Euroviisut ja politiikka
Re: Euroviisut ja politiikka
Ahdistava ajatus, että uuden hallituksen myötä viisut jäisivät kokonaan Suomelta väliin. Enkä kyllä halua nähdä sitäkään, että UMK kärsii Yleen kohdistuvista leikkauksista. Jos Käärijä toisi voiton kotiin, niin voitaisiinko näiltä kauhukuvilta välttyä?
Ei vaan, kai Ylellä on paljon muuta, mistä ensimmäisenä lähteä leikkaamaan kuin UMK tai Euroviisut. UMK on kuitenkin Ylen kruununjalokivi nykyään ja viisut taas tuovat parhaimmillaan mukanaan positiivista mainosta Suomelle.

Elämä ajaa ohi kohta
Joten skippaa se kotisohva
Joten skippaa se kotisohva
Re: Euroviisut ja politiikka
En mäkään usko että heti ekana ois Euroviisut uhan alla. Se kuitenkin kerää katsojia ja Suomikin on alkanut pärjäämään paremmin.
Crown the Witch!
Re: Euroviisut ja politiikka
Joo, ehkä se oli turhaa pelkoa se euroviisuasioista leikkaaminen. Uuden Musiikin Kilpailusta voisi saada silti pienillä tyylikkäillä downgradeuksillakin ihan toimivan paketin.
R.I.P. Eurovision
Re: Euroviisut ja politiikka
Olisiko poisjäämisen uhka ollut todennäköisempi, jos vaalitulokset olisivat olleet jo neljä vuotta sitten samat kuin nyt ja tämä hallitus olisi muodostettu silloin, Daruden vuonna?
Re: Euroviisut ja politiikka
En pidä mielikuvista joita (täälläkin) luodaan että yleltä leikkaaminen rokottais heti automaattisesti viisuja.
Nyky-Umk:n suuri suosio ja nykyviisujen maineenkohotus on ylelle sekä kaikille suomalaisille suoranainen jalokivi josta varmasti pidetään kiinni kynsin ja hampain.
Jos mun mielipidettä kysytään niin kyllä leikkaisin yleltä, saa liian suurta rahallista tukea siihen nähden minkälaista kädenjälki on, kenen etu on on noi ylen lukuisat suojatyöpaikat? Suurilla verorahoila tuetaan tuota amatöörimäistä harrastelua, rahahanat pienemmälle niin ehkä panostettais siihen laatuun eikä määrään.

Never miss a good chance to shut up.
Re: Euroviisut ja politiikka
Ei ole kyse pelkästä rahoituksen leikkaamisesta, vaan Tynkkynen on suoraan sanonut haluavansa puuttua Ylen ohjelmasisältöön. Poliitikoksi harvinaisen suoraan. Siteerasin Tynkkysen omaa kirjoitusta sekä lainkohtaa, johon hän viittaa. Perustelin, miksi lainkohdan muuttaminen olisi harrastuksellemme huono homma. Yleisradiolaissa määritellään Ylen julkisen palvelun tehtävät. Jos niistä otetaan viihde pois, miten Yle sen jälkeen perustelee viihdeohjelman tekemisen?
Jos tulkitsen Tynkkystä tai lakia väärin, kuulen mielelläni muun tulkinnan.
En minäkään usko siihen, että UMK tai Euroviisut olisivat vakavan uhan alla. Tosin se johtuu siitä, että hallitusneuvotteluissa on kolme muutakin puoluetta.
Jos et pärjää tietokoneellesi shakissa, kokeile potkunyrkkeilyä.
Re: Euroviisut ja politiikka
Pienillä rahoilla ei mitään huippuammattilaisia palkata. Amatöörimäisiä harrastelijoita voi saada.Happy kirjoitti: ↑05 Touko 2023, 23:18 Jos mun mielipidettä kysytään niin kyllä leikkaisin yleltä, saa liian suurta rahallista tukea siihen nähden minkälaista kädenjälki on, kenen etu on on noi ylen lukuisat suojatyöpaikat? Suurilla verorahoila tuetaan tuota amatöörimäistä harrastelua, rahahanat pienemmälle niin ehkä panostettais siihen laatuun eikä määrään.
Rise, angel, shine, love!
- DenEurovise
- Kanta-asiakas
- Viestit: 1734
- Liittynyt: 22 Touko 2019, 19:15
- Paikkakunta: Kuopio/Joensuu
Re: Euroviisut ja politiikka
Turkissa presidentinvaalit näyttäisivät etenevän toiselle kierrokselle, ja opposition ykkösehdokkaan Kılıçdaroğlun äänisaalis on vain muutaman prosenttiyksikön Erdoğanin pottia pienempi. Englanninkielisen Wikipedian mukaan Kılıçdaroğlu on osoittanut tukensa Turkin paluulle Euroviisuihin, joten vaalin tulos voi vaikuttaa ensi vuoden kisojen osallistujalistaan.
En toki tunne Turkin presidentin valtaoikeuksia, ja parlamentti on ilmeisesti kuitenkin Erdoğanin puolueen hallussa. Mutta ainakin suunta olisi oikea Kılıçdaroğlun voiton myötä. Sormet ristiin.
En toki tunne Turkin presidentin valtaoikeuksia, ja parlamentti on ilmeisesti kuitenkin Erdoğanin puolueen hallussa. Mutta ainakin suunta olisi oikea Kılıçdaroğlun voiton myötä. Sormet ristiin.
Jag fattar om du inte orkar med mig / Det är helt okej / Inom kort så vet jag att du kommer bli helt matt och irriterad / För jag är komplicerad
Miss Li: Komplicerad
Miss Li: Komplicerad
Re: Euroviisut ja politiikka
Kappas, kirjoitin samasta juuri toisaalle. Lyhyt versio on, että presidentti voi nykyisellään tehdä melkein mitä vaan.DenEurovise kirjoitti: ↑15 Touko 2023, 10:18 En toki tunne Turkin presidentin valtaoikeuksia, ja parlamentti on ilmeisesti kuitenkin Erdoğanin puolueen hallussa. Mutta ainakin suunta olisi oikea Kılıçdaroğlun voiton myötä. Sormet ristiin.
Re: Euroviisut ja politiikka
Mikä heikentää rauhanomaisen vallanvaihdon todennäköisyyttä, mutta toivotaan parasta (muistakin tai ensisijaisesti muista kuin viisusyistä).
Jos et pärjää tietokoneellesi shakissa, kokeile potkunyrkkeilyä.