Kuulostaa siltä, että tuossa on takana jotain isompiakin antipatioita Suomen edustajaa kohtaan. Ei varmaan toimisi esitys OnEuropen mielestä täydellisestikään toteutettuna. Vähän hassua, jos Henristä tulee sellainen vaikutelma, ettei hän haluaisi olla lavalla, kun itselleni välittyy ihan päinvastaista energiaa, mutta no...
Harjoitusten seuranta
Re: Harjoitusten seuranta
I got a song on fire, I’m gonna make roast tonight
Re: Harjoitusten seuranta
Olisko linkkiäkin sinne OnEuropeen? Tykkään lukea sitä, mutta se on aika heikosti organisoitu ts. vaikea löytää etsimäänsä.
Rise, angel, shine, love!
Re: Harjoitusten seuranta
Pakko sanoa, että sama täällä. Ja tämä ankaruus lähtee siitä että windows95 man on koulutettu kuvataiteilija jonka pitäisi tajuta että puskateatteri ei riitä vaan esityskokonaisuuden pitää olla isolle lavalle täydellinen myös tuossa "wacky" lajissa. Iskeä, ei piipittää.
Joskus männävuosina olivat lähtökohtaisen myötämielisiä Suonea kohtaan.
Ihmiset kuuntelevat tänä päivänä radioista kappaleita, jotka vain heitetään heille. Ja heille sanotaan, että teidän täytyy pitää tästä kappaleesta, koska me soitamme sitä 60 kertaa päivässä. He pakottavat pitämään kappaleista.
- Salvador Sobral
- Salvador Sobral
Re: Harjoitusten seuranta
Kas tässä. Lohdutukseksi ovat aika nuivia kaikkia kohtaan ... mutta sijoittava Suomen semin viimeiseksi.
https://oneurope.co.uk/eurovision/live- ... ning-show/
Ihmiset kuuntelevat tänä päivänä radioista kappaleita, jotka vain heitetään heille. Ja heille sanotaan, että teidän täytyy pitää tästä kappaleesta, koska me soitamme sitä 60 kertaa päivässä. He pakottavat pitämään kappaleista.
- Salvador Sobral
- Salvador Sobral
Re: Harjoitusten seuranta
mä en näe kroatiaa edes top8:ssa tolla livellä, aika ponneton.
esimerkkinä viimeviikol Hanna Kinnusen tuomat ryhävalas kommentit vauvapalstalta, puhumattakaan siitä miten eräässä ketjussa nälvitään kuolemansairasta näyttelijää. Vauvapalsta on kaiken pahuuden perikuva.
kieltämättä näistä kahdesta ylilauta on vähempi paha,

Never miss a good chance to shut up.
Re: Harjoitusten seuranta
Näinköhän Puola hukkuu lavasteisiinsa? Paitsi että tietenkin hukkuu Ukrainan ja Kroatian väliin. Kuulostaa jotenkin lastenlaululta, kun lapsenäänellä vedetään biisiä jossain leikkimaailmassa.
Rise, angel, shine, love!
Re: Harjoitusten seuranta
Noista saa ihan väärän kuvan Vauva-foorumista. Katsoin myös nuo kamalat kommentit, mutta niitä oli miinustettu kuten asiaan kuuluukin. Vauva-foorumi on ihan hyvä ja turvallinen olla kunhan katsoo monta tykkäystä kommentilla on. Ylilaudassa noilla olis varmaan enemmän tää-ääniä, joten kyllä se on pahempi!Happy kirjoitti: ↑06 Touko 2024, 23:57 mä en näe kroatiaa edes top8:ssa tolla livellä, aika ponneton.
kieltämättä näistä kahdesta ylilauta on vähempi paha,
esimerkkinä viimeviikol Hanna Kinnusen tuomat ryhävalas kommentit vauvapalstalta, puhumattakaan siitä miten eräässä ketjussa nälvitään kuolemansairasta näyttelijää. Vauvapalsta on kaiken pahuuden perikuva.
DöNT jy KNooYH???????
THat JY GÄT mIiiIIih??????????
That jy GÄT MiIIii!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Je Miii mIi mIIi EeeeHH???????!?!?!?!?!?
THat JY GÄT mIiiIIih??????????
That jy GÄT MiIIii!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Je Miii mIi mIIi EeeeHH???????!?!?!?!?!?
Re: Harjoitusten seuranta
usean sivun tonginnan jälkeen (tähdet tähdet ketjusta) löysin esim sara chafakista ainoastaan pari positiivista kommenttia biisivedoista ja näissä oli enemmän alapeukkuja kuin yläpeukkuja. Useat kommentit joissa kommentoitiin saran taitojen sijaan halveksuen ulkonäköä kuinka on kamalat kumihuulet yms, niin viestit sai moninkertaisesti enemmän yläääniä kuin alapeukkujaRequel kirjoitti: ↑07 Touko 2024, 00:02Noista saa ihan väärän kuvan Vauva-foorumista. Katsoin myös nuo kamalat kommentit, mutta niitä oli miinustettu kuten asiaan kuuluukin. Vauva-foorumi on ihan hyvä ja turvallinen olla kunhan katsoo monta tykkäystä kommentilla on. Ylilaudassa noilla olis varmaan enemmän tää-ääniä, joten kyllä se on pahempi!Happy kirjoitti: ↑06 Touko 2024, 23:57 mä en näe kroatiaa edes top8:ssa tolla livellä, aika ponneton.
kieltämättä näistä kahdesta ylilauta on vähempi paha,
esimerkkinä viimeviikol Hanna Kinnusen tuomat ryhävalas kommentit vauvapalstalta, puhumattakaan siitä miten eräässä ketjussa nälvitään kuolemansairasta näyttelijää. Vauvapalsta on kaiken pahuuden perikuva.
että hmm
pahempaa naisvihaa mitä ylilaudalla.
Never miss a good chance to shut up.
Re: Harjoitusten seuranta
En meinannutkaan antipatiaa Suomea kohtaan maana, vaan tämänvuotista edustajaa kohtaan. Osa noista kommenteista kuulostaa nimittäin siltä, että suhtautuminen on lähtökohtaisesti negatiivinen ja olisi sitä vaikka sitten täydelliselläkin livellä. Mutta mistäpä näitä tietää.
I got a song on fire, I’m gonna make roast tonight
Re: Harjoitusten seuranta
Se pitää tulla myös valituksi, eikä varmasti tule tällä 25/75 systeemillä! Kansan päätös ajaa aina ohi, vaikka juryjen viimeisen.iiiduli kirjoitti: ↑06 Touko 2024, 23:47 Tuossa OnEuropen tekstissä varmasti totta on se, että esitys toimii vain, jos kaikki kamerakulmat sun muut osuvat kohdalleen. Niiden avulla esityksen tarina kerrotaan. Heti jos jotain on pielessä, niin koko hommasta tulee sekavaa ja katsoja jää ihmettelemään, mitä tapahtui.
Toive Suomelle ensi vuodeksi. Parempi biisi, joka ei nojaa ihan näin vahvasti live-esitykseen.
Re: Harjoitusten seuranta
OnEuropen tekstissä eniten häiritsi se että näkyykö että Henri on liki pakotettu lavalle ja ettei W95M sketsi nyt toimi. Taas ollaan niissä UMK:n alkuajan perisynneissä miksen edustajistamme pitänyt. Minusta pienet kohellukset ei välttis haittaa kuten UMK:ssa. Hyvin todennäköisesti alastomuusilluusio särkyy jossain vaiheessa biisiä. Varmaan hyvin vaikeaa saada jokainen kuvakulma onnistumaan.
Nyt ne verhot kii
Re: Harjoitusten seuranta
Hetkonen… Kolmas? Jotenkin niin hämmentävää etten tiiä oonko nyt ymmärtänyt vaan väärin
- Liitteet
-
- IMG_8297.jpeg (142.72 KiB) Katsottu 1245 kertaa
Must tuntuu et must ei tuu fiksumpaa tai kauniimpaa mä en saanu vaikuttaa siihen millaset kortit saan vuodet eikä kilsatkaan tee must kai tän viisaampaa mut viel voin vaikuttaa siihen mitä näil korteil saan
slayrikeskus
slayrikeskus
Re: Harjoitusten seuranta
Okei hyvältähän tämä näyttää, tuo fanikohta kuntoon niin (video sisältää Suomen juryshown esityksen)
https://vm.tiktok.com/ZGeQkTNfH/
https://vm.tiktok.com/ZGeQkTNfH/
Must tuntuu et must ei tuu fiksumpaa tai kauniimpaa mä en saanu vaikuttaa siihen millaset kortit saan vuodet eikä kilsatkaan tee must kai tän viisaampaa mut viel voin vaikuttaa siihen mitä näil korteil saan
slayrikeskus
slayrikeskus
Re: Harjoitusten seuranta
No niin näyttää!! Heittämällä finaaliin ja yllättää finaalissaviisuilta kirjoitti: ↑07 Touko 2024, 05:59 Okei hyvältähän tämä näyttää, tuo fanikohta kuntoon niin (video sisältää Suomen juryshown esityksen)
https://vm.tiktok.com/ZGeQkTNfH/
BAN ISRAEL BAN ISRAEL BAN ISRAEL BAN ISRAEL BAN ISRAEL BAN ISRAEL BAN ISRAEL BAN ISRAEL BAN ISRAEL BAN ISRAEL BAN ISRAEL BAN ISRAEL BAN ISRAEL
Re: Harjoitusten seuranta
Huh mikä helpotus niiden eilen heränneiden kauhukuvien jälkeen, näyttää ja KUULOSTAA erittäin hyvältä, eiköhän tällaisella esityksellä ihan mukavasti teleä ropise
Rim-tim-tagi-digi-dim-tim-tagi-digi-dim
Re: Harjoitusten seuranta
Tosta esityksestä tuli hyvä mieli ennen töihin lähtöä. Ei ollut mitään korjattavaa paitsi se fanin sluetti. Muuten ihan loistava.
- Tuttifrutti
- Laulaa viisuja
- Viestit: 74
- Liittynyt: 04 Touko 2023, 17:03
Re: Harjoitusten seuranta
Hmm, täytyy sanoa että UMK esitys oli jotenkin mukaansatempaavampi, erikoista että tuota fanisiluettia ei saada kohdalleen, kun siellä se oli niin selkeä.
Mutta ihan hyvin meni, tuo audience poll tuo toivoa.
Mutta ihan hyvin meni, tuo audience poll tuo toivoa.
Re: Harjoitusten seuranta
On kova. Finaalissa tele top10 saavutettavissaviisuilta kirjoitti: ↑07 Touko 2024, 05:59 Okei hyvältähän tämä näyttää, tuo fanikohta kuntoon niin (video sisältää Suomen juryshown esityksen)
https://vm.tiktok.com/ZGeQkTNfH/
2024 Rim Tim Tagi Dim 2023 Cha Cha Cha 2022 Die Together, 2021 Dark Side, 2020 Tears Getting Sober, 2019 Hatrid Mun Sigra, 2018 Higher Ground,
2017 City Lights, 2016 Hear Them Calling, 2015 Grande Amore, 2014 Something Better
2017 City Lights, 2016 Hear Them Calling, 2015 Grande Amore, 2014 Something Better
Re: Harjoitusten seuranta
Kivasti yleisö huutaa mukanaCarboni kirjoitti: ↑07 Touko 2024, 08:16On kova. Finaalissa tele top10 saavutettavissaviisuilta kirjoitti: ↑07 Touko 2024, 05:59 Okei hyvältähän tämä näyttää, tuo fanikohta kuntoon niin (video sisältää Suomen juryshown esityksen)
https://vm.tiktok.com/ZGeQkTNfH/
Re: Harjoitusten seuranta
Tuo housujen laskukohta oli kuvattu kyllä huonosti mielestäni. Meni jotenkin kokonaan ohi koko asia. Olisi pitänyt olla vähän laajakuvaa niinkuin UMK:ssa kun ne laskeutuivat. Muuten fiilis oli vähän että ihan ok. Ei tämä kyllä itseäni edes hymyilyttänyt. Ehkä se shokkiarvo oli itselleni poissa. Kokonaisuudessaan ihan ok. Jos nyt finaaliin päästään niin tämän kanssa kai pystyy elämään. Ainakin finaaliin saakka
Edit. Nuo kameramies- ja ohjaajakohtaukset oli jotenkin aika staattisen ja irrallisen tuntuisia kans. Tai sellain hei katsokaa minulla ei ole housuja. Ehkä ongelma just itsellä on että se spontaanius on poissa näissä "tekemällä tehdyissä" kohtauksissa.
Ehkä tämä herää henkiin illalla paremmin suorassa livessä kun on jännitystä ilmassa.
Edit 2. Ja Henri oli esityksen aika vakavana. Muuten veti timanttisen varmasti. Eli se suurin heikkous itsellä oli tarinankerronta ja kohtaukset joissa W95M kuvattiin. Tuntuu että eniten tämä show antaa just joillekin lapsille ja lapsiperheille (jotka ovat varmaan jo nukkumassa tuolloin).

Viimeksi muokannut hercules, 07 Touko 2024, 09:05. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
Nyt ne verhot kii
Re: Harjoitusten seuranta
Sellaista jäin miettimään, että onkohan tuo kuvasuhde jotenkin taas hieman eri, mitä sitten siinä varsinaisessa tv-kuvassa, kun jossain kohdin ikäänkuin jää kuva vajaaksi alapuolelta
Ja jos jotain vielä voisi toivoa niin vähän vähemmän Teemulta ilmeilyä ja huudahduksia siinä ihan lopussa
Ja jos jotain vielä voisi toivoa niin vähän vähemmän Teemulta ilmeilyä ja huudahduksia siinä ihan lopussa
Rim-tim-tagi-digi-dim-tim-tagi-digi-dim
Re: Harjoitusten seuranta
Verratuna UMK esitykseen oli menty parempaan suuntaan joissakin asioissa ja huonompaan suuntaan joissakin. Tuo Teemun pitämä kipinäsuihku ylöspäin ei ollut niin toimiva, kuin UMk-lavalla. Mutta eihän sille voi mitään, jos ledlava on hajonnut kipinöistä.
Mutta helposti finaaliin pitäisi mennä.
Mutta helposti finaaliin pitäisi mennä.
Re: Harjoitusten seuranta
Suomi on ilahduttava. Housuttomuusefekti saattaa olla vähän vaarassa, mutta luotan siihen, että kamerat saadaan fixattua iltaan mennessä.
Got a fire and a country heart
- Tuttifrutti
- Laulaa viisuja
- Viestit: 74
- Liittynyt: 04 Touko 2023, 17:03
Re: Harjoitusten seuranta
Onhan tuo selvästi Zoom in, sama oli Irlannin vuotaneessa pätkässä. Varmaan vesileima jää piiloon kun tekee noin? Eli lopulliset kuvasuhteet jää nähtäväksi iltaan.Jomard kirjoitti: ↑07 Touko 2024, 08:53 Sellaista jäin miettimään, että onkohan tuo kuvasuhde jotenkin taas hieman eri, mitä sitten siinä varsinaisessa tv-kuvassa, kun jossain kohdin ikäänkuin jää kuva vajaaksi alapuolelta
Ja jos jotain vielä voisi toivoa niin vähän vähemmän Teemulta ilmeilyä ja huudahduksia siinä ihan lopussa
Re: Harjoitusten seuranta
Mutta haittaako se edes? Ei mua ainakaan UMK:ssa haitannut. Räkätin silti kolme minuuttia putkeen. Tai siis tuskin kukaan jättää äänestämättä sen takia et "jaa sillä olikin housut, ei sit".
Re: Harjoitusten seuranta
Tuo ihmisen siluettipeittokohtaus on varmaan vaikea saada kohdilleen. Luulen että W95M tietää tasan tarkkaan missä hänen pitää kulkea, ihminen tietää missä hänen pitää seistä heiluttamassa käsiä, mutta kamera ei jostain syystä ole kohdennettu oikein.
Nyt ne verhot kii
Re: Harjoitusten seuranta
Suomen esitys näyttää hienolta. Tuossa tapahtuu ja paljon, pysyyköhän katsoja kärryillä koko kolmeminuuttisen ajan vai jääkö lopussa ajatus, että mitä ihmettä just katoin? UMK-esitys oli joiltain osin mukaansatempaavampi, mutta yleisö näytti olevan hyvin messissä tuollakin.
Minusta katsojasiluettikohdan ei välttämättä edes tarvitse osua kohdalleen.
Minusta katsojasiluettikohdan ei välttämättä edes tarvitse osua kohdalleen.
Smash your competition, baby
Show us some good entertainment
Victory's your only payment
Gladiator, gladiator
Show us some good entertainment
Victory's your only payment
Gladiator, gladiator
-
- Kanta-asiakas
- Viestit: 1108
- Liittynyt: 15 Tammi 2023, 13:23
- Paikkakunta: Minäminämaa
Re: Harjoitusten seuranta
Itse mietin juuri samaa
Just hauska kun vaan käsi vähän koittaa peittää
Jassoo, tissii, Veronikaaa oo oo oo
Re: Harjoitusten seuranta
Eikös tuo siluetti ole vain TV-kuvaan liimattu kuvajainen?