Hauska kun oikein sattumalta on sama päivä kuin mihin hänet on yhdistetty. Onkohan se UMK-sääntöjen vastaista kertoa randomisti julkaisevan tietyn nimisen biisin tiettynä päivänä ilman että ilmoittaa osallistuvansa sillä kisaan. Tuntuu että Sexmane enemmän leijuu mahdollisella UMK osallistumisellaan noissa instastoreissa, missä ihmiset kertoo äänestävänsä häntä. Tuntuu että YLE on tarkoituksella tehnyt jotain jäyniä mihin on yhdellä puhelinsoitolla saatu artistit mukaan. Tuntuu että onkohan kaikki vaan skämmiä
UMK24: yleiskeskustelu
Re: UMK24: yleiskeskustelu
Nyt ne verhot kii
Re: UMK24: yleiskeskustelu
Aivan varmasti on kiellettyä kertoa etukäteen julkaisevansa UMK-biisinsä nimeä myöten vaikkei kertoisi osallistuvansa sillä kisaan. Helena julkaisi biisistä myös (erittäin lyhyen) pätkän ja teaserin musiikkivideosta, joten eiköhän nyt suljeta tämä biisi pois Sexmanen storyt liittyvät Emmagaalaan, jossa hän on jälleen yleisöäänestyksessä ehdolla. Tuo "ei yhdessä vaan yksin" on suora viittaus hänen pieneen sanamokaansa viime palkintopuheessaan
Eini olisi mielestäni mitä ihanin comeback klubibängeri todelliselta ikonilta. Tuo uusik Mun vuosi on ihana biisi ja Draamaa ainakin minulle UMK-klassikko!
Eini olisi mielestäni mitä ihanin comeback klubibängeri todelliselta ikonilta. Tuo uusik Mun vuosi on ihana biisi ja Draamaa ainakin minulle UMK-klassikko!
'Cause we found something better,
plain answer, however
for I'll not surrender,
we found something better...
plain answer, however
for I'll not surrender,
we found something better...
Re: UMK24: yleiskeskustelu
Mulla varmaan diagnosoidaan joku kaksisuuntainen mielialahäiriö minkä UMK on aiheuttanut. Jossain kohtaa kaikki on selvää ja toisessa onkohan joku kiinteistömoguli kisaamassa. No se ei ollut onneksi oma heitto
Nyt ne verhot kii
Re: UMK24: yleiskeskustelu
Sara Siipola on tosiaan tehnyt kansainvälisen biisitietokannan mukaan Kuumaa-Brotheruksen ja parin muun kanssa (Sundberg, Creutz) kappaleen jota ei kai vielä ole julkaistu, nimeltä "Kaikkee hyvää". Ei ainakaan Googlella mitään löytynyt? Voi toki olla ettei biisiä ikinä julkaista vaikka sellainen on tehty.
-
- Hörppijä
- Viestit: 233
- Liittynyt: 13 Touko 2018, 12:07
Re: UMK24: yleiskeskustelu
Mua jännittää, ja tiedoksi kaikille että en aio nukkua minuuttiakaan ennen tuota keskiviikon julkistamista. Kun en saa unta jännityksen takia. Toivottavasti en ole ainoa, joka aikoo valvoa?
Re: UMK24: yleiskeskustelu
Mielenkiintoinen bongaus! Tsekkasitko muut Yle-tädin listan artistit kanssa läpi? Gramexilla tai/ja Teostolla on myös muistaakseni vastaava lista, mutta sinne pitäisi olla tunnukset olemassa että voisi tsekata.xyz09 kirjoitti: ↑09 Tammi 2024, 01:04 Sara Siipola on tosiaan tehnyt kansainvälisen biisitietokannan mukaan Kuumaa-Brotheruksen ja parin muun kanssa (Sundberg, Creutz) kappaleen jota ei kai vielä ole julkaistu, nimeltä "Kaikkee hyvää". Ei ainakaan Googlella mitään löytynyt? Voi toki olla ettei biisiä ikinä julkaista vaikka sellainen on tehty.
” Tämä kappale on todella erilainen, ainutlaatuinen ja persoonallinen, ja se onnistuu todella erottumaan massasta.”
- Viisu-Alno kuvaillessaan Kyprosen kappaletta 24.3.2023
- Viisu-Alno kuvaillessaan Kyprosen kappaletta 24.3.2023
Re: UMK24: yleiskeskustelu
Olisin erittäin yllättynyt jos Siipola ei mukana ole. Osuu muutenkin ilman listoja siihen kategoriaan, jolle UMK on hyvä alusta. Kaiken lisäksi on ollut lähellä YleXää, jonka seurauksena on varmasti yksi niistä, joita on vuosien aikana voideltu ja kosiskeltu lähettämään biisi UMK-karsintaan mukaan.
- Pörheäpäärynä
- Hörppijä
- Viestit: 249
- Liittynyt: 04 Tammi 2024, 16:48
Re: UMK24: yleiskeskustelu
No niinpäs näyttää olevan. Löytyy MLC-tietokannasta, mutta ei mitään googlessa. Vilkaisin ennen nukkumaanmenoa Sinin listaa mutta sieltä ei löytynyt mitään mitä ei olisi jo julkaistu.xyz09 kirjoitti: ↑09 Tammi 2024, 01:04 Sara Siipola on tosiaan tehnyt kansainvälisen biisitietokannan mukaan Kuumaa-Brotheruksen ja parin muun kanssa (Sundberg, Creutz) kappaleen jota ei kai vielä ole julkaistu, nimeltä "Kaikkee hyvää". Ei ainakaan Googlella mitään löytynyt? Voi toki olla ettei biisiä ikinä julkaista vaikka sellainen on tehty.
// Edit: Vilkaisin huvin vuoksi myös Erikan ja sielläkään ei ollut mitään uutta, mutta jonkun verran vilisee oletettavasti aikaisempia työnimiä, esim. biisi Pizza oli aikaisemmin Pepperonipizza samoilla kirjoittajilla. Voisiko Saran tapauksessa olla kyse samasta?
// Edit 2: Win95manin biisejä ei ole tietokannassa lainkaan (Teemu Keisteri), Henri Piispasen listassa ei ole myöskään Teemu Keisteriä.
// Nyt en enää jaksa, tämän linkin takaa voi tutkia avoimesti jos xyz09 siihen viittasi: https://portal.themlc.com/search#writer
Viimeksi muokannut Pörheäpäärynä, 09 Tammi 2024, 01:52. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Re: UMK24: yleiskeskustelu
"Kaikkee hyvää" kuulostaa ihan siltä Pilvin suihkun alla poraamisbiisiltä.
Jos jollain on pääsy niin miksei tsekkaisi muiltakin spekuloiduilta löytyiskö
Jos jollain on pääsy niin miksei tsekkaisi muiltakin spekuloiduilta löytyiskö
Nyt ne verhot kii
- Tekoripset
- Kanta-asiakas
- Viestit: 1500
- Liittynyt: 26 Helmi 2011, 19:05
- Paikkakunta: Helsinki
Re: UMK24: yleiskeskustelu
Hiustenleikkuut,värjäykset yms yleensä tehdään kyllä studiolla jos on ylen pussiin menevä kuluerä. Muualla tehdyt jutut menee joko omasta tai levy yhtiön pussista.AX + X0 kirjoitti: ↑08 Tammi 2024, 23:43 Sara Siipola käynyt ainakin tänään laittamassa tukkaansa. Onkohan UMK-artistien hiustenleikkuu tehty pressiä varten yleensä Ylen toimesta? Varmasti toki artistilla mahdollisuus maksaa stailaukset omastakin pussista. Jos siis Siipola nyt ylipäätään mukana olisi.
<3
Re: UMK24: yleiskeskustelu
"Kaikkee hyvää" on nimenomaan se, mitä Pudas on tiisannut niin X-viestissään että Viisupodissa. Hän tiesi kertoa, että "UMK:ssa on tänä vuonna mukana kaikkea hyvää.
Eli Sara Siipola ei enää oikeastaan ole pelkkä veikkaus, vaan hänet voi aikalailla lukita nimilistalle.
Eli Sara Siipola ei enää oikeastaan ole pelkkä veikkaus, vaan hänet voi aikalailla lukita nimilistalle.
Re: UMK24: yleiskeskustelu
Artistit julkaistaan huomenna klo 20. Ei kannata siihen asti valvoa.Elliotviisu kirjoitti: ↑09 Tammi 2024, 01:21 Mua jännittää, ja tiedoksi kaikille että en aio nukkua minuuttiakaan ennen tuota keskiviikon julkistamista. Kun en saa unta jännityksen takia. Toivottavasti en ole ainoa, joka aikoo valvoa?
Boikotoin vuoden 2024 viisuja. EBU on munaton, siksi Suomi tuo munan mukanaan! #farkkumuna #jegg
Re: UMK24: yleiskeskustelu
Eli näinkö se sitten menee:
1. To Cyan Kicks
2. Pe Sexmane
3. Ma Sara Siipola
4. Ti Jesse Markin
5. Ke Win95man & Piispanen
6. To Sini Sabotage
7. Pe MG & Nublu
1. To Cyan Kicks
2. Pe Sexmane
3. Ma Sara Siipola
4. Ti Jesse Markin
5. Ke Win95man & Piispanen
6. To Sini Sabotage
7. Pe MG & Nublu
Rim-tim-tagi-digi-dim-tim-tagi-digi-dim
Re: UMK24: yleiskeskustelu
Jollain tapaa odotan sijoilta 1 ja 7 eniten. Sieltä voisi tulla ne varmimmat biisit, joku voisi tosin yllättää.
Edit. Mutta tämän päiväinen kuvavihje on kivan näköinen ja hienoa että avaruusteemalla jatketaan
Edit. Mutta tämän päiväinen kuvavihje on kivan näköinen ja hienoa että avaruusteemalla jatketaan
Viimeksi muokannut hercules, 09 Tammi 2024, 10:01. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Nyt ne verhot kii
- -kaitsu87-
- Kanta-asiakas
- Viestit: 7529
- Liittynyt: 04 Huhti 2009, 06:09
- Paikkakunta: Pori
Re: UMK24: yleiskeskustelu
Elikkäs yletädin lista sitten pitänee paikkansa! . Oi voi. Ei oikein sitten ole juuri mitään odotuksia biisien suhteen muuta kuin Cyan Kicksin & Jesse Markinin osalta! Muiden osalta toivottavasti joku yllättää positiivisesti niin kuin kävi Käärijän osalta vuosi sitten.
I, I went to hell and back to find myself on track
I broke the code, oh ohh
Like ammonites, I just gave it some time
I broke the code, oh ohh
Like ammonites, I just gave it some time
- Konstrakta
- Maistelija
- Viestit: 39
- Liittynyt: 05 Tammi 2024, 18:07
- Paikkakunta: Tampere
Re: UMK24: yleiskeskustelu
Tähän samaan järjestykseen päädyin tässä itsekin, jos listan mukaan mennään. Tiistain veikkaukseni alunperin MG&nublu-kombosta osuivatkin väärään, kun tämän päivän vihjeet olivat selkeämmin heihin yhdistettävissä (ja vastavuoroisemmin hankalammin muihin). Noi maanantai ja tiistai tuntuu vieläkin vähän 'epämääräisiltä' mihin niillä vihjataan, ja voi pitää sisällään yllätysfaktorin (miksei torstaikin, mutta itse olen jo vakuuttunut niiden biisilyriikoiden myötä siitä että Siniinhän siinä viitattiin). Harmillista sikäli, kun vuoto nyt vaikuttaisi todelta ja vei aika paljon spekulaatiojännitystä pois.
Vaikuttaa aika rap-painotteiselta kattaukselta mikä ei välttämättä ole oma juttu, mutta annan kaikille biiseille mahdollisuuden. Toivottavasti joukossa olisi jokunen helmi. Ennakko-odotukset Cyan Kicksiä kohtaan varmaan suurimmat, koska aiempana vuotenaan aistin heissä kyllä paljon potentiaalia, jota Hurricane ei vain oikein osannut tuoda esiin.
Re: UMK24: yleiskeskustelu
Tädin listalta pitänee sattumalta paikkansa Sexmane ja Sara Siipola, mutta kaikkien muiden pakottaminen listalta on saanut jo naurettavia ja pakkomielteisiä piirteitä.
Boikotoin vuoden 2024 viisuja. EBU on munaton, siksi Suomi tuo munan mukanaan! #farkkumuna #jegg
Re: UMK24: yleiskeskustelu
Mikael Gabrielin ja nublun ikäero on tasan seitsemännen vihjeen 2313 päivää. Tämä on mielestäni selkein vihje ja vahvistaa kyllä myös heidän osallistumisensa.
I will take the fight, I will stay up all night
I'm not running away
Mun jearán áddjás
Chain me to the wall, they cannot break us all
I'm not running away
I'm not running away
Mun jearán áddjás
Chain me to the wall, they cannot break us all
I'm not running away
Re: UMK24: yleiskeskustelu
Ensiksi tulee kielto, sitten viha, sitten pettymys... Vai miten se menee
Nyt ne verhot kii
- Tekoripset
- Kanta-asiakas
- Viestit: 1500
- Liittynyt: 26 Helmi 2011, 19:05
- Paikkakunta: Helsinki
Re: UMK24: yleiskeskustelu
Sama fiilis, siellä ylepomot vetänyt liikaa käärijä skumppaa ja päätynyt ihan järjettömään tulokseen että Suomi räpillä voitetaan viisut.
Itse menin naimisiin yhden y pomon lapsen kanssa ja joululahjaksi sain vain vihaa siitä että minä ja mieheni kuulutaan lgtb yhteisöön. Olen jotenkin vihainen koko hommasta että taas mokattu kaikki ihan täysin, se että käärijä pärjäs Suomiräpillä niin ei ole ratkaisu. Ei Hanna Pakarinenkaan voittanut upealla rock biisillä uudestaan.
Viimeksi muokannut Tekoripset, 09 Tammi 2024, 10:29. Yhteensä muokattu 3 kertaa.
<3
- Pörheäpäärynä
- Hörppijä
- Viestit: 249
- Liittynyt: 04 Tammi 2024, 16:48
Re: UMK24: yleiskeskustelu
Pakko kai se tätösen lista on hyväksyä 3 (suomi)räppibiisiä ei vaan millään käy järkeen 7 biisin valikoimassa.
Re: UMK24: yleiskeskustelu
"2313 päivää" -vihje täytyy pohjautua nimenomaan MG:n ja nublun syntymäpäivien väliseen aikaeroon. Se on liian täsmällinen vihje pohjautuakseen mihinkään muuhun. Jos tämän päivän artistit ovatkin jotkut/joku muu, tuo vihje on nimenomaan liitetty keinotekoisesti johonkin/joihinkin muihin tietäen, että kuumimmat huhut duon liittyen liittyvät nimenomaan MG:hen ja nubluun.
Re: UMK24: yleiskeskustelu
Mikael oli jakamassa jouluna leipäjonossa ruokaa. Kiitti kaloista... Nublun ja Mikaelin kanssa rajat rikkoutuu.
Re: UMK24: yleiskeskustelu
Tuo kolmosvihje on mulle edelleen ihan hämärän peitossa, ja en muista miten Jesse M sopi noihin nelosen vihjeisiin, mutta muistaakseni sieltä jotain siihen viittaavaa löytyi, eikö?
Eli Sara S on se jota en osaa yhdistää mihinkään vihjeeseen joten heitin hänet sitten siihen kolmoseen
Mutta kaikki muut vihjeet on nyt varsin selkeitä, enkä niihin ketään muita keksi tuon tätilistan ulkopuoleltakaan.
Joten näillä mennään tai sitten hurrataan huomenna UMK tiimin parhaasta harhautuksesta mitä on ikinä nähty
Eli Sara S on se jota en osaa yhdistää mihinkään vihjeeseen joten heitin hänet sitten siihen kolmoseen
Mutta kaikki muut vihjeet on nyt varsin selkeitä, enkä niihin ketään muita keksi tuon tätilistan ulkopuoleltakaan.
Joten näillä mennään tai sitten hurrataan huomenna UMK tiimin parhaasta harhautuksesta mitä on ikinä nähty
Rim-tim-tagi-digi-dim-tim-tagi-digi-dim
Re: UMK24: yleiskeskustelu
Voi pojat, jos huomenna julkistustilaisuudessa marssiikin paikalle ihan eri porukka, mitä tässä nyt on pyöritelty, jos mistä vuodoista. Yle-tädin lista on UMKn ovela juoni, samoiten Pudakselle on käyty syötämässä väärää tietoa.
-
- Kanta-asiakas
- Viestit: 1201
- Liittynyt: 15 Tammi 2023, 13:23
Re: UMK24: yleiskeskustelu
No on niitä huonompiakin UMK kattauksia ollut. Aikas paljonkin huonompia
Re: UMK24: yleiskeskustelu
Saran biisi "Susta tulee tähti" -> Saavutetaan ikuinen tila tähteydestä, päätepysäkki. Tähdet ovat myös pitkäikäisiä, ihmisen iässä liki ikuisia Muita en jaksa miettiä. Mutta tylsä lattiakuva tämä 3 ja luultavasti vieressä ne porontaljat ja Baarijakkara. Siinä on hyvä vetää itkuvoimalaulu.
Viimeksi muokannut hercules, 09 Tammi 2024, 10:32. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Nyt ne verhot kii
Re: UMK24: yleiskeskustelu
Mä pidän Jesseä nelosvihjeissä siksi, että kansainvälisyyttään ja lyriikkojaan on hehkutettu monessa paikkaa, myös YLEX:n videossa eli Yle ennenkin käyttänyt tämän tapaisia termejä (video analysoi Jesseä nimenomaan sanoittajana ja kansainvälistaustaisena vientitoivona). Hän on asunut Jenkeissä joten ehkä hän on sitten Kaliforniassa asunut ja kenties vaikka Walmartissa ollut töissä. Mojave Megaphonesta keksin hataran viittauksen Jessen Megaphone State-bändiin, mutta sitä en itsekään ostaJomard kirjoitti: ↑09 Tammi 2024, 10:25 Tuo kolmosvihje on mulle edelleen ihan hämärän peitossa, ja en muista miten Jesse M sopi noihin nelosen vihjeisiin, mutta muistaakseni sieltä jotain siihen viittaavaa löytyi, eikö?
Eli Sara S on se jota en osaa yhdistää mihinkään vihjeeseen joten heitin hänet sitten siihen kolmoseen
Mutta kaikki muut vihjeet on nyt varsin selkeitä, enkä niihin ketään muita keksi tuon tätilistan ulkopuoleltakaan.
Joten näillä mennään tai sitten hurrataan huomenna UMK tiimin parhaasta harhautuksesta mitä on ikinä nähty
Ehkä vahvin veikkaukseni on, että tuo Kaikkea hyvää on Bond-tyylinen voimabiisi, siis tyyliin Skyfall, Writing on the Wall tai muu Bond-biisi-inspiroitunut. Sara on saanut paskaa niskaa pienellä kotipaikkakunnallaan haaveistaan (tästä kertoo Susta tulee tähti-biisi) ja ravisteli sitä paikkaa lähtemällä ja alkamalla laulajaksi. Jotain tuollaista, aivan sama.
Järkkäveikkaukseni:
Cyan Kicks
Sexmane
Sara
Jesse
Ikkunapiispa
Sini
MG+Nublu
Mielelläni syön varista huomenna kun kaikki artistit ovatkin aivan erit. Sexmanesta, Cyan Kicksistä, Ikkunapiispasta ja räppiduosta menen kyllä takuuseen ja Sarankin uskon olevan tuolla Kaikkee hyvää-biisillä mukana. Onneksi huominen ON huomenna.
'Cause we found something better,
plain answer, however
for I'll not surrender,
we found something better...
plain answer, however
for I'll not surrender,
we found something better...
Re: UMK24: yleiskeskustelu
Mut hei viimeisenä tulee hyväksyntäTekoripset kirjoitti: ↑09 Tammi 2024, 10:19Sama fiilis, siellä ylepomot vetänyt liikaa käärijä skumppaa ja päätynyt ihan järjettömään tulokseen että Suomi räpillä voitetaan viisut.
Nyt ne verhot kii
Re: UMK24: yleiskeskustelu
Kyllähän tuo pelkkänä nimilistana on kaikkien aikojen kovin UMK-artistikattaus artistien yhteenlasketun tunnettavuuden perusteella. Toki samalla nimilista vaikuttaa, ainakin paperilla, olevan myös suppein kattaus, mitä tulee variaatioon artistiprofiilien välillä.
Ei tämä kuitenkaan mikään Uuden rap-musiikin kilpailu tule varmastikaan olemaan. Mikael Gabrielin viime aikainen tuotanto on ollut lähes iskelmää. Ganstarapin piirteitä saa siitä etsiä suurennuslasin avulla, vaikka artistin ulkoinen habitus on edelleen rap-skenen mukainen. Jesse Markin on tullut tunnetuksi rap-artistina, mutta on myös loistava laulaja. Sexmane puolestaan, noh hän on se pesunkestävä räppäri, jonka ehkä kannattaakin live-tilanteessa, ilman autotunen tuomaa tukea, räpätä. Sini Sabotagen live-laulutaidosta, minulla ei ole mitään käsitystä.
En niinkään pelkää, etteikö tästä joukosta saataisi Suomelle erinomainen edustaja. Epäilykseni koskee pikemminkin sitä, että *mikäli tämä nyt todella on UMK24-artistikattaus*, artistien vetovoimaisuus yhdistää eri katsojasegmentit katsomaan UMK:ta voi olla rajallinen.
Ei tämä kuitenkaan mikään Uuden rap-musiikin kilpailu tule varmastikaan olemaan. Mikael Gabrielin viime aikainen tuotanto on ollut lähes iskelmää. Ganstarapin piirteitä saa siitä etsiä suurennuslasin avulla, vaikka artistin ulkoinen habitus on edelleen rap-skenen mukainen. Jesse Markin on tullut tunnetuksi rap-artistina, mutta on myös loistava laulaja. Sexmane puolestaan, noh hän on se pesunkestävä räppäri, jonka ehkä kannattaakin live-tilanteessa, ilman autotunen tuomaa tukea, räpätä. Sini Sabotagen live-laulutaidosta, minulla ei ole mitään käsitystä.
En niinkään pelkää, etteikö tästä joukosta saataisi Suomelle erinomainen edustaja. Epäilykseni koskee pikemminkin sitä, että *mikäli tämä nyt todella on UMK24-artistikattaus*, artistien vetovoimaisuus yhdistää eri katsojasegmentit katsomaan UMK:ta voi olla rajallinen.