Mun pitää tunnustaa että autoin yhdellä kierroksella Puolan jatkoon vahingossa. Olin äänestämässä muistaakseni Serbiaa (ehkä) ja jotenkin puhelimella äänestinkin viereistä. Puola pääsi niukin naukin jatkoon sillä kierroksella joten ääneni oli ratkaiseva.Viisufani kirjoitti: ↑06 Touko 2023, 10:01
Kerran minulle sattui vahinko tässä pudotuspelikilpailussa. Olin sillä kertaa netissä kännykällä. Mun oli tarkoitus klikata Espanjan kohdalta, mutta juuri kun klikkasin "äänestä" -kohdasta, hoksasin, että äänestin vahingossa Israelia, joka silloin luki siinä riviä alempana kuin Espanja. Kuten jo aikaisemmin totesin, Espanja on 2.suosikkini tänä vuonna. Pelkäsin, että Espanja saattaa pudota sillä kierroksella. Niin meinasikin käydä, Espanja meni jatkoon hyvin niukasti. Muistaakseni Espanja sai ääniä saman verran sillä kierroksella kuin pudonneet maat. Tuon kerran jälkeen en ollut netissä kännykällä, kun äänestin tässä pudotuspelikilpailussa. Halusin olla mahdollisimman tarkka, että ääneni menee juuri sille maalle, jota todella haluan äänestää.
Beatles-pudotuspeli 18.4.–6.5.2023
Re: Beatles-pudotuspeli 18.4.–6.5.2023
Re: Beatles-pudotuspeli 18.4.–6.5.2023
Toiseksi viimeisellä kierroksella tilanne oli Itävallan ja Suomen kesken tasan. Äänestin neljän jälkeen yöllä Suomea. Olisin periaatteessa voinut laskea Itävallan jatkoon, onhan se hieno. Vähän pelottaa ajatella, kuinka tässä olisi sitten käynyt. Latvia olisi varmaan voittanut. Mutta joo, hyvä näin.
Got a fire and a country heart
Re: Beatles-pudotuspeli 18.4.–6.5.2023
Jee, onnea Suomi! Latvian olisin laittanut voittoon, mutta käy tämäkin. Nyt oli kyllä loistava pudotuspeli, vaikka pari maata tippuikin liian aikaisin.
Crown the Witch!
Re: Beatles-pudotuspeli 18.4.–6.5.2023
Niin jos ne jotka tykkäsivät viime vuoden Norjasta paljon tai inhosivat sitä, eivät nyt pitäisi Itävallasta, ja Itävallasta tykkäävät suhtautuisivat Norjaan neutraalisti? Voisihan noista tietenkin kuvioitakin piirrellä.
Ja kiitos selvennyksestä. Siis tuo, että jakaumalla on väliä joidenkin testien oletusten kannalta, ei muuten. Tosiaan korrelaatiokerroinhan on pelkkä luku.
Rise, angel, shine, love!
Re: Beatles-pudotuspeli 18.4.–6.5.2023
Nyt on Suomella kyllä hyvä kappale, joten miksei se voisi pudotuspeliäkin voittaa? Eihän niin kovin usein käy että Suomi tämän voittaisi, vaikka aina on mukana. Kotiinpäinvetäminen tuskin nyt oli tavallista voimakkaampaa, vn voitto tuli kappaleen ansiosta.
Latviaa äänestin nyt viimeisellä kierroksella. Hienot tulokset, kun mitalistit ovat puntarissani sijoilla 2, 1 ja 4.
Voi teitä!
Kisa on niin tiukka, että pitää olla tarkkana!
Rise, angel, shine, love!
- -kaitsu87-
- Kanta-asiakas
- Viestit: 7529
- Liittynyt: 04 Huhti 2009, 06:09
- Paikkakunta: Pori
Re: Beatles-pudotuspeli 18.4.–6.5.2023
Paras voitti! . Viikon päästä sitten nähdään kuinka Liverpoolissa käy. Iso yllätys tuo, että Latvia pärjäsi näinkin hyvin. En olisi uskonut sillä olevan noin paljon faneja! Puntarijumboni Espanja pärjäsi liian hyvin.. Tämän vuoden viisuehdokkaista Ruotsin ohella se yliarvostetuin, jonka suosiota en vaan ymmärrä. Osa suosikeistani tippui aivan liian aikaisin, mikä ei edes yllättänyt kun täällä ei kauheasti Sveitsistä & Liettuasta pidetä.
Taisi jollain kierroksella omakin ääni olla ratkaiseva, kun oli niin tiukka ero
Taisi jollain kierroksella omakin ääni olla ratkaiseva, kun oli niin tiukka ero
I, I went to hell and back to find myself on track
I broke the code, oh ohh
Like ammonites, I just gave it some time
I broke the code, oh ohh
Like ammonites, I just gave it some time
Re: Beatles-pudotuspeli 18.4.–6.5.2023
Vähän ihanaa tuo Latvian kakkossija – äänestin.
En muuten äänestänyt kertaakaan pelin aikana puntariykköstäni Suomea. Silti sen voitto tuntuu enemmän kuin oikeutetulta. Onnea Käärijä!
Kylläpäs nää Beatlet ovat ihan Käärijän näköisiä hiustensa kanssa.
Re: Beatles-pudotuspeli 18.4.–6.5.2023
Hauska kuulla, ettei Norjan 22 ja Itävallan 23 kannatusten välillä ole korrelaatiota. Uskoin vakavissani, että voisi olla.
Samat sanat. Jompikumpi muu olisi ollut ideaalinen voittaja, mutta Käärijä ei ole yliarvostettu.
If you only see one movie this year, it should be FRANKENHOOKER. - Bill Murray, 1990
-
- Kanta-asiakas
- Viestit: 1402
- Liittynyt: 21 Helmi 2019, 12:11
Re: Beatles-pudotuspeli 18.4.–6.5.2023
Okei voittaja oli ennalta-arvattava. Latvian valtaisa suosio on kyllä vähän hämmentävä, ja Espanjaa en olisi veikannut ihan näin korkealle, mutta näköjään silläkin on kuppilassa vankat tukijansa. Mukavaa, että tämä taas järjestettiin.
Violins playing
Angels crying
Angels crying
Re: Beatles-pudotuspeli 18.4.–6.5.2023
Uusi ehdotus ensi vuoden pudotuspeliksi: jos viisut pidetään Tukholmassa esim. Tele2 Arenalla, niin pudotuspelin nimenä olisi Road Trip (kyllä, ehdotan sitä vaikka tuo De Vet Dun biisi onkin inhokki-MF-tyrkkyni viimeisimpien vuosien ajalta ). Kummankin semin kisaajat ja suorat finalistit äänestyssemiensä mukaan olisivat delegaatioiden omissa autoissa, jotka ajaisivat Ruotsin halkovaa E4-tietä Helsingborgista ja Haaparannasta Tukholmaan (Suomen semin autot lähtisivät luonnollisesti Haaparannasta ja toisen semin autot Helsingborgista). Muistuttaa vähän vuoden 2015 pudotuspeliä, jossa kuljettiin kahden rekan kera Hampurista Wieniin Peggy-viisutyrkyn hengessä. Eri paikkakunnilla sitten viisuja pudotettaisiin pois. Tele2 Arenan luona olisi lopullinen kaksintaistelu semin parhaiden välillä. Alla alustava suunnitelma pudotuspaikkakunnista. Niitä voidaan lisätä tai vähentää sen mukaan, kuinka monta maata semeissä on kisaamassa + äänestämässä. Pudotuspelin järjestäjä (Timoteus?) selittäisi vähän reitin paikkakuntien historiaa.
Paikkakunnat pohjoisesta: Haaparanta-Kainuu-Töre-Luulaja-Piitime-Skellefteå-Uumaja-Nordmaling-Örnsköldsvik-Härnösand-Sundsvall-Hudiksvall-Söderhamn-Gävle-Tierp-Upsala-Knivsta-Märsta-Upplands Väsby-Tukholma.
Paikkakunnat etelästä: Helsingborg-Åstorp-Örkelljunga-Markaryd-Ljungby-Värnamo-Skillingaryd-Vaggeryd-Jönköping-Huskvarna-Gränna-Ödeshög-Mjölby-Linköping-Norrköping-Nyköping-Vagnhärad-Södertälje-Tukholma.
Paikkakunnat pohjoisesta: Haaparanta-Kainuu-Töre-Luulaja-Piitime-Skellefteå-Uumaja-Nordmaling-Örnsköldsvik-Härnösand-Sundsvall-Hudiksvall-Söderhamn-Gävle-Tierp-Upsala-Knivsta-Märsta-Upplands Väsby-Tukholma.
Paikkakunnat etelästä: Helsingborg-Åstorp-Örkelljunga-Markaryd-Ljungby-Värnamo-Skillingaryd-Vaggeryd-Jönköping-Huskvarna-Gränna-Ödeshög-Mjölby-Linköping-Norrköping-Nyköping-Vagnhärad-Södertälje-Tukholma.
Re: Beatles-pudotuspeli 18.4.–6.5.2023
Aika paljon on pysähdyksiä, ennen kuin semifinaalit kohtaavat. Olisikohan kuitenkin parempi, että eri semifinaalien kappaleet asettuisivat vastakkain hieman aiemmin?
Reitti on kuitenkin hauska, ja pitihän se tietenkin nakutella kartalle. Melkein yltäisi Malmöön asti, mutta sitten jouduttaisiin poikkemaan E4-tieltä..
Reitti on kuitenkin hauska, ja pitihän se tietenkin nakutella kartalle. Melkein yltäisi Malmöön asti, mutta sitten jouduttaisiin poikkemaan E4-tieltä..
Re: Beatles-pudotuspeli 18.4.–6.5.2023
^ Ai niin, Timrå unohtui vielä Härnösandin ja Sundsvallin välistä.