^^Ymmärsin kyllä, mutta en ole samaa mieltä asiasta kanssasi. Vankila on vain helpoimman (ja varmaan halvimman) vaivan vaihtoehto rikoksiin puuttumisiin. Näytetään siltä, että tehdään jotain rikollisuudelle, ja yksittäiset rikolliset pysyvätkin poissa kaduilta muutaman vuoden. Ongelma vain on, että he rangaistuksen kestosta huolimatta kuitenkin joskus palaavat, ja monet uusivat tekonsa. He saattavat olla jopa päätyneet ja sopeutuneet suurempiin rikollisiin piireihin vankilassa, ja saattavat tehdä entistä pahempia tekoja vapauduttuaan.
Tieteessä tapahtuu 1/2022 kirjoitti:Vankilan merkitys rikollisen uran kannalta on ristiriitainen. Vankilan virallisina tehtävinä on pidetty eri painotuksin ja eri aikoina muun muassa vaarattomaksi tekemistä eristämällä, sovitusta tai kostoa. On myös haluttu estää rikosten uusimista joko yleisesti pelottamalla tai rikoksen tekijään kohdistuvan vaikutuksen kautta. Lisäksi on painotettu kuntoutusta ja uudelleensosialisaatiota.
Käytännössä vankila aiheuttaa sosiaalistumista vankilaan, vankiyhteisöön sekä vangin ja rikollisen rooliin. Tähän kuuluvat rikollisten arvojen ja normien omaksuminen, rikolliseen alakulttuuriin sopeutuminen, leimautuminen ja joskus lopulta rikollisen uran omaksuminen. Keskustelu vankilan merkityksestä ja vankilan vaihtoehdoista kytkeytyy tähän vankilan sisäiseen ristiriitaan virallisten tavoitteiden ja käytännön tulosten välillä (Laitinen & Aromaa 2005, 248).
- -
Esimerkiksi monet väkivaltarikolliset ovat saaneet ensimmäiset tuomionsa jo 15–16-vuotiaina. Tuomiot ovat olleet yleensä ensin sakkoja, sitten on tullut ehdonalaista ja lopulta vankilatuomio. Vankilassa he ovat saaneet mainetta, kaipaamaansa ihailua ja hyväksyntää väkivaltaisuudellaan. Vankilassa he eivät ole olleet halukkaita muuttamaan elämäntapaansa. Heidän rikollinen uransa on ollut alkuvaiheessa, ja siihen on liittynyt jännitystä, seikkailua ja ryhmän ihailun kohteena olemista. Oman ryhmän rikolliset arvot on koettu tärkeiksi, koska niiden avulla on ollut mahdollista saavuttaa menestymisen ja onnistumisen tunteita (Timonen 2009, 85–86).
(Koko artikkeli: https://www.tieteessatapahtuu.fi/numero ... -vaiheissa)
Rangaistusten pidentäminen tai koventaminen ei paranna rikoksen tekijöitä. Rikoksen tekijöitä pitäisi pystyä auttamaan, jos heidät haluaisi pitää kaidalla polulla. Joku saattaa tarvita apua elämänhallintaan, joku parempia ystäviä, joku töitä, joku kenties mielenterveyspalveluita. Tähän ei ole varaa, eikä halua. Keneltäpä löytyisi sympatiaa ja sydäntä nähdä murhaaja ihmisenä, ja auttaa häntä vieläpä yhteiskunnan rahoilla? Ongelma ratkaistaan eristämällä ongelmatapauksia ennalta määrätty aika samalla heitä muihin ongelmatapauksiin linkittäen ja yhteiskuntaan katkeroittaen. Kun nämä ongelmatapaukset pääsevät ulos, heidän toivotaan oppineen läksynsä ja parantaneen tapansa.
Uskooko kukaan, että vankilassa vuosia istunut rikollinen voi tehdä parannuksen? Tuskin. Miksi sitten rangaistusajan pidentäminen auttaisi? Jos rikollisten ei uskota voivan tehdä parannusta, eikä heitä haluta auttaa elämänsä muuttamisessa, miksemme hoida heitä teloittamalla? Ei se toki kovin humaania ole, mutta ei sitä ole vuosikausien eristäminenkään, eivätkä he sitten ainakaan olisi enää uusimassa tekojaan tai kuluttamassa yhteiskunnan varoja vankilassa.
Vankila on vain väliaikainen sijoituspaikka, joka ei tarjoa ratkaisuita yhteiskunnalle, eikä sinne joutuvalle yksilölle. Siellä ei saada tehtyä rikollisista kunnon veronmaksajia eikä heitä saada katoamaan (paitsi ehkä diktatuurimaissa). Siksi vankilatuomioiden pidentäminen on tehoton tapa puuttua rikollisuuteen. Se on vain yhteiskunnan kosto väärintekijöille. Kostolla taas on paha tapa muodostaa kierteitä.