Malta 2015: Amber - Warrior
Malta 2015: Amber - Warrior
Maa: Malta
Vuosi: 2015
Kappale: Warrior
Esittäjä: Amber
Säveltäjä: Elton Zarb
Sanoittaja: Matt Muxu Mercieca
Sijoitus semifinaalissa: 11./17
Pisteet semifinaalissa: 43
Sanat: https://eurovision.tv/participant/amber/lyrics
Karsinnan tulos: http://natfinals.50webs.com/10s_20s/Malta2015.html
Bondinin perheessä Maltalla elettiin jännittäviä hetkiä toukokuussa 1991, sillä pikkuruinen saarivaltio oli palaamassa Euroviisuihin 16 vuoden tauon jälkeen. Muutakin jännitettävää löytyi, sillä pari viikkoa Rooman viisujen jälkeen perheeseen syntyi tyttölapsi, joka sai kasteessa nimen Amber. Kului kaksi vuosikymmentä ja viisumaailma alkoi houkuttaa Bondinin perheen tytärtä. Amber osallistui vuoden 2011 Maltasong karsintaan kappaleella Catch 22 sijoittuen kolmanneksitoista. Hän esitti myös toisen laulun Touch wood semifinaalissa, mutta se karsiutui. Seuraavan vuoden karsinnassa sävelmä Answer me with your eyes tuli kolmanneksi, mutta Amber pääsi kuitenkin edustusmatkalle Bakuun Kurt Callejan taustalaulajana. Sinnikäs Amber pyrki edustusmatkalle myös Malmöhön ja Kööpenhaminaan kappaleilla In control ja Because I have you sijoittuen molemmilla kerroilla neljänneksi.
Maltasong 2015 järjestettiin jo marraskuussa 2014 JESC:n Malta Shipbuilding halliin rakennetulla lavalla Marsassa. Semifinaalissa oli mukana 20 sävelmää, joista neljätoista eteni seuraavan illan finaaliin. Karsinnan isäntänä toimi Daniel Chircop ja emännöinnistä huolehti Lyona Xuereb Gatt. Väliohjelmana nähtiin hallitseva ESC-kuningatar Conchita Wurst, jolle telakkamiljöö oli jo aiemmin samana vuonna tullut tutuksi. Artistien ja säveltäjien joukossa nähtiin paljon ESC-hahmoja, kuten Ludwig Galea, Glen Vella, Gianluca Bezzina, Paul Abela, Gerard James Borg, Philip Vella, Alexander Rybak, Jan van Dijk ja Charlie Mason. Amber voitti finaalin ylivoimaisesti kappaleella Warrior saaden kaikilta viideltä tuomarilta täydet pisteet, puhelinäänestäjien 12 nosti voittopisteet maksimimäärään eli 72 ääneen. Tekijäkaksikko Elton Zarb ja Muxu otti kaksoisvoiton, sillä toiseksi tullut Christabellen kappale Rush oli samojen tekijöiden tuotos. Kolmanneksi tuli vuoden 2011 edustaja Glen Vella laululla Breakaway.
Amber kertoi että hänen laulunsa on yksinkertainen, jossa on motivoiva sanoma, johon kaikki voivat samaistua. "Elämässämme jokainen meistä on kärsinyt jonkinlaista kipua, olipa se sitten fyysistä tai emotionaalista, aiheutuen joko sydänsärystä tai sairaudesta jne." Laulussa on itsessään viesti mikä innostaa heitä, jotka sitä eniten tarvitsevat. Maaliskuussa 2015 julkaistiin Warriorin uusi versio, se äänitettiin 57 jäsenien orkesterin kanssa ja video kuvattiin 400 vuotta vanhassa hylätyssä talossa Rabatissa Maltalla. Amber purjehti Wienin ESC-lavalle toisen semifinaalin viidentenä. Näyttämöllä Amber oli yksin pitkässä mustassa mekossa, jossa oli pitsihihat ja musta vyötärönauha. Kappaleen edistyessä taustanäytöt muuttuivat sinisen sävyistä oranssin ja punaisen hehkuvaan värimaailmaan pyroja unohtamatta. Raadit pitivät kuulemastaan ja näkemästään, sillä Malta oli raatiäänissä viides, mutta puhelinäänien kahdestoista sija tiputti soturin täpärästi finaalista.
Amber - Warrior (karsinnan esikatselu)
Amber - Warrior (karsintaesitys)
Amberin tuoreimmat kuulumiset selviävät linkeistä alla.
Amber Facebookissa
Amber Twitterissä
Amber YouTubessa
http://amberofficial.com/

Re: Malta 2015: Amber - Warrior
Ei iske. En tiedä vaan, mikä tässä on vikana. Hieman tylsä. Kaksi tähteä.
Žvižej fucked up the solo
Re: Malta 2015: Amber - Warrior
Ehdottomasti oikeana biisinä voitti Maltan karsinnat, mutta muutoksia tehtiin biisiin sen verran paljon, ettei lopullinen versio ollut yhtään niin hyvä kuin alkuperäinen. Alkuperäisellä oli mielestäni vielä mahdollisuuksia hyville sijoituksille finaalissa, mutta lopullinen versio oli liian raskas ja hankala. Silti tämä on mielestäni suht vahva ja erottuva hitaampi kappale tuon vuoden kattauksessa.
Re: Malta 2015: Amber - Warrior
Ihana kappale, kaikkina versioinaan Toki vähän raskas ja hitaasti käynnistyvä, mikä varmasti vaikutti menestykseen (jotain kertoo, että aikanaan meni tosi monta kuuntelua ennen kuin opin tunnistamaan ihan alun... ), mutta palkitseva. Vuosikakkoseni.
Re: Malta 2015: Amber - Warrior
Oikein loistava kappale. Hyvin dramaattinen ja kiehtova. Olisi ansainnut menestyä paremmin.
"I'm gonna stand here like a unicorn
Out here on my own
Baby, promise me you'll hold me again
I'm still broken from this hurricane"
Israel is the apple of God’s eye
Out here on my own
Baby, promise me you'll hold me again
I'm still broken from this hurricane"
Israel is the apple of God’s eye
Re: Malta 2015: Amber - Warrior
Vahva, dramaattinen, ja ravisuttava kappale. Amber tulkitsi vahvasti Wienissä.
Mielestäni kappaletta lähdettiin muokkaamaan väärään suuntaan Maltan karsintojen jälkeen.
"It Has Always Been Now Or Never.
The Decision Has Got To Be Made"
Melovin - Under The Ladder
The Decision Has Got To Be Made"
Melovin - Under The Ladder
- jee euroviisut
- Press
- Viestit: 19979
- Liittynyt: 09 Helmi 2009, 16:20
- Paikkakunta: Espoo
- Viesti:
Re: Malta 2015: Amber - Warrior
Ihan kauniin dramaattinen balladi ja vahva esitys, mutta hukkui Wienin kakkossemin alkupuolelle eikä karsiutuminen yllätä. Neljä.
Re: Malta 2015: Amber - Warrior
Ei paljon kehuttavaa tässä Maltan hoilotuksessa... mutta oli tämä sentään vielä mielessä pysynyt. Alku biisissä melkoisen tahmea, sitten sujuvaa, mutta yhdentekevää kamaa loppu. Voi tälle nyt kaksi tähteä antaa.
"With or without religion, you would have good people doing good things and evil people doing evil things. But for good people to do evil things, that takes religion."
Steven Weinberg
Steven Weinberg
- TomppaJr
- Koordinaattori
- Viestit: 37556
- Liittynyt: 05 Huhti 2010, 11:42
- Paikkakunta: Helsinki
- Viesti:
Re: Malta 2015: Amber - Warrior
Täysin mitäänsanomatonta ja muka-voimakasta paasausta. Kaksi tähteä.
And when I cry I cry for both of us.
Re: Malta 2015: Amber - Warrior
Oiskohan huonoin revamp ikinä? Alkuperäinen versio oli kaikessa yksinkertaisuudessaan kaunis, viisuversion sovitukseen taas ympättiin tyyliin kaikkea mahdollista ja tulos on kaoottinen. Kaiken kruunaa itse laulaja, jonka on pakko liittää AIVAN JOKA KOHTAAN teennäistä äänikikkailua. En halua edes kutsua tätä "vaikeaksi", tämä on yksiselitteisesti sekasotku. Visuaalisesti esityksessä oli samat ongelmat: oli laitettu ties mitä tulisiipiä ja vesivirtoja (?) kun yritettiin olla ah niin mahtipontinen
Olin "hieman" vahingoniloinen, että tämä karsiutui vaikka raadit yrittivätkin Maltaa nostaa finaaliin, niin kuin aina
Alkuperäisversio olisi varmaankin saanut neljä, mutta jotenkin tästä tuli niin vastenmielinen, että annan vain yhden tähden

- Teräsbekoni
- Kanta-asiakas
- Viestit: 11428
- Liittynyt: 26 Touko 2012, 10:59
Re: Malta 2015: Amber - Warrior
^ Yhdyn tähän. Karsintaversiossa oli vielä upeaa raakaa alkuvoimaisuutta, jota olisi voinut jalostaa vaikka miten, mutta toukokuuhun mennessä kaikki sielu olikin kikkailtu tästä ihan olemattomiin. Sinänsä kuitenkin harmi, että juuri tämä on se Maltan viime vuosien ainoa edustaja, joka ei ole päässyt finaaliin, koska tässä on sentään pelattu muullakin kuin loputtomalla maltalaisella imelyydellä. Kolmonen.
ESC24 TOP-10: 1. Kroatia 2. Irlanti 3. Alankomaat 4. Ukraina 5. Norja 6. Iso-Britannia 7. Espanja 8. Itävalta 9. Liettua 10. Latvia
Re: Malta 2015: Amber - Warrior
Amberin Warrior oli itselleni suosikkini kaikista Maltan kappaleista ikinä. Pidin siitä, että kerrankin Maltaltalta tuli muutakin kuin muka iloistelu musiikkia. Siksi olinkin todella pettynyt, kun tämä mukavan dramaattinen ballaadi ei päässyt finaaliin, kun Malta on minusta monesti päässyt paljon huonommilla kappaleilla finaaliin. Kappaleen ensimmäisestä versiosta pidin ja sen jälkeen muutettuun versioon ihastuin. Ja semifinaalissa minä opin tykkäämään tästä kappaleesta tosissani. Semifinaalin jälkeen tämä nousi minulle suositummaksi Warrior kappaleeksi. Arvosanaksi annan
Miksi se yleisöä kiittelee, kun raadithan sen voiton varmisti.
- Paper Gangsta
- Kanta-asiakas
- Viestit: 1372
- Liittynyt: 21 Tammi 2011, 22:45
Re: Malta 2015: Amber - Warrior
Tää oli itselleni se vahvempi soturi. Jotku sanoivat liian viisumaiseksi, mutta lajissaan pätevä ja muistettava. Ehdottomasti olisi kuulunut finaaliin. Annetaan tänään 4!
Je t'adore, here's my heart, so take it
Je t'adore, only you can break it
You got me fallen to the floor.
Je t'adore, only you can break it
You got me fallen to the floor.
Re: Malta 2015: Amber - Warrior
Eipä pahemmin sytytä, warrioreista tämä oli se selvästi heikompi. Live-esitys sentään onnistui melko hyvin, muttei se riitä jos itse kappaleesta ei ole mihinkään. Pari tähtöstä rapsahtaa
Israelin toimien faktapohjainen tarkastelu ei ole antisemitismiä.
Mutku Hamas, antisemitismin kiljuminen ja pyhä maa eivät oikeuta kansanmurhaa.
Pieni ripaus örgyn pörgöniä parantaa viisua kuin viisua - Terveisiä kielipuolueesta
Mutku Hamas, antisemitismin kiljuminen ja pyhä maa eivät oikeuta kansanmurhaa.
Pieni ripaus örgyn pörgöniä parantaa viisua kuin viisua - Terveisiä kielipuolueesta
Re: Malta 2015: Amber - Warrior
Dramaattinen voimaballadi, jossa on vähän liian paljon huutoa ja yritystä olla vielä dramaattisempi. Loppua kohti alkaa tuntua raskaalta, kun tässä tavallaan taistellaan loputtomasti syvissä vesissä eikä nousta sieltä ylös ja lähdetä lentoon. Aiemmin mainittu ylenpalttinen äänikikkailu oli ihan turhaa.
Kolme tähteä.
Kolme tähteä.
Re: Malta 2015: Amber - Warrior
Tässä oli minusta väkisintehdyn ja yliyrittämisen makua.Punaisia lankoja oli useita, olisi voitu mennä dramaattisella kärjellä tai sitten melodisella, pehmeämmällä kärjellä. Nyt mentiin molemmilla ja se toi sekavuutta. Amber oli Maltan vahvin lenkki. Kappale ei minua täysin tavoittanut, siksi kolme heikkoa tähteä.
- ESC Addict 98
- Kanta-asiakas
- Viestit: 4402
- Liittynyt: 18 Tammi 2014, 17:23
- Paikkakunta: Helsinki
Re: Malta 2015: Amber - Warrior
Muistan tämän ikuisesti sinä heikompana soturina, joka kärsi kuoliniskun siinä vaiheessa, kun revamppi julkaistiin Aluksi neljän tähden arvoinen, suhteellisen lupaava tekele valui pysyvästi kolmen tähden keskinkertaisuuteen.
Ulveham Eaea Sentimentai Shum Solovey Sebi Fuego Line The Real Thing Warrior Start a Fire Igranka Suus Madness of Love Lost and Forgotten Probka Senhora do mar Song #1 Süper Star Rimi rimi ley Tii
Re: Malta 2015: Amber - Warrior
Maltan puhelinäänestyssijoitukset semissä:
4. Australiassa
5. Israelissa
10. Isossa-Britanniassa ja Kyproksella
11. Tšekissä
12. Irlannissa, Islannissa ja Maltalla
13. Portugalissa
15. (toiseksi viimeinen) Ruotsissa
16. (viimeinen) Latviassa, Liettuassa, Norjassa, Puolassa, Sloveniassa ja Sveitsissä
17. (viimeinen) Saksassa
ei sijoitusta Azerbaidžanissa, Montenegrossa eikä San Marinossa, jotka käyttivät pelkkää raatia
Maltan raatisijoitukset semissä:
2. Israelissa ja Montenegrossa
3. Isossa-Britanniassa
4. Irlannissa, San Marinossa ja Sveitsissä
5. Tšekissä
6. Liettuassa, Norjassa ja Portugalissa
7. Maltalla ja Ruotsissa
8. Sloveniassa
9. Saksassa
10. Kyproksella
11. Islannissa ja Latviassa
12. Puolassa
13. Australiassa
14. Azerbaidžanissa
Maltan 50-50-sijoitukset semissä:
2. (10 p) Israelissa ja "Montenegrossa" (pelkkä raati)
4. (7 p) "San Marinossa" (pelkkä raati)
6. (5 p) Isossa-Britanniassa
7. (4 p) Tšekissä
8. (3 p) Australiassa ja Irlannissa
10. (1 p) Maltalla
11. Maltalla, Portugalissa
12. Islannissa, Liettuassa, Norjassa ja Ruotsissa
14. "Azerbaidžanissa" (pelkkä raati), Latviassa, Saksassa, Sloveniassa ja Sveitsissä
15. (toiseksi viimeinen) Puolassa
Wienin viisujen semikarsiutujien tuloserittely on näin ollen valmis. Tämän jälkeen siirryn finalistien kimppuun sijoitusjärjestyksessä, jumbosta aloittaen.