Euroviisutrendit
Euroviisutrendit
Ihmettelin pikkuisen, kun Suomen karsinnassa ei ollut näillä iskelmävosuillakaan yhtään warre-biittiin tehtyä biisiä. Mutta joka tapauksessa varmaan tullaan näkemään vähän raskaampaa osastoa noin musiikillisesti. Lordi-kopioiden esiinmarssiin en oikein jaksa uskoa.
Mika Toivaselle porttikielto Euroviisuihin ja heti!
Euroviisutrendit
Minäkin toivon enemmän persoonallisia melodioita. Toivottavasti tylsät popmelodiat vähenevät. On itse asiassa oikein hyvä juttu että Malta jäi viimeiseksi. Eikä Virokaan onneksi menestynyt.
Jos niitä Lordi-"kopioita" tulee, täytyy katsoa, kuinka kopioita ne ovat. Kopioiksi laskisin sellaisen yhtyeen, joka on muodostettu vasta Lordin voiton jälkeen sen tyyliä matkien, muttta en sellaisia, jotka ovat olleet jo kauan olemassa. Viisujen kannalta joku varmasti pitää MumiyTrollia Brainstorm-kopiona tai NOXia Ruslana-kopiona, mutta nämä molemmat bändithän ovat olleet olemassa kauan ennen "viisuesikuviensa" menestystä.
Jos niitä Lordi-"kopioita" tulee, täytyy katsoa, kuinka kopioita ne ovat. Kopioiksi laskisin sellaisen yhtyeen, joka on muodostettu vasta Lordin voiton jälkeen sen tyyliä matkien, muttta en sellaisia, jotka ovat olleet jo kauan olemassa. Viisujen kannalta joku varmasti pitää MumiyTrollia Brainstorm-kopiona tai NOXia Ruslana-kopiona, mutta nämä molemmat bändithän ovat olleet olemassa kauan ennen "viisuesikuviensa" menestystä.
On siinä hiiltyvä ilta, auringon rusko
Parempien päivien sammumaton usko
On syksyn kuolevaa ruskaa, on elämä tuskaa
Sen huiluni soi...
Parempien päivien sammumaton usko
On syksyn kuolevaa ruskaa, on elämä tuskaa
Sen huiluni soi...
Euroviisutrendit
Minustakin olisi hienoa, jos ensi vuonna mukaan saataisiin enemmän eri tyylilajien edustajia. Raskaampaa rokkia, melodista rokkia, soulia, jazzia, r'n'b-musaa... Euroopasta kun löytyy musiikkia moneen lähtöön, ja viisuihin olisi hienoa saada monenlaisia virtauksia.
Lotossa saa toiset ja toiset taas ei, heissan heissan heissulivei!
Euroviisutrendit
Tämä tarusormustenherrasta teema voisi olla aika kova juttu,ja Suomen Värttinä,väliaika ohjelmaa.Joku kirjoitti ettei amatöörejä,mutta uskoisin että Suomesta löytyisi viisuihin uusia ammattilaisia.Onhan Suomessa laulajia jotka ovat saaneet oppinsa ulkomailta.Lordi osoitti että viisuissa ensikertalaisena voi menestyä.Jotain uutta tosiaan kaivataan.Onhan siinä aina omat riskit,että tulee ylilyöntejä.Kiinnostus viisuihin katoaa jo niiden samanlaisuuden vuoksi.
avaa sydämesi mulle tahdon pelkkää hyvää sulle.Mitään piilottaa et sä saa
Euroviisutrendit
Voisko päätellä ettei Jeannie ehkä toimi viisuissa.Huilumies kirjoitti:Minäkin toivon enemmän persoonallisia melodioita. Toivottavasti tylsät popmelodiat vähenevät. On itse asiassa oikein hyvä juttu että Malta jäi viimeiseksi. Eikä Virokaan onneksi menestynyt.
Was tomi...
Euroviisutrendit
Joo tarkoitin että viisuissa ensikertalainen,kuten kirjoitin Suomessa on paljon hyviä kokeneita laulajia,yhtyeitä,joista ei edes tiedetä.Moni saanut oppinsa ulkomailta.Juuri sitä muuta osastoa kuin balladit.Olen varmaan pimeä mutta oopperaakin olisi kiva kuulla viisuissa,(vaikka väliajalla)bluesia rapmusiikkia ja rock,heavy tervetullutta vaihtelua yms.
avaa sydämesi mulle tahdon pelkkää hyvää sulle.Mitään piilottaa et sä saa
- Juurovissön
- Kanta-asiakas
- Viestit: 9125
- Liittynyt: 18 Tammi 2006, 15:55
- Paikkakunta: Turku
Euroviisutrendit
Mitäs mää toivosin ens vuodelta... hmm...
Jotain muuta kuin viisupuuroa, jota tämänvuotiset kappaleet edustivat. Niin samantyylisiä kappaleita, että kyllästyttää. Tason toivoisi nousevan huomattavasti korkeammalle, jotta biisit jäisivät elämään viisujen ulkopuolellakin. Ihmetyttää esim. Ranska: laittoivat melko melko amatöörin edustamaan maataan...
Toki tämän vuoden kansallisista karsinnoista kiinnostaisi hankkia ainakin Kroatian ja Bosnia-Hertsegovinan levyt, lieneeköhän Serbia-Montenegron levyä saatavilla. Tuon alueen musiikki viehättää. Kyllä toki muutkin (esim. Romania, mutta olen ymmärtänyt, että noissa maissa viisujen taso on melko korkealla.
Eli korkeampaa profiilia viisuille ensi vuonna! Ne jotka eivät osaa laulaa, jääkööt kotiin. Monimuotoisuus olisi myös mielenkiintoista; balladia, diskoo, rokkia, etnoo, räppiä, soulia ja funkkia ynnä muuta sekaisin. Olisi mahtavaa, kun joku vuosi olisi vaikeaa löytää omaa suosikkia niin korkan tason vuoksi.
Jotain muuta kuin viisupuuroa, jota tämänvuotiset kappaleet edustivat. Niin samantyylisiä kappaleita, että kyllästyttää. Tason toivoisi nousevan huomattavasti korkeammalle, jotta biisit jäisivät elämään viisujen ulkopuolellakin. Ihmetyttää esim. Ranska: laittoivat melko melko amatöörin edustamaan maataan...
Toki tämän vuoden kansallisista karsinnoista kiinnostaisi hankkia ainakin Kroatian ja Bosnia-Hertsegovinan levyt, lieneeköhän Serbia-Montenegron levyä saatavilla. Tuon alueen musiikki viehättää. Kyllä toki muutkin (esim. Romania, mutta olen ymmärtänyt, että noissa maissa viisujen taso on melko korkealla.
Eli korkeampaa profiilia viisuille ensi vuonna! Ne jotka eivät osaa laulaa, jääkööt kotiin. Monimuotoisuus olisi myös mielenkiintoista; balladia, diskoo, rokkia, etnoo, räppiä, soulia ja funkkia ynnä muuta sekaisin. Olisi mahtavaa, kun joku vuosi olisi vaikeaa löytää omaa suosikkia niin korkan tason vuoksi.
Ekki líta undan það dagar alltaf – á ný. En aldrei þér ég gleymi einn í mínum heimi – er hjá þér sama hvernig fer. -Magni Ásgeirsson
Euroviisutrendit
Toivottavasti ei, olettaen että esiintyjällä on muutakin annettavaa kuin vain ulkonäkö.Jónsì kirjoitti:Upeiden naisballadien aika lienee ohi.
Jotkut tänvuotisista oli ihan kops.
Olis hyvä, jos kisoissa olis oikeita bändejä, jotka on ollut olemassa ennen kisoja ja jatkavat olemassaoloaan kisojen jälkeenkintomato kirjoitti:Toivottavasti mukana on oikeita (ehkä tunnettuja) bändejä ja artisteja joilla on julkaistuja levyjä!
Balladien aika ei oo ohi
ja esittäisivät oikeita kappaleita, jotka ne olis tehnyt ja julkaisseet Euroviisuista huolimatta.
Olen monta kertaa ihmetellyt miksi se äänestys ja tulokset on NIIN tärkeitä ?
Jos kyseessä ei olis kampituskisa, vaan äänestystä ja paremmusjärjestystä ei olis,
niin kaikki maat voisi esittää tasan sitä mitä itse haluavat, ilman että täytyy miettiä millainen renkutus miellyttäisi kaikkia.
VOISIKO JOSKUS JÄRJESTÄÄ EUROVIISUT ILMAN ÄÄNESTYSTÄ.
Ilman virallista paremmuusjärjestystä. Jokainen voisi pistää kappaleet omaan järjestykseen mielessään.
Ehtis esittämään enemmän kappaleita kun puuduttava pisteiden selostus jäis pois.
Kun rakkaus kerran voittaa, pois ihmisten kateus silloin jää.
Kun päivä tuo kerran koittaa, se kaikki kansat yhdistää.
Voi rakkaus tuskan poistaa, ei ihmiset sotiaan silloin käy.
Vain aurinko lämmin loistaa ja pelkoa ei missään näy.
Kun päivä tuo kerran koittaa, se kaikki kansat yhdistää.
Voi rakkaus tuskan poistaa, ei ihmiset sotiaan silloin käy.
Vain aurinko lämmin loistaa ja pelkoa ei missään näy.
Euroviisutrendit
Mä en huomannut yhtään Shakiraa!Jarteq kirjoitti: Mielellään... tänä vuonna oli kolme Shakiraa. Ensi vuonna toivottavasti ei yhtään shakiraa ja muutenkin vähemmän paljasta lihaa lavalla.
Bir yarım akıllı, bir yarım deli
Dört yanım akıllı, bir yanım deli
Herkes akıllı, bir ben deli
Bir ben deli, bir ben deli
Dört yanım akıllı, bir yanım deli
Herkes akıllı, bir ben deli
Bir ben deli, bir ben deli
Euroviisutrendit
Mä toivon viisujen tulevana trendinä olevan se, että kappaleista tulisi kisojen jälkeenkin kuuntelukelpoisia, eli siis kaupalliset kanavatkin soittaisivat niitä. Tänä vuonna ehkä HRH saattoi tehdä tämän, en tosin tiedä miten muualla Euroopassa, mutta Suomessa kuitenkin Muita tuskin kuulee kuin korkeintaan YLE Suomesta toivottuna.
70 -luvun kaltaisen kultakauden palaamista odotellessa...
70 -luvun kaltaisen kultakauden palaamista odotellessa...
Raipatirai
Euroviisutrendit
Niinpä! Kun ajattelee minkälainen kesähitti Tornerokin olisi! Kun vaan radiokanavat ymmärtäisivät soittaa sitä!
Bir yarım akıllı, bir yarım deli
Dört yanım akıllı, bir yanım deli
Herkes akıllı, bir ben deli
Bir ben deli, bir ben deli
Dört yanım akıllı, bir yanım deli
Herkes akıllı, bir ben deli
Bir ben deli, bir ben deli
Euroviisutrendit
Käsittääkseni nämä viisut ovat ihan tavallista radiokamaa muualla Euroopassa, mutta ei Suomessa tällainen pop (etenkään euroviisupop) radioille kelpaa.
Take a minute, take a breath to reload
Spell it out and let 'em know
That we're never gonna lose our colours
We're just gonna let 'em show
Spell it out and let 'em know
That we're never gonna lose our colours
We're just gonna let 'em show
Euroviisutrendit
Luulisi että viimeistään NYT kelpaisi, kun Suomi voitti! Mutta ei taida euroviisumusiikin arvostus nousta yhtään!
Bir yarım akıllı, bir yarım deli
Dört yanım akıllı, bir yanım deli
Herkes akıllı, bir ben deli
Bir ben deli, bir ben deli
Dört yanım akıllı, bir yanım deli
Herkes akıllı, bir ben deli
Bir ben deli, bir ben deli
Euroviisutrendit
Ei Suomessa ole aiemminkaan kuunneltu erikoisemmin sellaista pirteää poppia, eikä sellaista kyllä oikein osata täällä tehdäkään Suomalaiset ovat rock-kansaa, ilmankos voitimmekin juuri sellaisella rock-biisillä.
Take a minute, take a breath to reload
Spell it out and let 'em know
That we're never gonna lose our colours
We're just gonna let 'em show
Spell it out and let 'em know
That we're never gonna lose our colours
We're just gonna let 'em show
Euroviisutrendit
Muutetaanko samalla jalkapallon MM-kisat kivaksi kesäiseksi höntsäilytapahtumaksi, jossa vain potkiskeltaisiin palloa ilman sen kummempia sääntöjä eikä kukaan häviäisi eikä kenellekään tulisi paha mieli? Jokainen maa voisi vapaasti esitellä omanlaista pelityyliään stressaamatta siitä, saako sillä maaleja aikaan tai vastustajan hyökkäyksiä torjuttua. Katsojat voivat sitten mielessään laittaa joukkueita paremmuusjärjestykseen.Cyrano kirjoitti:VOISIKO JOSKUS JÄRJESTÄÄ EUROVIISUT ILMAN ÄÄNESTYSTÄ.
Siis ei voisi.
Jos et pärjää tietokoneellesi shakissa, kokeile potkunyrkkeilyä.
Euroviisutrendit
Tää tahtoo taas uusia suomenkielisiä cover-biisejä viisuista.
Puu, penkki ja puistotie rules
Puu, penkki ja puistotie rules
Raipatirai
Euroviisutrendit
Tätä olenkin miettinyt. Toivoin, että Lordin voitettua Suomessa innostuttaisiin euroviisuista enemmän, kuten itselleni on käynyt, ja tämän vuoden (ja toki aikaisempien myös) kappaleita soitettaisiin ja puntaroitaisiin. Olen kyllä huono sanomaan, onko näin millään radiokanavalla, koska kuuntelen radiota niin vähän, mutta epäilenpä, että Lordi voitto on nostattanut vain juuri Lordi-innostuksen. Mikä sekin on kivaa, mutta koska viisut ensi vuonna ovat Suomessa, niin vähän saisi jo innostusta näkyä...Violette kirjoitti:Ei Suomessa ole aiemminkaan kuunneltu erikoisemmin sellaista pirteää poppia, eikä sellaista kyllä oikein osata täällä tehdäkään Suomalaiset ovat rock-kansaa, ilmankos voitimmekin juuri sellaisella rock-biisillä.
Tuo on muuten tosi, että Suomi on rock- ja toisaalta iskelmä/tangokansaa. Ei soiteta pirteää poppia, ei. Sääli! Eniten ärsyttää se, että kullakin radiokanavalla on ne 20 levyä, joita soittavat puhki. Missä vaihtelu?!?!
Vs: Euroviisutrendit
No juu, onhan niitä, ainakin yksi:tomato kirjoitti: Toivottavasti mukana on oikeita (ehkä tunnettuja) bändejä ja artisteja joilla on julkaistuja levyjä!
Balladien aika ei oo ohi
THE ARK
Täältä nettikaupasta löytyy kaikkea ihanaa! Puuhkasta alkaen...
Viimeksi muokannut minnie, 18 Huhti 2007, 18:28. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Re: Euroviisutrendit
Ei, ei ja vielä kerran ei!! Mikään ei ole kamalampaa kuin käännösviisut...Vompeli kirjoitti: Tää tahtoo taas uusia suomenkielisiä cover-biisejä viisuista.
Niiden syy, että monet viisuhistorian helmet olen kuullut niinä OIKEINA eli alkuperäisinä versioina vasta viime aikoina... Suorastaan häpeällistä. (Juu, lapsuudenkodissa rakastettiin soittaa niitä käännösiskelmiä... )
(No, onneksi sentään asun nykyään Suomen rajojen ulkopuolella, etten niitä uusia joutuisi kovin usein kuuntelemaankaan... )
Todo en la vida es como una canción
Que cantan cuando naces y también en el adios
(Massiel: La la la)
Que cantan cuando naces y también en el adios
(Massiel: La la la)
- Juurovissön
- Kanta-asiakas
- Viestit: 9125
- Liittynyt: 18 Tammi 2006, 15:55
- Paikkakunta: Turku
Vs: Euroviisutrendit
No enpä mäkään niin hirveesti tykkää käännösiskelmistä, mut antaa kaikkien käännöskukkasien kukkia
Ekki líta undan það dagar alltaf – á ný. En aldrei þér ég gleymi einn í mínum heimi – er hjá þér sama hvernig fer. -Magni Ásgeirsson