Vuosi: 2018
Kappale: Inje
Esittäjä: Vladimir Radovanović
Säveltäjä: Vladimir Radovanović
Sanoittaja: Vladimir Radovanović
Sijoitus semifinaalissa: 16./18
Pisteet semifinaalissa: 40
Sanat: https://eurovision.tv/participant/vanja-radovanovic
Ei kunnon viisuvuotta ilman Balkan-balladia, sanotaan, ja sellaisen tarjoili vuonna 2018 Vladimir "Vanja" Radovanović Montenegrosta. Radovanović tupsahti maailmaan 28. lokakuuta 1982 Belgradissa, silloisessa Jugoslaviassa, ja sittemmin Montenegron Nikšićissä varttunut laulaja-lauluntekijä nähtiin julkisuudessa ensimmäisen kerran vuonna 2004, kun hän voitti parhaan tulokkaan palkinnon Budvan musiikkifestivaaleilla kappaleellaan Dripac. Viimeistään Vanjan voinee sanoa vakiinnuttaneen paikkansa kotimaansa musiikkikentällä vuonna 2007, kun päivänvalon näki Pričaj dodirom -niminen levy, josta tuli yksi Montenegron myydyimmistä albumeista.
Seuraavien vuosien aikana julkaistiin iso määrä niin Vanjan itselleen kuin muillekin artisteille tekemiä kappaleita, ja kuultiinpa häntä myös VIII2-nimisen yhtyeen pääsolistinakin. Vuoteen 2017 mennessä vettä oli virrannut Tara-joessa sen verran, että oli lopultakin koittanut toisen sooloalbumin aika. Samoihin aikoihin Vanjan kynästä syntyi myös paleltuvasta rakkaudesta kertova balladi Inje (suomeksi Kuura), josta oli tuleva Montenegron edustuskappale seuraavan vuoden Euroviisuihin.
Vuonna 2018 Montenegro päätti kymmenen vuoden tauon jälkeen palata valitsemaan euroviisuedustajansa karsintojen kautta. Montevizija 2018 -nimeä kantaneeseen kilpailuun lähetettiin määräaikaan mennessä yhteensä 31 sävelmää, joista viisihenkinen raati valikoi Podgorican Hilton-hotellissa järjestettyyn finaaliin viisi parasta sävellyksen, sanoituksen ja tuotannon tason perusteella. Finaalissa päätäntävalta oli kokonaan yleisöllä, ja ensimmäisellä äänestyskierroksella se nosti Lorena Jankovićin sangen ylivoimaiselle johtopaikalle 40 prosentin ääniosuudella. Kuitenkin kolmen parhaan kappaleen välillä käydyssä superfinaalissa järjestys kääntyi täysin päälaelleen, ja lopulta Lissabonin menolipun itselleen lunasti ensimmäisellä kierroksella kolmanneksi jäänyt Vanja.
Montenegron kaksi aikaisempaa finaalipaikkaa oli tullut juurikin Balkan-balladeilla, joten odotukset maassa saattoivat tälläkin kertaa olla vähintään kohtalaiset. Valitettavasti Inje kuitenkin jäi viisukevään aikana vaille sen suurempaa etukäteishuomiota, vaikka Vanjakin kiersi ahkeasti niin Tel Avivin kuin Amsterdamin ja Lontoonkin promotapahtumat. Lissabonissa kappale kajahti ilmoille toisen semifinaalin kolmanneksi viimeisenä numerona, mutta kyyti oli sielläkin kylmää, sillä pisteitä kertyi vain 40, joilla taakse jäivät vain Georgia ja San Marino. Vähemmän yllättäen suurin yksittäinen pistepotti tuli Serbian puhelinäänestäjiltä, mukavat kymmenen pistettä. Montenegro puolestaan helli naapuriaan täyden 24 pisteen potilla niin semissä kuin finaalissakin.
Euroviisujen jälkeen Vanja pysyi aktiivisena muutaman vuoden ajan, ja kurkkaus hänen sosiaalisen median tileilleen paljastaa, että musiikin ohella myös omien lasten kanssa vietetty aika on ollut hänelle tärkeää. Vuonna 2021 ilmestyi Vanjan viimeisin sooloalbumi, mutta sen jälkeen jäljet vähitellen häviävät, sillä niin sosiaalisessa mediassa kuin musiikin suoratoistopalveluissakaan hänestä ei ole kuulunut enää pihaustakaan. Toivottavasti hänellä on kaikki hyvin! Mitä mieltä sinä olet, olisiko Inje ansainnut finaalipaikan Montenegron muiden Balkan-balladien tavoin?
Vanja Radovanović Facebookissa
Vanja Radovanović Instagramissa
Vanja Radovanović Twitterissä
Vanja Radovanović YouTubessa