Käännä "If we all give a little"
Käännöskisat ovat edenneet Sveitsiin. Sveitsiähän edusti tänä vuonna varsin kansainvälinen ja mielenkiintoinen kokoonpano nimeltään six4one. Moni piti erimaalaisten artistien keräämistä yhteen kikkana kerätä myös pisteitä ympäri Eurooppaa ja toiset kansoja yhdistävän rauhanlaulun parhaimpana ideana.
Kilpailun edustajakappaleen sävelsi legendaarinen Ralph Siegel ja sanat teki hänen aisaparinsa monen vuoden tajalta, eli Bernd Meinunger.
Nyt sinun olisi aika hypätä Bernd Meinungerin saappaisiin, ja tehdä Siegelin sävellykseen laulettavat, suomenkieliset sanat. Aihe on vapaa ja käännökset tehdään tämän vuoden kokoelma-CDn version pohjalta. (Tosin netissä pyörivissä versioissa ei taida olla muuta kuin hieman pidempi intro)
Työn helpottamiseksi alkuperäiset sanat löytyvät taas tuttuun tapaan mm. diggiloosta.
Aikaa käännösten tekoon on viikko, ja valmiit käännökset toimitetaan minulle Kuppilan yksityisviesti -toiminnolla ensi viikon sunnuntaihin 20.8.2006 klo 12 mennessä
Antoisia käännöshetkiä ja tehdäänpä tästä käännösten osalta oikein runsaslukuinen kisa!
Käännä SVEITSI 2006 (If we all give a little)
Käännä SVEITSI 2006 (If we all give a little)
Życie jest drogą, życie jest snem
A co będzie potem? - nie wiem, i wiem
O nic nie pytaj, dowiesz się gdy
Skończy się droga, życie... i sny
A co będzie potem? - nie wiem, i wiem
O nic nie pytaj, dowiesz się gdy
Skończy się droga, życie... i sny
Vs: Käännä SVEITSI 2006 (If we all give a little)
Torstaissa mennään ja käännösaikaa 3 vuorokautta jäljellä. Tähän mennessä 1 käännös saapunut yksärinä, joten lisää kaivataan.
Życie jest drogą, życie jest snem
A co będzie potem? - nie wiem, i wiem
O nic nie pytaj, dowiesz się gdy
Skończy się droga, życie... i sny
A co będzie potem? - nie wiem, i wiem
O nic nie pytaj, dowiesz się gdy
Skończy się droga, życie... i sny
Vs: Käännä SVEITSI 2006 (If we all give a little)
Huolestuttavaa....
18 tuntia aikaa, eikä vieläkään muutosta käännösmäärässä.
Lisää kisailijoita siis kaivataan kipeästi!
18 tuntia aikaa, eikä vieläkään muutosta käännösmäärässä.
Lisää kisailijoita siis kaivataan kipeästi!
Życie jest drogą, życie jest snem
A co będzie potem? - nie wiem, i wiem
O nic nie pytaj, dowiesz się gdy
Skończy się droga, życie... i sny
A co będzie potem? - nie wiem, i wiem
O nic nie pytaj, dowiesz się gdy
Skończy się droga, życie... i sny
Vs: Käännä SVEITSI 2006 (If we all give a little)
Lisäaikaa pyydetty, lisäaikaa myönnetty.
Vasta 3 käännöstä saapunut, joten nyt muillakin vielä 3 tuntia aikaa väsätä pikakäännös Sveitsin kisaan...
Eli klo 15 asti aikaa palauttaa käännöksiä!
Vasta 3 käännöstä saapunut, joten nyt muillakin vielä 3 tuntia aikaa väsätä pikakäännös Sveitsin kisaan...
Eli klo 15 asti aikaa palauttaa käännöksiä!
Życie jest drogą, życie jest snem
A co będzie potem? - nie wiem, i wiem
O nic nie pytaj, dowiesz się gdy
Skończy się droga, życie... i sny
A co będzie potem? - nie wiem, i wiem
O nic nie pytaj, dowiesz się gdy
Skończy się droga, życie... i sny