Jokebox

La dolce vita - vapaata keskustelua arjesta ja harrastuksista
Avatar
ashanti
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 3393
Liittynyt: 07 Helmi 2004, 11:42
Paikkakunta: St.Moritz

Jokebox

Viesti Kirjoittaja ashanti »

*UUSIA POTILASKERTOMUKSIA*

Potilaan lopetettua tupakoinnin on hänen hajunsa palannut.

Tulee vastaanotolle, koska on lyönyt vasemman isovarpaansa melkein irti.
Henkilökunta ei saa kuitenkaan vetää varvasta irti, koska se sattuu.

Potilaan sydän todettiin hyväksi, mutta häntä kehotettiin tulemaan
uudelleen, jos hän menettäisi tajuntansa.

Potilaalla on mandoliininkokoinen eturauhanen.

Nämä potilaat jäivät lojumaan työpöydälleni.

Selkäkipu ilmenee, kun potilas makaa pitkällään molemmat jalat selän päällä.

Potilas on raskaana 19. kuukaudella.

Potilaan mielestä oikea isovarvas roikkuu alempana kuin muut sormet.

Uloste on samanväristä kuin osaston 19 ovet.

Potilaan ollessa väsynyt voivat kasvot vääntyä oikealle ja nytkähdellä
jonkin aikaa.

Vaimon oksentelu hävisi iltapäivällä, samoin mies.

On ollut tunturivaelluksella kunnon parantamiseksi. Jouduttu tuomaan alas
helikopterilla.

Potilas on todettu epäyhtenäiseksi.

Tulee vastaanotolle allergisten vaivojen takia. Tulkkina toimii mies joka
on vatsastapuhuja.

Jäi 1974 kaivinkoneen alle. Siitä lähtien korvat ovat soineet.

Ulosteessa pieniä verisiä ruokalusikallisia jopa 15-20 krt/pv.

Potilaalla on aikaisemmin ollut korvat, mutta ne ovat pudonneet pois.

Potilas on ollut koirien päivähoitopaikassa Porvoossa sosiaalitoimen
avustuksella.

Siteen läpi tyngästä vuoti verta, minkä vuoksi se vaihdettiin.

Hyvässä kunnossa oleva kuorma-autonkuljettaja, joka ajaa tavallisesti 10
km hengästymättä.

Ei saa taivutettua leukaa päätä kohti.

Kehotetaan tulemaan uudelleen, jos vaiva uusiutuu, ja soittamaan kuukautta ennen.

Tuli kävellen vain toinen jalka puettuna sukkahousuun, toinen riippui
vapaasti.

Isä ja äiti kuolivat kun potilas oli 12-vuotias. He eivät ole missään
yhteydessä potilaaseen.

Mainittakoon lisäksi, ettei olennaista lämpöeroa ole havaittavissa
jalkojen välissä.

Edellisellä viikolla potilaasta oli tuntunut, että näkö oli kadonnut
metrossa. Nyt silmiä pistelee.

Potilas saa nokkoskuumetta varjoaineista, mansikoista ja katkaravuista,
kuten useimmat lapset.

Ruokaa potilas saa pojaltaan, joka on pakastimessa.

Korvat häämöttävät heikosti vaikun takaa.

Ihottumakeräytymät ympäröivät potilasta.

Potilas virtsaa mielestään hyvin. Kuin hevonen (omien sanojensa mukaan)

Potilaalla on ihottumaa kasvoissa. Ihovaivoja ilmenee alushousujen käytön yhteydessä.

Mitä tulee impotenssiin, lääkitystä jatketaan ja annetaan vaimon käsitellä
potilasta.

Potilaalla ei ole vilunväreitä, mutta miehensä ilmoittaa, että vaimo oli
sängyssä hyvin kuumana edellisenä yönä.

Potilaan pitää pidättäytyä kaikesta seksuaalisesta kanssakäymisestä,
kunnes minä voin ottaa hänet vastaan.
U kosu stavi ruzmarin
I jedan cvijet kraj šadrvana
Lejla, zar bi mogla ti drugog voljeti?
Golube, moj golube
Nosi joj suze mjesto pjesme

poistettu_tunnus_06
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 4768
Liittynyt: 09 Helmi 2005, 09:45

Jokebox

Viesti Kirjoittaja poistettu_tunnus_06 »

Lilli kirjoitti:
Papageno71 kirjoitti:Muodon vuoksi -sarjassa häppäreistä tehtiin naiselle uudet yläpään huulet ;)
Ihan oikeassa elämässä ja ihan aikuisten oikeasti häppäreistä sorvataan nännejä 'uusiin rintoihin', joita esim rintasyövän vuoksi poistettujen tilalle tehdään.
No onpas monikäyttöiset nuo alahuulet :mrgreen:

Avatar
Lilli
Laulaa viisuja
Laulaa viisuja
Viestit: 855
Liittynyt: 08 Helmi 2004, 20:08
Paikkakunta: Kuopio

Jokebox

Viesti Kirjoittaja Lilli »

Papageno71 kirjoitti: No onpas monikäyttöiset nuo alahuulet :mrgreen:
Eikö vaan olekin! :mrgreen:
Sellainen henkilö, joka syö pannukakkua ja hilloa, ei voi olla kauhean vaarallinen.
- Muumit -

poistettu_tunnus_06
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 4768
Liittynyt: 09 Helmi 2005, 09:45

Jokebox

Viesti Kirjoittaja poistettu_tunnus_06 »

No juu kai... Kertakontakti 34 vuotta sitten ilmeisesti sit riitti koko elämänkaarelle :roll:

Avatar
male
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 5449
Liittynyt: 07 Helmi 2004, 12:13
Paikkakunta: Helsinki

Jokebox

Viesti Kirjoittaja male »

Sain tän sähköpostilla, ei varsinaisesti vitsejä, mutta ihan hauska kylläkin.

ELÄMÄN PERUSKYSYMYKSIÄ

> >MIKSI...?


> >yksi elämän peruskysymyksistä kuuluu: MIKSI??
> >Tässä hektisessä maailmassa olemme joskus liian kiireisiä, jotta
> >pysähtyisimme ajattelemaan ihan peruskysymyksiä.

Joten..

MIKSI pizza toimitetaan nopeammin asiakkaalle kuin ambulanssi saapuu
perille?

MIKSI ihmiset tilaavat tuplajuustohampurilaisen, suuren annoksen
ranskalaisia ja cola lightin?

MIKSI ostamme hot dog-makkaroita 10:n pakkauksissa ja leipiä 8:n
pakkauksissa?

Ja oletko koskaan kysynyt..

MIKSI naiset laittavat ripsiväriä aina suu auki?

MIKSI sana "lyhenne" ei ole lyhyempi?

MIKSI täytyy käyttää "käynnistä"-valikkoa, kun haluaa sulkea Windowsin?

MIKSI kissanruokaa ei ole hiiren makuisena?

MIKSI on koiranruokaa tölkissä, jossa lukee: "entistä parempi maku" - kuka
on testannut sen?

Kaikkihan tuntevat lentokoneiden mustat laatikot, jotka pysyvät aina ehjänä.
MIKSI lentokoneita ei valmisteta tästä materiaalista?

Kun kerran lentäminen on niin varma tapa matkustaa..
MIKSI tulohallin nimi on "terminaali"?

Ja vieläkin:

MIKSI painat kaukosäätimen nappuloita lujempaa, kun patterit ovat
melkein tyhjät?

MIKSI pesemme käsipyyhkeitämme: eikö kuitenkin asia ole niin, että
kätemme ovat puhtaat, kun kuivaamme ne pyyhkeeseen?

MIKSI Kamikaze-lentäjät käyttävät kypärää?

MITEN kyltti "kiellettyä astua nurmikolle" on saatu keskelle nurmikkoa?

Kun ihminen keksi, että lehmistä saa maitoa... - mitä ko. paikasta
alunperin etsittiin?

Kun sanakirjassa on yksi sana väärin... mistä sen tietää?

MIKSI Nooa ei lyönyt hirvikärpäsparia kuoliaaksi?

Saavatko Liptonin työntekijät myös kahvitauon?

MIKSI lampaat eivät juokse sateella sisään?

Ostan itselleni uuden bumerangin - mutta miten pääsen vanhasta eroon?

MIKSI laitoksilla ja paikoilla, jotka ovat 24 tuntia vuorokaudessa auki,
on ylipäänsä lukot?


Jos hymyilit lukiessasi edes kerran, sinun täytyy lähettää tämä viesti kaikille, joidenka haluat myös
hymyilevän.

"Vain aniharvat tietävät miten minkäkin pitää olla, ja vain muutamat
selviävät kaikesta omin neuvoin."
-Tove Jansson
"Well, if you must know, I have written fourteen books and as I am the only one who has read them I can tell you that they have all been very well received."

Avatar
Sagapo
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 4807
Liittynyt: 11 Marras 2003, 18:31
Viesti:

Jokebox

Viesti Kirjoittaja Sagapo »

male kirjoitti:MIKSI pesemme käsipyyhkeitämme: eikö kuitenkin asia ole niin, että kätemme ovat puhtaat, kun kuivaamme ne pyyhkeeseen?
Ihan hauska listaus, mutta tähän kohtaan tahtoisin mainita, että kätemme EIVÄT ole puhtaat ennen kuin kuivaamme ne pyyhkeeseen. Pelkkä pesu ei riitä, vaan bakteerit sun muut liat lähtevät pois vasta, kun kädet kuivataan pyyhkeeseen. Joten: kun seuraavan kerran pesette kätenne, muistakaa myös kuivata ne pyyhkeeseen! :)
Jouez, jouez, musiciens / Enchantez-moi, magiciens
Tourne, tourne dans ma tête à moi / Fais briller les yeux des enfants-rois

Avatar
male
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 5449
Liittynyt: 07 Helmi 2004, 12:13
Paikkakunta: Helsinki

Jokebox

Viesti Kirjoittaja male »

Totta.

Toi kysymyshän oli joskus jossain mainoksessakin... :raaps:
"Well, if you must know, I have written fourteen books and as I am the only one who has read them I can tell you that they have all been very well received."

Avatar
Timoteus
Viinuri
Viinuri
Viestit: 30581
Liittynyt: 06 Helmi 2004, 08:31
Viesti:

Jokebox

Viesti Kirjoittaja Timoteus »

Aika moneen muistakin kysymyksistä löytyy järjellinen vastaus mutta tämä ihmetytti:
male kirjoitti:MIKSI kissanruokaa ei ole hiiren makuisena?
Mistä listan laatija tietää, ettei mikään kissanruoista maistu hiireltä? Eikö tällöin pitäisi maistaa niitä kaikkia ja tietysti vielä hiirtä? Minulla ei ole ainakaan aavistustakaan, miltä hiiri maistuu.

Toki voi olla niin, ettei mitään kissanruokaa markkinoida hiiren makuisena. Toisaalta jos markkinoitaisiin, niin mitäköhän tällä listalla asiasta sitten todettaisiin...? ;)
Jos et pärjää tietokoneellesi shakissa, kokeile potkunyrkkeilyä.

Avatar
Sagapo
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 4807
Liittynyt: 11 Marras 2003, 18:31
Viesti:

Jokebox

Viesti Kirjoittaja Sagapo »

Miksi keltaisia autoja on niin vähän? Onhan keltainen varsin tavallinen väri (yksi pääväreistä!) ja vieläpä aika kaunis.
Jouez, jouez, musiciens / Enchantez-moi, magiciens
Tourne, tourne dans ma tête à moi / Fais briller les yeux des enfants-rois

Avatar
Violette
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 24300
Liittynyt: 18 Tammi 2004, 18:34
Paikkakunta: Espoo

Jokebox

Viesti Kirjoittaja Violette »

male kirjoitti:MIKSI pizza toimitetaan nopeammin asiakkaalle kuin ambulanssi saapuu
perille?
Ei muuten pidä paikkaansa :roll: Pizzaahan saa odotella nromaalisti tunnin ajan, käsittääkseni ambulanssi tulee paikalle jossian kymmenessä minuutissa, ainakin...
male kirjoitti:MIKSI ihmiset tilaavat tuplajuustohampurilaisen, suuren annoksen
ranskalaisia ja cola lightin?
Täytyyhän sitä nyt edes jossain keventää :heh: Sitä paitsi monet pitävät light-colasta enemmän.
male kirjoitti:MIKSI naiset laittavat ripsiväriä aina suu auki?
Koska silmät eivät silloin räpyttele niin paljon, ja siistimmän tuloksen saaminen on helpompaa. Kokeilkaa vaikka.
male kirjoitti:MIKSI kissanruokaa ei ole hiiren makuisena?
Eivät kissat hiiriä maun vuoksi pyydystä, vaan metsästämisen ilon :heh: Useinhan katit jättävät saaliinsa jopa syömättä.
male kirjoitti:MIKSI Kamikaze-lentäjät käyttävät kypärää?
Jos he vaikka lyövät päänsä johonkin ja pyörtyvät, jää kamikaze-lento keskeneräiseksi :heh:
Take a minute, take a breath to reload
Spell it out and let 'em know
That we're never gonna lose our colours
We're just gonna let 'em show

Avatar
Jónsì
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 22139
Liittynyt: 02 Tammi 2005, 01:59

Jokebox

Viesti Kirjoittaja Jónsì »

Sagapo kirjoitti:Miksi keltaisia autoja on niin vähän? Onhan keltainen varsin tavallinen väri (yksi pääväreistä!) ja vieläpä aika kaunis.
Mulla on sentään keltainen kaulahuivi.
Mistä tän saa poistettua? Apua!

Avatar
Sagapo
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 4807
Liittynyt: 11 Marras 2003, 18:31
Viesti:

Jokebox

Viesti Kirjoittaja Sagapo »

Tiedättehän, että light-kolajuomassa sokeri on korvattu keinotekoisilla makeuttajilla, jotka eivät juuri sokeria parempia ole. Minä ainakin juon mieluummin tavallista kolaa luonnollisine sokereineen (myös maun puolesta kallistun originaliin).
Jouez, jouez, musiciens / Enchantez-moi, magiciens
Tourne, tourne dans ma tête à moi / Fais briller les yeux des enfants-rois

poistettu_tunnus_06
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 4768
Liittynyt: 09 Helmi 2005, 09:45

Jokebox

Viesti Kirjoittaja poistettu_tunnus_06 »

Kippaskooppi :mrgreen:

21.3-20.4 VODKA SNAPSI
Sinä olet luonteeltasi ärhäkkä, terävä ja
potkit vastaan. Sinua ei helposti lannisteta.

21.4-21.5 KUUMA ROMMI
Olet leppoisa ja mukavuudenhaluinen. Viihdyt
sohvalla. Välillä höyryät pikkuasioista.

22.5-22.6 POREILEVA SIIDERI
Olet iloinen ja pirtsakka. Rönsyilet joka
suuntaan.

23.6-22.7 MAITOINEN VALKOVENÄLÄINEN
Olet mukava ja ystävällinen. Nautit kesäisistä
piknikeistä perheen kera.

23.7-22.8 KUPLIVA KUOHUVIINI
Makusi on hienostunut. Olet jalosydäminen
diiva.

23.8-22.9 PUOLIKUIVA VALKOVIINI
Olet yksinviihtyvää tyyppiä. Arvostelet herkästi
muita ihmisiä.

23.9-22.10 GIN TONIC
Olet raikas ja miellyttävä. Juhlat ovat sinun
alaasi.

23.10-22.11 BLOODY MARY
Jännitys ja toiminta ovat lähellä sydäntäsi.
Olet kiihottavaa seuraa.

23.11-22.12 LONG ISLAND ICE TEA
Olet eksotiikasta pitävä maailman matkaaja.
Juhlat ovat lähellä sydäntäsi.

23.12-20.1 ISOKEPPANA
Olet jalat maassa tyyppi. Pidät työnteosta
ja kotielämästä.

21.1-20.2 VIILEÄ LONKERO
Olet raikas ja älykäs. Omaat hyvät puhelahjat.

21.2-20.3 LÄMMIN SALMIAKKIKOSSU
Olet helposti masentuvaa tyyppiä. Haaveilet
liikaa ja sorrut helposti ryypiskelemään.

Avatar
Leena
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 3601
Liittynyt: 18 Syys 2004, 22:38
Paikkakunta: Tampere

Jokebox

Viesti Kirjoittaja Leena »

Olen viileä lonkero! :hik:
Bra vibrationer!

Avatar
Violette
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 24300
Liittynyt: 18 Tammi 2004, 18:34
Paikkakunta: Espoo

Jokebox

Viesti Kirjoittaja Violette »

Papageno71 kirjoitti:21.4-21.5 KUUMA ROMMI
Olet leppoisa ja mukavuudenhaluinen. Viihdyt
sohvalla. Välillä höyryät pikkuasioista.
MÄ OON JUST TOI! :mrgreen:
Take a minute, take a breath to reload
Spell it out and let 'em know
That we're never gonna lose our colours
We're just gonna let 'em show

Avatar
mpappa
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 4061
Liittynyt: 02 Syys 2005, 18:18

Jokebox

Viesti Kirjoittaja mpappa »

23.6-22.7 MAITOINEN VALKOVENÄLÄINEN
Olet mukava ja ystävällinen. Nautit kesäisistä
piknikeistä perheen kera.


Who? Me?
Love shine a light

Avatar
Diggari
Laulaa viisuja
Laulaa viisuja
Viestit: 750
Liittynyt: 14 Marras 2003, 11:08
Paikkakunta: Helsinki

Jokebox

Viesti Kirjoittaja Diggari »

ISOKEPPANA - varma valinta, ja luonnekuvaus kohdallaan jos työnteko korvataan yleensä puuhastelulla.
:poks: Mutta enemmän maistuisi kyllä kupliva kuohuviini vaan diivahan en kai ole...

Avatar
Liisukka
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 2503
Liittynyt: 03 Touko 2004, 11:00
Paikkakunta: Helsinki

Jokebox

Viesti Kirjoittaja Liisukka »

Papageno71 kirjoitti: 22.5-22.6 POREILEVA SIIDERI
Olet iloinen ja pirtsakka. Rönsyilet joka
suuntaan.
Minäkö rönsyilen?!? ;) :repeilee:
"Onko se lintu? Onko se lentokone? Ei, se on Rezarta-halpa! " TomppaJr Live -ketjussa Albanian 2. semin aikana

poistettu_tunnus_06
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 4768
Liittynyt: 09 Helmi 2005, 09:45

Jokebox

Viesti Kirjoittaja poistettu_tunnus_06 »

Hih hih... Mä kans ja kyllä :mrgreen:

Avatar
Hazel
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 20988
Liittynyt: 04 Huhti 2004, 01:20
Paikkakunta: Kangasala
Viesti:

Jokebox

Viesti Kirjoittaja Hazel »

leena kirjoitti:Olen viileä lonkero! :hik:
Miten niin, sähän olet Kala, toi on Vesimiehen horoskooppi. Vai ootko ihan siinä rajalla ton mukaan?

21.1-20.2 VIILEÄ LONKERO
Olet raikas ja älykäs. Omaat hyvät puhelahjat.

Siis minä olen tämä.
YOU NEVER KNOW HOW STRONG YOU ARE UNTIL BEING STRONG IS THE ONLY CHOICE YOU HAVE.

Avatar
kais(t)a
VIP-emäntä
VIP-emäntä
Viestit: 17409
Liittynyt: 24 Heinä 2005, 00:51
Paikkakunta: Tampere

Jokebox

Viesti Kirjoittaja kais(t)a »

Violette kirjoitti:MÄ OON JUST TOI! :mrgreen:
Me ollaan samikset :mrgreen:
Послушай - у сердца голос мой.

Avatar
Jónsì
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 22139
Liittynyt: 02 Tammi 2005, 01:59

Jokebox

Viesti Kirjoittaja Jónsì »

Liisukka kirjoitti:
Papageno71 kirjoitti: 22.5-22.6 POREILEVA SIIDERI
Olet iloinen ja pirtsakka. Rönsyilet joka
suuntaan.
Minäkö rönsyilen?!? ;) :repeilee:
No sanopa muuta. :rofl2:
Mistä tän saa poistettua? Apua!

Avatar
JukkaV
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 15682
Liittynyt: 23 Marras 2003, 15:59
Paikkakunta: Turku - Suomen viisukeskus
Viesti:

Jokebox

Viesti Kirjoittaja JukkaV »

23.9-22.10 GIN TONIC
Olet raikas ja miellyttävä. Juhlat ovat sinun
alaasi.
No niin, mitäs minä sanoin! ;)
Rohkeutta on käytettävä voimavarana, jotta voi pyrkiä inhimillisen elämän järjestämiseen tulevaisuudessakin. :)

Avatar
Soppis
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 8813
Liittynyt: 18 Touko 2004, 23:03
Paikkakunta: Tampere

Jokebox

Viesti Kirjoittaja Soppis »

Hazel kirjoitti:
leena kirjoitti:Olen viileä lonkero! :hik:
Miten niin, sähän olet Kala, toi on Vesimiehen horoskooppi. Vai ootko ihan siinä rajalla ton mukaan?

21.1-20.2 VIILEÄ LONKERO
Olet raikas ja älykäs. Omaat hyvät puhelahjat.

Siis minä olen tämä.
Leenan synttärit on 20.2 ;) Kaloja ollaan molemmat horoskoopiltamme (mun synttärit 3.3). Olisin siis:

21.2-20.3 LÄMMIN SALMIAKKIKOSSU
Olet helposti masentuvaa tyyppiä. Haaveilet
liikaa ja sorrut helposti ryypiskelemään.

No hyi, salmaria! :nohyi: Haaveilla saatan liikaa mutta noita kahta muuta en allekirjoita...

You and me, can't you see, we're playing with fire?
Tell me now, do you feel this burning desire?

Avatar
Leena
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 3601
Liittynyt: 18 Syys 2004, 22:38
Paikkakunta: Tampere

Jokebox

Viesti Kirjoittaja Leena »

Kun synttärini on 20.2 niin todella olen VIILEÄ LONKERO: raikas,älykäs ja omaan hyvät puhelahjat! Näin on :hiphei: :hiphei:
Bra vibrationer!

Avatar
Hazel
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 20988
Liittynyt: 04 Huhti 2004, 01:20
Paikkakunta: Kangasala
Viesti:

Jokebox

Viesti Kirjoittaja Hazel »

Joo, joo leenaseni, tässä näköjään katkeaa toi just sun syntymäpäivänä :mrgreen: . Ole vaan viileä lonkero, on se niin paljon parempaa kuin lämmin kossu :rofl:
YOU NEVER KNOW HOW STRONG YOU ARE UNTIL BEING STRONG IS THE ONLY CHOICE YOU HAVE.

Avatar
kwak
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 9547
Liittynyt: 06 Joulu 2004, 19:09
Paikkakunta: Helsinki

Jokebox

Viesti Kirjoittaja kwak »

Papageno71 kirjoitti:23.7-22.8 KUPLIVA KUOHUVIINI
Makusi on hienostunut. Olet jalosydäminen
diiva.
No nyyyyyyt ei kyllä mene ihan yksiin mun kanssa! :repeilee: Toi jalosydäminen korkeintaan. ;)
Keep your head high above the water

Avatar
PikkuGwyneth
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 2227
Liittynyt: 20 Touko 2005, 15:01
Paikkakunta: Kuopio

Jokebox

Viesti Kirjoittaja PikkuGwyneth »

Papageno71 kirjoitti: 21.1-20.2 VIILEÄ LONKERO
Olet raikas ja älykäs. Omaat hyvät puhelahjat.
Kun oiski tuommonen...

:cool: Raikas eli cool...
:tosion: Älykäs, ja vielä puhelahjat!

Lähinnä

:femme: :plaah: :tajutkaa: :plop: :parku: ja :malja:
Kymmenen sientä.

Avatar
Violette
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 24300
Liittynyt: 18 Tammi 2004, 18:34
Paikkakunta: Espoo

Jokebox

Viesti Kirjoittaja Violette »

Tämä on jo vanha, mutta edelleen hauska :rofl: HUOM: Varoitus huonosta huumorista, älä lue jos luulet ettei huumorintajusi kestä!

UUSI AAPINEN EKALUOKKALAISILLE

A:
Ant-ti on al-ko-ho-listi. Ant-ti-a ah-dis-taa kun a-pe-ri-tii-vit on lop-pu. An-til-le an-ne-taan lää-kä-ri-a-se-mal-la i-lo-kaa-su-a ja an-ta-bus-ta.

B:
Bertta on bimbo blondi joka tekee kadulla bisnestä.

C:
Cecilia on transvestiitti. Cecilia saa turpiin puistossa.

D:
Daavid on dorka. Daavid saa dunkkuun. Daavid on erilainen nuori.

E:
Eemeli sekaantui eläimeen. Eemelista tehtiin esimerkki.
Eemelillä ei enää ole edes esinahkaa. Eemeli on erakko.

F:
Fabian on fiksu. Fabian fuulaa sosiaalityöntekijää. Fabian saa fattasta fyffee.

G:
Gabriel on gigolo. Gigolot pääsee gigimään gimmoja.

H:
Hannu on homo. Hannulla on herpes ja HIV.

I:
Imbesilli Immu imppaa kontaktiliimaa. Immun aivot sulavat ihan itsekseen. Immusta tulee isona inisevä impotentti.

J:
Joosef asuu Jerusalemissa. Janne asuu Joensuussa. Joosef juo Jaffaa. Janne juo Jaloviinaa ja jyystää Jaanaa. Janne on järkevämpi.

K:
Kalle käyttää kokaiinia. Kallen kovassa kamassa on kuitenkin kissan kusta. Kalle kuolee kauheisiin kouristuksiin katuojassa. Kallen kikkeli katoaa kalmistossa.

L:
Liisi on läski. Liisin läskiperse lotisee Ladan takapenkillä lauantaisin.
M:
Maunun maksa on mäsänä. Maunun mutsi on muodoton möhkäle.
N:
Nebukadaneessar on neekeri. Isät ja poikaystävät haluavat nopeasti Nebukadaneessarilta nirrin pois.

O:
Ollilla on omituinen olo. Olli oksentaa ostarilla.

P:
Paavo popsii pillereitä. Poliisi pamputtaa Paavoa ja pistää Paavon putkaan. Paavon peräaukosta pilkottaa pukamia.

Q:
Quatseloquatil on vaikea nimi

R:
Riikka on ristihuulinen ja rimppakinttuinen. Riikalla on ripuli.

S:
Saku juo sinolia ja sitten Sakun suusta tulee sappea. Saku on sekaisin ja sitten Saku sammuu. Saku saa sairasautossa sydiksen ja sairaanhoitaja Sakulta satiaiset.

T:
Tolu on tuotemerkki. Tanja on tinneristi. Tanja tykkää myös tolusta. Tolu on tehokasta. Tanjan tissit törröttävät tanakasti ja takapuoli tuksaa.

U:
Urpolla on ummetusta useasti. Urpo ulisee ulkohuussissa.

W:
Waldo juo whiskyä. Waldon maksa winkuu.

V: Ville juo Viru Valgeaa. Ville ei näe enää. Valde ja Veija vievät Villeltä vaatteet. Ville jää veturin alle Vantaalla.

X:
Xavier on kolumbialainen huumekuriiri. Xavier jäi kiinni tullissa. Xavier opettelee vankilassa Xylofonin soittajaksi.

Y:
Ylermi on yksinäinen. Kaikki pihan lapset kiusaavat Ylermiä. Ylermi vetää itsensä kaulakiikkuun. Lapset taputtavat.

Z:
Jaska kuuntelee ZZ-topin uusinta levyä täysilla keskellä yötä. Naapurin bodari hermostuu ja Jaska joutuu syömään uuden ZZ-topin albuminsa.

Å:
Åke ån ruåtsalainen. Åke menee ensi viikålla Håkanin kanssa naimisiin. Åke taitaa ålla håmå.

Ä:
Äiti on ääliö. Äiti ärsyyntyy ja lyö ämpärillä äpäriään päähän.

Ö:
Ö, ö, hö-ö?, on ruotsalainen runo. Se tarkoittaa: Saari, saari, heinäsaari?. Örjan on ruotsalainen homo joka asuu Öölannissa. Örjan lausuu Öölannissa runon, joka alkaa Ö?
Take a minute, take a breath to reload
Spell it out and let 'em know
That we're never gonna lose our colours
We're just gonna let 'em show

Avatar
Hazel
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 20988
Liittynyt: 04 Huhti 2004, 01:20
Paikkakunta: Kangasala
Viesti:

Jokebox

Viesti Kirjoittaja Hazel »

^:rofl: :rofl: :rofl: :rofl: :rofl:
YOU NEVER KNOW HOW STRONG YOU ARE UNTIL BEING STRONG IS THE ONLY CHOICE YOU HAVE.

Vastaa Viestiin