Periaatteessa olen muka kyllästynyt vanhanaikaisiin MF-humppiin, mutta tämä häpeilemätön ABBA-pastissi upposi kuin kuuma veitsi voihin. Tulee samanlainen hyvän mielen aalto kuin Jenny Silverin Something in your eyesistä aikanaan - ABBA-pastissihan sekin oli. Forever yoursia on aivan varmasti tarjottu ensin Charlotte Perrellille, sillä sen verran vahvat Perrelli-vibat tästä saa. 
Vähän ajatus harhaili esityksen aikana mikkikäden valahteneeseen asun olkahihnaan: pitikö sen tarkoituksella roikkua tippuneen näköisenä vai roikkuiko se vahingossa eikä Elisa voinut maalatulla kädellään koskea valkoiseen kankaaseen ja korjata sitä? 
Päädyin lopulta siihen, että se oli joku ruotsalainen muotistatement, sillä se roikkui myös green roomissa samalla tavalla yhtä rumasti. Muuten tarjonta olikin kuin tekoälyllä tehtyä. Supernatural varsinkin yhdisti kaikki männä vuosien poikapopparien kappaleet yhdeksi mössöksi ollen täysin persoonaton ja tyhjä kappaleen kuori. Samir & Viktor lauloivat coverin omasta tuotannostaan. Melina unohtui jo kuunnellessa. Lisa Ajax tai albumiraitakappaleensa eivät ole koskaan napannut minuun eikä tälläkään kertaa - keskinkertaisia kappaleita keskinkertaisella laulajalla. Smashing into pieces ansaitsi tästä sakista finaalipaikkansa, vaikka siinäkin mentiin vähän liiallisella MF-kuorrutuksella eikä poppikoneiston läpi suodatettu meininki tuntunut heille välttämättä ihan omalta. No ihan positiivinen jälkimaku siitä lopulta kyllä jäi.
Plussaa siitä, että semilähetys viihdeohjelmana oli paljon parempi nyt kuin muutamana viime vuonna. Alun musikaalinumerot voisi jo jättää unholaan, mutta muuten rytmi ja huumorikin ihan toimi. Tykkäsin siitä, että finalistit lauloivat kappaleensa uudestaan vähän riisuttuna versiona ilman ylituotettua ja turboahdettua lavaesitystä. Sillä tavalla itse kappale pääsee esiin ihan eri tavalla.
Thomas G:sonilla ja Fredrik Kempellä on kummallakin ainakin 10 biisiä mennyt suoraan finaaliin. Siis minkä ennätyksen Joker teki? Oman ennätyksen ainakin.
