Alueen historia on ollut hyvin turbulenttia jo ennen Jugoslavian syntyä, ja maan entiset osatasavallat ja nykyiset seuraajavaltiot ovat edelleen usein uutisotsikoissa, jotkin enemmän kuin toiset. Maiden välillä on silmiinpistävistä yhtäläisyyksistä huolimatta merkittäviä poliittisia, kultuurisia ja taloudellisia jakolinjoja, jotka tekevät alueen dynamiikasta todella kiinnostavaa seurattavaa.
Kaiken yllämainitun keskellä voi helposti unohtua, että Jugoslavia oli hieno viisumaa ja myös sen jatkajavaltiot ovat musiikin saralla erittäin kunnostautuneita. Tässä raadissa pääsemme perehtymään tarkemmin siihen, millaista musiikkia nämä maat tarjoavatkaan.
Lähetä siis yksi kappale, joka on jostain seuraavasta (tai miksei useammastakin) maasta tai artistilta, jolla on selkeät siteet niihin:
Bosnia ja Hertsegovina
Jugoslavia
Kosovo
Kroatia
Pohjois-Makedonia
Montenegro
Serbia
Slovenia
Käytämme oletussääntöjä.
Mukaan ei oteta jo aiemmin levyraadeissa kilpailleita kappaleita, viisuja tai karsintakappaleita.
Monen hengen kokoonpanoista vähintään 50 % jäsenistä tulee olla kyseisistä maista.
Pistekaava määräytyy osallistujamäärän mukaan.
Kilpailussa käydään pelkkä finaali.
Koska Jugoslavia oli monikielinen valtio, tässä raadissa kieli on vapaa.
Ilmoittautumislomake:
Maa(t):
Artisti:
Kappale:
Youtube-linkki:
Aikataulut:
to 6.7. klo 12 Ilmoittautuminen alkaa
su 16.7. klo 18. Ilmoittautuminen päättyy ja biisilista julkaistaan mahdollisimman pian
17.7. Äänestys alkaa
27.7. klo 23.55 Äänestys loppuu, tulosshow seuraavana päivänä n. klo 20 alkaenHUOM! Ajankohta muuttunut hieman
Kappaleet:
1. Dubioza kolektiv - Free.mp3 (The Pirate Bay Song)
2. Jadranka Stojaković - Što te nema
3. Zoster - Čovjek zvani činjenica
4. Fazlija - Helikopter
5. Martin Krpan - Čuden si bil že kot otrok
6. Partibrejkers- Kreni Prema Meni
7. September - Potop
8. Plesni Orkester Radiotelevizije Ljubljana & Jože Privšek- Moj Dilbere
9. Regard & Years & Years - Hallucination
10. Jericho - Tomlin e nonës
11. Ida Prester feat. pocket palma - Sutra
12. Maja Blagdan - Zaboravi
13. Svermirko - 34,5
14. Domenica - Zovi
15. Klapa Contra - Galeb i ja
16. Jovanka Broz Titutka - Turbo Puška
17. nipplepeople - Frka
18. Zaprešić Boys - Igraj moja Hrvatska
19. Lado Electro - Kolo
20. Danijel Popović - Hej drugovi
21. Telemama & Pikolomini - Anika
22. Danijela Karić & Elena Risteska - Srca se pogreše
23. Koikoi - Ogledalo je zrcalo
24. tam - pogana
25. Sandra Afrika - Drama
26. Tapan - Tarantella
27. Aleksandra Prijović - Legitimno
28. Mira Skoric - Tanana Milena
29. Đorđe Balašević - Ljerka
30. Rebeka Dremelj - Tašča
31. Alya - Brazil
32. MARAAYA - NEBESA
33. Rock Shock - Zdaj letim
34. Malibu - Goveja juha
Soittolista: https://youtube.com/playlist?list=PLMSq ... 2GHZWTp98G
Pistekaava 15-12-10-9-8-7-6-5-4-3-2-1
Domenica – Zovi (Happy) 162 p
Telemama & Pikolomini - Anika (ESC Addict 98) 141 p
Lado Electro - Kolo (Saturnus Psycho) 129 p
4. Ida Prester ft. Pocket Palma - Sutra (Tegu) 126 p
5. Danijela Karić & Elena Risteska - Srca se pogreše (Celda) 121 p
6. nipplepeople – Frka (akuankka13) 117 p
7. Zaprešić Boys - Igraj moja Hrvatska (jiiii) 117 p
8. Maja Blagdan - Zaboravi (Ankanpää) 115 p
9. Jovanka Broz Titutka - Turbo Puška (ESC93) 112 p
10. September - Potop (Mini3765) 106 p
11. Jadranka Stojaković - Što te nema (Aleksi) 101 p
12. Jericho - Tomlin e nonës (Timoteus) 100 p
13. Tapan – Tarantella (CottonJoel) 98 p
14. tam - pogana (Viiksivallu) 93 p
15. Plesni Orkester Radiotelevizije Ljubljana & Jože Privšek - Moj Dilbere (Palikka) 88 p
16. Rock Shock – Zdaj letim (Pete) 88 p
17. Dubioza kolektiv - Free.mp3 (The Pirate Bay Song) (granaattiomena) 86 p
18. Rebeka Dremelj – Tašča (WildDance) 81 p
19. Klapa Contra - Galeb i ja (romualdo) 79 p
20. Đorđe Balašević – Ljerka (Unihiekkamyrsky) 77 p
21. Aleksandra Prijović - Legitimno (sziget) 75 p
22. Svermirko - 34.5 (Erakkorapu) 73 p
23. Martin Krpan - Čuden si bil že kot otrok (vendsyssel) 69 p
24. Danijel Popović - Hej drugovi (Huilumies) 67 p
25. Regard & Years & Years - Hallucination (UFOPOLI) 66 p
26. Fazlija - Helikopter (GuoZu8) 63 p
27. Sandra Afrika - Drama (Zera) 55 p
28. Zoster - Čovjek zvani činjenica (Requel) 55 p
29. Alya - Brazil (TomBoi) 52 p
30. MARAAYA - NEBESA (ratamo1) 48 p
31. Mira Skoric - Tanana Milena (jdjj22) 40 p
32. Koikoi - Ogledalo je zrcalo (Snude) 37 p
33. Malibu - Goveja juha (TomppaJr) 30 p
34. Partibrejkers - Kreni Prema Meni (klaus-12) 3 p