäni "ansaittua" eli juuri tämän esityksen ja kappaleen hyvyyteen perustuvaa. Tähän perustuu oletukseni Cornelian tai Gjonin kaltaisesta tuloksesta.Possu kirjoitti: ↑10 Touko 2023, 16:47Tähän on pakko tarttua. Jos Ruotsia ei muista äänestää tai se ei jää mieleen, niin pidän outona. Loreen on kuitenkin elävä legenda viisuympyröissä, jonka suurin osa katsojista muistaa. Ja nyt ei puhuta viisukuplasta vaan perus massoista.yeahyeahfire kirjoitti: ↑10 Touko 2023, 15:38 Ruotsia ei ehkä niinkään kun genrekilpailua on tarjolla myöhemminkin niin paljon.
Ehdottomia lemppareitaan muistaa toki äänestää paikalta kuin paikalta, minä ja monet muut äänestimme Romaniaa viime vuonna kakkospaikalta.
Tästä samaa mieltä! Sama homma voi päteä Kaukasuksen teleenkin.Possu kirjoitti: ↑10 Touko 2023, 16:47 Ehkä juuri Armenian ja Georgian tyyliset vedot voivat nimenomaan sotkea Ruotsin jurypisteitä. Armenian ja Georgian naapurimaiden juryt saattavat hyvinkin jättää Ruotsin pienille pisteille, kun voi hyvällä omatunnolla painaa saman genren biisin pisteet muille maille. Tässä piilee myös Käärijän sauma.
Gonna miss you all but mostly the cat
Re: Vedonlyönti 2023
Coolbetilla muuten nyt ilmainen viisuvisakin, jossa voi voittaa ilmaiskierroksia. Hienosti ovat ottaneet kyllä viisut omakseen, pointsit siitä heille!
” Tämä kappale on todella erilainen, ainutlaatuinen ja persoonallinen, ja se onnistuu todella erottumaan massasta.”
- Viisu-Alno kuvaillessaan Kyprosen kappaletta 24.3.2023
- Viisu-Alno kuvaillessaan Kyprosen kappaletta 24.3.2023
Re: Vedonlyönti 2023
Pelasin Moldovaa suht maltillisella panoksella TOP10:een 5.8:n kertoimella. Todennäköisesti tiedossa kelpo esiintymispaikka kakkospuoliskolle. Juryissa voi olla haastavaa, mutta teleä uskoakseni kerää oikein mukavasti. Näin kärjistetysti sanoisin: luo tanssittava etnopop-biisi ja tuo lavalle lyhykasvuinen huilunsoittaja, niin vähintään kelvollinen telesuosio on taattu.
” Tämä kappale on todella erilainen, ainutlaatuinen ja persoonallinen, ja se onnistuu todella erottumaan massasta.”
- Viisu-Alno kuvaillessaan Kyprosen kappaletta 24.3.2023
- Viisu-Alno kuvaillessaan Kyprosen kappaletta 24.3.2023
Re: Vedonlyönti 2023
Oletteko huomanneet, onko tuon Ruotsin kertoimien laskun takana jotain erityistä? Mahdollisesti Ranskan videon tulo julki on yksi syy, koska Ranskan kertoimet ovat nousseet.
Re: Vedonlyönti 2023
Suomen kerroin nyt kuudessa. Siinä olisi rohkeille jo hyvin massia tulossa, mikäli Käärijä käärii voiton.
Smash your competition, baby
Show us some good entertainment
Victory's your only payment
Gladiator, gladiator
Show us some good entertainment
Victory's your only payment
Gladiator, gladiator
Re: Vedonlyönti 2023
Tänään mielenkiintoinen semi vetojen suhteen. Millaisia betsejä jengillä on?
Slovenian Q, Islannin NQ ja Kreikan NQ yhtiä isompia vetoja tälle keväälle. Myös semin voittajavedossa olen lyönyt Itävallasta ja Armeniasta ohi, joten oikeastaan millä tahansa muulla voittajalla tulee plussaa. Georgian semin voitosta tulisi isoin tili, mutta tällä hetkellä ei oikein näytä että se veto menisi maaliin.
Albanian Q ja Puolan Q toisivat myös karkkirahaa. Kunhan jompi kumpi menee läpi niin se riittää. Hassuttelin myös Tanskan semin top3sta eurolla yli satasen kertoimella.

Albaniaan sama ja kylkeen ja erikseen Georgiaa. Tiistaina oli semi-isolla Alankomaiden NQ.Possu kirjoitti: ↑11 Touko 2023, 13:30 Tänään mielenkiintoinen semi vetojen suhteen. Millaisia betsejä jengillä on?
Slovenian Q, Islannin NQ ja Kreikan NQ yhtiä isompia vetoja tälle keväälle. Myös semin voittajavedossa olen lyönyt Itävallasta ja Armeniasta ohi, joten oikeastaan millä tahansa muulla voittajalla tulee plussaa. Georgian semin voitosta tulisi isoin tili, mutta tällä hetkellä ei oikein näytä että se veto menisi maaliin.
Albanian Q ja Puolan Q toisivat myös karkkirahaa. Kunhan jompi kumpi menee läpi niin se riittää. Hassuttelin myös Tanskan semin top3sta eurolla yli satasen kertoimella.
Talvella pelattu Suomea 40 ja 11 kertoimilla voittoon. Muuten huhtikuussa laitettu bonuksista voitettuja hiluja Romanian jatkopaikalle.
Muuten sitten erilaisia top10-vetoja ja pient h2h-vetoa. Kroatiaa top10, Sveitsi juryvoittaja, parilla eurolla Kroatian televoittoa koska kerroin oli 100. Kaikki pyritty laskemaan siten ettei hävitessä tule takkiin ihan kauheasti.
Re: Vedonlyönti 2023
Itselläni on kans isolla Slovenian Q 1.85 ja Kreikka NQ 2.30.
Nyt vedin hetki sitten livestä Albaniaa vielä hieman Q 2.25. Ihmettelen, jos tuo ei kerää vähintään Kreikka, Kypros, Armenia ja Georgia osastolta hyvää pistepottia. Pitäisi maistua noissa maissa kuin ruisleipä suomalaiselle.
Nyt vedin hetki sitten livestä Albaniaa vielä hieman Q 2.25. Ihmettelen, jos tuo ei kerää vähintään Kreikka, Kypros, Armenia ja Georgia osastolta hyvää pistepottia. Pitäisi maistua noissa maissa kuin ruisleipä suomalaiselle.
” Tämä kappale on todella erilainen, ainutlaatuinen ja persoonallinen, ja se onnistuu todella erottumaan massasta.”
- Viisu-Alno kuvaillessaan Kyprosen kappaletta 24.3.2023
- Viisu-Alno kuvaillessaan Kyprosen kappaletta 24.3.2023
Re: Vedonlyönti 2023
Ai, että Albaniaa kannatti pelata aiemmin ja livestä
Re: Vedonlyönti 2023
3/3 tänään vielä mukavilla kertoimilla
Niin ja olihan mulla muuten Belgiaakin 2.01 kertoimella, mutta sen arbitin jo aiemmin kun myin 1.47:lla pois. Siitä pienet voitot siis myös talteen.
Niin ja olihan mulla muuten Belgiaakin 2.01 kertoimella, mutta sen arbitin jo aiemmin kun myin 1.47:lla pois. Siitä pienet voitot siis myös talteen.
” Tämä kappale on todella erilainen, ainutlaatuinen ja persoonallinen, ja se onnistuu todella erottumaan massasta.”
- Viisu-Alno kuvaillessaan Kyprosen kappaletta 24.3.2023
- Viisu-Alno kuvaillessaan Kyprosen kappaletta 24.3.2023
Re: Vedonlyönti 2023
Kivasti tuottoa tästä illasta
Ainoa mikä jäi harmittamaan, kun livestä painoin Viroa NQ, että sai tuon Coolbetin 10 euron ilmaisvedon finaaliin ja sehän tottakai kusi. Jos Georgia olisi mennyt Viron sijaan, niin olisi ollut täydellinen ilta. Olisi pitänyt ottaa Albaniaa, kun sen verran hyvä oli.

Georgia kyllä maksoi tänä vuonna. En tiedä mitä tuossa sitten lopulta näin tai ajattelin. Hudit kuitenkin kuuluvat lajiin. Onneksi selkeimmät putoajat on tänä vuonna kuitenkin nähnyt kirkkaasti. Esimerkiksi hullua ajatella, että joku suostui aikoinaan ostamaan Islannin Q:ta 1,2 kertoimella.
- sienimursu
- Kanta-asiakas
- Viestit: 2503
- Liittynyt: 28 Huhti 2015, 21:42
Re: Vedonlyönti 2023
Georgia qualification chance 75% vedonlyönnissä ja ei mennyt läpi
Hupsista.
Hupsista.
This is bread. I mean, heh, this is bread aaand like it's really good it's good bread.
- Viki Gabor, 2019
- Viki Gabor, 2019
Re: Vedonlyönti 2023
Georgialleko kävi nyt sitten "normajohnit"?
Re: Vedonlyönti 2023
Ajatelkaa: Suomellakin olisi voinut olla tällainen tosi pitkä karsiutumisputki PKN:stä alkaen, jos yleisö ei olisikaan saanut pelastettua Saara Aaltoa jatkoon Lissabonissa ja korona ei olisi tullut pelastamaan Akselia todennäköiseltä NQ:lta.
Re: Vedonlyönti 2023
Georgian esitys jäi mielestäni liian kylmäksi ja etäiseksi, eikä kappale toki ollut ihan maailman paras, vaikkei huonokaan. Tuskin oli silti kovin kaukana jatkopaikasta, varmaan jossain 11-13 sijoilla.
Tuo Kreikan (ja vähän Georgiankin) floppaus satoi luultavasti isosti Albanian laariin. Albania ja Kreikka kun kamppailevat monesti samoista kaveri- ja naapuriäänistä. Nyt kun Albania osui vielä sweet spottiin kappalellaan, niin ei voinut yksinkertaisesti kuin onnistua. Tuollainen musahan on käsittääkseni erittäin suosittua (kaikissa ikäryhmissä) noissa Balkanin ja Kaukasuksen maissa, joita tässä semissä riitti. Veikkaan, että Albania nappasi Kyprokseltakin Kreikan sijasta ne 12 pistettä.
Tuo Kreikan (ja vähän Georgiankin) floppaus satoi luultavasti isosti Albanian laariin. Albania ja Kreikka kun kamppailevat monesti samoista kaveri- ja naapuriäänistä. Nyt kun Albania osui vielä sweet spottiin kappalellaan, niin ei voinut yksinkertaisesti kuin onnistua. Tuollainen musahan on käsittääkseni erittäin suosittua (kaikissa ikäryhmissä) noissa Balkanin ja Kaukasuksen maissa, joita tässä semissä riitti. Veikkaan, että Albania nappasi Kyprokseltakin Kreikan sijasta ne 12 pistettä.
” Tämä kappale on todella erilainen, ainutlaatuinen ja persoonallinen, ja se onnistuu todella erottumaan massasta.”
- Viisu-Alno kuvaillessaan Kyprosen kappaletta 24.3.2023
- Viisu-Alno kuvaillessaan Kyprosen kappaletta 24.3.2023
Re: Vedonlyönti 2023
Siis missä äänestyksessä? Puhelin?
2015:han maat eivät jakaneet 12p toisillensa.