Tämän kevään (hyvin nopeasti kasaan kootussa) pudotuspelissä tutustumme Skåneen eli tämän kevään viisujen isäntäkaupungin Malmön maakuntaan eteläisessä Ruotsissa. Mikäpä olisikaan parempi tapa tutustua maakunnan antiin kuin kiertää sen taajamia?
Pelin aikana tutuiksi tulevat kaikki Skånen yli 10 000 asukkaan taajamat sekä näiden lisäksi kuntien keskustaajamat, joissa on alle 10 000 asukasta. Kun mukaan lisätään suurimmalti osin Malmön keskustaajamaan kuuluva Burlöv, saadaan kauheen näppärästi 37 taajamaa. Wikipedialle kiitos. Näihin taajamiin voimme yksitellen tiputella artistejamme, kunnes lopulta 4. toukokuuta, viikkoa ennen viisufinaalia, voittajamme pääsee juhlimaan Malmö-areenan parkkipaikalle.
Pelin nimi Road trip (30 km/h carpool karaoke) tulee vuosien 2024, 2020 ja 2017 Melodifestivalen-kappaleista, joiden aiheena on enemmän tai vähemmän autoilu, matkustus ja road trippailu. Hasse Andersson (kuvassa vasemmalla) auttaa 30 km/h kulkevalla traktorilla ajelevaa Lia Larssonia, jotta saamme molemmat semifinaalit ajoissa valmiiksi. (Hasse vuonna 2015.)
Pelin kulku
Pudotuspeli koostuu kahdesta vaiheesta: 1) ensin kahdesta samaan aikaan käynnissä olevasta semifinaalista sekä 2) semien jälkeen yhdestä finaali- road tripistä. Semifinaalit on nimetty Carpool karaokeksi ja 30 km/h:ksi.
Koska tämän vuoden euroviisuissa ensimmäistä kertaa suorat finalistit esiintyvät myös semifinaaleissa, otamme heidät mukaan myös meidän pudotuspelimme semifinaalivaiheisiin.
Semifinaaleja äänestetään tiiviillä tahdilla pudotuspelin ensimmäisen neljän päivän aikana. Tällöin olemme hyvin negatiivisia ja äänestämme inhokkejamme, jotta ne eivät pääse top-26:eemme.
Finaalivaiheen alkaessa äänestetään suosikkeja pelin loppuun saakka.
Ketjuäänestyksessä suosituimmat kappaleet pääsevät koko pelin ajan Nanne Grönvallin (ja semifinaalivaiheessa myös Hasse Anderssonin) kyydillä turvaan joko top-26:een, top-17:ään tai top-8:aan riippuen pelin kulloisestakin vaiheesta.
Päivitysaika
Aamupäivitys tapahtuu klo 7–11 välisenä aikana.
Sekä semifinaali- että finaalivaiheessa on muutamia päiviä, jolloin road trip -matka kulkee pienemmän taajaman läpi. Tällöin pudotamme kelkasta keskellä päivää noin klo 16–18 yhden kappaleen. Pudotettu kappale
Pelimekaniikka
Kullakin kappaleella on pelin jokaisella kierroksella 3 äänestysvaihtoehtoa. Eli esim.
Etelä-Korea
Etelä-Korea
Etelä-Korea
Kuwait
Kuwait
Kuwait
Pohjois-Korea
Pohjois-Korea
Pohjois-Korea
Kullakin kierroksella (pl. finaali, jossa äänestetään suosikkia ja päivä 18) on käytössä suurin kolmella jaollinen määrä ääniä, jolla ei ole mahdollista äänestää jokaista erässä mukana olevaa kappaletta. Siis:
- Äänestettäviä kappaleita 4–6: ääniä 3
- Äänestettäviä kappaleita 7–9: ääniä 6
- Äänestettäviä kappaleita 10–12: ääniä 9
- Äänestettäviä kappaleita 13–15: ääniä 12
- Äänestettäviä kappaleita 16–18: ääniä 15
- Äänestettäviä kappaleita 19–21: ääniä 18
- Äänestettäviä kappaleita 22–25: ääniä 21
- Äänestettäviä kappaleita 26: ääniä 25
Tie-break
- Historiavertailu:
- edellisen päivän tulos
- sitä edellisen päivän tulos
- ...ja niin edelleen. Historiavertailussa huomioidaan vain ne kierrokset, joilla molemmat / kaikki tasoissa olevat kappaleet olivat mukana.
- Maaketjun tähtikeskiarvo
- Arpa
Peli alkaa huomenaamulla semifinaalien ketjuissa, joihin pääset näiden linkkien kautta:
1. semifinaali: Carpool karaoke (koillisreitti)
2. semifinaali: 30 km/h (luoteisreitti)
Tässä ketjussa tullaan käymään pelin finaalivaihe.